Iso I

Huolet ovat kuin vauvat, ne kasvavat vain ruokkimalla.

Kun googlaa ”imetys”, saa 867 000 tulosta. Se tuntuu aika paljolle. Tosin, kun menee perhevalmennukseen, jossa käsitellään imetystä, saa yhden A4:n verran linkkejä eri imetyssivustoille. Tästä noheva ensikertalainen päättelee, että kyseessä ei olekaan niin yksinkertainen ja luonnollinen tapahtuma kuin äkkinäinen saattaisi luulla.

Toki tästä tietoarsenaalista käyvät ilmi myös imetyksen, ainakin minusta kiistattomat, edut. Jo yksin se, kuinka kätevää on jos pienen eväät kulkevat itsestään mukana aina tuoreina. Tuleva isäkin on ”imetysmyönteinen” ja erityisesti ilmaissut tykkäävänsä äidinmaidon ”pakkaussuunnittelusta”.  Kovasti toivommekin, että meillä imetys onnistuu, kun sinne saakka päästään.

Kuva: http://www.perhekerho.net/

Ensi kosketukseni imetykseen meni ainakin kuulemma hyvin, kun äitini imetti minua pitkään. Mitään kauhutarinoita en ole häneltä kuullut ja imetystä ylistävät tutkimuksetkin ovat iskeneet tajuntaan paljon 80-luvun alkua myöhemmin.  Näin odottavana äitinä väitän, että jos lukee mitään materiaalia aiheesta tai tuntee enemmän kuin yhden imettäneen, kuulee pakosta myös niistä ei-niin-kivoista puolista.

Tässä on alkanut valjeta ainakin seuraavia imetystietoiskuja:
a)  Ei ole mitään takeita onnistuuko imetys – osaako vauva imeä, tuleeko maitoa jne.
b) Se sattuu, minimissään ainakin vähän aluksi
c) Rintatulehduksen tai nännien haavaumia saavat melkein kaikki
d) Vauva saattaa haluta viettää rinnoilla tuntikausia ja sitten välillä tehdä täyden imemislakon

Eilisessä perhevalmennuksessakin meille esiteltiin oppaiden ja linkkilistojen kanssa heti alkuun voiteet, joita hieroa kipeisiin nänneihin (yhtä vereslihalla oleviin ja kun se hiukan paranee niin sitten toista) ja rintakumit, jos vauva ei millään saa otetta ”paljaaltaan”.  Illan hauskinta antia oli tuore vauvaperhe, joka tuli ystävällisesti kertomaan meille odottajille arjestaan. Tietysti sattui juuri niin, että tällä perheellä imetys ja syöminen olivat se suurin ongelma, joka sitten heijasteli myös nukkumiseen.

Lopulta yksi tuleva äiti kysyi, että onko oikeastaan sellaisia tapauksia, joissa imetys vain sujuisi. Kuulemma suurin osa saa imetyksen onnistumaan vallan mainiosti. Hyvä tietää.

Hyvästit kuntosalille

Hölkkää, niin kuolet terveempänä.

Siitä tuntuu olevan ikuisuus, kun kirjoittelin, että lopetin tanssitunnillani käymisen. Syynä oli silloin se, että runsasta hyppimistä ei enää siinä vaiheessa suositeltu, mutta kyllä mahan jo silloin huomasi välillä myös painavan.

No nykyiseen verrattuna se silloinen maha ei tietenkään ollut juuri mitään. Rakas miehenikin virnuili eilen, että ”en tiedä oletko huomannut, mutta sulle on kasvanut aika iso maha”. Muissa olosuhteissa moiset kommentit saattaisivat johtaa 1) murjotukseen ja 2) liikunnan tehostamiseen. Nyt itse kommentti ei johtanut mihinkään ja kuntosalijäsenyys menee jäihin huomisen jälkeen.

Varmaan pystyisin vielä jonkin aikaa käymään rauhallisilla tunneilla, mutta kuukausimaksu alkaa tuntua aika kovalle siihen nähden, että voi käydä muutamalla tunnilla ja sielläkin vatsa estää osan liikkeistä tekemisen. Hei hei siis kuntosali. Ja moi vaan rauhalliset kävelyt sekä mahdollisesti uiminen, jos keksin itselleni uima-asun, jossa viitsin hallissa näyttäytyä.

Huutoa

Ahkeruus on tietty hermostollinen häiriö, joka kohtaa nuoria ja kokemattomia ihmisiä.

Sisustaminen, kaappien siivous, valokuvien järjestely, yrttien kasvatus ja kutominen. Siinä esimerkkejä tyypillisistä asioista, joita kuulemma harrastetaan äitiyslomalla. Syy lienee selvä: näitä kaikkia voi harrastaa ilman tarkkaa aikataulua ja kotona, missä äitiyslomalla pääasiassa oleillaan.  Nykyaika (vähemmän Chaplinilaisessa mielessä) on lisännyt listaan nettishoppailun ja sen alalajin, eli nettikirpputorit, tunnetuimpana Suomessa kaikille ainakin nimenä tuttu huuto.net.

Olen ehkä ainakin sen 10 vuotta kaikkia muita jäljessä, kun tutustun ”huutikseen” vasta nyt.  Mutta väliäkö sillä, kun olen innoissani uudesta ”kotiäititaidostani”! Vaikka käyttöliittymä on aikamoisen karmea ja ulkoasusta en viitsi edes aloittaa, niin silti kaupan olevia tavaroita on kerrassaan kiva selailla läpi. Hakusessa on tietysti ollut kaikenmoista tulevaan vauvaan liittyvää.

Valikoiman selailu kertoo, mitkä asiat ovat olleet suosiossa ja huutojen määrä tietysti kertoo siitä, kuinka kiinnostuneita muut ovat näistä tavaroista nyt. Kun vähän muistaa tarkistella, mitä vastaavasta tavarasta pyydetään uutena alan kaupoissa, välttää suurimmat hintaylilyönnit ja voi oikeasti tehdä hyviä kauppoja. Itseni on yllättänyt kuinka innoissani olen seurannut, että voittaako oma huutoni. Jotain metsästyksen tunnelmaa siinä on, tai sitten aivoni ovat kokeneet jonkin kotiäidin pehmentymisen jo valmiiksi.

Nyt olen myös aktivoitunut laittamaan jotain omia juttuja myyntiin. On tietysti tosi kiva, kun kaupat syntyvät – pääsee eroon itselle tarpeettomasta tavarasta ja saa hiukan rahaakin. Silti hauskempaa on se tavaroiden huutaminen itselle päin.

Ja nytpäs juuri tajusin, että tätä kirjoittaessa on tainnut mennä kiinni yksi kohde, jota olin katsellut hiukan sillä silmällä! No eipä siinä, valikoimahan uudistuu päivittäin, joten tarjolla voi jo olla jotain vieläkin parempaa.

Omat ja toisten raskaudet

Jotkut ihmiset tuovat iloa, minne sitten menevätkin - toiset taas mistä lähtevätkin.

Luin uusimmasta Imagesta jutun Maria Veitolan raskaudesta. Jutussa oli aivan mahtavia kuvia odottavasta Mariasta. Kansi on toisinto ikoniseksikin tituleeratusta Demi Mooren raskauskuvasta Vanity Fairin kannessa. Älkää tulko minulle sanomaan, että raskaana oleva nainen ei olisi kaunis! Ei ole kyllä kukaan tullutkaan.

Maria

Demi

Jutun tekstistä sen sijaan tuli aika paha mieli. Raskaus on ylipäätään siitä omituinen juttu, että se on yhdellä kertaa tavattoman yksityinen asia ja ainakin loppupuolella kaikkien nähtävissä. Tilanne kärjistyy potenssiin miljoona, jos kyseessä on ns. julkkisäiti. 

Eilisen prinsessauutisoinnin lomassa oli nähtävissä mm. kuvakollaasi pohjoismaiden kuuluisimmasta vatsasta ja kyllähän kansaa kiinnostaa. Silti on irvokasta, että toimittajat ovat vaatineet raskaana olevalta Marialta tietoja vedoten kansan ja lukijoiden ”tarpeeseen ja oikeuteen tietää”.  Päälle vielä herttaisesti uhkaillaan, että jos et itse julkista lapsen isää, niin me saamme sen kyllä selville. Varmaan lukijoiden parasta ajateltiin siinäkin. Sitten osa näistä samoista lukijoista, joilla on ”oikeuksia”, lähettää tulevalle äidille viestejä, joissa toivotaan keskenmenoa tai lapsen syntymistä vammaisena.

Todella toivon, että en kuulu yhdenkään tuolla tavalla käyttäytyneen toimittajan ”lukijoihin”.  Minulla ei ole mitään oikeutta tai tarvetta tietää ensimmäistäkään asiaa hänen tai kenenkään muun raskaudesta.  Siihen mitä ajattelen henkilöistä, jotka toivovat toisen lapsen kuolemaa, ei ole edes sanoja. Toivottavasti heillä itsellään ei ole eikä tule olemaan lapsia tai kenenkään ihmisen ylipäätään tarvitse olla heidän kanssaan missään tekemisissä, ikinä.

Tulipas tästä nyt vihaista, mutta saakeli sentään lainatakseni Manic Street Preachersia ”If you tolerate this your children will be next”.

Ihanaa naapurissa

Kuuluisuus: Hallitset keskustelua vaikka et itse ole paikalla.

Onnea Victoria, Daniel ja koko Ruotsi! Maailmassa on yksi ihan oikea prinsessa enemmän ja se on kerrassaan suloista. Odottavana äitinä on tietysti aina kiva kuulla ja lukea vauvauutisia ja Vickan nyt on niin sympaattisen oloinen, että on helppo olla iloinen sinällään täysin tuntemattomien ihmisten perheonnesta.

Ruotsin kuninkaalliset ovat muutenkin huippujuttu. Tarpeeksi lähellä ja tuttuja, että heidän tekemisiään tulee seurailtua ja ihasteltua kuninkaallisen loiston kaipuuseen (joskus on vaan kivaa, että on kauniita iltapukuja, kruunuja ja seremonioita). Samalla kuitenkin kokonaan toisessa maassa, joten ongelmallisuudet sen kanssa, että onko koko instituutio nyt ihan tätä päivää ja mitä sen ylläpitäminen maksaa, eivät kosketa täällä.

Pientä prinsessaa vastaanottamassa käy melkoinen määrä tärkeitä ihmisiä ja hänestä tehdään virallinen ilmoitus maan hallitukselle. Lisäksi on juhlajumalanpalvelusta ja tykinlaukauksia. Kuningas ilmoittanee nimestä jo huomenna. Ei varmaan tarvitse kauaa odotella, että prinsessalle syntyy esimerkiksi oma leivos myyntiin Tukholman kahviloissa. Hopeasepät kehittelevät varmaankin syntymälahjoiksi sopivia helistimiä ja kehyksiä, joihin laittaa kuvia prinsessasta.

Toivottavasti sekä äiti että tytär saavat levättyä, niin että jaksavat ottaa vastaan kaiken ilon ja onnittelut.

Lempeä synnytysvalmennus

Jos olet vasara, lyö kovaa. Jos olet naula, pidä pääsi pystyssä.

Jos puuskuttaa kuin juna, ei tule mitään alapäästä ulos. Enpä olisi itse osannut noin näppärästi sitä sanoa, ja siksi olimmekin eilen synnytysvalmennuksessa kuuntelevina osapuolina.  Mitään maata mullistavan uutta valmennuksessa ei tullut ilmi, mutta toisaalta kyseessä on sen verran jännä paikka, että kertauksesta tuskin on haittaa.

Itselle parasta antia olivat varmaan konkreettiset ohjeet ja kuvailut lähtien siitä, milloin sairaalaan on syytä lähteä. En ollut aiemmin tullut ajatelleeksi oman rentoutumisen merkitystä hormonitoiminnalle, joka vaikuttaa synnytyksen kulkuun. Ei siis kannata haluta hammasta purren sankariäidiksi, joka ei ota kipulääkitystä, sillä se pureminen vain hidastaa synnytyksen kulkua. Kuvailut ponnistusvaiheen supistusten kestosta ja tauoista niiden välillä toivat mieleen intervallijumppatunnin, ja kyllähän sellaisesta nyt selviää.

Kätilö ei ehkä ihan saanut yleisöstään tuntumaa, kun ihmetteli, että kukaan ei tosiaan kokenut synnytysvideota niin ahdistavana, että ei uskalla sitä katsoa. Samoin kaikki halusivat jäädä lopuksi kuulemaan erilaisista riskeistä, joita synnytykseen liittyy, vaikka erikseen todettiin monta kertaa, että ihan hyvin voi lähteä.  Siis voi hyvää päivää, joka toisen paikalla olleen täytyy tavalla tai toisella itse synnyttää ja aika läheltä sen pääsee kokemaan se toinenkin puoli yleisöä. Ei taida oikein olla sellaista vaihtoehtoa, että synnytys on vaan liian rankka asia käsiteltäväksi. Ja kyllä ainakin minusta on parempi tietää realistisesti, mitä riskejä on ja miten niihin sairaalassa reagoidaan, sen sijaan, että tietäisin ylimalkaisesti olemassa olevan riskejä, joista kukaan ei kuitenkaan uskalla ääneen puhuakaan.

Muutenkin tyyli oli omaan makuuni aika, no, hymistelevä. Ei tullut pieneen mieleen kysyä vaikkapa ulostamisesta synnytyksen aikana, mikä ällöttää itseäni ajatuksena tällä hetkellä aikas paljon. (Ja ei, se ei helpota, että kätilö on varmasti nähnyt sellaista ennenkin. Kyse on siitä, että minä mieluummin en kakkaisi muiden ihmisten nähden.)  Olettaisin, että tällä tyylillä varmisteltiin sitä, ettei kukaan ainakaan valmennuksen takia ala pelätä synnytystä. Se nyt ainakin saavutettiin, ennemmin odotan innolla vierailua synnytyssairaalaan.

Vesipallona luoksesi pompin

Jos sinulla on vakavia huolia, niin kulje ahtaissa kengissä. Silloin unohdat kaiken muun. (Salon Gahlin)

Voihan turvotus! Mitä olen muiden odottajien juttuja kuunnellut ja lukenut, oma raskauteni vaikuttaa olevan kerrassaan vaivaton. Siitä puunkoputus ja kiitos kaikille asianosaisille, keitä sitten lienevätkin. Ilmeisesti tämä(kin) asia saattaa olla geeneissä, koska oman äitini raskaudet sujuivat myös pääasiassa hyvin. Ja noin sivumennen sanoen anoppi on ilmeisesti ollut odotusaikoinaan oikea teräsnainen, jota on kyllä monella tapaa edelleen.

Mitään kovin valtaisaa ei siis oikeasti ole meneillään, kun vähän kitisen, että turvottaa. Jo pidemmän aikaa vatsa on toiminut ns. hitaasti, mikä tietysti aiheuttaa turpeaa tunnetta keskivartaloon. Nyt on sitten tämän lisäksi alkanut kerääntyä nestettä jalkoihin ja käsiin.

Lähinnä käsien turpeuden huomaa siitä, että sormukset ovat kireämmät ja tiukemmat talvisaappaat suorastaan puristavat jalkaan laitettaessa. Sormusten kanssa täytyy tarkkailla, että uskaltaako niitä pitää, jos tilanne pahenee. En halua, että rakkaat kihla- ja vihkisormukset pitäisi leikata irti (jollekin ole kuulemma käynyt näinkin)! Tiukoissa saappaissa jalat taas tuntuvat hetken päästä kevyemmiltä. On siis ilmeisesti korkea aika hankkia tukisukat.

Boobin tukisukissa jalat tulevat näin iloisiksi!

Vettä yritän juoda mahdollisimman paljon, mikä ei kyllä ole kovin vaikeaa, koska koko ajan tuntuu olevan jano. Liikunnalla, tässä tapauksessa lähinnä joogalla tai kävelyllä, en ole huomannut olevan oikeastaan mitään vaikutusta turvotukseen.

Tietysti kerääntyvä neste näkyy myös painonnousuna, joka mielestäni alkaisi jo riittää – vaikka ei mitenkään yletöntä ole ollutkaan. Mutta en ajattele sitä tänään, vaan ajattelen sitä huomenna. Tänään syön laskiaispullaa.

Valkoisten sivujen vaino

Maanantaisin tunnen itseni Robinson Crusoeksi saarellaan: odotan perjantaita.

Jonkinlainen loppulaskenta tuntuu alkaneen, vaikka äitiysloman alkuun on vielä kuukauden päivät ja laskettuun aikaan yli kaksi kuukautta. Selatessa kalenteri näyttää oudolle, kun merkintöjä on koko ajan ensin vähemmän ja sitten ne huhtikuun lopussa päättyvät kuin seinään. En siis tiedä tulevasta mitään. Tämä on ihan uusi ja hämmentävä olotila, kun yleensä nimenomaan tykkään hahmottaa elämää eteenpäin merkitsemällä juttuja kalenteriin.

Pohdiskelin, että pitäisikö merkitä vauvan laskettu aika kalenteriin. En sitten viitsinyt, koska sitä päivämäärää en unohda kuitenkaan, ja todennäköisesti yhtään mitään ei tapahdu kyseisenä päivänä. Itseni tuntien laitan varmaan jälkikäteen pienen syntymäpäivän kalenteriin – vaikka vaaraa sen unohtamisesta ei taida olla.

Muiden suunnitelmien tekemistä vaikeuttaa se, että ensin ei ole varmaa tietoa siitä mikä on oma kunto ja jaksaminen aivan loppuraskaudesta. Siitä ei todellakaan ole aavistustakaan, että millaista meidän elo, olo ja meno on sitten kun pieni syntyy. Ei siis parane kauheasti nyt laitella kalenteriin mitään.

Aiemmin vauvailleet eivät kuitenkaan pidä kalenteria turhana, sillä kuulemma niiden muutamienkaan menojen muistaminen voi olla yllättävän vaikeaa. Kannattaa siis kirjoittaa menot ylös ja yrittää muistaa vilkuilla sitä kalenteria aika ajoin.

100 ärsyttävää pikkuasiaa

Olet juuri niin suuri kuin ne asiat, joiden annat häiritä itseäsi.

Uusi Musta vinkkasi ihan hauskasta videosta, jossa käydään läpi ns. ensimmäisen maailman ongelmia. Suoraan sanottuna siis pikkuasioita, jotka ärsyttävät länsimaista ihmistä. Homman pointtihan on tietysti siinä, että listan läpikäytyään huomaa helposti, että asiat ovat aika lailla hyvin – vaikka itsellä olisikin joku ihan oikeakin ongelma pikkuärsytysten joukossa.

Video on aika amerikkalais- ja pikaruokapainotteinen. Jokainen voikin tehdä omia korjauksia 100 ärsyttävän asian listalle. Itseäni esimerkiksi ei tosiaan vaivaa se, tarjoaako joku paikka pepsiä vai kokista tai Justin Bieber (joka tuntuu videon tekijää ärsyttävän senkin edestä).

Omalle listalle voisi laittaa esimerkiksi
• Liukkaat ja lumen takia liian kapeat jalkakäytävät
• Postin mukana jaettavat turhat mainoskirjeet, joita luukusta tulee ei mainoksia -tarrasta huolimatta
• Se, kun kaikenmaailman vempeleet eivät voi vain helposti lähteä toimimaan, vaan pitää asentaa lisäosaa tai päivitystä ennen kuin pääsee itse asiaan
• Se, että nykyisin puhelinta pitää ladata niin usein
• Se, kun bussi menee juuri nenän edestä
• Se, että kaupassa käydessä odottamiseen kuluva aika tuntuu olevan vakio, kun hiljaisempina aikoina on vähemmän kassoja käytössä
• Se, ettei bussilipusta näe paljonko sille on ladattuna rahaa

Raskausajan spesiaaleja olisivat ainakin
• Se, että tietysti kaikki vanhalta viinalta haisevat ja tupakoineet änkevät viereen ruuhkabussissa, kun muutenkin on herkistyneessä hajuaistissa kestämistä
• Se, että raskaana olevalta kysytään 10 kertaa useammin miten voit kuin, että mitä kuuluu (oletus siis lienee, että se oma olo on kaikki mitä kuuluu)
• Siitä huolehtiminen, että edes yhdet toimistokelpoiset päälle mahtuvat vaatteet on puhtaana, kun ei niitä raskausvaatteita viitsi enempääkään ostaa
• Rintaliivikoon muutos jo alkuraskaudesta ja se, että on mahdoton tietää minkä H-kupin sitä imetysliiveihin sitten tarvitsisi.

Nyt sinusta tuntuu tälle

On hetkiä jolloin julmakin teksti voi olla terapiaa.

Tuli muutamien kanssaodottajien ja kokeneempien äitien kanssa puheeksi kaikenlainen kirjallisuus ja ohjemateriaali, jota raskaudesta on.  Ainakin minä kyllä kaipaan tietoa ja luen kaikenlaista innolla, joten on hyvä, että tarjontaa on. Pientä keskustelukerhoamme kuitenkin puhututti, kuinka vähän materiaalit lopulta ottavat huomioon raskauksien erilaisuuden.  Rehellisyyden nimissä teksteissä kyllä sanotaan, että ”monille tämä menee näin” ja ”jotkut kokevat näin”, mutta silti ani harvoin käsitellään mitenkään niitä muita vaihtoehtoja. 

Alkuraskaudesta mietin itsekin, että olenko jotenkin vähemmän raskaana, kun en kokenut kuin hyvin lievää pahoinvointia. Ohjemateriaalit pursusivat tietysti kannustusta ja ohjeita pahoinvoinnista kärsiville. Olinkin ensimmäiseen ultraan asti jotenkin varautunut siihen, että kyseessä ei olisikaan lopulta raskaus. En myöskään päivittäin kokenut suunnatonta onnellisuutta ”sisälläni kasvavasta elämästä”, saatoin päinvastoin välillä unohtaa koko jutun.

Toiselle oli aiheuttanut paineita se, kun hehkutetaan, että keskiraskaus on seksuaalisesti aktiivista ja jopa ennenkuulumattoman ihanaa aikaa. Heillä ei huomattu mitään tällaisia vaikutuksia, ja vaikea oli kuulemma olla tuntematta pettymystä moisten hehkutusten jälkeen.

Nyt kolmannella kolmanneksella monet pohtivat puoliksi leikillään ja puoliksi tosissaan, että onkohan minussa nyt jotain vikaa, kun pesänrakennusviettiä ei kuulu. Ei sitten yhtään tee mieli kuurata hammasharjalla joka nurkkaa.  Leikillään eräs tuleva isäkin oli kuittaillut, että oletkohan sä varmasti raskaana, kun ei tuo kellarin siivous etene.

Eihän tämä mikään oikea ongelma ole, mutta miksi ottaa riski siitä, että hermostuttaa jonkun hormoni-itkuisen odottajan? Opiskelun alussa jaettiin virallinen yliopiston opinto-opas ja epävirallisempi toisten opiskelijoiden kasaama opas. Ehkä terveydenhuollon ammattilaisten tuottaman tiedon rinnalle kaivattaisiin myös ns. varjo-opas. Siellä voitaisiin kertoa ainakin seuraavaa:

”Alkuraskaudesta sinusta ei välttämättä tunnu yhtään miltään. Jokaisen keho reagoi raskauteen omalla tavallaan ja reaktiot voivat poiketa jopa saman naisen eri raskauksien välillä.”
”Se, että koet raskauden hyvin epätodellisena ja epäilet sitä välillä, ei tarkoita, että et olisi raskaana. On normaalia unohtaa välillä olevansa raskaana, se ei tee sinusta huonoa odottajaa. ”
”Tunne-elämäsi ei välttämättä koe suurta muutosta kohti ”ihkuilua”, jos et ole sellaiseen lainkaan taipuvainen.”
”Raskautesi ei varsinaisesti tunne erotteluja eri kolmannesten välillä. Älä siis lataa liikaa odotuksia siihen, että tietyssä vaiheessa raskautta tuntemuksesi olisivat varmasti sen mukaisia, kuin suurimmalla osalla odottajista.”
”Mikäli et aio oleilla vauvan kanssa kellarissa, sen siivoaminen loppuraskaudesta ei ole oleellista. Jos koet tarvetta siivota kellari, anna mennä ja nauti puhtaasta kellaristasi. Sama pätee kaappeihin”

Jakamaton kokemus

Hullu toisen työssä itsensä tappaa.

Vauva on selvästi alkanut ottaa kantaa ruokailuun. Nyt muutaman päivän ajan joka aterian loppuvaiheilla vatsasta tulee kuittaus. En pysty sanomaan ovatko potkut positiivista vai negatiivista palautetta ruoasta. Potkut ovat vähän kuin lapsi osaisi sanoa pöydästä noustessa ”kiitos”.

Kertoessani ilmiöstä miehelle päädyimme puhumaan siitä, kuinka vauvan potkuja vatsassa on vaikea kuvitella, jos ei niitä ole kokenut. Toki mies on voinut tunnustella niitä vatsan päältä, mutta ei se ole sama asia. Pohdimme voisiko kehittää jonkin simulaattorin, jonka avulla voisi kokeilla miltä vauvan elämöinti vatsassa tuntuu. Jos vaikka nielaisisi jotain, joka aiheuttaisi tökkimistä ympäri vatsaa? Ongelma vaan on siinä, että miehillä ei ole kohtua – vatsalaukussa myllerrys vaikuttaa epämiellyttävälle ajatukselle.

Oikeasti on jo kehitetty Empathy Belly, tekoraskausvatsa, joka aiheuttaa mahdollisimman monia raskausoireita. Tekovatsa painaa 13 kiloa ja on tietysti iso ja tiellä. Sen väitetään myös aiheuttavan tihentyvää vessassa juoksemisen tarvetta ja väsymystä – ja simuloivan sikiön liikkeitä. Kuulostaa uskomattomalle, että kehon ulkopuolella pidettävä vatsa voisi toimia noin, mutta kokeilematta ei voi tietää (mistä tullaan hulluun ajatukseen, että miltähän tuntuisi tekoraskausvatsa oikean raskausvatsan päällä?). Ja jää kokeilemattakin, kun hinta on nettisivujen mukaan 700 dollaria. 

Miehen täytynee tyytyä jatkossakin vain minun kuvailuihini meiningistä vatsassa ja yrittää eläytyä parhaansa mukaan.

Päivä perheelle, jonka olet valinnut itse

Jos sinulla on yksi ystävä, olet rikkaampi kuin jos sinulla olisi satatuhatta ihailijaa.

Hauskaa ystävänpäivää!

Minä olen vienyt ystävänpäiväkortteja parhaille kavereille jo lapsesta asti, joten ystävänpäivä tuntuu ihan yhtä oleelliselta osalta vuodenkiertoa kuin vaikka äitienpäivä. Sitä paitsi ystävyys on niin mahtijuttu, että kyllä se päivän ansaitsee – jos ystävänpäivää ei olisi, se pitäisi perustaa. Ei kai nyt kukaan oikeasti vastusta ystävyyttä, vaikka moni tuntuu (edelleen) vastustavan ystävänpäivän viettoa.

Hesarin tiedesivut valottivat tänään ystävyyttä kertomalla, että ihmisillä on luontainen taipumus ystävystyä. Olosuhteiden pakosta ystävä saattaa olla vaikka eläin tai jopa eloton asia, jota vain pidetään ystävänä.  Biologiamme suorastaan vaatii meitä ystävystymään edes jonkun kanssa. Se on oikeastaan aika lohdullinen ja mukava tieto.

Ystävystymistä tai sen esiasteita voi myös kuulemma havaita muilla nisäkkäillä, esimerkiksi naarasleijonien laumakäyttäytymisessä. Stressaantuneet leijonanaaraat hakeutuvat toisten naaraiden läheisyyteen ja erittävät stressihormonien lisäksi läheisyyden tuntemuksia tuottavia hormoneja. On helppo samastua stressaantuneeseen leijonaan, joka hakee hädän hetkellä tukea tyttökavereiltaan.

Suomalaiseen tyyliin ystävänpäivässä on minulle enemmän kysymys nimenomaan ystävyydestä kuin amerikkalaisten Valentin’s Dayssa, jonka ydin on romanttisessa rakkaudessa. Kyllä me varmasti miehenkin kanssa jotain pientä kivaa tänään keksitään – onhan hyvässä parisuhteessa monia samoja elementtejä kuin ystävyydessä.

Mihinkään kaupalliseen vaaleanpunaisten sydänten massaryntäykseen ei tarvitse mennä mukaan. Tärkeää on kertoa jollain valitsemallaan tavalla ystävilleen, että maailma olisi ikävämpi ja yksinäisempi paikka ilman heitä.

Elämysmatkailua kotinurkilla

Jos olet passikuvasi näköinen, olet takuulla loman tarpeessa.

Haaveammattini pienenä oli hetken aikaa matkaopas. Ajattelin, että siinä hommassa saisi matkustaa ja näkisi kaikenlaisia kiinnostavia paikkoja. Sittemmin selvisi, että matkaoppaat ovat paikallaan samassa kohteessa ja kierrättävät turisteja viikosta toiseen samoilla bussiretkillä. Onneksi tuli muita ammatillisia suunnitelmia.

Viikonloppuna sain ottaa kontaktia sisäiseen matkaoppaaseeni. Oikeisiin matkaoppaisiin verrattuna minulla oli vain yksi päivä aikaa miettiä mukavia elämyksiä, mutta toisaalta minun ei tarvinnut miettiä niitä kitisevälle turistilaumalle vaan ihanille ystäville.

Mitä siis tehdä kotinurkilla vierailijoiden kanssa? Mitään perusnähtävyyksien kiertämistä ei kaivattu, koska ne kaikki ovat käyneet läpi. Epävarma talvisää ja porukan kaksi raskaana olijaa himmasivat kovin ulkoilmapainotteista ohjelmaa. Ratkaisu oli valita teema, jonka ympärille valita juttuja.
Oma ajatus lähti Helsingin designpääkaupunkivuodesta, jonka yhtenä teemana on arki ja designin vaikutus elämään. Menimme ensin shoppailukierrokselle, mutta kierros tehtiinkin kirpparilla. Jokaiselle oli lisäksi arvottu pieni tehtävä etsiä kirpparilta tietynlaiset kriteerit täyttävä asia. Aikuisten aarteenetsintää, jonka tuoksinassa löytyi mm. karmeat tyttökullat-tyyliset asut ja mahdollisesti käytetyt geishakuulat! ”Oikeaa” designia käytiin ihmettelemässä Designmuseossa.  Eikä kaupunkiloma ole tietenkään mitään ilman kahvittelua. Turismifiilistäkin saatiin mukaan ajelemalla ratikalla niiden perusnähtävyyksien ohi.

Tykkäisiköhän vauva tästä atomipilven muotoisesta tyynystä, jollaisia Designmuseossa oli näytillä?

Eipä siis tarvittu ihmeitä. Pikkaisen etukäteissuunnittelua ja porukalta oikea asenne riittivät. Pitäisi selvästi muistaa elämysmatkailla lähiseuduilla oikealla reissuasenteella useamminkin!

Parisuhteellisuutta

Sanottiinpa avioliitosta mitä tahansa, se on kuitenkin kokemus. (Oscar Wilde)

Mitä toiselta on lupa odottaa parisuhteessa? Meillä on aika selviönä, että ainakin sellaisia isoja asioita kuin rakastamista ja luotettavuutta ja luottamusta. Samoin jokseenkin selvää on, että odotuksia kohdistuu arkisiin pieniin asioihin. Asia vaan on niin, että jos asuu kotona, siihen liittyy kotitöitä – hotellissa ei tarvitse siivota (tai ostaa erikseen siivoojan palveluja). Mutta entäs asiat siitä välistä?

Monet keskisuuret asiat koskettavat kuitenkin parisuhteen molempia osapuolia, ja aika pian koko perhettä. Missä on töissä ja mitä siitä tienaa; mitä, missä ja kuinka usein harrastaa; mihin käytetään rahaa? Ja muita tällaisia kysymyksiä. Aikuisikään asti ehtineenä ei kuitenkaan halua kauheasti lupia kysellä tekemisilleen tai päätöksilleen, en minä ainakaan. Toisaalta onko sitten reilua, että toinen voi joutua ”kärsimään” valinnasta, johon ei ole saanut vaikuttaa mitenkään.

Osa näistä asioista on sellaisia, että ainakin meillä ne ovat olleet tiedossa jo koko suhteeseen ryhdyttäessä. Olen alalla, jolla ei ikinä tulla tienaamaan valtakunnan kärkipalkkoja ja vielä valinnut työpaikkoja enemmän kiinnostuksen kuin mojovan palkkatarjouksen mukaan. En kuitenkaan katso, että miehellä olisi mitään asiaa vaatia minua vaihtamaan alaa tai työpaikkaa, vaikka siten toisinkin enemmän rahaa yhteiseen pottiin. Mutta entäs jos haluaisin alkaa tehdä lyhennettyä työviikkoa ja käyttää yli jääneen ajan ilmaiseen vapaaehtoistyöhön? Olisiko miehellä oikeus protestoida, kun rahallinen panokseni perheeseen pienenisi? Tai jos haluaisin vaihtaa uraa kokonaan pienipalkkaiselle alalle.

Nämä ovat nyt täysin hypoteettisia esimerkkejä, mutta erilaisiin keskisuuriin asioihin liittyviä kipupisteisiin on meillä viime aikoina törmätty. Ja kun keskustelu aiheesta törmää seinään, tulee mietittyä miten pitää mykkäkoulu vielä jotenkin järkevissä ja asian kokoon suhteellisissa rajoissa.  Ja onko reilua odottaa, että toinen alkaa aloitteellisesti selvittää kireiksi päässeitä välejä, kun kerran oma selvitysyritys ei kelvannut? Yksi asia on kuitenkin varmaa, olen hyvä tekemään asioista vaikeita.

Jos saisikin aikuisen

Kohtele lasta ikään kuin hän jo olisi se ihminen joksi hän kykenee tulemaan.

Olin eilen teatterissa katsomassa unkarilaista vierailuesitystä, jossa lapseton pariskunta päätyy parin mutkan kautta adoptoimaan, ei vain yhtä, vaan kaksi melkein täysi-ikäistä tyttöä. Samalla he tosin jäävät odotuslistalle vauvaa varten.

Kuva Muck-näytelmästä, Espoon Kaupunginteatteri

Jäin miettimään millaista olisi saada lapsen sijasta aikuinen, tai siis ainakin melkein aikuinen. Eläinmaailmassahan pennut syntyvät monin verroin valmiimpina selviämään itse maailmassa kuin mitä ihmisvauvat.  Tulokas olisikin siis kykenevä liikkumaan, puhumaan ja ruokkimaan itsensä – siinä määrin kuin ihmiset nyt ovat, en minäkään osaa metsästää.  Tämän osaa vielä kuvitella. Täysin valmiina ei ihminen kuitenkaan varmaan voi syntyä siinä mielessä, että sopeutuisi yhteiskuntaan. Vanhempien pitäisi siis edelleen opettaa tulemaan toimeen muiden kanssa ja kertoa millä säännöillä täällä mennään.

Esityksessä ei ollut tietenkään varsinaisesti tästä kyse, onhan lastenkoti kasvattanut kahta tyttöä heidän adoptioonsa asti. Varokaahan juonipaljastusta: kaikki menee kuitenkin totaalisen pieleen ja melkoisen kauhealla tavalla. Perheen vanhemmat eroavat, kun isä päätyy hankkimaan omaa biologista lasta toisen ottotyttären kanssa. Toisen tytöistä perhe hylkää kertaalleen, kun tämä ei opi näyttämään tunteitaan, mutta äiti hakee tämän takaisin asumaan itsensä ja loppunäytelmästä saapuvan adoptiovauvan kanssa. Siinä välissä hylätty tyttö on kuitenkin päätynyt ajamaan adoptiosiskonsa abortoimaan vauvansa, mistä syystä perheen isä lopulta tappaa hänet.

Aikamoista saippuaooppera siis. Tämän rinnalla vauvan saaminen tuntuu melko simppelille.

Stoppi silpomiselle

Ei niin suurta surua ettei ilo voita. Ei niin pitkää pimeää ettei aamu koita.

Ollaan tänään sitten puolestaan päivän myöhässä. Eilen oli nimittäin kansainvälinen tyttöjen ympärileikkausten vastainen päivä. Asia ei kuitenkaan, ikävä kyllä, päivässä vanhene tai muutu miksikään. Toivottavasti kuitenkin joku päivä!

Kuten Unicefin sivuilla kerrotaan, tyttöjen ympärileikkaus tarkoittaa kaikkia toimenpiteitä joiden tuloksena tyttöjen ulkoiset synnytyselimet poistetaan osittain tai kokonaan muista kuin lääketieteellisistä syistä. Ympärileikkaus, eli sukupuolielinten silpominen, vahvistaa tyttöjen epätasa-arvoa ja rikkoo ihmisoikeuksia. Silpomisen kohteeksi voi joutua aivan pieniä tyttöjä, tai sitten jo raskaana olevia tai jopa juuri synnyttäneitä.

Kuva: Unicef

Paljon turhaa tuskaa aiheuttavaa toimenpidettä kuvaillaan muun muassa huippumalli Waris Dirien kirjassa Aavikon kukka, josta on myös elokuva. Itselläni tuo kirja sattui olemaan rantalukemisena häämatkalla. Ei mitenkään romanttista luettavaa ja itku tuli silmään monta kertaa.

Onneksi on esimerkiksi Unicefin Sudanissa pyörittämä Saleema-ohjelma. ”Saleema” on arabiaa ja tarkoittaa rikkomatonta ja koskematonta. Ohjelmassa järjestetään keskustelu- ja koulutustilaisuuksia sekä juhlistetaan tyttöjä, joita ei ole ympärileikattu. Toivottavasti tämä työ johtaa aikanaan siihen, että yksikään vanhempi ei halua moista toimenpidettä lapselleen!

Huijaus

Aina on liian aikaista antaa periksi.

Huijaan hiukan, tai ennakoin, miten sen nyt haluaa ottaa. Vuoden Mutsi -blogin Satu ja Katja juhlistavat samannimisen kirjansa päätymistä kustantajan käsiin jakamalla kaikille bloggaaville lukijoilleen Vuoden mutsi -palkinnon. Röyhkeästi otan sen vastaan, vaikka mutseilu onkin rajoittunut toistaiseksi odottamiseen.

Kuten tuosta oikealta näkee, tykkään lukea naisten omia Salamatkustaja ja Project Mama -blogeja. Molemmat lähtivät siitä, että raskaus ei ihan ollut se omin juttu, mutta siitä on saatu lähtökohta etsiä omanlaista äitiyttä – sekä lähtökohta viihdyttää lukijoita. Juuri tällaista tervejärkisyyttä ja hurttia huumoria ainakin itse kaipailen tueksi silloin, kun pohdin, että mitenhän minun tässä käy  ja ennenkaikkea miten vauvaparan käy, kun sillä on vaan meidät toopet vanhempina.

Jotta voin väärin perustein ottaa lätkän itselleni, vastaan haasteessa esitettyihin 10 kysymykseen.

1. Tunnen itseni Vuoden Mutsiksi kun...tajuan netin keskustelupalstalla jonkin vauvaan liittyän asian olevan itselleni han tuntematon tai hoitamatta, vaikka kaikilla muilla asia on ihan hanskassa.
2. Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on...jaa, meidän kohdalla tässä vaiheessa varusteiden valinta.
3. Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän...vastaa jutusteluuni kevyesti potkien.
4. Kello 12 yöllä olen yleensä....nukkumassa.
5. Kello 8 aamulla olen yleensä....arkisin bussissa viikonloppuisin toivottavasti edelleen sängyssä.
6. Haluaisin sanoa lapsen/lasten isälle, että...olet rakas.
7. Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että…alahan miettiä miksi lapsonen sinua sitten kutsuu.
8. Viimeksi kiroilin, kun...en ihan oikeasti muista, luultavasti tilanteessa jossa asiat eivät menneet kuin strömsössä.
9. En ole koskaan osannut…ottaa aikaa rauhoittuakseni  kesken riidan, minusta tulee vain vihaisempi.
10. Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia, voi tehdä on... syödä ja juoda hyvin – siis ilman raskaudentuomia  rajoitteita.

Eteenpäin annan tämän Mimon ja Myyn menossa -blogin Hannalle. Hanna on rakas ystävä vuosien takaa. Ja vaikka hänonkin löytänyt myös pullantuoksuisen mahtiäitiytensä, tiedän taustalla olevan aimo annoksen ”mutsiutta”.

Thank God it’s Friday!

Omaperäisyys on vain ongelman tarkastelua uudesta näkökulmasta.

Tällaiset viikot vaativat perjantaihin mennessä ”jotain ihan muuta”. Joten tarjolla tänään: miesten vauvavatsoja!

Netissä kiertää kuvia, joissa miehet poseeraavat samaan tapaan kuin monet naiset raskausmahakuvissa (mistä tulikin mieleen, että pitäisi ottaa oikein kunnon kuvia masusta). Sitten kysellään, että onko tämä ällöä vai ihanaa.

Eräs kaveri ja tuplaisä varoitti miestä, että se on 5 kiloa per lapsi – ja niistä ei jää yhtään laitokselle. Minun mielestäni on ennemmin ihanaa, jos miehet suhtautuvat omiin raskauskiloihinsa hellyydellä. Ja onhan vauvankin mukava kelliä pehmeän mahan päällä.

Kylmä sää, kolea lääkäri

Elämä on sellaista - yhtenä päivänä olet pulu ja toisena patsas.

Sain uhmata aamun pakkasia poikkeukselliseen kohteeseen tänään. Kävin ensimmäisen kerran raskauteni aikana neuvolalääkärissä. Meidän kunnassa lääkärikäynnit on keskitetty yhdelle terveysasemalle, joka ei tietenkään ole se meidän lähiasema.

Lääkärikäynnillä tutkitaan samat verenpaineet ja pissanäytteet kuin neuvolakäynneillä ylipäätään, erona vain se, että se tehdään itsepalveluna. Sain siis leikkiä kotikemistiä ja tulkita itse näytteeni, nyt on sitten kokeiltu sellaistakin. Lääkäri ei sitten tämän päälle tehnyt muuta kuin pikaisen sisätutkimuksen ja mittaili kohdun sf-mitan ja kuunteli hetken sydänääniä. Kaikki ihan normaalisti kaiken suhteen, kiva.

Niin ja kyllähän lääkäri paasasi siitä, miten synnytykset yleensä menevät. Meillä on suvussa kapealantioisia naisia, mistä johtuen lapsia on syntynyt sektioilla. Olinkin neuvolassa keskustellut, että olisiko mahdollista etukäteen tutkia asian laitaa, kun en sitten haluaisi päätyä suunnittelemattomaan sektioon.  Kuulemma tämä olisi juuri asia, josta lääkäri tietäisi enemmän. En kuitenkaan tullut hullua hurskaammaksi – ainoa konkreettinen minuun liittyvä asia oli, että voisin ehkä pyytää asian tutkimista raskausviikon 36 paikkeilla. Muuten tosiaan sain tietää keskiarvoja ja siitä, että yleensä asiat ovat niin tai näin. Kaikkea, mikä koski tätä minun nimenomaista raskauttani ja vauvaani sain erikseen kysyä. Osaan kysymyksistä mitään vastausta saamatta. 

Eihän raskaus tietenkään ole mikään tauti ja onhan se kiva, että kaikki menee niin kovin normaalisti, että mitään erityistä sanottavaa ei ole, mutta miksi tuhlata sitten lääkärin ja minun aikaani jaaritteluun yleisistä kuluista? Ehkä se lääkäri luuli ottavansa jotenkin minun ”huoleni” huomioon. Monta kertaa toistin, että en todellakaan ole ”hakemassa” sektiota vaan mieluiten synnyttäisin alateitse. Lääkärin mukaan osoitin näin hienoa ”maalaisjärkisyyttä”. Sen sijaan haluan, että sitten ei jouduta hätäsektioon sen takia, että asian tutkimisen sijaan on paasattu keskiarvoista ja yleistyksistä. Tähän en sitten saanut mitään vastausta.

Löydätkö kuvasta potilaan?

Ja minä kun luulin, että lääkäreille opetettaisiin jotain ihmisten kohtaamisesta…Kokemus ärsyttää nyt sen verran, että tekisi mieli hylätä tuo kehuttu maalaisjärkisyyteni ja ruveta mahdollisimman hankalaksi ihan kiusallani. Hyvin kypsää, tiedetään.

Miehelle yritin laittaa jotenkin positiivissävytteistä viestiä käynnin tuloksista. Sain aikaiseksi ”Paikat normaalit ja kiinni – lapsi ei ole tippumassa ulos. ” 

Äitiyslomaa kohti, askel 3

Koskaan ei ole aikaa tehdä työtä kunnolla - aina on aikaa tehdä se kahteen kertaan.

Jihaa, Kela on myöntänyt minulle äitiysrahaa sekä vanhempainrahaa. It’s offcial, pääsen äitiyslomalle! Aamukammassa on tänään jäljellä 50 päivää, joista työpäiviä 36. Se on aikas vähän! Pistää miettimään, että tässähän on oikeastaan ollut raskaana jo ihan tosi kauan, kun silloin alussa äitiysloma tuntui hyvin kaukaiselle ajatukselle.

Vaikea sanoa etukäteen, miten oma pää sopeutuu kotielämään. Mies on varma, että tulen hulluksi, mikäli oikeasti olen kuukauden kotona ”vain odottelemassa” vauvaa ja ajan siinä samalla hänetkin hulluuteen. Nähtäväksi jää.  Hiukan nikottelua aiheuttaa tietysti tulojen tippuminen. Lukuja on kuukausittain tulevassa summassa sama määrä, mutta ihan eri numero alussa! Onneksi työnantaja on kiva ja maksaa palkkaa äitiysloman ensimmäiset kolme kuukautta.

Tulojen tippumisesta päästään huojuvalla aasinsillalla siihen, että olen ollut kovasti tiedostavaa kuluttajaa viime aikoina. Täytyy näet pitää tarkkaan euroistaan huoli, kun niitä tulee kohta vähemmän. Molemmat tapaukset ovat kyllä olleet rahallisesti mitattuna hyvin pieniä, mutta sattuessaan ärsyttäviä. 

Ensin ostin kaupasta appelsiinimehua, kuten hyvin usein teen. Ongelma vain oli siinä, että tämä mehu haisi ja maistui pilaantuneelle.  Ehkä enemmän uteliaisuudesta nähdä, miten tämän skaalan valituksiin suhtaudutaan, ilmoitin asiasta kaupan verkkolomakkeella. Täyttelin pyydetyt infot ja kiltisti säilytin pakkausta, jos sen haluaisivat tutkittavakseen. Vastauksena tuli hyvin asiallinen palaute – ja tuotteen hintaan nähden yli viisinkertainen korvaus. Toinen tapaus koski saunavuoroa, joka meni meiltä sivusuun, kun sauna ei ollut lämmin. Ilmeisesti termostaatti meni rikki. Vuokra-asujana valitin aiheesta ensin huoltoyhtiöön ja sitten vuokranantajalle, joka totesi heti että tietysti kyseinen vuoro hyvitetään meille.

Kumpikaan hyvitys ei tietenkään vaatinut suuria summia antajalta, hiukan vaivaa toki. Tärkeämpää onkin, että minä tunsin tulleeni reilusti kohdelluksi. Samalla myös tieto ongelmista liikkui, joten optimisti voisi ajatella, että on kantanut oman kortensa kekoon, jotta vastaavilta virheiltä vältyttäisiin jatkossa. Jos virheistä ei kukaan huomauta, ne jäävät korjaamatta.