perjantai 31. elokuuta 2012

Terkkuja Woodylle

Viimeisen neljän kuukauden ajan olen lukenut Hesarin kulttuurisivuja huokaillen. Siis ihan varmasti juuri tänä kesänä olisin mennyt Sodankylän elokuvajuhlille, mutta ei nyt vauvan kanssa voi. Ai tuollainenkin ihana uusi ensi-ilta teatterissa ja apua tänä vuonna jää Espoo Ciné ja Rakkautta&Anarkiaa ihan väliin.

Huomiotta jää, että Sodankylän elokuvajuhlille haikailu on vuotuinen perinne, kun en koskaan saanut aikaan matkan suunnittelua. Teatterien kanssa tuli aina kiire, kun lippuja ei meinaa saada ja sitten sitä ei enää yllättäen esitetäkään. Leffafestareilla sentään kävin säännöllisesti :)

Ja leffaan pääsin jälleen! Kylttyrellit festivaalinäytökset toki vaihtuivat vauvakinoon. Sen konsepti on aika hieno. Leffateatterissa pidetään valoja himmeällä ja ääntä pienemmällä. Vaipanvaihtopiste ja mahdollisuus lämmittää vauvanruokaa on järjestetty. Kun kaikilla on vauva, yksi niistä inisee tai itkee koko ajan, joten ei ole kauheasti paineita sen oman kullan käyttäytymisestä.

Sitä paitsi äidin tyttö oli kyllä tosi mallikasta elokuvayleisöä. Aluksi viihteeksi riitti teatterin ällistely manducasta. Kun teatteri oli "todettu" äiti käänsi katseen valkokankaaseen ja sehän oli ihan mahtavan kiinnostava iso telkkari. Sitten vähän syötiin ja nukuttiin. Loppuaika leikittiin mukana olevalla turvalelulla.

Leffana kinossa oli Woody Allenin uusin To Rome With Love. Se oli ihan kiva ja pikkuhauska. Sellaisia terkkuja maestrolle meidän porukalta, että vähän olisi voinut vielä leikata. Mikäli välillä imettävä, leikittävä ja vaippoja vaihtava äiti pystyy arvaamaan loppuratkaisut (niitä oli useampia), niin koko ajan keskittyvä katsoja kaipaisi varmasti lisää särmää.


maanantai 27. elokuuta 2012

Toy Story

Ennen vauvaa ajattelin, etteivät vauvat oikeastaan tarvitse mitään erityisiä leluja. Sitten tuli vauva ja mieletön määrä leluja lahjoina. Olohuoneessa kävellessä pitää olla hiukan varovainen (varsinkin jos yrittää olla hiljaa), koska leikkimaton laidoilta pursuaa ties mitä helisevää, kilisevää ja värikästä.

Tarvitseeko vauva siis leluja? En tiedä, mutta kyllä se niistä tykkää. Toisaalta vauva tykkää myös sanomalehdestä, joka rapisee, ja nauttii Alepan keltaisen muovikassin katselusta. Lelut eivät myöskään saa osakseen ihan tasavertaista tykkäämistä, vaan osa on selkeästi suosikkeja.

Tässä teillekin esittelyssä mussukan "kavereista" parhaat.


Tässä on Mikko. Mikko saa osakseen paljon riuskoja haleja ja hyvin märkiä "pusuja".

Pehmokuutio, joka helisee. Erityiskivaa on heittää tämä pois ja saada äiti antamaan se takaisin.

Helisevä Bobby-poliisi kulkee jostain syystä meillä nimellä "sotilas".

Kun nallea vetää hännästä, se soittaa tuutulaulua.

"RipuRapu-kirja" esittelee mereneläviä ja rapisee.
Lelujen koti on leikkimatolla, jossa viihdytään touhuamassa ihan itsekseenkin.

perjantai 24. elokuuta 2012

Kestää kestää

Me olemme sekakäyttäjiä. Siis vaippojen. Eli siis suomeksi sanottuna käytämme osittain kestovaippoja ja osittain "tavallisia" kertakäyttövaippoja.Meillä, kuten käsittääkseni aika useilla muillakin, systeemi on suurin piirtein sellainen, että kotona pidetään pääsääntöisesti kestovaippoja ja kylillä kertiksiä. Yöllä käytetään myös kertakäyttövaippoja.

Molemmista löytyy hyviä ja huonoja puolia. Ja ollaanpa nyt rehellisiä, ei kai kukaan nyt oikeasti vaipoista tykkää. Siis jos jonkin ihmeen kautta saisi valita, että lapsen kanssa ei tarvitsisi käydä läpi koko vaippasirkusta, niin tuskin kukaan haluaisi vapaaehtoista vaipparallia.

Kertakäyttövaippojen hyvä puoli on tietysti ilmeinen helppous. Otat vaan uuden paketista ja vanha lentää roskiin. Tästä seuraa sen huonoja puolia: niitä pitää muistaa ostaa ja ne voivat loppua kesken. Vanhempi joutuu myös elämään sen tiedon kanssa, että se likainen vaippa ei maadu omana elinaikana, eikä vissiin lapsenkaan elinaikana.

Kestovaippojen tärkein hyvä puoli on se, että tämän kokemuksen perusteella vauvan iho voi niiden kanssa paremmin. Neiti on yleensä todella hyväihoinen, joten sitä kiinnittää helposti huomiota pieneenkin punoitukseen. Ymmärtäähän sen, minustakin terveyssiteet ovat ikävän muovisen tuntuisia, sama menee varmaan vaipoissakin. Lisäksi niitä ei tarvitse ostaa kuin kerran ja ne eivät lisää roskapussien määrää.

Huonona puolena on tietysti kestovaippojen huoltaminen. Kakkojen huuhtelu vessanpönttöön tuntuu ajoittain työläältä ja pesukonetta saa pyörittää pari kertaa viikossa useammin. Toisaalta sittenpä eivät jää haisemaan roskikseen. Alunperin kestoja vierastanut mieskin on myöntänyt, että ei niiden huoltamisessa ole mitään ylitsepääsemätöntä.

Sen suhteen, että miten vaipat pitävät, tilanne on tasan. Kestovaipat pitävät kakan paremmin kurissa, kertiksien kanssa saa olla tosi nopea ja tarkkana, ettei pääse vaihtamaan vaatteita (ja mahdollisesti lakanoita samalla). Pissan kanssa taas imukykyinen kertis pitää vauvan olon kuivana pidempään, eli kestoja saa vaihtaa hiukan tiheämmin.

Taloudellisesti ollaan myös aika tasatilanteessa. Laskeskelin, että karkeasti olemme käyttäneet kestoja sen verran, että kertiksiin olisi kulunut noin 80 euroa lähimarketin hinnoilla. Kestojen hankintahinta oli aika lähelle sitä. Jos olisin mieheni, olisin samaan syssyyn kalkuloinut mukaan pyykkäämisen kustannukset ja verrannut niitä kestojen ostamiseen menevään bensakuluihin - mutta kun en ole, niin en siitä osaa sanoa mitään.

Karkeasti arvioiden ollaan kuitenkin aika tasoissa. Samat kestot kestävät meillä kuitenkin vielä hetken, ennen kuin täytyy alkaa hankkia isompia kokoja. On siis vauvan kasvutahdistakin kiinni, miten taloudellinen vaaka keinuu. Kestot myös säilyvät mahdollisille pikkusisaruksille, tai ne voi myydä eteenpäin, mikä tietysti lopulta vaikuttaa kokonaisuuteen.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Hei me harrastetaan

Suomalaiseen elämänmenoon jotenkin kuuluu, että kun tulee syksy ja koulut alkavat, pitää aloittaa joku harrastus. Me aloitimme tänään muskarin.

Ensikokemus oli positiivinen. Ensinnäkin oli tajuttoman jännää, että samassa paikassa oli niin monta muutakin vauvaa. Siinä sitten katselivat toisiansa, hymyilivät ja hihkuivat.

Itse asiaan pääseminen hiukan kesti, kun näin ekalla kerralla aikuisten piti puhua vähän käytännön juttuja. Mutta kun asiaan päästiin, oli neiti innoissaan. Hänen intonsa musiikkiin on huomattu jo aiemminkin - äidille oli esimerkiksi helpotus, kun eräissä kesähäissä urkujen soitto pelasti alkavalta hermostumiselta.

Laulaminen on kivaa - tai siis äidin ja muiden aikuisten laulun kuunteleminen - mutta todellinen riemastus olivat erilaiset heilutukset ja tanssit. Olympiavuoden hengessä neiti tuntuu haluavan liikettä aina vain nopeammin ja korkeammalle.

Kun kyseessä on musiikkileikkikoulu, on meillä syksylle tavoitekin: pitäisi osata vilkuttaa jouluun mennessä.

perjantai 17. elokuuta 2012

Rytmitaju

Pienten lasten elämässä rutiinit ovat kuulemma kovasti tärkeitä (en tiedä vielä, meillä on vasta vauva). Vauvojen ollessa kyseessä vertaillaan ja kysellään vauvojen rytmeistä; mm. että nukutaanko öisin. Vauvoilla ei siis ole välttämättä mitään vuorokausirytmiä syntyessään. Toiset luovat oman rytminsä ja pysyvät siinä ennustettavan tarkasti. Toiset, kuten meidän mussukkamme, ovat spontaanimpia ja rytmittömämpiä.

Yöt meillä on kyllä onneksi nukuttu koko ajan. Jo sairaalassa neiti nukkui pidempiä pätkiä öisin ja nykyään mennään yleensä kahdella yösyötöllä. Tosin toinen "yösyöttö" on klo 6-7 aamulla, mutta kai se lasketaan yösyötöksi, jos sen jälkeen mennään vielä nukkumaan...

Päivisin onkin sitten ihan eri meininki. Saattaa nukuttaa tai sitten ei ja vaikka nukuttaisi niin ei välttämättä nukuta. Ja jos nukutaan niin ihan 10 minuuttia kyllä riittää. Kun on aamusta iltaan huolehtinut pikkuvauvasta ilman varsinaisia taukoja, tietää olleensa päivän hereillä. Usein toisteltu fraasi meidän taloudessa onkin "onneksi se nukkuu yönsä".

Neuvolassa asiasta ei oltu kovin kiinnostuneita ja mihinkään unikouluihin pieni on liian pieni, mutta päätimme silti yrittää hiukan rytmittää päivää. Käytännössä siis nukuttamalla nukuttaa päiväunille. Kahden-kolmen tunnin hereilläolon jälkeen neiti on monesti väsyneen oloinen ja kärttyinen, joten päätettiin, että kahden tunnin hereilläolon jälkeen kokeillaan saada hänet unille.

Mistään vanhempien lepohetkistä ei ole kyse, sillä aikamoista jalkatyötä nämä "pakotetut" päiväunet ovat olleet. Joko kärrykävelyllä tai sitten kantoliinassa ympäri asuntoa tepastellen, sillä kun liike loppuu, loppuvat unet. Eikä nukuttaminen joka kerta onnistu.

No, toimiiko se? Ehkä hiukan aikaista sanoa, mutta nykyään voi olla melko varma, että uni voittaa kitisijän, jos vain pysyy liikkeessä sitkeästi. Lisäksi nyt päivänä muutamana neiti on nukahtanut muutaman kerran sänkyynsä (siis yli 10 minuutiksi) ja kerran jopa ihan itsekseen leikkimatolle. 

lauantai 11. elokuuta 2012

Iso tyttö

Täällä odotetaan uutista uudesta serkusta.

Ihan hullua, mutta vastasyntyneeseen verrattuna meidän mussuhan on jo iso tyttö. Hänhän osaa jo vaikka mitä. Ja ennenkaikkea hän on jo niin selvästi "tyyppi" - meidän neiti, jolla on oma persoonansa.
Hullua on myös se, että ihan vastahan pienemme oli se vastasyntynyt.

Toisaalta tietysti tuntuu, että vauva on ollut elämässämme ikuisuuden ja tulee olemaan vauva vielä useamman ikuisuuden. Kun naureskellaan, että taas ollaan yksi kakkavaippa lähempänä potalle oppimista, vitsi on siinä, että eihän sellainen aika tunnu olevan edes kaukaista tulevaisuutta. Vauvan  kanssa mennään tässä hetkessä.

Mies sen meni vielä sanomaan, kun epäuskoisena puhuttiin tulevaisuuden ehkä joskus tulevan: vauva me on jo tehty, mutta suurempi homma taitaa olla kasvattaa siitä ihminen...


perjantai 10. elokuuta 2012

Vastentahtoinen kerholaiseksi

Työssäni olen ollut tekemisissä "asiakassegmenttien" ja "kohderyhmien" kanssa ja pohtinut miten viestiä eri asioita näille. Siitä huolimatta tai sen takia on lähinnä surkuhupaisaa seurata vauvan myötä meille tulevaa markkinointia.

Joka asialle on kerho. On useamman vaippamerkin kerhoa, useampia vauvojen kirjakerhoja ja ainakin toisella päivittäistavarakaupan jättiläisellä on kerho. Viimeisimmäksi tuotemerkki, johon kuuluu neljä - siis ainoastaan neljä! - tuotetta, kutsui meitä kerhoonsa.

Mitähän ihmettä siinä kerhossa tapahtuisi? Tai siis kaikkihan ne kuulemma kertovat kivoja juttuja lapseni kehityksestä tai antavat mahdollisuuden keskustella muiden vanhempien kanssa kerhon verkkoportaalissa. Houkuttimena toimii lähes aina joku ilmainen lahjus. Pienimmillään se on näyte kyseisestä tuotteesta ja toisilla on jopa kokonaisia palkintokauppoja.

Oikeasti kerhoja tietysti käytetään markkinointitarkoituksiin. Eikä siinä mitään, jokuhan voi tykätäkin niiden annista ja ei kaikki markkinointi ole pahasta. Mutta ihan totta, onko kerho kaikkien mielestä paras tai ainoa tapa kertoa tuotteesta vauvojen äideille, sillä poikkeuksetta nämä kerhopostit tulevat minun nimelläni? Toki myös vauvamme tietoja kysellään, jos olisin liittymässä.

Arvon markkinoijat: olen kyllä elämäntilanteeni vuoksi kiinnostunut kuulemaan hyvistä tuotteista vauvalle ja varmasti tulen sellaisia ostamaan. En kuitenkaan halua liittyä yhteenkään kerhoon ja saatte tarjota melkoisen paljon parempia lahjuksia ennenkuin "myyn" lapsestani tietoja teille. Uusia ideoita kehiin siis, kiitos.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Mies

Vaikka kirjoituksistani voi ehkä joskus saada toisenkinlaisen kuvan, minulla on kovasti rakas mies. Tietyissä piireissä meidät kyllä tunnetaan ns. dramaattisena parina, jolla on tulisia tunteita niin hyvässä kuin pahassa. Se on meidän tyylimme. En oikein ymmärrä pareja, jotka eivät omien sanojensa mukaan riitele koskaan.

Vietimme tällä viikolla ensimmäistä hääpäiväämme, mikä oli hyvä tilaisuus taas muistaa, kuinka onnellinen olen siitä, että olemme yhdessä. Toisinaan sen muistaminen meinaa jäädä vauva-arjen keskellä. Onneksi mies taitaa tietää sen kertomattakin.

Muutaman kerran olen myös miettinyt selviäisinkö minä, jos olisin yksinhuoltaja. Varmaankin juu nimenomaan selviäisin. 

Silloin vaan kukaan ei olisi yhtä kiinnostunut vauvajutuistani päivästä toiseen. Kukaan ei tietäisi minua katsomalla, että nyt sille kannattaa antaa vaikka keksi, kun on nälkäkiukun oireita. Olisi varmasti potenssiin sata hankalampaa päästä synnytyksen jälkeen kiinni siihen tunteeseen, että on edelleen kaunis ja haluttava nainen. Ei olisi häntä, joka tulee ja halaa, kun vauva-arki tuntuu kaatuvan päälle. Ja ketä mä sitten pussailisin?

Juu, kyllä mä pidän tämän miehen.

lauantai 4. elokuuta 2012

Korvikekatastrofeja

Jokainen suomalainen odottaja, synnyttäjä ja äiti kuulee useaan otteeseen kuinka tärkeää imettäminen on lapselle. Jatkona on usein, että jos imetys ei kertakaikkiaan jostain syystä onnistu, ovat korvikkeetkin nykyään melko hyviä.

Meillä imetyksen alkutaival oli suhteellisen haastava, mutta nyt ollaan tukevasti täysimetyksellä. Oikeasti ollaan oltu jo alle kuukauden ikäisestä, mutta niin syvälle tämä rintamaidon hehkutus ainoana varteenotettavana ravintona vauvalle oli iskostunut, että äitinä onnistui kokemaan syyllisyyttä muutaman kymmenen millin annoksista lisämaitoa. Aivan sama vaikka sairaalasta asti olivat todenneet, että tuollaiset määrät eivät vaikuta täysimetyksen etuihin millään tavalla.

Oikeista ongelmista aletaan puhua, kun Etelä-Afrikassa äideille on neuvottu korvikkeen suojelevan vauvoja hiv-tartunnalta. Näin ilmeisesti olikin, mutta muuten päädyttiin ojasta allikkoon. Vauvat nimittäin olivat useammin aliravittuja ja saivat  muita tauteja, kun eivät saaneet äidinmaidon tuomaa vastustuskykyä. Ohje käännettiin päinvastoin ja hiv-positiivisille äideille jaetaan lääkettä tartunnan ehkäisemiseksi.

Tapaus tuo mieleen vanhan Nestlé-boikotin. Yhtiö (ja ilmeisesti tosin muutkin yhtiöt) markkinoi kehitysmaissa korviketta väitteellä, että se on parempaa ravintoa kuin äidinmaito. Monet äidit uskoivat. Lopputuloksena vauvat sairastuivat mm. likaiseen veteen sekoitetun korvikkeen tai huonosti desinfioitujen pullojen takia ripuliin. Lisäksi monilta loppuivat rahat korvikkeeseen ja he saattoivat juottaa lapsille ainoastaan vettä aiheuttaen aliravitsemusta. 1980-luvulla World Health Organization (WHO) antoikin suosituksen olla markkinoimatta ja jakamatta äidinmaidonkorviketta kehitysmaiden sairaaloissa.


Ei siis mitään uutta auringon alla. Syyllistävää tai ei, imetys on vauvanruokinnan ykkönen.

perjantai 3. elokuuta 2012

Neulaa ja kammoa

Voi rokotuksen kauhistus!

Itseäni en piikittänyt influenssapiikillä talvella, mutta lapsen rokotusohjelmasta pidämme kiinni. Näin Intiassa poliosta kärsineitä lapsia ja sen jälkeen olisi hyvin mahdoton ajatus ottaa oman lapsen kohdalla riskiä ja jättää rokottamatta. Rokotteiden saamasta kritiikistä ja aivan törkeistä virheistä (narkolepsiatapaukset) huolimatta uskon, että rokotusohjelmassa jo vuosikymmeniä olleet "tavalliset" rokotteet ovat kunnolla tutkittuja ja turvallisia.

Turvallisuudesta huolimatta itse rokottaminen on ikävää. Onneksi rota-rokotteen voi antaa suun kautta ja siitä seurasi meillä "ainoastaan" "tavallisia" vatsavaivoja. Toki tuntuu aika järjenvastaiselle aiheuttaa jo valmiiksi vatsakipuiselle lapselle lisää vatsaongelmia...

Hullummaksi homma menee, kun kuvaan astuvat piikit. Rokotteita piti antaa kaksi. Ensimmäinen piikki meni aika pienellä itkulla. Toinen piikki sai aikaan jo isomman itkun, kun rokoteainekin kuulemma kirvelee. Täysi parku oli vuorossa, kun epäonninen hoitaja huomaa, että ai kappas tänne jäi vielä tätä ainetta - täytyy pistää kolmannen kerran. Olisiko liikaa toivottu, että terveydenhuollon ammattilainen keskittyy työhönsä työntäessään piikkejä vauvoihin?! 

No loppupäivä rokotuksen jälkeen sujui kuitenkin hyvin, mutta illallahan nousi kuume. 

On aika epätodennäköistä, että kaikista maailman vauvoista juuri meidän vauvamme kirkuisi koviten, mutta väitän että ainakin mitalisijoilla oltiin kun vatsakipuisella kuumeisella rakkaallamme oli todella paha olla. Kahden vanhemman yhteistyöllä saatiin neidille suppolääkitys ja hitaasti parku muuttui niiskutukseksi, joka puolen tunnin päästä vaimeni uneen. 

Seuraava aamu valkeni vieläkin kuumeisemman lapsen kanssa, mutta onneksi kuume laski päivän mittaan vain vaippasillaan hyvässä tuuletuksessa oleilemalla. Tänään on saatu taas nauttia kuumeettoman pikkuisen seurasta. 

Seuraavat rokotukset annetaan 5 kuukauden iässä, että sitä odotellessa...

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Tarkkailla ja tarttua

Hiiohei se on jo elokuu!

Kesä on mennyt rauhallisen leppoisaan tahtiinsa. Mökkeilyreissujakin on saatu tähän mennessä plakkariin kolme - kolmella eri mökillä - ja vielä olisi ainakin yksi suunnitteilla.

Pikkuihmisemme kiittää mökkikokemuksesta kaikkea vihreää: miten jännää onkaan katsoa puita, varsinkin jos tuuli heiluttaa lehtiä kivasti. Päiväunet on myös ihan erilaiset, jos ne ottaa kantoliinassa äidin kiikkuessa pihakeinussa kirjan kanssa. Moitittavaa löytyi sen sijaan mökkisaunoista; ilmeisen pelottavia paikkoja ovat ne ja niissä ei tulisi koskaan vaipanvaihtoa suorittaa.

Maailma se on vaan päivä päivältä jännempi paikka. Jopa niin jännä, että aina ei viitsisi syödä, kun näkökentässä on vaikka lamppu, jota ihastella. Äiti palaa kyllä asiaan ja antaa ruokaa uudestaan kolmen minuutin päästä, kun havahdutaan siihen, että olihan tässä tosiaan nälkäkin.

Eikä tässä vielä kaikki! Asioita saa myös omaan käteen! Aivan mahtavaa. Ja siitähän ne ovat sitten matkalla suuhun. Jotkut asiat ovat tosin ikävästi liian isoja laitettavaksi suuhun ja toisia kenkut vanhemmat eivät anna omaan käteen, ettei niillä vahingossa huidottaisi itseä silmään. Mutta on se nyt ihan eri juttu ottaa haluamansa itse käteen kuin katsella toisten heiluttamia leluja.

Ei kait tässä muuta just nyt.