En tiedä kuinka ne sen tekevät, kun ovat kuitenkin aika avuttomia ja kuolaisia. Jotenkin kuitenkin onnistuvat huijaamaan. Vauvat, samperi.
Olen parin päivän sisällä saanut kuulla kahdenlaisia ilouutisia. Yksi ystävä on raskaana ja toinen sai juuri maailmaan esikoisensa - onnea vielä molemmille :)
Omat reaktioni kumpaankin uutiseen ovat normaalin toisen puolesta ja kanssa iloitsemisen ohessa olleet aika outoja.
Ensin aloin muistella miten raskaana oli itse asiassa aika kivaa. Miten jännää olikaan tuntea pikku kaverin ensimmäiset liikkeet ja arvailla, millainen hän onkaan. Järki yrittää huutaa, että entäs turvotus ja muut vaivat. Ei auta.
Kuva sairaalavaatteisesta ystävästä vastasyntyneen kanssa avaa jo kyynelkanavat. Voi, miten ihanaa!
Sitä katsoo omaa "vauvaansa" ja ihmettelee, milloin siitä on tullut tuollainen jättiläinen. Eihän se ole edes vauva enää kauaa.
Järki yrittää taas muistuttaa, että se pikkuvauvavaihe oli myös aika rankkaa, eikä tämän kanssa olla mitenkään selvillä vesillä vieläkään.
Ei tässä todellakaan mihinkään ryhdytä vielä piiitkäään aikaan, mutta olishan se joskus vielä kiva...
keskiviikko 20. helmikuuta 2013
maanantai 18. helmikuuta 2013
Haastis
FatCat lähetti minulle haasteen jokin aika sitten, kiitos vaan. Tässä viimein vastaus.
Mikä on sun toteemieläin ja miksi juuri se eläin?
Apua, ei mulla ole. Mukana leikkiäkseni varmaan leijona. Leijonaäidit vaikuttaa aikamoisille voimanaisille.
Mikä susta piti tulla isona? Tuliko?
Matkaopas tai opettaja. Ei tullut. Tajusin, että haluan matkustaa, en paimentaa turistilaumoja. Nykyiseen työhöni sisältyy aina välillä kouluttamista, mikä on kyllä mukavaa.
Mikä oli ensimmäinen työpaikkasi? Millainen kokemus se sinulle oli?
Ensimmäinen kesätyö oli erään optikkoketjun keskustoimistolla. Se oli oikein kiva kokemus, tein toimistohommia ja arkistoin markkinontimateriaaleja.
Mitä mielestäsi onni on?
Hyvää oloa, joka voi olla lyhyt hetki tai pitkäkestoisempaa. Onnea voi saada hyvin erilaisista jutuista: auringonpaisteesta, lapsen naurusta, hyvästä salikäynnistä, hauskasta keskustelusta, onnistuneesta projektista tai perheestään
Lempi blogisi/bloggaajasi. Miksi?
Hmm, ei mulla ole. Omasta elämäntilanteesta ja blogistin silloisista aihevalinnoista riippuen puhuttelee eri jutut.
Mottosi elämässä
Kun ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kannattaa nauraa.
Millaisia asioita arvostat kumppanissasi?
Ihailen välillä hänen tajutonta kykyään olla kaikissa tilanteissa aivan sellainen kuin hän on pyytämättä sitä yhtään anteeksi keneltäkään (toisinaan tosin sama piirre saa kiristelemään hampaita). Samaa rehellisyyttä ja asioiden ottamista sellaisina kuin ne ovat, hän tuo suhteeseemmekin.
Minkälainen on mielestäsi hyvä parisuhde?
Sellainen, jossa molemmilla on hyvä olla. Aina ja koko ajan ei voi olla ruusuista - ja minulle on tärkeää, että silloin voidaan rehellisesti riidellä - mutta ainakin välillä pitää myös tuntea onnen iso tai pieni pilkahdus ihan vaan siksi, että on juuri tässä parisuhteessa.
Mitkä kolme kotityötä haluaisit suosiolla jättää kumppanisi hoidettavaksi.
Olen suosiolla tai vähemmän suosiolla jättänyt miehelle pölyjen pyyhkimisen, imuroinnin ja kaiken auton huoltamisen.
Kumoa käsilaukkusi sisältö ulos ja kerro, mitä kaikkea käsilaukkusi sisälsi.
Perusasiat: lompakko, puhelimet (2), bussilippu, avaimet, meikkipussi, jossa puuteria ja huulirasvaa
Lapsiasiat: tutti, harso, helistin, pehmolelu, vaippa
Muuta: sateenvarjo, hiusharja, kyniä, paperilappuja (mm. perhekerhon ohjelma), kuulokkeet
Linkitä loppuun biisi, joka kertoo jollakin tavalla sinusta.
Tämä kakka vehje ei anna linkittää, mutta biisi olisi Hectorin Hän on mun nainen.
Mikä on sun toteemieläin ja miksi juuri se eläin?
Apua, ei mulla ole. Mukana leikkiäkseni varmaan leijona. Leijonaäidit vaikuttaa aikamoisille voimanaisille.
Mikä susta piti tulla isona? Tuliko?
Matkaopas tai opettaja. Ei tullut. Tajusin, että haluan matkustaa, en paimentaa turistilaumoja. Nykyiseen työhöni sisältyy aina välillä kouluttamista, mikä on kyllä mukavaa.
Mikä oli ensimmäinen työpaikkasi? Millainen kokemus se sinulle oli?
Ensimmäinen kesätyö oli erään optikkoketjun keskustoimistolla. Se oli oikein kiva kokemus, tein toimistohommia ja arkistoin markkinontimateriaaleja.
Mitä mielestäsi onni on?
Hyvää oloa, joka voi olla lyhyt hetki tai pitkäkestoisempaa. Onnea voi saada hyvin erilaisista jutuista: auringonpaisteesta, lapsen naurusta, hyvästä salikäynnistä, hauskasta keskustelusta, onnistuneesta projektista tai perheestään
Lempi blogisi/bloggaajasi. Miksi?
Hmm, ei mulla ole. Omasta elämäntilanteesta ja blogistin silloisista aihevalinnoista riippuen puhuttelee eri jutut.
Mottosi elämässä
Kun ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kannattaa nauraa.
Millaisia asioita arvostat kumppanissasi?
Ihailen välillä hänen tajutonta kykyään olla kaikissa tilanteissa aivan sellainen kuin hän on pyytämättä sitä yhtään anteeksi keneltäkään (toisinaan tosin sama piirre saa kiristelemään hampaita). Samaa rehellisyyttä ja asioiden ottamista sellaisina kuin ne ovat, hän tuo suhteeseemmekin.
Minkälainen on mielestäsi hyvä parisuhde?
Sellainen, jossa molemmilla on hyvä olla. Aina ja koko ajan ei voi olla ruusuista - ja minulle on tärkeää, että silloin voidaan rehellisesti riidellä - mutta ainakin välillä pitää myös tuntea onnen iso tai pieni pilkahdus ihan vaan siksi, että on juuri tässä parisuhteessa.
Mitkä kolme kotityötä haluaisit suosiolla jättää kumppanisi hoidettavaksi.
Olen suosiolla tai vähemmän suosiolla jättänyt miehelle pölyjen pyyhkimisen, imuroinnin ja kaiken auton huoltamisen.
Kumoa käsilaukkusi sisältö ulos ja kerro, mitä kaikkea käsilaukkusi sisälsi.
Perusasiat: lompakko, puhelimet (2), bussilippu, avaimet, meikkipussi, jossa puuteria ja huulirasvaa
Lapsiasiat: tutti, harso, helistin, pehmolelu, vaippa
Muuta: sateenvarjo, hiusharja, kyniä, paperilappuja (mm. perhekerhon ohjelma), kuulokkeet
Linkitä loppuun biisi, joka kertoo jollakin tavalla sinusta.
Tämä kakka vehje ei anna linkittää, mutta biisi olisi Hectorin Hän on mun nainen.
Arjen musta pekka
Se alkaa asian välttelemisellä. Sen jälkeen siitä aletaan puhua epämääräisesti: täytyis tässä joskus. Sitten puheeseen tulee hieman hätäännystä: olis ihan oikeesti pakko. Viimein sitä ei voi enää välttää.
Alkaa suunnittelu, johon kuuluu oleellisena osana huonojen tekosyiden esittämistä sille, miksi ei voi hoitaa asiaa. Totuus on, että kumpikaan ei halua.
Käydä kaupassa nimittäin.
Meillä ei ole lähellä (= lyhyt kävelymatka) lähikauppaa. Käymme siis autolla isossa kaupassa pitkän listan kanssa. Ostoksien suunnittelu on tietysti järkevääkin ja säästää aikaa ja bensaa, kun kaupassa ei ravaa usein. Syy harvoin käymiseen on kuitenkin se, että reissut ovat molemmille tavalla tai toisella kamalia.
Mies ei voi sietää itse kaupassa kiertelyä ja tavaroiden haalimista. Ruuhkaisat kaupat ovat hänelle jokin helvetin taso.
Kummatkin inhoamme kassajonoja. Voisiko joku selittää, miksi kassajonossa seisomisaika on vakio, riippumatta kassojen, asiakkaiden ja ostettujen tuotteiden määrästä?!
Minä inhoan touhuun liittyvää raahaamista ja nostelua. Kärryjen työntely nyt vielä menee, mutta on ihan kidutusta nostella tavarat sieltä hihnalle ja sitten yrittää nopeasti seuraavien hengittäessä niskaan pakata ne kasseihin. Sitten kassit pitää vielä nostaa autoon ja raahata autosta kotiin asti.
Ja juu, olemme kokeilleet nettikauppoja. Niiden ongelma on, että käyttöliittymäshoppailu vie itsessään aikaa pienen kauppareissun verran (vika voi toki olla myös käyttäjissä), valikoima tuntuu olevan suppeampi ja sitten pitää vielä olla kotona noin neljän tunnin ikkunan sisällä odottelemassa ruokiaan.
Odotamme siis palveluyhteiskunnan kehittymistä siihen, että saatavilla on järkevän hintaisia "personal shoppereita" tai ostoskärryjä, jotka skannaavat ostokset, niin että ne voi pakata suoraan hyllyltä omaan kassiin ja eliminoida muutamat turhat edestakaisin nostelut.
Lapsi tosin ainakin toistaiseksi viihtyy kaupassa.
Alkaa suunnittelu, johon kuuluu oleellisena osana huonojen tekosyiden esittämistä sille, miksi ei voi hoitaa asiaa. Totuus on, että kumpikaan ei halua.
Käydä kaupassa nimittäin.
Meillä ei ole lähellä (= lyhyt kävelymatka) lähikauppaa. Käymme siis autolla isossa kaupassa pitkän listan kanssa. Ostoksien suunnittelu on tietysti järkevääkin ja säästää aikaa ja bensaa, kun kaupassa ei ravaa usein. Syy harvoin käymiseen on kuitenkin se, että reissut ovat molemmille tavalla tai toisella kamalia.
Mies ei voi sietää itse kaupassa kiertelyä ja tavaroiden haalimista. Ruuhkaisat kaupat ovat hänelle jokin helvetin taso.
Kummatkin inhoamme kassajonoja. Voisiko joku selittää, miksi kassajonossa seisomisaika on vakio, riippumatta kassojen, asiakkaiden ja ostettujen tuotteiden määrästä?!
Minä inhoan touhuun liittyvää raahaamista ja nostelua. Kärryjen työntely nyt vielä menee, mutta on ihan kidutusta nostella tavarat sieltä hihnalle ja sitten yrittää nopeasti seuraavien hengittäessä niskaan pakata ne kasseihin. Sitten kassit pitää vielä nostaa autoon ja raahata autosta kotiin asti.
Ja juu, olemme kokeilleet nettikauppoja. Niiden ongelma on, että käyttöliittymäshoppailu vie itsessään aikaa pienen kauppareissun verran (vika voi toki olla myös käyttäjissä), valikoima tuntuu olevan suppeampi ja sitten pitää vielä olla kotona noin neljän tunnin ikkunan sisällä odottelemassa ruokiaan.
Odotamme siis palveluyhteiskunnan kehittymistä siihen, että saatavilla on järkevän hintaisia "personal shoppereita" tai ostoskärryjä, jotka skannaavat ostokset, niin että ne voi pakata suoraan hyllyltä omaan kassiin ja eliminoida muutamat turhat edestakaisin nostelut.
Lapsi tosin ainakin toistaiseksi viihtyy kaupassa.
torstai 14. helmikuuta 2013
Riittävän sopeutunut
Kerroin jokin aika sitten ystävälleni, että olen vihdoinkin saanut aivoni ja itseni sopeutumaan kunnolla vauvantahtiseen menoon.
Sopeutunut hyvin samanlaisina toistuviin päiviin, joissa kuitenkaan ei ole rakennetta, josta saisi kiinni. Siihen, että minulla ei ole - eikä oikein voikaan olla - suurempia tavoitteita, kuin saada kaksi koneellista pyykkiä pestyä. Siis sen lisäksi, että pidän itseni ja vauvan hengissä.
No, varmaan tuosta arvaattekin, että juuri, kun olin päässyt kertomasta menetin hermoni totaalisesti, kun vauva huusi yöllä tunnin. Vauvoista puhuttaessa tunti ei edes ole paha ja meidän vauvamme on vielä siinä(kin) mielessä upea, että yöllä tunnin huutaminen ei ole hänen tapaistaan. Tiesin nämä molemmat asiat ja tiesin senkin, että lopulta tyttö nukahtaa uudelleen. (Ja vaikka ei nukahtaisikaan, niin seuraavan päivän suurin tavoite on pestä kaksi koneellista pyykkiä, sen saa tehtyä väsyneenäkin).
Valehtelinko siis ystävälleni - tai itselleni, jos olin aidosti uskonut sopetutuneeni?
En sentään. Jo sana sopeutuminen kertoo siitä, että tämä kotitouhu ei ole ihan ominta minua. Ei siihen muuten tarvitsisi sopeutua. Rutiinit, jotka tuovat lapselle turvallisuutta, turhauttavat välillä aikuista. Sillä ei kuitenkaan ole väliä. Tärkeää on, että lapsi ei tiedä sitä.
Lapsi tietää, että äiti on lähellä - ja että aika usein mennään retkelle. Lapsi ei tiedä, että retkille mennään - ei vain siksi, että hän viihtyisi - vaan myös siksi, että äiti saisi vaihtelua. Lapsi varmasti tietää olevansa äidistään ihana. Toivon, että lapsi ei pohdi ajavansa välillä äidin raivon partaalle. Vaikka lapsi saattaa aavistaa, että äiti ei ihan aina kestä itkemistä, hän tietää myös meidän nauravan yhdessä joka päivä.
Se riittää nyt.
Sopeutunut hyvin samanlaisina toistuviin päiviin, joissa kuitenkaan ei ole rakennetta, josta saisi kiinni. Siihen, että minulla ei ole - eikä oikein voikaan olla - suurempia tavoitteita, kuin saada kaksi koneellista pyykkiä pestyä. Siis sen lisäksi, että pidän itseni ja vauvan hengissä.
No, varmaan tuosta arvaattekin, että juuri, kun olin päässyt kertomasta menetin hermoni totaalisesti, kun vauva huusi yöllä tunnin. Vauvoista puhuttaessa tunti ei edes ole paha ja meidän vauvamme on vielä siinä(kin) mielessä upea, että yöllä tunnin huutaminen ei ole hänen tapaistaan. Tiesin nämä molemmat asiat ja tiesin senkin, että lopulta tyttö nukahtaa uudelleen. (Ja vaikka ei nukahtaisikaan, niin seuraavan päivän suurin tavoite on pestä kaksi koneellista pyykkiä, sen saa tehtyä väsyneenäkin).
Valehtelinko siis ystävälleni - tai itselleni, jos olin aidosti uskonut sopetutuneeni?
En sentään. Jo sana sopeutuminen kertoo siitä, että tämä kotitouhu ei ole ihan ominta minua. Ei siihen muuten tarvitsisi sopeutua. Rutiinit, jotka tuovat lapselle turvallisuutta, turhauttavat välillä aikuista. Sillä ei kuitenkaan ole väliä. Tärkeää on, että lapsi ei tiedä sitä.
Lapsi tietää, että äiti on lähellä - ja että aika usein mennään retkelle. Lapsi ei tiedä, että retkille mennään - ei vain siksi, että hän viihtyisi - vaan myös siksi, että äiti saisi vaihtelua. Lapsi varmasti tietää olevansa äidistään ihana. Toivon, että lapsi ei pohdi ajavansa välillä äidin raivon partaalle. Vaikka lapsi saattaa aavistaa, että äiti ei ihan aina kestä itkemistä, hän tietää myös meidän nauravan yhdessä joka päivä.
Se riittää nyt.
tiistai 5. helmikuuta 2013
Toteemieläin
Tähän mennessä on varmaan kaikille selvää, että pikkuihmisestämme ei julkaista täällä (tai muuallakaan internetissä) kuvia. Linjaus on lapsosen isältä lähtöisin, mutta kyllä minäkin sitä kannatan. Laittakoon itse noloja kuvia itsestään verkkoon täysi-ikäisenä, jos haluaa - niitä kun ei saa varmuudella poistettua.
Ilokseni törmäsin kuitenkin kissavideoon (kyllä!), jonka kissa on ihan lapseni oloinen. Tämän kissan täytyy olla lapsen toteemieläin. (Olen miettinyt viime aikoina toteemieläimiä vastatakseni Fat Catin haasteeseen - tulossa piakkoin). Neidillä on tapana välillä jäädä tuijottamaan ihan samalla tavalla ja ilmeen tunnistaa heti.
Tässäpä siis tyttäreni näköinen kissa:
Ilokseni törmäsin kuitenkin kissavideoon (kyllä!), jonka kissa on ihan lapseni oloinen. Tämän kissan täytyy olla lapsen toteemieläin. (Olen miettinyt viime aikoina toteemieläimiä vastatakseni Fat Catin haasteeseen - tulossa piakkoin). Neidillä on tapana välillä jäädä tuijottamaan ihan samalla tavalla ja ilmeen tunnistaa heti.
Tässäpä siis tyttäreni näköinen kissa:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)