Maitomarkkinoista

Maitoasiat ovat meillä edelleen pinnalla. Kuukautta vajaa kaksivuotiaskin osaa kertoa, että vauva syö rintamaitoa. Maitotahroja on siellä täällä ja useammallakin olalla maitopukluja.

Lisäksi sain juuri luettua loppuun kasan vauva- ja imetysaiheista kirjallisuutta. Mies hiukan ihmetteli, että mitä minä sellaisia nyt tavaan, kun aiheesta on käytännön kokemusta ja mitään ongelmia ei ole. 

No tietysti on kiva saada hyvä äiti -fiiliksiä, kun toki kaikkialla hehkutetaan miten supermahtavaa äidinmaito on (ja onhan se). Ainahan voi myös oppia jotain uutta, kuten että ehkä jo jokin dinosauruslaji tavallaan imetti, vaikka eivät nisäkkäitä olleetkaan.

Ainakin olen tajunnut sen, että maailma - vastoin oletuksia - taitaa muuttua. Imetyskirja lähteineen on 2000-luvun alusta ja siitä saa käsityksen, että imetys olisi yhteiskunnassa kovastikin vaikea asia. Että neuvolassa ei osattaisi auttaa vauvan imuotteen kanssa ja jo sairaalassa kannustettaisiin pulloruokintaan eikä vauvoja pidettäisi lähtökohtaisesti vierihoidossa. Että julkista imetystä esimerkiksi kahvilassa yleisesti paheksuttaisiin (tai verrattaisiin ruokapöydässä piereskelyyn).

Olen toki saanut omat lapseni yli 10 vuotta kirjan kirjoittamisen jälkeen, mutta monesti se on varsinkin asenteille aika lyhyt aika muuttua. En ole onnekseni törmännyt mihinkään tällaiseen ongelmaan. Sairaalassa ja neuvolassa on autettu ja tuettu, eikä kukaan ole ehdotellut lisämaidon antamista melkoista tahtia kasvavalle pojalle. Mikä nyt tietysti olisi hiukan hupsua, kun rintamaidolla siitä on niin iso kasvanutkin... En ole ainakaan huomannut mitään paheksuntaa julkisilla paikoilla imettäessäni. Tai no mikä nyt on sitten kuinka julkista. En ole imettänyt esimerkiksi keskellä toria, kahvilassa kyllä. 

Ammatillisessa mielessä oli kiinnostavaa lukea, että äidinmaidonkorvikkeen markkinoinnista on säädetty jopa lailla. En ollut tiennyt tätä! Jo lähtien siitä, että puhutaan nimenomaan korvikkeesta eikä vastikkeesta, kuten aiemmin. Kuulemma kaikkialla maailmassa äidinmaidonkorvikkeen markkinointi (silloin kun se on sallittua, Suomessa sitä siis ei saa suoraan kuluttajille tehdä) vähentää imetystä. Hyvin kiinnostavaa vertailla ajatuksena vaikka alkoholin markkinointiin, joka on nyt enemmän pinnalla.

Kaksi vastaan yksi

Ollaan nyt oltu sairaalasta kotona päälle viikko. Pikkumies oli alkuun vielä vähän nuhainen ja vielä pitää käydä lääkärissä jälkitarkastuksessa, mutta pääasiallisesti on noin viikko saatu kokeilla taas normaalia elämää.

Koin lievää äitisyyllisyyttä, kun tajusin vasta keskellä yötä kuopuksen ylittäneen ensimmäisen kuukauden. Kai se on vain toisen osa, että "kuukausisynttärit" eivät ole päällimmäisenä mielessä. Mies tosin lohdutti, että tulihan se vähän yllättäen, kun tosiaan ei olla paljoa normaaliaikaa hänen kanssaan nautittu.

Pikkuhiljaa elämä kaksilapsisena perheenä alkaa muotoutua. Onneksi poikamme tuntuu olevan siskoaan rauhallisempi tapaus ja on toistaiseksi ainakin hyvä nukkumaan. Päivärytmiä vauvalla ei ole, mutta yöt hän nukkuu, tietysti muutamaa tankkausherätystä lukuunottamatta. Syöminen sujuu ja vaippoja kuluu. Herää kysymys, että mikä ihme meistä oli vauvan kanssa aikanaan hankalaa?!

Sen sijaan välillä tuntuu olevan aika vaikeaa olla himpun vailla kaksivuotias tuore isosisko. Mustasukkaisuus iskee ja harmitusta karjutaan pitkään ja hartaasti. Tosin noin minuutti karjumisen jälkeen voidaan olla maailman aurinkoisimpia ja haluta suukotella vauvaa...

Meilläkin on käytössä vanhat konstit kahden kanssa pärjäämiseen: yritys huomioida vanhempaa aina, kun pieni siihen antaa mahdollisuuden, mukaan ottaminen touhuihin ja kantoliina pienen "säilytyspaikkana", jos hän ei nuku tai viihdy leikkimatolla/sitterissä.

Onhan tässä silti hommaa. On päiviä, jolloin lapset eivät nuku hetkeäkään yhtä aikaa päivällä. Pyykkiä ja siivousta on enemmän kuin ennen. Vauva ei useinkaan halua nukkua juuri, kun tarvitsisi noin 10 minuuttia esikoisen kanssa. Kahden aikuisen mallilla pyöritys on ihan hallittavissa, mutta yksin ollessa olen vielä koko ajan pienessä varotilassa varmasti pian koittavan katastrofin vuoksi. Siitäkin huolimatta, että koen olevani nyt paljon rennompi koko tämän äititouhun suhteen kuin esikoisen vauva-aikana.

Kai tämä ihan hyvin sentäs sujuu, kun kaikki ovat saaneet päivittäin (puhtaat) vaatteet päälleen ja ruokaa syödäkseen. Isompi on saanut päiväunensa tavalla tai toisella. Varsinainen urotyö oli jo olla kahdestaan kahden lapsen kanssa muskarissa!

Hajatelmia

Olen ollut sairaalassa vauvan kanssa nyt viisi päivää ja vielä ei tiedetä kauanko on vielä "lusittavaa". Suurin osa ajasta kuluu omassa huoneessamme. Oma huone on tietysti kiva ja onhan täällä mukavuuksia, kuten vaikka nytkin käyttämäni netti, pehmeä tuoli ja telkkari. Voisihan sitä myös arvostaa  sitäkin, että kerrankin on paljon aikaa ajatella. 

Ajatusten taso vain ei ole kummoinen. Hyvä äiti tietysti pohtisi 24 tuntia vuorokaudessa sairaan vauvan vointia. Voinnin oltua suht samanlainen monta päivää putkeen, omat ajatukseni ovat hieman harhailleet. Esimerkiksi näin:

"Päivystyksen hoitajat käyttävät huomattavasti enemmän meikkiä kuin osastonhoitajat, miksiköhän? Lisäksi päivystyksessä kaikilla oli lettikampaus." Kehittelen teoriaa alfahoitajasta, joka on aloittanut trendin, josta on tullut normi.

Hämmennyn laboratoriohoitajasta, joka viäntää savvoo aivan kuin edesmennyt mummoni. Ilman mummoa olisin saattanut hieman loukkaantuakin siitä, että joku nimittelee lastani "pojan rutkulaksi". Ilmeisesti siis muutkin kuin mummo käyttävät kyseistä helittelyä.

Pohdin kuuluuko hoitajien ja lastenlääkärien koulutukseen lapsen ihasteluosio. Toki minun lapseni on maailman suloisin, mutta että ihan jokainen häntä hoitanut ihastelee hyvin ei-suomalaiskansallisen vuolaasti...

Osastolle tulee tuuraava lääkäri, joka on ihan selvästi näyttelijä Tommi Korpela. Jostain syystä hän tosin puhuu hiukan virolaisesti murtaen. Vaihtoehtoisia selityksiä on kolme:

Tommi Korpela treenaa metodinäyttelijän tyylillä uutta roolia varten lastenlääkärinä oloa.

Tommi Korpela on kouluttautunut Virossa lääkäriksi (siksi hän puhuu lääketieteestä eestiläisellä korostuksella).

Tai sitten olen piilokamerassa.

Yöhoitajat ovat poikkeuksetta mukavia. Suostuvatko vain miellyttävät ihmiset yövuoroihin, vai onko ajateltu potilaiden mukavuutta, että yöllä ei tarvitse tulla toimeen kuin kivojen tyyppien kanssa?

Sairaalan lounasruokalassa on hyvin tyypillinen lounasruokalan tarjonta ja kahviossa mennään rekkamiesten makumaailmassa, annoskoko vain on pienempi. Jostain syystä olettaisi, että täällä panostettaisiin terveellisempään ravintoon.

Ja niin edelleen. Välillä ihan yllätys jonkun soittaessa, että kykenen keskustelemaan asioista ainakin ymmärrettävällä tasolla. Hieman huolettaa millainen aistien yliärsytys maailma onkaan hetken, kun sinne joskus täältä vapaudumme.

313130-2595403

Sairaalaa

Ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa. En ole koskaan tarkkaan tiennyt, mikä on sellainen joka tipahtaa sekä sellainen, että sitä olisi houkuttavaa nuolla jo ennen tätä tipahtamista. Joka tapauksessa liian aikaisin riemuitsemisesta lienee kyse ja siitä oli todella kyse myös luulossani, että perheemme olisi voittamassa meitä piinanneen flunssan.

Yhtenä yönä vauvan oli nimittäin todella vaikea nukkua. Emme herran käytöksestä saaneet pääteltyä muuta kuin että oli vaikea olla, erityisesti makuuasennossa. Yötä seuranneena aamuna vauva tuntui käteen kuumalle ja mittari varmisti lukemiksi 38,2.

Jo synnytyssairaalasta lähtiessä saimme ohjeen viedä kuumeisen vauvan heti lääkäriin. Näin myös teimme todeten, että onhan meillä vakuutus, jos reissulla ei mitään löydykään. Mitään muita selviä taudin elkeitä ei nimittäin ollut havaittavissa. Lääkäri tutkiskeli ja totesi, ettei tosiaan löydä mitään yhtä päivänselvää merkkiä, mutta aika moni asia on pikkuisen huonolla tolalla. Näin ollen hän lähetti meidät varuiksi sairaalaan päivystykseen.

Siellä sitten laboratoriokoe selvitti, että kyseessä on Rs-virus. Ei sinällään yllättävää, koska se jyllää nyt voimalla. Se luultavasti oli muidenkin tauteilun taustalla. Ikävästi se on myös niitä harvoja viruksia, joita vastaan äidinmaito ei ilmeisesti anna vastustuskykyä.

Ja näin "mennään nyt varuiksi katsomaan" -reissu muuttui "yleensä nämä vaativat noin pienillä noin viikon sairaalahoidon" -tilanteeksi. 

Nyt sitten äiti istuu infektio-osastolla vauvan kanssa ja isä pyörittää elämää taaperon kanssa. Koska osastolle ei ymmärrettävästi haluta pieniä lapsia keräämään ja välittämään täällä jyllääviä tauteja, on perheen jakautuminen aika täydellistä. 

Kun kyseessä on virus ei auta kuin odotella. Helpotusta tuovat mm. inhalaatiohoidot, jotka näyttävät sille kuin lasta kaasutettaisiin hengiltä, ja liman imeminen pois, jota lapsi protestoi kuin häntä otettaisiin hengiltä. Hoito on toki hyvää ja taudin edetessä on tullut hyvin selväksi, että emme olisi kotona pärjänneet.

Näillä nyt on mentävä.