Elämä on peliä

"Pelillistäminen" on ollut jo pidemmän aikaa trendikästä vaikka ja minkälaisten asioiden parantamisessa. Oppimisen, verkkokaupan, ja jopa siivoamisen saa paremmaksi tuomalla mukaan pelielementtejä.

Ja kyllähän se toimii. Meillekin tuli vihdoin käyttöön palvelu, jolla voi seurata sähkönsä kulutusta tunnin tarkkuudella. Palveluun voi myös asettaa omia tavoitteita sähkönkulutukselle (vähennystä lienee useimmin haetaan) ja merkitä erilaisia muutoksia, kuten vaikka uusitun sähkölaitteen, ja selityksiä eri aikana tapahtuneelle sähkönkäytölle. Sitten sitä voi katsella, kuinka paljon sähköä ruoanlaitto tai pyykinpyöritys vie.

Ei kuulosta ihan mielettömältä huvilta, mutta mitä sähköasioihin tulee, niin on niitä hiukan enemmän tullut mietittyä. Ja on kiva, kun palautteen toiminnasta näkee suht pian. Vertailuna vaikka vesilaskuun, joka tulee paperipostina puolen vuoden välein, sähköä ja sen säästämistä tulee ajatelluksi todella paljon enemmän.

Pikkulapsen kasvatus - tai ihan vaan päivästä toiseen selviäminen -  on myös yhtä pelillistämistä tai leikillistämistä. "Osaatkos ihan itse tehdä asian x" ja "kuinka nopeasti saisit tehtyä homman y" toimivat paremmin kuin "tee x" ja "tee y nyt heti". Kaikenlaisia palkintotaulukoita suositellaan motivoimaan muksuja, keräämällä hyvistä suorituksista vaikka tarroja (kivoja jo itsessään) tietyn määrän saa jotain hauskaa palkinnoksi.

Tavallaanhan se on vain vanhan kunnon uhkailu-kiristys-lahjonnan lahjonta-osuuden paketoimista uuteen pakettiin, mutta niinhän monet nyky innovaatiot tuppaavat olemaan.

Laaksossa

Ja vielä kerran tätä äitiyspohdintaa - ehkä vielä joku päivä jotain muutakin.

On nimittäin pakko vielä kertoa, että jääkaappimme on saanut uuden koristeen. Se on pääsiäisen ajan Hesarissa ollut kolumni vanhemmuudesta. En harmikseni löytänyt juttua enää verkosta.

Paraatipaikalla

Pääpiirteittäin siinä kerrottiin, että on vallan tutkittu vanhempien onnellisuuden laskevan lapsen saannin jälkeen. Onnellisuus palasi samalle tasolle kuin se oli ennen lasta vasta lapsen ollessa neljävuotias. Naiset olivat keskimäärin onnettomimmillaan, kun lapsi oli kaksivuotias.

Kaikki kaksivuotiaiden äidit voivat nyt sanoa hep. Olisi ollut kiva tietää myös, miten seuraavat lapset vaikuttavat onnellisuuteen. Tuleeko uusi aallonpohja, vai koetaanko tämä vain ensimmäisen lapsen kohdalla? Joka tapauksessa varhaislapsuus on erityistä aikaa myös vanhemmille ja heidän parisuhteelleen. Joku ruotsalainen oli kuulemma jopa ehdottanut, että vanhempia pitäisi kieltää eroamasta lapsen kahden ensimmäisen elinvuoden aikana. Ajatuksena tässä oli, että tänä hankalana aikana ei pysty päättelemään mitään parisuhteen todellisesta tilanteesta.

Miksi sitten haluan liimata tällaista tekstiä jääkaapin oveen?
Juhlistaakseni sitä, että tällaista voi sanoa nykyään ääneen. Pikkuhiljaa alkaa olla ihan ok todeta esimerkiksi, että ei viihdy kotiäitinä. Saa olla sitä mieltä, että uhmaikäisen kiukuttelu on raivostuttavaa ja maailmassa on mukavampia keskustelunaiheita kuin vauvan kakka. On luvallista kokea, että kaikki vanhemmuudessa ei ole ihanaa ja rakastettavaa, vaikka lapsi itse onkin.

Tähän saa jopa vertaistukea - kunhan ei etsi sitä vauvalehtien keskustelupalstoilta. Kolumnissa lainattiinkin paljon pitkäaikaisia äitiblogistisuosikkieni Katja Lahden ja Satu Rämön Vuoden mutsi -kirjoja, joita pidän alan esitaistelijoina.

Aina näin ei ole ollut. Oma äitini on mummiksi tultuaan varovasti tunnustanut, että ei oikeastaan viihtynyt ollenkaan kotona minun kanssani, kun olin vauva. Ymmärrän täysin. Onnekasta on todeta samaan hengenvetoon, että oma äitini on tietysti maailman paras. Todistetusti ei siis tarvitse rakastaa kurahousuja saadakseen hyvän suhteen lapseensa.

Toinen syy pitää tekstiä jääkaapin ovessa onkin se, että mikäli siihen on uskominen niin nyt pn kaikista pahin vaihe. Ja jos tämä on pahinta, niin ei ole ongelmia selvitä.
Ja parempaa on luvassa.

Juhlimisen arvoinen

Kolmas kerta toden sanoo. Sunnuntaina vietettiin tietysti äitienpäivää ja sain vihdoin kauan odottamani itse askarrellun kortin. Ja piirustuksen. Ja itse koristellun magneetin. On se hellyttävää, täytyy myöntää.

Pikkumiehen äitienpäivä lahja taisi olla elämän ensimmäiset yhteen putkeen nukutut 8 tunnin unet. Äiti tosin käytti niistä tunneista osan Euroviisuihin, mutta sehän oli vain hienosti käytettyä aikaa!

Vaikka aamiaista saa sänkyyn - tai no kahvikupin, koska lasten isä ymmärtää kyllä, että pomppiva kaksivuotias ja ruokatarjoilu sopivat heikosti samaan sänkyyn - ei äitienpäivä kahden pienen äidillä voi tietenkään olla vain lepoa ja hemmottelua. Vaippoja pitää vaihtaa ja vauvaa röyhtäyttää siinä missä muinakin päivinä. Katsotaan niitä ravintolabrunsseja sitten myöhemmin.

Ero ensimmäiseen äitienpäivään äitinä on kuitenkin huima. Silloin esikoinen oli noin kolmeviikkoinen ja tunsin itseni ihan huijariksi. Tietysti raskaus ja synnytys ovat ihan arvostuksen arvoisia äitiyssuorituksia, mutta äiti oli vielä itselle aika vieras titteli. Enhän ollut koko sanaa vielä kuullut lapseni suusta, tai tulisi pitkään aikaan kuulemaan.

Kolmannella kerralla olin jo rinta rottingilla sitä mieltä, että juu olen äiti ja kyllä tästä touhusta saa muu perhe hiukan minua kiittääkin. Olin tietysti nyt myös ensimmäistä kertaa tuplaäiti.

Ei siis ole epäselvää, että olen äiti. Sen sijaan en ole ihan varma, että millainen äiti olen. Itselläni (ja ehkä muillakin) on kaikenmaailman ihanteita, joihin en pysty - sen verran tällä kokemuksella tiedän. Kun en ole muussakaan elämässä aina rauhallinen, niin en ole äitinäkään. Ja niin edelleen. Pullantuoksuinen ei kuulu edes niihin ihanteisiini.

Sen sijaan saatan olla "elämysäiti".  Nautin äitiydestäni ehkä eniten, kun olemme yhdessä lasten kanssa kokemassa jotain. Tykkään käydä muskarissa, värikylvyssä, leikkipuistossa ja jopa HopLopissa. Toki elämykseksi riittää satujen lukeminen, laulaminen tai nyt neidin kanssa uusimpana polkupyöräilyn harjoittelu.

Ehkä lapseni joku päivä muistelevat, kuinka äidillä meni vähän väliä hermo arjen pyörittämiseen, mutta aina se lähti mielellään vaikka uimaan.
Sellainen kuulostaa oikeastaan ihan hauskalle lapsuusmuistolle.