tiistai 25. maaliskuuta 2014

Maitomarkkinoista

Maitoasiat ovat meillä edelleen pinnalla. Kuukautta vajaa kaksivuotiaskin osaa kertoa, että vauva syö rintamaitoa. Maitotahroja on siellä täällä ja useammallakin olalla maitopukluja.

Lisäksi sain juuri luettua loppuun kasan vauva- ja imetysaiheista kirjallisuutta. Mies hiukan ihmetteli, että mitä minä sellaisia nyt tavaan, kun aiheesta on käytännön kokemusta ja mitään ongelmia ei ole. 

No tietysti on kiva saada hyvä äiti -fiiliksiä, kun toki kaikkialla hehkutetaan miten supermahtavaa äidinmaito on (ja onhan se). Ainahan voi myös oppia jotain uutta, kuten että ehkä jo jokin dinosauruslaji tavallaan imetti, vaikka eivät nisäkkäitä olleetkaan.

Ainakin olen tajunnut sen, että maailma - vastoin oletuksia - taitaa muuttua. Imetyskirja lähteineen on 2000-luvun alusta ja siitä saa käsityksen, että imetys olisi yhteiskunnassa kovastikin vaikea asia. Että neuvolassa ei osattaisi auttaa vauvan imuotteen kanssa ja jo sairaalassa kannustettaisiin pulloruokintaan eikä vauvoja pidettäisi lähtökohtaisesti vierihoidossa. Että julkista imetystä esimerkiksi kahvilassa yleisesti paheksuttaisiin (tai verrattaisiin ruokapöydässä piereskelyyn).

Olen toki saanut omat lapseni yli 10 vuotta kirjan kirjoittamisen jälkeen, mutta monesti se on varsinkin asenteille aika lyhyt aika muuttua. En ole onnekseni törmännyt mihinkään tällaiseen ongelmaan. Sairaalassa ja neuvolassa on autettu ja tuettu, eikä kukaan ole ehdotellut lisämaidon antamista melkoista tahtia kasvavalle pojalle. Mikä nyt tietysti olisi hiukan hupsua, kun rintamaidolla siitä on niin iso kasvanutkin... En ole ainakaan huomannut mitään paheksuntaa julkisilla paikoilla imettäessäni. Tai no mikä nyt on sitten kuinka julkista. En ole imettänyt esimerkiksi keskellä toria, kahvilassa kyllä. 

Ammatillisessa mielessä oli kiinnostavaa lukea, että äidinmaidonkorvikkeen markkinoinnista on säädetty jopa lailla. En ollut tiennyt tätä! Jo lähtien siitä, että puhutaan nimenomaan korvikkeesta eikä vastikkeesta, kuten aiemmin. Kuulemma kaikkialla maailmassa äidinmaidonkorvikkeen markkinointi (silloin kun se on sallittua, Suomessa sitä siis ei saa suoraan kuluttajille tehdä) vähentää imetystä. Hyvin kiinnostavaa vertailla ajatuksena vaikka alkoholin markkinointiin, joka on nyt enemmän pinnalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti