maanantai 13. helmikuuta 2012

Elämysmatkailua kotinurkilla

Jos olet passikuvasi näköinen, olet takuulla loman tarpeessa.

Haaveammattini pienenä oli hetken aikaa matkaopas. Ajattelin, että siinä hommassa saisi matkustaa ja näkisi kaikenlaisia kiinnostavia paikkoja. Sittemmin selvisi, että matkaoppaat ovat paikallaan samassa kohteessa ja kierrättävät turisteja viikosta toiseen samoilla bussiretkillä. Onneksi tuli muita ammatillisia suunnitelmia.

Viikonloppuna sain ottaa kontaktia sisäiseen matkaoppaaseeni. Oikeisiin matkaoppaisiin verrattuna minulla oli vain yksi päivä aikaa miettiä mukavia elämyksiä, mutta toisaalta minun ei tarvinnut miettiä niitä kitisevälle turistilaumalle vaan ihanille ystäville.

Mitä siis tehdä kotinurkilla vierailijoiden kanssa? Mitään perusnähtävyyksien kiertämistä ei kaivattu, koska ne kaikki ovat käyneet läpi. Epävarma talvisää ja porukan kaksi raskaana olijaa himmasivat kovin ulkoilmapainotteista ohjelmaa. Ratkaisu oli valita teema, jonka ympärille valita juttuja.
Oma ajatus lähti Helsingin designpääkaupunkivuodesta, jonka yhtenä teemana on arki ja designin vaikutus elämään. Menimme ensin shoppailukierrokselle, mutta kierros tehtiinkin kirpparilla. Jokaiselle oli lisäksi arvottu pieni tehtävä etsiä kirpparilta tietynlaiset kriteerit täyttävä asia. Aikuisten aarteenetsintää, jonka tuoksinassa löytyi mm. karmeat tyttökullat-tyyliset asut ja mahdollisesti käytetyt geishakuulat! ”Oikeaa” designia käytiin ihmettelemässä Designmuseossa.  Eikä kaupunkiloma ole tietenkään mitään ilman kahvittelua. Turismifiilistäkin saatiin mukaan ajelemalla ratikalla niiden perusnähtävyyksien ohi.

Tykkäisiköhän vauva tästä atomipilven muotoisesta tyynystä, jollaisia Designmuseossa oli näytillä?

Eipä siis tarvittu ihmeitä. Pikkaisen etukäteissuunnittelua ja porukalta oikea asenne riittivät. Pitäisi selvästi muistaa elämysmatkailla lähiseuduilla oikealla reissuasenteella useamminkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti