Yhdet häät ja yhdet hautajaiset

Jokainen ihminen, jonka joudun hyvästelemään, jättää aukon sieluuni.
Jokainen onnellinen avioliitto edellyttää kuutta asiaa: ensimmäinen on usko ja ne viisi muuta ovat luottamus. 

Tällä viikolla ruokavaliossa on ollut melkoisen paljon kakkua. Syynä ovat samalla viikolle osuneet äidin isän hautajaiset ja ystäväpiirin häät.

Molempiin juhliin valmistautuminen alkoi pukeutumisongelmilla. Äitiysmallinen ulkotakkini on kirkkaan punainen, joten se ei ihan sovi hautajaisiin. Juhlapaikalle asti selvisin mustalla villatakilla, mutta hautausmaan tuulilta oli suojauduttava äidiltä lainatun tumman ison takin alle. Näytin varmaan aivan viittakostajalta, mutta sillä ei liene suurta merkitystä.

Häihin pukeutumisen vaikeudet kulminoituivat kenkiin. Jalat ovat tätä nykyä niin turvoksissa kaikista tukisukista ja vippaskonsteista huolimatta, että ihan kiitettävä korkokenkäarsenaalini oli aika hampaaton. Onneksi alimmasta laatikosta löytyi säästelemäni – yllättävän ergonomiset – korolliset puukengät, jotka olivat melkein päätyneet unohduksiin juuri siksi, että normaalitilanteessa ovat liian löysät. Nyt ne pääsivät tositoimiin ja toimivatkin niin hyvin, että jaksoin ne jalassa koko illan, tanssit ja kaikki.

Muuten juhlia yhdisti se, että kirkossa itketti – hautajaisissa toki huomattavasti enemmän -  ja pidetyt puheet naurattivat. Nyt sitten odotetaan ja katsellaan olisiko tämän perheen seuraava kirkollinen tilaisuus pienen ristiäiset.

Vastarannan vauva

Jos odotusaika olisi kirja, siitä poistettaisiin kaksi viimeistä lukua. (Nora Ephron)

Neuvola, netti ja kirjalliset synnytys- ja vauvamateriaalit väittävät, että näillä viikoilla vauvat tyypillisesti asettuvat alemmas kohdussa. Nyt syntyviä pidetään ihan täysiaikaisina vauvoina. Jotkut vauvat jopa kiinnittyvät lantioon niin sanotusti lähtökuoppiin.
Ei meidän mussukka!

Pieni oli jo ollut pää alaspäin parikin viikkoa, mutta alkoi sitten ilmeisesti kaivata näkökulman muutosta. Nyt onkin sitten ollut aika ahtaat oltavat äidillä, kun vauva on niin ylhäällä kuin vaan pääsee. Välillä käydään keskemmällä kohtua olemassa poikittain.

Hän ei siis omasta mielestään ole syntymässä kovinkaan pian. Äidin kroppa sen sijaan alkaa hiukan uskoa syntymän mahdollisuuteen. Koin nimittäin pääsiäissunnuntaina ensimmäiset harjoitussupistukset. Tosin piti hetken pohtia, että mitäs tämä nyt mahtaa olla, ennen kuin keksin olotilan vastaavan kuvauksia supistuksista. Olimme juuri autossa puolimatkassa sukuloimaan ainakin tunnin matkan päässä kaikesta ja ratissa ollut mies hiukan hermostui supistelutiedosta. Siinä sitten vakuuttelin, että ei tässä varmaankaan ole tosi kyseessä, kun ei nämä mitään kivuliaita tai säännöllisiä ole.

Toistaiseksi siis lapsi johtaa äidin kroppaa 1-0. Aika taitaa kuitenkin tässä mittelössä olla minun puolellani siinä mielessä, että perimätieto väittää kaikkien tulleen jossain vaiheessa ulos. Eikä vielä ole kiire. Ole vaan vielä siellä, jos haluat.

Kränää

Taito nauraa yhdessä on rakkauden ydin.

Kun pieneen asuntoon laitetaan kasvava määrä tavaraa laatikoissa, kasseissa ja kasoissa, yksi hyvin raskaana oleva nainen ja sitten vielä mies, saavat viimeksi mainitut varmasti aikaan jos jonkinmoista kinaa. Erityisesti, kun ottaa huomioon sen, että nainen ei ole ihan paras vaan olemaan.

Vanhan viisauden mukaan, kun ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kannattaa nauraa. Onneksi huono huumorintaju onkin mukana, esimerkiksi näin:

Mies: ”Tarviiko aina suurennella asioita? Sä oot just tollainen: mä laitoin tähänkin projektiin neulanpäätä pienemmän siittiön ja sä suurentelit siitä tuollaisen rantapallon!”

Alkoi naurattaa.

Pitkästä perjantaista kohti suklaata

Sanotaan, että aterialla ei ole niin paljon merkitystä sillä, mitä on pöydässä kuin sillä mitä on tuoleilla...

Rairuohoa, tipuja, pupuja ja suklaamunia -ihan kohta on pääsiäinen.

Mammalomalaiselle pyhillä ei tänä vuonna ole erityistä vapaapäivämerkitystä. Sen sijaan sukulaiset ovat vapaalla ja meillä onkin pyhiksi monia kutsuja vetämässä. Saattaa olla monen viimeinen tilaisuus nähdä vatsa pääsiäismunaa muistuttavassa olomuodossaan. Yllätystä odotellessa tosiaan!

Juhlapyhiin tuntuu  kuuluvan aina omanlaisensa syömingit. Pääsiäinen on siinä mielessä raskausystävällinen, että toisin kuin vaikka jouluna perinteisistä herkusta ei tarvitse kieltäytyä. Tänne siis vaan lammasta ja pashaa. Ja niitä suklaamunia.

Hyvää pääsiäistä!

Ettei päätä palella

Tee yksi ihminen onnelliseksi joka päivä vaikkapa se olisit sinä itse.

Olipas aamun Hesarissa söpö uutinen: kaikki Jorvissa syntyvät vauvat saavat päähänsä sairaalan henkilökunnan tai innokkaan lahjoittajan kutoman pikku pipon. Pipojen kutominen lähti siitä, että aiemmin käytössä olleet puuvillamyssyt tuppasivat katoamaan ja ne päätettiin korvata käärimällä vauvan päähän sideharsoa.

Ja eihän nyt sideharso päässä ole kovin tyylikäs tapa aloittaa elämä! Näin ollen muutama kätilö alkoi yövuoroissa kutoa pipoja. Kuten monesti nykyään, asiasta levisi tieto sosiaalisiin medioihin ja nyt pipoja on toimitettu sairaalalle jo niin paljon, että jokaiselle Jorvissa syntyvälle nyytille uskalletaan sellainen luvata.

Meidänkin mussukka saanee siis syntymänsä jälkeen uniikin käsityön päänsä peitoksi. Hauskaa nähdä millaisen. Kätilö kuulemma pyrkii valitsemaan lapsen ja perheen oloisen pipon valikoimasta.

Olemisen sietämätön keveys

On ihmisiä jotka antavat ja ihmisiä jotka ottavat. On ihmisiä jotka luovat ja on ihmisiä jotka tuhoavat. Sitten on ihmisiä, jotka eivät tee mitään ja tekevät nuo muut hulluiksi.

Alkaa hiukan huolestuttaa miten tässä vielä käy, kun ja jos tätä äitiyslomailua jatkuu vielä muutama viikko ainakin. Taitaa nimittäin olla aika myöntää, että melkein kaikki valmistelut on jo valmisteltu. Ja sitten pitäisi vaan olla ja odottaa. En osaa sellaista!

Tänään tajusin, että olen muun muassa ihan huomaamatta haalinut 15 imetyspaitaa. Siis jos ajatellaan, että käyttäisi yhtä paitaa per päivä, minun ei tarvitsisi pestä pyykkiä kahteen viikkoon! Ja en edes tiedä vielä onnistuuko koko imetys.

Onneksi tulee se muutto. Kohta voi jo vähän pakata sitä ajatellen, että saa jotain järkevää hommaa. Koska enemmän tavaran haalimisessa ei vaan ole mitään järkeä. Ennen pakkaushommia itseään voi viihdyttää keksimällä ruokia, joihin saisi käytettyä mahdollisimman tehokkaasti pois kuivakaapin varastoa.

Eikä tässä nyt tarvita ”ota nyt rennosti tämä aika” -ohjeita. Sitäkin on kyllä tehty. Kirjoja on luettu vähintään pari viikossa ja päälle lehtiä. Leffoja on katseltu niin teatterissa kuin kotisohvalla. Telkkarin ohjelmisto on tuttua.

Tiedetään: tämä on tosi ohimenevä vaihe – ja sitten niitä pienen ihmeen ohimeneviä vaiheita saa kokea ihan yli oman tarpeen. En siis valita, vähän vaan ihmettelen.

Paperinukkekoti

Kovaa työtä ylistävät eniten ihmiset, joiden kädet eivät ole rakoilla.

Me muutamme! Se on nyt virallisesti papereilla sovittu.

Koska muutossa itsessään ei olisi tarpeeksi, tarvitaan tietysti vähän säätöä. Talo, johon olemme muuttamassa on vasta valmistumassa ja sinne saa muuttaa vasta päivää ennen pikkuisen laskettua aikaa. Uskottelen itselleni, että vauva pysyy vatsassa muuton yli, mutta jännäksihän tuo vetää. Lisäksi emme tietenkään ole päässeet asuntoon paikanpäälle katselemaan ja mittailemaan, koska rakennustyömailla ei kerta kaikkiaan sovi tulla kuikuilemaan miten sattuu.

Näin ollen olemmekin leikkineet kivaa leikkiä, jossa meillä on pohjapiirustus, mittakaava ja erivärisiä papereita. Papereista leikellään mittakaavan mukaisesti erimuotoisia kuvioita esittämään mm. sohvaa, hyllyä ja ruokapöytää. Niillä sitten sisustellaan pohjapiirustusta ja mietitään, mikä mööpeli menisi mihinkin. Tuntuu vähän hoopolle, mutta on kyllä helpompaa kuin isojen huonekalujen konkreettinen roijaaminen seinältä toisella ja sitten taas takaisin, kun ei se olekaan hyvä siellä.

Nähtäväksi jää miten hyvin paperikotimme tulee vastaamaan todellisuutta.