Merkilliset

Joko pesänrakennusviettiä tai ihan vaan käytännön pakon sanelemaa, mutta olen viettänyt viime päivät raivaten läpi asuntoa, kaappeja ja hyllyjä. Osa projekteista on odottanut otollista aikaa ties kuinka kauan ja tietysti saapuvalle pikkuihmiselle tavaroineen on saatava tilaa.

Kirppispöytä on onneksi varattuna, sillä on löytynyt ainakin kuution verran tavaraa, josta luopuminen on ajankohtaista. Olen tästä aika ylpeä, sillä minulla on taipumus kiintyä tavaroihin tai säilyttää ihan kaikki mahdollinen "tarpeen varalta". Lisäksi on vielä paljon tavaroita, jotka voisi olla hauska olla olemassa. Ja niin onkin, silloin kuin muistaa kerran viidessä vuodessa, että sellainenkin on.

Yksi tällainen löytö (joka siis on matkalla kirpparille kyllä) oli horoskooppikirja. Tietty on kiva katsoa, miten minun merkistäni sanottava vastaa itseäni: toki olen vilkas ja viehättävä sekä rakastettu ja tehokas työtoveri!

Miestä en sitten oikein tunnista kuvailusta. No joo, kyllähän välillä näyttää sille, että laiskuus ja päättämättömyys tosiaan vaivaavat... Lisäksi kirjan mukaan parisuhteemme on käytännössä mahdoton.

Entäs sitten lapsi? Neiti on härkä ja lapsi-häristä väitetään, että he ovat harkitsevaisia, tyyniä ja omissa oloissaan viihtyviä. Kuulemma heitä on syytä oikein kannustaa touhuamaan, koska möllöttävät muuten mieluummin paikallaan. Nyt mennään kyllä metsään, että heilahtaa.

Toisaalta totta on kyllä, että "Härkälapsukainen heittäytyy hankalaksi heti, kun hänen tottumuksiaan tai mielipiteitään yritetään muuttaa." Härkyyteen liitetty innokas äidin ja isin apulaisuus on myös tuttua. Rutiineistakin härkälapsi pitää ja se on kyllä meillä huomattu.

Uusi tulokas on luultavammin vesimies, mikäli lasketusta ajasta ei mennä paljon yli. Vesimiehen luvataan olevan syntymästä lähti perheensä omalaatuisin jäsen. Justiinsa... Onneksi tätä tyyppiä ei pitäisi pikkuasioiden vaivata. Tosin hänen sisäisestä maailmastaan on kuulemma vanhemman vaikea ottaa selkoa ja omissa ajatuksissaan viihtyvä lapsi on kuulemma kovin huonomuistinen, mitä tulee käytännön asioihin.

Saas nähdä pitääkö paikkansa.

Kiireinen some-äiti

Heh-heh-hee

Tällaisia juttuja ehtii tehdä vain töissä käyvä äiti - koska töissä voi pitää kahvitauon. Siis sellaisen kahvitauon, jonka aikana kukaan ei karju tai heiluta kädessäsi olevaa mukia, koska siinä on kukkia/possu/muumi.

Töissä kahvitauolla ehtii myös esimerkiksi päivittää Facebook-statustaan silloin tällöin. Eihän siihen mene aikaa juuri lainkaan! Kotiäiteillessä sitä ei kuitenkaan ehdi ikinä, tai jos joskus ehtisi ei muista juuri silloin tai sitten ei keksi mitään mikä muka kiinnostaisi ketään. Silti kuitenkin olisi kiva kertoa maailmalle, että on vielä elossa.

Nyt tähän olemattomaan ongelmaan on olemassa ratkaisu. Kaveri vinkkasi vempeleestä, joka kehittelee käyttäjälle Facebook-statuksia. Esimerkiksi näin:

"Ei mene nyt hyvin tämä terveellisen elämän aloittaminen, sanoi hän suklaata syödessään."
"Huomisesta alkaen keskityn mahan kasvattamiseen ja lähden pe sinne Saksaan."
"olisi voinut jäädä, yöunet raikastivat kummasti!"
"Viikonloppuna bambia tulilla ja loma, loma ei"

Nuohan sopii oikein hyvin kaikki väsyneen äipän tekeleiksi! Varsinkin jos ajatellaan Saksaan lähtemistä uhkailuna ja/tai toiveajatteluna...

Saakohan tuohon vielä ajastusmahdollisuuden. Voisi valmiiksi laittaa tulemaan ekaksi kolmeksi vauvakuukaudeksi parin päivän välein yhden.

Ihmekoje löytyy täältä: http://what-would-i-say.com/

Eri tason leikit

Toisten lapset on parempia leikkimään piilosta kuin toisten. YLE kertoo, kuinka kaksivuotiasta etsimään hälyytettiin poliisit.

Meillä neiti menee aina saman oven taakse piiloon. Eikä ole niin just, vaikka joku jalka tai käsi hiukan pilkottaisi sieltä. Tärkein osa leikkiä taitaa olla se, että äiti tai isä suureen ääneen taivastelee, että mihin lapsi onkaan voinut kadota. Kun aikansa taivastelee, kikattava lapsen pää kurkistaa oven takaa.
Ja sitten uudestaan!

Nytpä kuitenkin tiedän, ettei ole ainoastaan huono juttu, että lapsellani ei olisi ikinä kärsivällisyyttä pysyä kovin kauaa piilossa.

Kuva: suurpedot.fi

Vanhan kansan ennustuksia

Hölynpölyvaroitus!

Raskaana olevilta kysytään todella usein muhiiko mahassa tyttö vai poika. Itsekin sitä paljon miettii - varsinkin nyt kun ei vielä tiedä! Uteliaisuus on inhimillistä, joten ei ole ihme, että ajalta ennen ultraäänilaitetta periytyy monia tapoja "selvittää" lapsen sukupuoli. 

Koska kakkosen rakenneultraan (jossa sukupuoli monesti selviää halukkaille) on vielä noin viikko, on nyt hyvä aika katsoa mitä wanhat wiisaudet sanovat. 

Konstit on monet:

• Vatsan sijainti: korkealla olevassa mahassa asuisi tyttö ja matalalla olevassa poika. Sanoisin, että vatsa on ennemmin korkealla kuin matalalla, eli piste tytölle.
• Sydämen syke: yli 140 tyttö ja alle 140 poika. Eilen neuvolassa mentiin väliä 145-150, eli toinen piste tytölle.
• Äidin pahoinvointi: jos on paljon odotat tyttöä, jos ei juurikaan poikaa. No ei juuri mitään, eli ensimmäinen piste pojalle. 
• Ihon kukkiminen: tyttö vie äidin kauneuden, sanovat, eli jos tuppaa finniä vatsassa olisi tyttö. No on niitä näppyjä tullut muutamia, ei paljon mutta enemmän kuin normaalisti, eli tytölle kolmas piste.
• Maya-kalenteri: jos äidin ikä synnytyshetkellä ja vuosi ovat molemmat parillisia tai parittomia tulee tyttö, jos toinen on parillinen ja toinen pariton tulee poika. Tulen olemaan 31 ja vuosi on 2014, eli toinen piste pojalle.
• Kiinalainen syntymäkalenteri: taulukko, jossa vertaillaan äidin kuukalenterin mukaista ikää ja vauvan hedelmöityskuukautta. Tyttö on tämän mukaan tulossa, neljäs piste.
• Sormustesti: riiputa vihkisormustasi omassa hiuksessasi vatsan päällä, jos sormus pyörii tulee poika, jos taas heiluu edes-takaisin tulee tyttö. Tästä on myös versioita, joissa mikä vaan sormus narussa käy. Sen lisäksi että tämän tekeminen tuntui melko urpolle, sormus sekä pyöri että heilui edes-takaisin. Ei pisteitä.

Ta-daa, pistein 4-2 tulossa olisi tyttövauva!

Jos näitä vertailee neidin odottamiseen, vatsan sijainti, syke ja kiinalainen syntymäkalenteri pitivät kutinsa. En voinut pahoin, saanut näppyjä ja ikäni oli pariton parillisena vuonna neitiä odottaessa ja tyttö se on.

Odotellaan ja toivotaan, että ultrasta saa hieman pitävämpää tietoa.

Itkuiita

Moni lapsellinen on varmaan jo selaillut tätä hauskaa linkkiä: Reasons my son is crying

Yksivuotiaan syyt itkeä ovat juuri noin järkeviä. Tai siis ainakin meidän yksivuotiaan, joka voi ihan hyvin vollottaa myös aivan ilman syytä.

Viime aikoina meillä on itketty, koska

• Myös äiti laittoi ulkovaatteet, kun mentiin pihalle
• Aurinkolasit oli päässä
• Aurinkolasit otettiin pois päästä
• Hiekkaa ei saa syödä
• Yritettiin tarjota ruokaa
• Lapsi nostettiin pois syöttötuolista, kun ruoka ei kelvannut
• Isi meni vessaan
• Lehden sivu ei käänny, kun sen päällä seisoo itse
• Äiti istui pöydän ääreen juomaan kahvia
• Ikkunanpesuvettä ei saa loiskuttaa
• Talouspaperia ei saa syödä
• Lapselle sanottiin "ei" neljä kertaa peräkkäin

Lista on käytännössä loputon. Onneksi myös naurunaiheet ovat aika heppoisia, kuten äidin yritykset opettaa sylkemään hammastahna ulos suusta.

Hauskaa vappua!

Kun vappupallon on suurempi kuin olet itse, se voi ensin hiukan pelottaa...

Mutta kyllä se siitä ilotteluksi muuttui.

Toteemieläin

Tähän mennessä on varmaan kaikille selvää, että pikkuihmisestämme ei julkaista täällä (tai muuallakaan internetissä) kuvia. Linjaus on lapsosen isältä lähtöisin, mutta kyllä minäkin sitä kannatan. Laittakoon itse noloja kuvia itsestään verkkoon täysi-ikäisenä, jos haluaa - niitä kun ei saa varmuudella poistettua.

Ilokseni törmäsin kuitenkin kissavideoon (kyllä!), jonka kissa on ihan lapseni oloinen. Tämän kissan täytyy olla lapsen toteemieläin. (Olen miettinyt viime aikoina toteemieläimiä vastatakseni Fat Catin haasteeseen - tulossa piakkoin). Neidillä on tapana välillä jäädä tuijottamaan ihan samalla tavalla ja ilmeen tunnistaa heti.

Tässäpä siis tyttäreni näköinen kissa:

Lahjavinkki lahjattomille

Huh-huh, oltiin viikonloppuna kyläreissulla koko perhe - tosin siksi, että äiti saisi viettää hiukan aikaa "tyttöjen kanssa". Ihanaa oli, vaikka reissaaminen hiukan rankkaa oli kaikille tavalla tai toisella. Onkohan kyseessä yllättävä reaktio omaan aikaan, johon keho ei ole tottunut, kun tämä aamu on lähtenyt hiukan väsyneesti käyntiin?

Tänään sitten joulukalenteria avatessa tajusin, että jouluun on kaksi viikkoa. Vauvaperhe-ajassa se on ei mitään, eli iskee lahjapaniikki. Onneksi kaikki, mitä vauva tekee on supersuloista ja kukaan sukulainen ei voi siitä motkottaa.
Tässäpä siis joululahjavinkki:
ota paperi (mielellään aika paksu)
teippaa se lattiaan (mielellään kylpyhuoneen tai muun helposti puhdistettavan tilan)
ota yksi vauva (mielellään oma - jos lainaat, muista kysyä lupa)
aseta värikkäitä soseita alustalla käden ulottuville (myös myrkyttömät maalit käyvät, mutta niissä on aikamoinen bodypaintkestävyys, eli voit saada kaupanpäälle hyvin jännän värisen vauvan)
- ja katsele kun taidetta alkaa syntyä!

Meillä inspiroiduttiin mustikasta.

Taiteilijuus on kokovartalohommaa.

Kukuluku

Monesti ajatellaan, että lapsia on pääsääntöisesti temperamentiltaan kahdenlaisia: ulospäinsuuntautuneita ja rohkeita ja introvertimpiä hitaasti lämpeäviä tyyppejä. Tämä voi olla tottakin, mutta siitä puuttuu ns. äitiulottuvuus. Meidän neiti on nimittäin ulospäinsuuntautunut, reipas ja rohkea tutustumaan kaikkeen ja kaikkiin - jos on äidin lähellä, mieluiten sylissä. Kovin introvertiksi hän ei muutu ilmankaan äitiä, vaan on päinvastoin kovasti äänekäs huutaessaan tilanteen kauheutta.

Niinpä äidin kulttuuriharrastukset ovat muuttuneet äiti-tytär-kulttuuriharrastuksiksi. Muskaria, vauvakinoa, värikylpyä ja nyt viimeisimpänä tanssiteatteria. Ja mikäs siinä, sillä ainakin Kukuluku-esitys oli molemmille hieno kokemus. Siinä sammakkohenkinen hahmo herää uniltaan kokeilemaan erilaisia rytmejä, ääniä ja tapoja liikkua.

Esityksen aluksi omat tennarit kiinnostivat enemmän, mutta kun vauhtiin päästiin niin neitikin lämpeni ja jaksoi katsoa koko puolituntisen yllättävän hyvin. Alussa kaikki katsomon vauvat olivat jopa kovin hiljaa - tiedättehän sen maagisen hiljaisen hetken, joka on ennen esityksen alkua myös aikuisten teatterissa.
Esityksen jälkeen vauvat pääsivät koskettelemaan kaikkea rekvisiittaa: heliseviä säärystimiä, isoja pehmoisia lehtiä, pitkää nauhaa, kukkopilliä jne., sekä itse esiintyjää.

Neidin mielipidettä ei tarkkaan vielä tiedetä, mutta kyllä me varmasti tämän kokemuksen jälkeen mennään uudelleenkin teatteriin.

Tämä on niin epätarkka otos, että sen uskaltaa jopa julkaista :) Siinä yleisö tutustuu esiintyjään.

Nolouden lähteillä

Vauvat ovat kautta linjan hyvin äiti-intensiivisiä, eli siis kovasti kiinni äidissä. Äidin tulee olla mieluiten kosketusetäisyydellä, mutta vähintään näköetäisyydellä - okei kuuloetäisyydellä voi joskus tulla toimeen ihan pienen hetken.

Äidille, joka oli joskus suhteellisen itsenäinen ihminen, tämä on välillä rankkaa. Silloin täytyy muistaa, että joskus vielä tulee se aika, että olen lapsen mielestä maailman noloin ja hän ei mieluiten näkisi minua ollenkaan.

Syyt tulevaan nolouteeni juontavat varmasti osittain juurensa juuri meneillään olevaan vauva-aikaan.
Tässä vaiheessa nimittäin äidin estot karisevat pakostakin. Suihkussa ja vessassa voi, ja jopa kannattaa, käydä lapsi mukana. Se on jostain syystä lapsesta hauskaa.

Lapsesta on myös hauskaa, jos äiti afrotanssii Mörrimöykyn tahtiin tai puhuu oudoilla äänillä. Naamanvääntely ja kummalliset äännähdykset toimivat myös ajoittain. Lapselle kerrottujen juttujen taso on aikas nolo, kun lähinnä pyrkii siihen, että lauseet hassusti rimmaisivat.
Lapset kuuntelevat mielellään äidin laulua. Lauluruorituksen tasolla tai sillä onko laulettava laulu oikeasti olemassa vai äidin tuottama hetken laulu, ei ole väliä.

Kaiken yllämainitun lisäksi äiti tottuu siihen, että hänen päälleen puklaillaan ja pärskitään, sekä naamaa hierotaan kuolaisella kädellä. Ei siis kannata paljoa panostaa omaan ulkonäköön, hukkaan menee nekin minuutit.

Ei siis ihme, että kun on tähän kerran tottunut, on lopulta hiukan nolo vanhempi lapsen mielestä. Hän kun nähkääs vielä kehittyy tuosta. Itsestä ei niin tiedä.

Hei me harrastetaan

Suomalaiseen elämänmenoon jotenkin kuuluu, että kun tulee syksy ja koulut alkavat, pitää aloittaa joku harrastus. Me aloitimme tänään muskarin.

Ensikokemus oli positiivinen. Ensinnäkin oli tajuttoman jännää, että samassa paikassa oli niin monta muutakin vauvaa. Siinä sitten katselivat toisiansa, hymyilivät ja hihkuivat.

Itse asiaan pääseminen hiukan kesti, kun näin ekalla kerralla aikuisten piti puhua vähän käytännön juttuja. Mutta kun asiaan päästiin, oli neiti innoissaan. Hänen intonsa musiikkiin on huomattu jo aiemminkin - äidille oli esimerkiksi helpotus, kun eräissä kesähäissä urkujen soitto pelasti alkavalta hermostumiselta.

Laulaminen on kivaa - tai siis äidin ja muiden aikuisten laulun kuunteleminen - mutta todellinen riemastus olivat erilaiset heilutukset ja tanssit. Olympiavuoden hengessä neiti tuntuu haluavan liikettä aina vain nopeammin ja korkeammalle.

Kun kyseessä on musiikkileikkikoulu, on meillä syksylle tavoitekin: pitäisi osata vilkuttaa jouluun mennessä.

Kesä

Netissä roikkumisen suhteen on ollut vielä tavallistakin hiljaisempaa. Nyt on nimittäin kesä!

Ja vaikka eniten ollaankin ihan kotosalla, on kesään mahtunut myös reissuja. Äidin kanta reissaamiseen on siis ainakin siinä mielessä voittanut, että reissuja on tehty. 

Autossa nukkumisen todettiin sujuvan myös monen tunnin  ajomatkalla. Jopa liiankin hyvin, sillä illalla olikin kirjaimellisesti kirkuva nälkä, kun matkan aikana ei ollut tankattu kuin kerran - sekä auto että lapsi. Toiseen suuntaan innovoitiinkin sitten ratkaisu, jossa äiti pumppaa vauhdissa maitoa (taajama-alueiden ulkopuolella) ja kun neidin silmät yhtään aukeavat, tarjoillaan pullosta välipalaa. Äidin housut saivat muutamat maitotahrat prosessissa, mutta muuten oli toimiva ratkaisu. Olisi tuntunut tyhmälle venyttää matkaa pidemmäksi useammilla pysähdyksillä, kun niitä ei muuten kukaan kaivannut.

Sitä paitsi, vaikka huoltoasemilta löytyi ihan toimivat fasiliteetit vaipanvaihtamiseen - tosi hyvä juttu, kiitos niistä - ei kesäruuhkassa imettäminen ole sitä rauhallisinta lapsen ja äidin yhteistä aikaa. Että ehkä mieluummin pumppailen koomisesti autossa kuin hieman vaivaantuneena imetän huoltiksella. 

Nyt on kahden kyläpaikan lisäksi kokeiltu myös hotellissa yöpymistä. Pikkuinen sai ihan ilmaiseksi vauvansängyn ja mielellään meille myös lämmitettiin illalla lisämaitoa, jotta pieni saatiin sinne nukahtamaan. Hiukan arvelutti kyllä muiden hotellivieraiden mietteet iltakätinöiden aikaan, kun hotellihuoneiden seinät eivät paljoa ääntä eristäneet. Onneksi yöt sujuivat rauhallisesti.

Näiden kokemusten rohkaisemina olisi tarkoitus tehdä muutama reissu lisää. Neidin vatsakin alkaa olla himppasen helpompi ja muutenkin hän on ollut yhä enemmän aurinkoinen kuin kesäsää ennemmin kuin helteiden jälkeinen ukkosmyrsky. Emme nimittäin ole päässeet vielä ollenkaan mökille - mikä on vallan poikkeuksellista minun ja miehen kesätottumuksissa.

3 ja 0

Paljon järkeä me tarvitsemme, ja pisaran hulluutta elääksemme huomiseen ja huomisen yli.

Täytynee ehtiessä tehdä tuolle esittelytekstiin pieniä muutoksia - enää en nimittäin ole alle kolmikymppinen!

Pyöreitä vuosia juhlittiin hyvin vauvantahtisesti. Sain valmiin aamiaisen - jota söin toisella kädellä samalla kun imetin. Syötiin ravintolaruokaa - joka oli kuljetettu kotiin. Nosteltiin maljoja ystävien kanssa - jotka tulivat meille kylään ja maljannosto jäi siihen yhteen lasiin skumppaa. Kukat ja lahjat olivat sentään aika samanlaisia kuin ennen - tosin lahjoja siunaantui enemmän vauvalle kuin päivänsankari-äidille! Tosin syynä tähän on se, että aikuisen ikään ehtineen oletetaan pystyvän odottamaan hiukan omaa lahjaansa...

Aiemmin olin ajatellut viettäväni 30-vuotispäivän Afrikan safarilla tai Uutta-Seelantia kiertämässä. Todellisuus oli hyvin pitkälle toinen. Nyt meillä on aika ikimuistoinen seikkailu täällä kotona meneillään, oli sitten äidin syntymäpäivä tai ei.

Aikuisten ilmoilla

Vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa.

Mieletöntä, ihan kamalaa ja kamalan ihanaa. Siinä kootusti tuntemukset eilisen kokemuksesta. Olin nimittäin muutaman tunnin erossa vauvalaisestani.

Syy eroomme oli rakkaan ystävän polttarit. Alkuperäinen suunnitelma oli, että vauva olisi ollut miehen kanssa jossain polttariseurueen lähettyvillä ja näin ollen lähellä äitiäkin. Mies ei  kuitenkaan lämmennyt tälle, vaan halusi mieluummin mennä viettämään nuo tunnit polttaripaikasta siedettävän matkan päässä asuville sukulaisille, jotka eivät olleet vauvaa vielä tavanneetkaan. Perustelu kuului ytimekkäästi: "Mitä sä luulet, että me sitten tehtäisiin, jos sä kuolet?"

Makaaberia, mutta tehokasta. Vauva tosiaan osaa juoda pullosta, ja sinällään vauva on viettänyt saman ajan minusta "erossa" ollessaan yöunilla syöttöjen välissä. Tällä siis mentiin, vaikka menomatkalla äiti oli kireä kuin viulunkieli ja ihan varma, että kaikki päätyy katastrofiin. Syyllisyys oli jäätävä siitä, että nyt kauhean itsekkäästi otan omaa aikaa, vaikka minulla on tämä vauva. Eikä paljoa helpottanut järjen ääni, joka toisteli lapsen jäävän isänsä kanssa turvallisiin ja tuttuihin käsiin.

Niinhän siinä tietysti kävi, että vauva ja iskä olivat selvinneet vallan hyvin. Suurin ongelma taisi olla äidillä, jolla huolehtimisen lisäksi alkoi hiukan rintoja pakottaa maidon kertyessä. Tosin ei pientä pakotusta aina hauskanpidolta huomannut. Sää oli kuin morsian ja oli ihanaa ja virkistävää saada viettää aikaa ystävien kanssa.

Ja miten erilainen olikaan illalla olo kitisevän lapsen kanssa, kun oli saanut olla ystävien kanssa ulkona auringossa ja hetken elää muutakin kuin syöttöjä, vaippoja ja unia! Ei kuulkaas kiristänyt hermoa ollenkaan. Päinvastoin oli ihanaakin, kun vauvalle ei kelvannut kuin äidin syli.

Kemutusta

Hyvä mieli on kuin alituiset pidot.

Minulle ja pienelle järjestettiin lauantaina vauvakutsut, tai amerikkalaisittain babyshower. Ilta oli kerrassaan suloinen – niin kuin kai vauva-aiheisten juhlien kuuluukin olla. Pääjärjestäjänä oli tulokkaan täti, joka oli mm. kasannut juhlapöydän, joka oli vaaleanpunainen teemaltaan olematta kuitenkaan siirappisen ällöttävä. Ruoka oli tietysti hyvää ja sitä riitti. Skumppamaljoja nosteltiin niin alkoholittomana kuin prosenteilla. Tällaisissa tilaisuuksissa toistelen mielelläni monta kertaa kumottua uskomusta kahden edestä syömisestä – onhan vauvan kerta kaikkiaan saatava ihan oma palansa piirakkaa!

Varsinaisista vauvaohjelmanumeroista otettiin mukaan nimien ehdottaminen pienelle. Emme ole vielä päättäneet mitään nimeä, joten hyvät ehdotukset voivat oikeasti päätyä käyttöön. Lahjojakin sain, tai saimme, esimerkiksi pikkuiset aurinkolasit kevätvauvalle ja rintapumppu oli sitten ehkä enemmän minun käyttööni ajateltu.

Erityisenä ohjelmanumerona paikalle ilmestyi – ei sentään savupilvestä, vaan ihan ovesta – ennustaja. Hän povasi vanhan kansan malliin tavallisista korteista ja teki tarot-ennustuksen. Myös halukkaat vieraat saivat kokeilla. Kukin uskoo mitä tahtoo, mutta ainakin tällaista oli kiva kokeilla. Tämä minulle tuntematon nainen kertoi monia sellaisia asioita, joiden koin pitävän paikkansa ja jotka eivät ole sillä tavalla yleispäteviä, että ne voisi sanoa kaikille. Noin yleisesti ottaen tulevaisuus vaikuttaisi oikein hyvälle, niin minun kuin pienen kohdalla – kaikkea ei elämässä kuulemma saa, mutta ne tärkeät asiat kyllä.

Parasta kemuissa oli kuitenkin, että sai viettää rauhassa iltaa ystävien kanssa. Sitä kun ei tiedä, milloin aikaa rauhallisiin illanviettoihin tulee vauvan syntymän jälkeen.

Tinakenkätyttö

Se, joka hulluttelematta elää, ei ole niin viisas kuin kuvittelee. (Francois de la Rochefoucauld)

Varhaisnuoruudessa 90-luvulla olin melkoisen hulluna Kaija Koohon ja tiedän, että en ole ollenkaan ainoa. Tiedän sen siitä, että meitä oli eilen yökerhollinen Kaijan keikalla tanssimassa ja laulamassa äänet käheäksi.

Baariin meno raskaana tuntuu ajatuksena vähän hassulta. Kuitenkaan nykyään niissä ei polteta ja tiskiltä sai aivan asiallisen makuisen karpalomehu-vichy-drinkkejä. Lisätään listalle hyvä porukka ja keikan meininki, niin sitä ei huomaakaan, ettei ole humalassa kun tanssii ja laulaa hulluna.

Viime yöstä ei siunaantunut kuva- tai videotodisteita, mutta tästä YouTuben syövereistä löytyneestä keikkataltioinnista saa vallan hyvän kuvan menosta.