Kukuluku

Monesti ajatellaan, että lapsia on pääsääntöisesti temperamentiltaan kahdenlaisia: ulospäinsuuntautuneita ja rohkeita ja introvertimpiä hitaasti lämpeäviä tyyppejä. Tämä voi olla tottakin, mutta siitä puuttuu ns. äitiulottuvuus. Meidän neiti on nimittäin ulospäinsuuntautunut, reipas ja rohkea tutustumaan kaikkeen ja kaikkiin - jos on äidin lähellä, mieluiten sylissä. Kovin introvertiksi hän ei muutu ilmankaan äitiä, vaan on päinvastoin kovasti äänekäs huutaessaan tilanteen kauheutta.

Niinpä äidin kulttuuriharrastukset ovat muuttuneet äiti-tytär-kulttuuriharrastuksiksi. Muskaria, vauvakinoa, värikylpyä ja nyt viimeisimpänä tanssiteatteria. Ja mikäs siinä, sillä ainakin Kukuluku-esitys oli molemmille hieno kokemus. Siinä sammakkohenkinen hahmo herää uniltaan kokeilemaan erilaisia rytmejä, ääniä ja tapoja liikkua.

Esityksen aluksi omat tennarit kiinnostivat enemmän, mutta kun vauhtiin päästiin niin neitikin lämpeni ja jaksoi katsoa koko puolituntisen yllättävän hyvin. Alussa kaikki katsomon vauvat olivat jopa kovin hiljaa - tiedättehän sen maagisen hiljaisen hetken, joka on ennen esityksen alkua myös aikuisten teatterissa.
Esityksen jälkeen vauvat pääsivät koskettelemaan kaikkea rekvisiittaa: heliseviä säärystimiä, isoja pehmoisia lehtiä, pitkää nauhaa, kukkopilliä jne., sekä itse esiintyjää.

Neidin mielipidettä ei tarkkaan vielä tiedetä, mutta kyllä me varmasti tämän kokemuksen jälkeen mennään uudelleenkin teatteriin.

Tämä on niin epätarkka otos, että sen uskaltaa jopa julkaista :) Siinä yleisö tutustuu esiintyjään.