Tuo mulle ruokaa

En tiiä ootteko kuullu, mut nykyään maailmassa pystyy osteleen asioita netistä. Siis aivan mullistavaa, eikö?

Koti-äitinä sitä toki shoppaili useinkin kaikenlaista netistä. Pikkaisenko on helpompaa klikkailla vauva sylissä kotona läppäriä kuin roudata sama vauva säänmukaisissa varusteissa johonkin kauppakeskukseen, missä sillä luultavasti menee hermo, kun ei se nyt sit kuitenkaan nukkunut. Lisäksi esimerkiksi luonnonkosmetiikkaa tai just tietty lastenvaate on varmempi löytää netistä kuin meidän lähiostosparatiisista.

Kuitenkin vasta töissäkäyvä-äiti alkoi nettishoppailla ruokaa. Kokeiltuani en ymmärrä mikä siinä kesti... Täälläkin olen valittanut, kuinka me inhoamme kaupassakäymistä. Ja sitä miten järjetöntä ajan ja energian hukkaa on, että tuote lähtee tuottajalta, menee keskusvarastoon, ajetaan sieltä markettiin, hyllytetään marketissä, minä ajan sinne markettiin, kerään kärryyn tavaroita hyllystä, nostelen ne kassahihnalle, pakkaan ne kasseihin, pakkaan kassit auton konttiin, ajan kotiin, kannan kassit autosta keittiöön.

Nettishoppailussa tuo ketju saadaan lyhyemmäksi. Parhaimmassa tapauksessa ei ole edes mitään varastoa, vaan tuote haetaan tuottajalta ja viedään ostajalle. Ympäristökin kiittää, kun minä ja naapuri emme ajele peräkkäin markettiin, vaan yhdellä autolla tuodaan monien perheiden ruoat. Rehellisyyden nimissä tärkeintä on kuitenkin energiansäästö, joka muodostuu kun kaikki nuo minä-kohdat edellisestä ritirimpsusta voi poistaa. Kliks-kliks ja ruoka tulee minun luokseni keittiööni asti.

Huonona puolena on tietysti se, että nettiostokset saapuvat nopeimmillaan muutamassa tunnissa, eli hiukan etukäteissuunnittelua vaaditaan. Lisäksi pitää olla valitsemansa kahden tunnin ajan valmiudessa ottamaan tilaus vastaan, mutta se nyt ei yleensä ole suuri ongelma. Me kauppareissun kammoajat yritämme joka tapauksessa käydä mahdollisimman harvoin kaupassa, jolloin on pakko suunnitella, ja aikaa kauppareissuun palaa ainakin tunti. Kaikissa tuoteryhmissä valikoima ei myöskään ole - ainakaan vielä - suuren suuri, mutta sen osalta tilanne varmaan paranee ajan myötä. Monet nettikaupat esimerkiksi aktiivisesti kyselevät, mitä tuotteita asiakkaat vielä jäävät kaipaamaan.

Parhaita puolia on helppouden, lapsiystävällisyyden ja ajansäästön lisäksi on tuoreus. Ainakaan minä en koskaan löydä tavallisesta kaupasta niin terhakoita vihanneksia ja kaiken saamamme viimeiset käyttöpäivät ja parasta ennen -päivät ovat olleet kaukana. Eli käyttöiästä hyödyn minä, eikä kaupanhylly kuluta sitä myyntiaikana.

Meidän perheessä on nyt kuukauden ajan ostettu ruoat käytännössä pelkästään netistä, kerran kävimme tavalliseen tapaan kaupassa (ja se reissu oli sellainen pettymys, että ajoi vahvemmin nettiin). Kokeiltu on Alepan kauppakassia, Kauppahalli24:ää ja Ruoka.netiä. Oma suosikkini on Kauppahalli24.

Muitakin nettishoppailukokemuksia tulee pian lisää, koska näyttää vahvasti siltä, että suurin osa joululahjoista tulee tänä vuonna netti-korvatunturilta.

Vaatteet ja muiden aatteet

Tytöt ja pojat ovat erilaisia - vai ovatko?

Ainakin tyttöjen ja poikien vaatteet ovat erilaisia. Ja jo ihan vauvaiästä alkaen, vaikka aika samanlaisia pötkylöitä vauvat ovat sukupuoleen katsomatta.

Asiaan on nyt tullut kiinnittäneeksi hieman enemmän huomiota, kun seuraava maailmaanpyrkijä näyttikin ultranruudussa pojalta. En ole erityisemmin hamstrannut neidille "tyttömäisiä" vaatteita. Lahjaksi on kuitenkin saatu isot kasat vaaleanpunaista. Ihan itsekin olen ihastunut mekkoihin ja tunikoihin, jotka eivät ole järin unisex minkään värisenä.

Meillä on laatikkotolkulla tallella vauvanvaatteita, mutta onko edessä siis silti poikien vaatteiden shoppailua? Kysehän on tietysti vain minusta (ja muista aikuisista) - ei vauvaa kiinnosta onko hänellä mekko ja pitsisukkahousut, vaikka onkin poika.

Kyse on varmasti myös nohevista vaatevalmistajista. Saadaan myytyä enemmän, kun tehdään erikseen tytöille ja pojille. Neidinkin kaapista löytyy paljon kirkkaan punaista, sinistä, harmaata, ruskeaa, valkoista jne. neutraalia väriä olevia vaatteita, joissa on jokin tyttömäinen juju: rusetti, pitsiä, röyhelöä, glitteriä jne.

Ainoat lastenvaatteissa tarvittavat kankaat? (Kuva on Ompelun ihanuus -verkkokaupasta, joka ei liity tähän aiheeseen mitenkään)

Onko tässä nyt sitten muuta ongelmaa kuin rahanmeno? No kuulemma on: vaatteiden väritys vaikuttaa siihen, miten lapseen suhtaudutaan!

En ole missään vaiheessa yrittänyt salata neidiltä itseltään tai keneltäkään muultakaan, että lapseni on tyttö. Sekään ei ole ongelma, että hän on (myös ulkopuolisten mielestä) varsin söpö tyttö. Se on ongelma, jos söpöys tai hempeän väriset nätit vaatteet saavat jonkun luulemaan, että hän ei olisi vilkas rämäpää, tai tuomitsee ne ominaisuudet söpölle sopimattomiksi. Samoin varmasti pojan on ihan yhtä tärkeää saada tuntea olevansa ihana ihan vain siksi, että on, eikä vain reippauden, rohkeuden tai muun suorittamisen perusteella.

Tarina tutista

"En mitenkään halua arvostella, mutta milloin te päätitte ottaa sen käyttöön?", kysyy kaveri.
 Kysyjää on pohdituttanut lapsen tutinkäyttö, eikä hän ole ainoa.

Melkein kaikki ovat kuulleet yhtä tai useampaa reittiä, että tutin imeskely ei ole kovinkaan hyvä juttu. Silti monet vauvat ovat tuttisuita. Ja siitäkös esimerkiksi kysymyksen esittänyt raskaana ollut ystävä hiukan huolestui.

Meilläkin oli tuttisuu - ja nimenomaan oli, nyt olemme jo toista viikkoa olleet täysin irti imuttimesta. Tässä tarina meidän tutteilusta:

Alussa oli sairaalan lastenosasto, jossa neiti joutui viettämään pari päivää. Vaikka ravinto kulki letkussa ja myöhemmin pullossa oli vastasyntyneellä synnynnäinen imemisen tarve. Kun pääsin ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen häntä katsomaan, sängyssä nukkui tuttisuinen nyytti. Emme siis missään vaiheessa valinneet tuttia, vaan se tuli annettuna.

Oliko tutin syönti sitten hyvä vai paha juttu? En tiedä, miten olisimme selvinneet ilman!
Kun yöllä alkoi vierestä kuulua pientä kitinää, tutti vain suuhun ja kaikki jatkoivat uniaan. Bussimatka tai kyläilemään tullut ihminen alkaa hermostuttaa ja mieletön huutokonsertti on alkamassa, tutti suuhun ja kaikki pääsivät vähemmällä. Tällaisia tilanteita oli jatkuvasti. Kun hampaita alkoi tulla neiti purki oloaan lähinnä tuttiin, purulelut eivät oikein koskaan kelvanneet.

Kuva: lastentaikamaa.fi

Tietysti tiesimme, että tutista pitää päästä eroonkin. Ensimmäisellä hammaslääkärikäynnillä annettiin haamuraja noin puolentoista vuoden kohdalle. Olimme jo kuitenkin ennen yksivuotispäivää pikkuhiljaa vähentäneet tutin käyttöä päivällä. Sitten se loppui melkein itsestään. Huomasin vain jossain vaiheessa kantaneeni "katastrofin varalta" tuttia mukanani yli kuukauden ilman tarvetta.

Päiväunille mentäessä olin tutin vielä automaattisesti antanut, kunnes eräänä päivänä neiti otti sen suustaan ja viskasi pois kärrystään. Katsoin tämän tarkoittavan sitä, että hän oli valmis päiväuniin ilman tuttia. Eikä sen puutetta myöhemminkään protestoitu.
Yöt olivatkin toinen juttu. Illalla neiti etsi ensimmäiseksi sängystä tuttinsa ja pari kertaa yössä heräsi sitä hakemaan - ja jos ei löytänyt hälytti apujoukkoja etsimään. Olimme varmoja, että tutista luopumisesta seuraa monia huonosti nukuttuja öitä.

Alku kävi taas vähän vahingossa. Mies oli unohtanut viedä tutin sänkyyn ja sitten vain sitkeästi päätti että nyt nukahdetaan sitten ilman. Ja kun se ei ollutkaan ihan mahdotonta, niin jatkoimme suoraan siitä. Yössä saattaa tulla pari herätystä, mutta on myös kertoja jolloin huoneesta kuuluu äkinää, joka sitten ihan itsestään vaimenee.

Siinä se sitten olikin! Pian lapsi ei edes muista moista koskaan imutelleensa. Meidän tapauksessa kävi siis niin onnellisesti, että tutista oli paljon apua ja siitä irrottautuminen kävi luultua helpommin.
Ei varmaan yllätä ketään, että olemme aika varmoja, että seuraava tulokaskin päätyy syömään tuttia.

Oma tupa

Virginia Woolf sen jo aikoinaan sanoi: naisella on oltava omaa rahaa ja oma huone.
Pikku naisemme on yksivuotias, joten omaa rahaa hänellä ei ole, mutta huoneasia alkaa olla kunnossa.

Raivasimme työhuoneesta lastenhuoneen. (Tai no imperfekti on tuossa ehka hieman liioittelua, sillä raivausta on suoritettuna ehkä noin 3/4 ja vielä siis hiukan edessä.) Miehen tietokone muutti olohuoneeseen, josta heivattiin yksi aika ruma kaappi - ja ihme kyllä sen sisältö saatiin mahdutettua muihin säilytyskalusteisiin. Näitä just naftien asuntojen hauskuuksiahan on tällainen tetris. Mikään huonekalu ei voi siirtyä, jos muutama muukin ei samalla hypi paikasta toiseen. Omalle läppärille pohdimme vielä koloa ja sitten olisi printteriä, toista näyttöä, työpöytää ja muuta kivaa.

Joka tapauksessa muksun huoneeseen on saatu aseteltua pinnasänky, lukunurkkaus nojatuoleineen, hylly ja lelulaatikoita sekä keinumoottoripyörä, jolla ei ennen oikein mahtunut keinumaan missään. Jonkinlaista mattoa harkitaan ja seinille tarvitaan jotain kivaa. Verhot menevät vaihtoon heti, kun mies pääsee yli inhostaan verhojen asentamista kohtaan.

Neiti tietysti lähtökohtaisesti vastustaa kaikkia muutoksia kotona. Parin viikon aikana muutokseen on kuitenkin ehditty sopeutua. Huoneessa leikitään ja nyt jo jäädään nukkumaankin ainakin semi-suosiolla. Alku oli hankalampaa aiemmin yksin hienosti nukahtaneen tenavan karjuessa raivosta, kun nukuttaja yrittää poistua huoneesta.

Apuun tuli supernanny. Ei tietty oikeasti, vaan muistin joskus nähneeni jakson, jossa yksivuotiasta totutettiin jäämään yksin istumalla huoneessa selkä lapseen päin tekemättä mitään. Näin sitten tehtiin - ja se toimi! Lapsi ilmeisesti totesi, että hätää ei ole, mutta mitään viihdettäkään ei ole luvassa, joten voi ihan hyvin sitten vaikka nukkua. Pikkuhiljaa istumakohtaa hivutettiin kauemmas, sitten jo seistiin ovensuussa. Nyt neiti tyytyy siihen, että ovi jätetään auki nukahtamisen ajaksi. Hipsimme sitten hetken päästä laittamaan sitä kiinni.

Kyllä siitä vielä iso tyttö kasvaa.

Minä poljen

Ja, toisin kuin laulussa, minä myös ohjaan.

Meillä on tänä keväänä ja kesänä päästy pyöräilyn makuun, kun neiti sai yksivuotislahjaksi istuimen.
(Kiinnostuneille tiedoksi: meillä on Hamaxin Sleepy. Oikein hyvin on pelittänyt ja on siinä unetkin otettu.)

Samassa lahjassa tuli pienelle kypärä. Muuta varustelua emme uusineet/hankkineet. Enpä arvannut, kun sain polkupyörän mennessäni 13-vuotiaana yläasteelle, että samalla menopelillä kuskailisin lastani yli kolmikymppisenä! Vähän kyllä mietin etukorin ostamista omalle laukulle, nyt takkarin ollessa pysyvästi varattuna.

Ensimmäiset retket hieman hirvittivät. Miten saada lapsi istuimeen, kun pyörä ei tosiaankaan pysy lapsen kanssa jalkansa varassa? Pysähtyykö pyörä miten kovista vauhdeista? Ja apua onpas reiteillä kapeita ja tiukkoja mutkia, ei kai vaan kaaduta?

Pienen harjoittelun myötä olemme ipanan kanssa harjaantuneet aika hyväksi pyörätiimiksi. Hän tietää, että otetaan pyörä ensin ulos seinää vasten ja siinä vasta hypätään kyytiin - aiemmin tästä tuli karmea huuto, kun ilmeisesti luultiin, että kyytiin ei pääsekään. Jarrut ovat toimineet, mutta en viitsi lapsi kyydissä kauheaa vauhtia kuitenkaan suhata. Yksikään mutka ei ole kaatanut, kop kop. Edelleen yritän vältellä liikennevaloja, koska liikkeelle lähteminen ei ole ihan niin sujuvaa kuin yksin ajaessa. Lisäksi niitä nappeja on mahdotonta painaa, kun mieluiten pitää molemmat kädet tangossa, ettei pyörä keikkaa paikallaan.

Cityvihreä minussa on itseensä aivan liian tyytyväinen, kun kipaisemme kauppaan pyörällä auton sijasta. Pyörä tietysti liikkuu myös juuri oman aikataulun mukaisesti, toisin kuin bussit. Parasta on kuitenkin, että muksu tykkää kyydistä kovin. Aika usein takaa kuuluu "laulua" ja välillä ilmeisesti kommentoidaan maisemia.

Askel kerrallaan

Olen kuullut sanottavan, että lapsi kaatuu noin 100 000 kertaa ennen kuin oppii kävelemään. En ole laskenut monessako pyllähdyksessä meillä mennään, mutta eilen pienokainen otti ensimmäiset askeleensa ilman tukea.

Tarinaa 100 000 kaatumisesta kerrotaan usein siksi, että se kannustaa jatkamaan asioiden kokeilemista "kaatumisista" huolimatta. Lapsihan nousee aina ylös ja lopulta oppii kävelemään, eikä luovuta 50 000 muksahduksen jälkeen.

Ja kyllä meillä on innolla tosiaan treenattu. Kävelykärryn kanssa ja äidin kävelyttämänä. Kävelyttäminen on jäänyt äidin hommaksi, koska olen niin lyhyt, että pystyn tekemään sitä selkä lähes suorana. Monista vauvojen kävelyttäminen on "sellaista esikoisen lellimistä", ei seuraavia kukaan enää kävelytä. Epäilen, että mielipiteen taustalla, on vähänkään pidemmällä ihmisellä armoton selkäkipu.

Kävelykärry on ollut meillä tosi kätevä. Alkuun pidettiin "jarrut" tiukimmalla mahdollisella ja laitettiin vielä raskas kirja kyytiin painoa tuomaan. Kun meno alkoi vakautua, sitten pikku hiljaa löysättiin jarruja ja viimein poistettiin paino.

Monta muksahdusta on varmasti vielä edessä ennen kuin meno on sujuvaa, mutta kohta neitiä ei pidättele enää mikään.

Lahjavinkki lahjattomille

Huh-huh, oltiin viikonloppuna kyläreissulla koko perhe - tosin siksi, että äiti saisi viettää hiukan aikaa "tyttöjen kanssa". Ihanaa oli, vaikka reissaaminen hiukan rankkaa oli kaikille tavalla tai toisella. Onkohan kyseessä yllättävä reaktio omaan aikaan, johon keho ei ole tottunut, kun tämä aamu on lähtenyt hiukan väsyneesti käyntiin?

Tänään sitten joulukalenteria avatessa tajusin, että jouluun on kaksi viikkoa. Vauvaperhe-ajassa se on ei mitään, eli iskee lahjapaniikki. Onneksi kaikki, mitä vauva tekee on supersuloista ja kukaan sukulainen ei voi siitä motkottaa.
Tässäpä siis joululahjavinkki:
ota paperi (mielellään aika paksu)
teippaa se lattiaan (mielellään kylpyhuoneen tai muun helposti puhdistettavan tilan)
ota yksi vauva (mielellään oma - jos lainaat, muista kysyä lupa)
aseta värikkäitä soseita alustalla käden ulottuville (myös myrkyttömät maalit käyvät, mutta niissä on aikamoinen bodypaintkestävyys, eli voit saada kaupanpäälle hyvin jännän värisen vauvan)
- ja katsele kun taidetta alkaa syntyä!

Meillä inspiroiduttiin mustikasta.

Taiteilijuus on kokovartalohommaa.

Lahja

Olen tällä hetkellä kovasti onnellinen materiasta, ihan uudesta ihanasta materiasta. Sain nimittäin eilen myöhäisen synttärilahjan.

Lahja ei ole mitään järkevää tai tarpeellista. Se ei mitenkään liity vauvaan tai vauvaperheen arkeen. Se ei hyödytä koko perhettä, vaan on ihan vain minua varten. Vähän piti itselleen perustella, että aikuisella naisella kuuluu olla kallistakin hömppää ja on tästä lahjasta iloa pitkään. Mies ei tajua lahjaa ollenkaan.

Sen sijaan lahjassa on häivähdys luksusta. Ainakin vielä lahja jopa tuoksuu hyvälle. Lahja näyttää hyvälle. Minä sydän uudet kengät.

Kuva: Minna Parikka

Toy Story

Ennen vauvaa ajattelin, etteivät vauvat oikeastaan tarvitse mitään erityisiä leluja. Sitten tuli vauva ja mieletön määrä leluja lahjoina. Olohuoneessa kävellessä pitää olla hiukan varovainen (varsinkin jos yrittää olla hiljaa), koska leikkimaton laidoilta pursuaa ties mitä helisevää, kilisevää ja värikästä.

Tarvitseeko vauva siis leluja? En tiedä, mutta kyllä se niistä tykkää. Toisaalta vauva tykkää myös sanomalehdestä, joka rapisee, ja nauttii Alepan keltaisen muovikassin katselusta. Lelut eivät myöskään saa osakseen ihan tasavertaista tykkäämistä, vaan osa on selkeästi suosikkeja.

Tässä teillekin esittelyssä mussukan "kavereista" parhaat.

Tässä on Mikko. Mikko saa osakseen paljon riuskoja haleja ja hyvin märkiä "pusuja".

Pehmokuutio, joka helisee. Erityiskivaa on heittää tämä pois ja saada äiti antamaan se takaisin.

Helisevä Bobby-poliisi kulkee jostain syystä meillä nimellä "sotilas".

Kun nallea vetää hännästä, se soittaa tuutulaulua.

"RipuRapu-kirja" esittelee mereneläviä ja rapisee.

Lelujen koti on leikkimatolla, jossa viihdytään touhuamassa ihan itsekseenkin.

Kestää kestää

Me olemme sekakäyttäjiä. Siis vaippojen. Eli siis suomeksi sanottuna käytämme osittain kestovaippoja ja osittain "tavallisia" kertakäyttövaippoja.Meillä, kuten käsittääkseni aika useilla muillakin, systeemi on suurin piirtein sellainen, että kotona pidetään pääsääntöisesti kestovaippoja ja kylillä kertiksiä. Yöllä käytetään myös kertakäyttövaippoja.

Molemmista löytyy hyviä ja huonoja puolia. Ja ollaanpa nyt rehellisiä, ei kai kukaan nyt oikeasti vaipoista tykkää. Siis jos jonkin ihmeen kautta saisi valita, että lapsen kanssa ei tarvitsisi käydä läpi koko vaippasirkusta, niin tuskin kukaan haluaisi vapaaehtoista vaipparallia.

Kertakäyttövaippojen hyvä puoli on tietysti ilmeinen helppous. Otat vaan uuden paketista ja vanha lentää roskiin. Tästä seuraa sen huonoja puolia: niitä pitää muistaa ostaa ja ne voivat loppua kesken. Vanhempi joutuu myös elämään sen tiedon kanssa, että se likainen vaippa ei maadu omana elinaikana, eikä vissiin lapsenkaan elinaikana.

Kestovaippojen tärkein hyvä puoli on se, että tämän kokemuksen perusteella vauvan iho voi niiden kanssa paremmin. Neiti on yleensä todella hyväihoinen, joten sitä kiinnittää helposti huomiota pieneenkin punoitukseen. Ymmärtäähän sen, minustakin terveyssiteet ovat ikävän muovisen tuntuisia, sama menee varmaan vaipoissakin. Lisäksi niitä ei tarvitse ostaa kuin kerran ja ne eivät lisää roskapussien määrää.

Huonona puolena on tietysti kestovaippojen huoltaminen. Kakkojen huuhtelu vessanpönttöön tuntuu ajoittain työläältä ja pesukonetta saa pyörittää pari kertaa viikossa useammin. Toisaalta sittenpä eivät jää haisemaan roskikseen. Alunperin kestoja vierastanut mieskin on myöntänyt, että ei niiden huoltamisessa ole mitään ylitsepääsemätöntä.

Sen suhteen, että miten vaipat pitävät, tilanne on tasan. Kestovaipat pitävät kakan paremmin kurissa, kertiksien kanssa saa olla tosi nopea ja tarkkana, ettei pääse vaihtamaan vaatteita (ja mahdollisesti lakanoita samalla). Pissan kanssa taas imukykyinen kertis pitää vauvan olon kuivana pidempään, eli kestoja saa vaihtaa hiukan tiheämmin.

Taloudellisesti ollaan myös aika tasatilanteessa. Laskeskelin, että karkeasti olemme käyttäneet kestoja sen verran, että kertiksiin olisi kulunut noin 80 euroa lähimarketin hinnoilla. Kestojen hankintahinta oli aika lähelle sitä. Jos olisin mieheni, olisin samaan syssyyn kalkuloinut mukaan pyykkäämisen kustannukset ja verrannut niitä kestojen ostamiseen menevään bensakuluihin - mutta kun en ole, niin en siitä osaa sanoa mitään.

Karkeasti arvioiden ollaan kuitenkin aika tasoissa. Samat kestot kestävät meillä kuitenkin vielä hetken, ennen kuin täytyy alkaa hankkia isompia kokoja. On siis vauvan kasvutahdistakin kiinni, miten taloudellinen vaaka keinuu. Kestot myös säilyvät mahdollisille pikkusisaruksille, tai ne voi myydä eteenpäin, mikä tietysti lopulta vaikuttaa kokonaisuuteen.

Vastentahtoinen kerholaiseksi

Työssäni olen ollut tekemisissä "asiakassegmenttien" ja "kohderyhmien" kanssa ja pohtinut miten viestiä eri asioita näille. Siitä huolimatta tai sen takia on lähinnä surkuhupaisaa seurata vauvan myötä meille tulevaa markkinointia.

Joka asialle on kerho. On useamman vaippamerkin kerhoa, useampia vauvojen kirjakerhoja ja ainakin toisella päivittäistavarakaupan jättiläisellä on kerho. Viimeisimmäksi tuotemerkki, johon kuuluu neljä - siis ainoastaan neljä! - tuotetta, kutsui meitä kerhoonsa.

Mitähän ihmettä siinä kerhossa tapahtuisi? Tai siis kaikkihan ne kuulemma kertovat kivoja juttuja lapseni kehityksestä tai antavat mahdollisuuden keskustella muiden vanhempien kanssa kerhon verkkoportaalissa. Houkuttimena toimii lähes aina joku ilmainen lahjus. Pienimmillään se on näyte kyseisestä tuotteesta ja toisilla on jopa kokonaisia palkintokauppoja.

Oikeasti kerhoja tietysti käytetään markkinointitarkoituksiin. Eikä siinä mitään, jokuhan voi tykätäkin niiden annista ja ei kaikki markkinointi ole pahasta. Mutta ihan totta, onko kerho kaikkien mielestä paras tai ainoa tapa kertoa tuotteesta vauvojen äideille, sillä poikkeuksetta nämä kerhopostit tulevat minun nimelläni? Toki myös vauvamme tietoja kysellään, jos olisin liittymässä.

Arvon markkinoijat: olen kyllä elämäntilanteeni vuoksi kiinnostunut kuulemaan hyvistä tuotteista vauvalle ja varmasti tulen sellaisia ostamaan. En kuitenkaan halua liittyä yhteenkään kerhoon ja saatte tarjota melkoisen paljon parempia lahjuksia ennenkuin "myyn" lapsestani tietoja teille. Uusia ideoita kehiin siis, kiitos.

Tarpeita

Edellisen postauksen jälkeen aloin pohtia, mitkä tavarat sitten pelastavat vauvaperheen vanhemmat.
Mieleen ei tullut oikeista tavaroista paljoakaan. Sänky on toki tärkeä, varsinkin kun siinä vanhemman viettämä aika on rajallinen. Sohva, telkkari ja lehtipino ovat hyviä maratonimetyksiin (ei, neitimme ei ole päässyt yli vaiheesta, jossa syödään tunti kerrallaan. Ainakin minulle uskotellaan, että se olisi vain vaihe...).

Sitten aloin kuvitella asioita, joista olisi hyötyä.

Kotikäyttöön sopiva nenämahaletku tai muu viritys, jolla äitiin voisi vain tuupata ravintoliuosta. Ei olisi huolta siitä, että ehtiikö sitä ruokaa ikinä laittaa tai varsinkaan syödä.

Vaihtoehtoisest edes jääkaappi ja kuivakaappi, jotka osaavat itse tilata nettikaupasta täytettä tyhjentyessään. Nämä superkaapit osaisivat toki myös varioida ruokalistaa ja huolehtisivat kasvisten ja hedelmien syömisestä.

Pyykkikone, joka pesuohjelman loputtua myös kuivaisi vaatteet. Tällaisiahan onkin, mutta ei meillä vaan. Meillä täytyy yrittää muistaa, että märät pyykit ovat edelleen siellä koneessa ja ne pitää itse ripustella narulle.

Väline, joka hellävaraisesti pitäisi tutin vauvan suussa tai nostaisi sen takaisin, kun ipana inisee sen tippumista. Sama laite tietysti huomaamatta nappaisi imuttimen pois, kun tarvittu viiden minuutin rauhoittuminen sen avulla on saavutettu ja lapsonen on unessa.

Jotain teknistä materiaalia olevia imetyspaitoja, jotka hylkivät puklua ja sen saisi kätevästi pyyhkäistyä kostealla pois.

Kaikki nämä voitaisiin toki korvata loistavasti au pairilla tai muulla kodinhoitajalla. Oikeassa ihmisessä olisi sekin hyvä puoli, että sille voisi vielä valittaa väsymyskiukkuaan. 

Taikakalut

Alamme edistyä - asiat menevät huonommaksi hitaammin.

Varmaankin jokaiselle vauvaperheelle kehittyy niksejä, joilla hiljentää itkua tai yrittää saada pieni ihminen unten maille. Jokainen vauvaperhe myös varmasti tietää, että mitkään niistä eivät toimi joka kerta sataprosenttisesti, eikä toimiminen tai toimimattomuus tunnu seurailevan minkäänlaista logiikkaa.

Meidän listalla asioista, jotka saattavat toimia on suurin piirtein tällainen:

Syli ja rinta
No, kai  nämä täytyy mainita. Epätoivon puuskassa valitin tosin miehelle, että lapseni varmaan inhoaa minua, kun ei se mitään syliin koskaan rauhoitu. Mies huomautti, että minuutti sitten lapsemme karjui kurkku suorana, mutta oli sillä hetkellä ihan hiljaa ja rauhassa sylissä - että ehkä omalle vaikutukselleen voi olla hiukan sokeakin.
Rinnoissa on ainoastaan se vika, että ei oikein voi syödä loputtomasti, muutenhan muita keinoja ei edes tarvittaisi.

Hoitoalusta
Emme todellakaan tiedä  miksi, mutta hoitoalustalla on kiva kelliä melkein missä tahansa olosuhteessa. Alustan ihme on pelastanut niin monet tilanteet, että olen alkanut valvoa sen käyttöä - ettei sen taika kulu ylikäytössä.

Auto ja vaunut
Alan klassikko, liikkeellä oleminen, toimii meilläkin. Auto on parempi kuin kärryt, mutta liike on kummassakin tapauksessa tärkeintä.

Tutti
Tunnetaan myös äänenvaimentimena. Varsinkin iltaisin imemisen tarve tuntuu olevan loputon ja siihen parjattu tutti auttaa kummasti. Eikä tarvitse tuntea huonoa omatuntoa tavan aloittamisesta, kun sairaalassa neidin suuhun sellainen ilmaantui hoitajien toimesta. Tuttiakaan emme halua ylikäyttää, ettei tapa istuisi liian tiukassa.

Kantoliina
Tämä tuntuu olevan hiukan tuurista kiinni. Jos neiti on vain hiukan levoton, hän rauhoittuu liinaan ja ottaa siellä hyvät unet. Toisenlaisessa tapauksessa itku vain kiihtyy, kun häntä yrittää liinaan pujotella. Vielä emme osaa kuin yhden sidonnan, vaikka äidin unelmissa olisi opetella sidonta, jossa voisi myös imettää.

Hyvällä tuulella ollessa näiden lisäksi tykätään hieronnasta ja viihdytään hetkittäin sitterissä. Äidin ja isän kovasta yrityksestä huolimatta lelut tai lorukirjat eivät vielä kauheasti nappaa, mutta eiköhän niidenkin aika tule

Onkohan hoitoalusta siksi niin kiva, että äiti tuunasi sen?

Vähän vaiheessa

Liialla työllä saa vain tyrän.

Sanotaan, että kun vauva on syntynyt pitäisi viettää lapsivuodeaikaa. Levätä, kun vauva lepää ja keskittyä opettelemaan olemista uuden pienen ihmisen kanssa. No mehän tulimme sairaalasta suoraan uuteen kotiin, jossa oli kasassa sänky ja vauvalle koppa. Muu elämä oli muuttolaatikoissa. Eli kun vauva nukkui, purettiin laatikoita ja etsittiin tavaroille paikkoja. Ilmeisesti synnytyksen jäljiltä kropassa oli tarpeeksi hormoneja, enkä kokenut mitenkään ylitsepääsemättömästi väsyväni.

Nyt on saatu asunto suurin piirtein asuttavaan kuntoon. Huonekalut on kasattu ja ne ovat suureksi osaksi lopullisilla paikoillaan. Uutuutena asumiseemme tullut työhuone muistuttaa tosin enemmän varastoa – mutta on täällä nyt siis hyllyjä ja tietokoneita…

Muutenkin kaikkialla on sellaista pientä keskeneräisyyden tuntua. Olohuoneen kirjahyllyssä tavarat on ladottu juuri siihen järjestykseen, kun ne muuttolaatikoista tulivat vastaan. Makuuhuoneen lattialla on kasoja tavaroita, joille ei ole oikein keksitty paikkaa. Matot saatiin avattua pesulan pusseista ja levitettyä lattioille eilen. Ja niin edelleen.

Nyt kun ei ole enää varsinaisesti kiirettä tai painetta laittaa asioita kuntoon, on hyvä jos päivässä saa yhden kaksi asiaa ratkottua. Pahinta ja parasta tilanteessa on, että silmä tottuu nopeasti. Olen aivan varma, että jotkut asioista, joita ajattelen hoitavani ihan näinä päivinä, ovat tekemättä vielä kun täältä muutetaan joskus pois.

Kun tekee itse…

Jos hätä on keksintöjen äiti niin tyytymättömyys on kehityksen isä.

Raitaa, kukkaa ja lintuja. Niitä syntyi ihan omin pikku kätösin – tosin avustettuna. Äitiys tosiaan saa ihmisen etsimään ja löytämään itsestä kaikenlaisia taitoja. Minä en todellakaan ole mikään erityinen käsityöihminen, mutta niin vain löysin itseni mittaamassa ja leikkaamassa kangasta ja jopa käyttämästä saumuria. Kaiken takana oli se, että halusin erilaisten vauvan myötä kotiutuvien tavaroiden miellyttävän silmää. Siis omaa silmääni, en odota vastasyntyneen olevan kauhean kiinnostunut sisustuksesta.

Halusin koristaa äitiyspakkauksen laatikkoa, josta tulee vauvan ensisänky ja pinnasängyn hankkimisen jälkeen varmaankin päiväuni- ja matkasänky. Tähän tarkoitukseen myydään valmiitakin ”verhoiluja”, mutta voi hyvänen aika sitä hörsyjen, pitsien ja laskosten määrää. Monen mielestä varmasti kaunista ja suloista, mutta ei yhtään minun pirtaan. Halusin kirkasta väriä ja tiukkaa istuvuutta. Täytyi siis tehdä itse – ja tällainen tuli:

Linnut äitiyspakkauksen laatikon reunassa.

Olen aiemminkin maininnut ihmetyksestäni kyllästää kaikki vauvoihin liittyvä nalleilla. Minun mielestäni yksi tai kaksi nallea on suloista, mutta kuosi, jossa yhdellä silmäyksellä näkyy yli viisi nallea alkaa olla ällöä. Mitä siis tehdä, kun saa oikein hyvät ja käyttökelpoiset pinnasängyn suojuksen ja hoitoalustan, joissa nallet vain vilisevät silmissä?

Minä tein niille uudet ”kuoret”. Lopputuloksena lapsen pää ei iskeydy sängyn reunaan ja käsi ei mene pinnan väliin mariannekarkkitunnelmissa ja hoitoalusta sopii tulevan kylppärin väritykseen.

Raitaa pinnasänkyyn

Violetilla pohjalla köynnöksiä hoitoalustaan.

Alastomasta vaatetetuksi

Rahalla ei saa kaikkea, mutta ainakin se tarjoaa hyvän neuvotteluaseman.

Kaikki me synnymme alasti. Niin tehnee myös meidän pikkuisemme. Sen jälkeen hänen ei ilmeisesti tarvitse olla alasti – ainakaan vaatteiden puutteen takia. Pyykkäsin mammaloma-arjen aluksi pienelle kertyneet vaatteet. Ja tietysti niistä piti tehdä lista:

- 10 potkupukua
- 39 bodya
- 4 mekkoa
- 29 housut
- 4 shortsit
- 14 paitaa
- 8 sukkahousut
- 19 hattua, pipoa ja kypärämyssyä
- 5 tumput
- 21 sukat/tossut
- 2 toppahaalaria
- 2 vanuhaalaria
- 1 villahaalari
- 1 college-haalari
- 3 ruokalappua

Lisäksi on tietysti makuupussi, pari unipussia, kapaloliina, petivaatteita, kestovaippoja ja muuta sen sellaista. Nähdessään vaatemäärän mies väitti syntymättömällä lapsella olevan enemmän vaatteita kuin hänellä. Totesin, että siinä mielessä on hyvä, että miehellä ei ole enää tapana pulautella päälleen.

Pienen vaatevarastossa on kokoja kyllä 50 senttisestä aina 80 senttisiin asti, että ihan tällaista määrää aivan pienen vauvan vaatteita ei ole kertynyt.  Hauska juttu on myös se, että emme ole ostaneet itse näistä ensimmäistäkään, vaan ne on saatu lahjaksi tai tulleet äitiyspakkauksesta. Niinpä en aio potea syyllisyyttä, mikäli tässä tulee vielä jokunen ihanuus ostettua.

Rikoo on risana ruma

Vain typerys kuvittelee, että hinta ja arvo ovat yksi ja sama asia.

Ulkona paistaa mielettömän ihana kevätaurinko, viikonloppuna sai viettää aika monien läheisten kanssa, joita harvemmin näkee ja tällä(kin) viikolla on paljon kivoja asioita tiedossa. Silti tuli vähän ylimääräisen maanantaifiilis, kun huomasin kesken lounaan, että kuljeskelen ympäriinsä legginseissä, joiden sivusaumassa on reikä. Mitään ei onneksi vilku mekon alta ja tuskin kovin moni muu reikää huomaa (en huomannut minäkään ennen kuin sormi osui siihen), ei siis maailman suurimpia katastrofeja, mutta tympäisee kuitenkin.

Kismitystä nostaa hiukan se, että nämä ovat pari kuukautta vanhat äitiyslegginsit. Päällä niitä on pidetty ja käytön jälkeen pesty ehkä viisi kertaa. Miten hitossa ne voivat hajota jo nyt?
Kangas on sinällään ihan kunnollista trikoota. Pukineet on ostettu erityisliikkeestä ja eivät olleet ihan kaikista halvimmat.  Näin ollen oletin, että nämä pysyvät hyvinä edes tämän raskauden loppuun.

Minulla on myös yksi uutena ostettu raskausajan mekko, johon on tullut mielestäni nukkaantunut todella nopeasti. Mekko on kyllä ollut joulun jälkeen vähintään viikoittain päällä ja pesussa, että on sitä toki pidettykin. Toisaalta joulusta on nyt vain päälle kaksi kuukautta. Eikö mekon valmistaja todella ole ajatellut, että raskausajan vaatteen olisi hyvä kestää vähintään puoli vuotta (jos ajatellaan, että ensimmäinen kolmannes menisi ”tavallisilla” vaatteilla)?

Onko minulle nyt vain sattunut huonoa laatua vai ovatko kaikki vaatteet nykyään tällaista sekundaa? Vai ajatellaanko, että lyhyeksi ajaksi ostetun äitiysvaatteen ei tarvitse kestää? Tietysti minulla on paljon runsaampi valikoima muita kuin äitiysajan vaatteita, joten yhtä niistä ei tule välttämättä kulutettua lyhyen ajan sisällä kovin tiiviisti. Silti minulla on monia useita vuosia vanhoja vaatteita, jotka ovat paljon paremmassa kunnossa kuin nämä esimerkkitapaukset muutaman kuukauden jälkeen. Tosin olen myös saanut kavereilta käytössä olleita äitiysvaatteita, jotka ovat pitäneet kutinsa oikein hyvin. Ehkä sitä pitäisikin satsata jatkossa vain käytettyihin vaatteisiin.

Otsikkohan on tietysti väännös Mikko Alatalon melko karmeasta kappaleesta, jota voi kuunnella ärsytykseensä.

Tapojen orjat

Siitä huolimatta, että eläminen on niin kallista, se on edelleen hyvin suosittua.

Hiukan jo edellisessä postauksessa esiin nousseita rutiineja liipaten luin mielenkiintoisen artikkelin New York Timesista. Pitkähkössä jutussa käsitellään sekä erilaisten yritysten meistä keräämää dataa että ihmisiä hyvin herkästi rutinoituvina olentoina.

Meilläkin on ässää, plussaa ja muuta etukorttia sen verran, että yksi jos toinenkin yritys varmasti tietää ja halutessaan voi päätellä meistä kaikenmoista. Artikkelin kuvauksen mukaan kyse ei ole varsinaisesta ”rakettitieteestä”. Hirveästä määrästä asiakasdataa seulottiin esiin esimerkiksi tietyn ikäiset naiset, jotka ovat alkaneet ostaa entistä enemmän hajustamatonta rasvaa ja vitamiineja.  En ole itse jaksanut ottaa tällaisesta tiedonkeräämisestä ihan kauheasti päänsärkyä, en tiedä ehkä pitäisi olla kriittisempi. Olisi oikeastaan kiinnostavaa tietää, miltä näytämme lähikaupan profiilissa. Ainakaan vielä ei kuitenkaan ole ilmaantunut merkkejä siitä, että markkinoijat tietäisivät elämäntilanteestamme.

Tapojen orjia olemme ihan varmasti, varsinkin mitä tulee arkisten ostosten tekemiseen, mitä jutussa myös käsiteltiin. Jutun mukaan kuitenkin elämässä tapahtuvat isommat muutokset ovat omiaan muuttamaan pinttyneitä rutiineja (eipä tämäkään nyt ole mikään hillitön yllätys) ja erityisen alttiita ostoskäyttäytymisen muutokselle ovat nimenomaan lasta odottavat. Tulevat vanhemmat nähdäänkin markkinoijien kultakaivoksina.

Se on helppo uskoa. Kun arki muuttuu, saattaa myös kaupassakäyntirutiini muuttua mukana. Ensimmäistään odottaville vanhemmilla ei tietenkään ole vielä rutiineja siitä, mistä ostetaan vauva-arjen kulutustavarat.
Heillä ei myöskään ole käytännön kokemusta siitä, mitä he vauvan kanssa todella tarvitsevat ja yhtä ja toista ostellaan vähän varmuuden vuoksi.  Itsestäni huomaan, että homma menee melkein niin, että mitä enemmän olen erilaisia välineitä haalinut sitä enemmän keksin ja ”löydän” seuraavia asioita, jotka voisivat olla näppäriä. Rutiinien suhteen saa nähdä käykö meilläkin niin, että hypermarket, jota olemme käyttäneet vain ruokakauppana, alkaa yllättäen olla varteenotettava ostospaikka monenlaiselle muullekin tavaralle ihan kätevyytensä vuoksi.  Saisihan siitä ainakin niitä pojoja.

Huutoa

Ahkeruus on tietty hermostollinen häiriö, joka kohtaa nuoria ja kokemattomia ihmisiä.

Sisustaminen, kaappien siivous, valokuvien järjestely, yrttien kasvatus ja kutominen. Siinä esimerkkejä tyypillisistä asioista, joita kuulemma harrastetaan äitiyslomalla. Syy lienee selvä: näitä kaikkia voi harrastaa ilman tarkkaa aikataulua ja kotona, missä äitiyslomalla pääasiassa oleillaan.  Nykyaika (vähemmän Chaplinilaisessa mielessä) on lisännyt listaan nettishoppailun ja sen alalajin, eli nettikirpputorit, tunnetuimpana Suomessa kaikille ainakin nimenä tuttu huuto.net.

Olen ehkä ainakin sen 10 vuotta kaikkia muita jäljessä, kun tutustun ”huutikseen” vasta nyt.  Mutta väliäkö sillä, kun olen innoissani uudesta ”kotiäititaidostani”! Vaikka käyttöliittymä on aikamoisen karmea ja ulkoasusta en viitsi edes aloittaa, niin silti kaupan olevia tavaroita on kerrassaan kiva selailla läpi. Hakusessa on tietysti ollut kaikenmoista tulevaan vauvaan liittyvää.

Valikoiman selailu kertoo, mitkä asiat ovat olleet suosiossa ja huutojen määrä tietysti kertoo siitä, kuinka kiinnostuneita muut ovat näistä tavaroista nyt. Kun vähän muistaa tarkistella, mitä vastaavasta tavarasta pyydetään uutena alan kaupoissa, välttää suurimmat hintaylilyönnit ja voi oikeasti tehdä hyviä kauppoja. Itseni on yllättänyt kuinka innoissani olen seurannut, että voittaako oma huutoni. Jotain metsästyksen tunnelmaa siinä on, tai sitten aivoni ovat kokeneet jonkin kotiäidin pehmentymisen jo valmiiksi.

Nyt olen myös aktivoitunut laittamaan jotain omia juttuja myyntiin. On tietysti tosi kiva, kun kaupat syntyvät – pääsee eroon itselle tarpeettomasta tavarasta ja saa hiukan rahaakin. Silti hauskempaa on se tavaroiden huutaminen itselle päin.

Ja nytpäs juuri tajusin, että tätä kirjoittaessa on tainnut mennä kiinni yksi kohde, jota olin katsellut hiukan sillä silmällä! No eipä siinä, valikoimahan uudistuu päivittäin, joten tarjolla voi jo olla jotain vieläkin parempaa.

Virallisesti hyväksytyt nallet

Onnellisuutta ei ole ottaa mitä haluaa… vaan että sinulla on kaikkea mitä tarvitset.

Monet ovat sitä sanoneet ennenkin ja totta se on – äitiyspakkauksen saaminen on kivaa! Kelan kanssa asioiminen on siis tuottanut tähän mennessä konkreettisesti laatikollisen tavaraa vauvalle. Vaadin miehen kantoavuksi ja sitten postiin jonottamaan (olenko ainoa, jonka mielestä postissa on nykyisin aina jono?).

Kotona sitten availemaan ja katselemaan. Meille tuli vielä vuoden 2011 pakkaus, jonka sisältöä on kuvissa täällä. Noin sivuun mennen sanoen on aika tyhmää nimetä pakkaukset kalenterivuosien mukaan, kun suurin osa paketeista jaetaan vasta seuraavana vuonna. Vuoden 2012 paketin saa nykytiedon mukaan elokuusta lähtien, eli yli puolet vuodesta mennään ns. edellisvuotisella.

Mutta asiaan. Vauvanvaatteethan ovat tietysti hellyttäviä ja suloisia, varsinkin kun lisätään mukaan ajatus omasta pötkylästä, joka niihin puetaan. Eniten pidin kirkkaanvärisistä raidallisista bodysta ja potkohousuista. Myös retrohtavat omena- ja pallokuosit olivat kivat.  Me pidimme myös tummemman värisistä puolipotkuhousuista – ei pikkuvauvankaan puvuston ole mikään pakko olla ylihempeää.

Makuasiat ovat tietysti makuasioita, mutta meidän perheessä olisi nähty mieluusti vähemmän nallekuosia, jota löytyi nyt makuupussista, lakanoista, potkuhousuista, bodysta, piposta ja toppahaalarista. Nallet on söpöjä juu, mutta joka asiassa ei tarvitse olla nallen kuvaa. Tosin miehestä nalle oli kuitenkin perustellumpi kuvio kuin vanuhaalarin kamelit ja kirahvit, joita ei kotimaan luonnosta löydä.

Mies näki myös elämänsä ensimmäisen kerran kestovaipan, eikä ainakaan heti pelästynyt ja alkanut protestoida. 6 kappaletta kondomeja aiheuttivat tietysti ensin pohdintaa siitä, että eikös näille ole auttamattomasti liian myöhäistä. Sitten aloimme pohtia, että kuinkahan pitkään ne riittävät tuoreiden vanhempien taas joskus päästessä tilanteeseen, johon ehkäisyvälineet liittyvät…

Kaiken kaikkiaan pakkaus vaikuttaa meistä untuvikoista sisältävän hyvän valikoiman perustavaroita, joita vauvan kanssa tarvitaan. Ja juuri siksihän äitiyspakkaus on olemassa. Sitten vaan kauhistuttamaan ulkomaan tuttuja kertomalla, että meidän lapselle on nyt saatu valtion virallisesti hyväksymät vauvanvaatteet.