perjantai 30. maaliskuuta 2012

Alastomasta vaatetetuksi

Rahalla ei saa kaikkea, mutta ainakin se tarjoaa hyvän neuvotteluaseman.

Kaikki me synnymme alasti. Niin tehnee myös meidän pikkuisemme. Sen jälkeen hänen ei ilmeisesti tarvitse olla alasti – ainakaan vaatteiden puutteen takia. Pyykkäsin mammaloma-arjen aluksi pienelle kertyneet vaatteet. Ja tietysti niistä piti tehdä lista:

- 10 potkupukua
- 39 bodya
- 4 mekkoa
- 29 housut
- 4 shortsit
- 14 paitaa
- 8 sukkahousut
- 19 hattua, pipoa ja kypärämyssyä
- 5 tumput
- 21 sukat/tossut
- 2 toppahaalaria
- 2 vanuhaalaria
- 1 villahaalari
- 1 college-haalari
- 3 ruokalappua

Lisäksi on tietysti makuupussi, pari unipussia, kapaloliina, petivaatteita, kestovaippoja ja muuta sen sellaista. Nähdessään vaatemäärän mies väitti syntymättömällä lapsella olevan enemmän vaatteita kuin hänellä. Totesin, että siinä mielessä on hyvä, että miehellä ei ole enää tapana pulautella päälleen.

Pienen vaatevarastossa on kokoja kyllä 50 senttisestä aina 80 senttisiin asti, että ihan tällaista määrää aivan pienen vauvan vaatteita ei ole kertynyt.  Hauska juttu on myös se, että emme ole ostaneet itse näistä ensimmäistäkään, vaan ne on saatu lahjaksi tai tulleet äitiyspakkauksesta. Niinpä en aio potea syyllisyyttä, mikäli tässä tulee vielä jokunen ihanuus ostettua.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Day Spa -harha

Lopeta totuuden etsiminen ja asetu aloillesi hyvään fantasiaan.

Kävimme eilen tutustumassa oletettuun synnytyssairaalaamme Jorviin. En sanoisi, että sain käynniltä mitenkään kauheasti uutta tietoa, mutta uskon, että itse paikan näkeminen kannatti. Näin ensimmäistä kertaa pappia (tai vauvaa) kyydissä synnytykseen liittyy niin paljon tuntematonta, että on kiva, että edes sellainen yksinkertainen asia kuin fyysinen ympäristö ei tule yllätyksenä.

Vaikka kyseessä on toki sairaala, olivat synnytyshuoneet ja vuodeosasto mielestäni yllättävän mukavan ja kodikkaan oloisia. Esittelevä kätilö vaikutti myös oikein mukavalle. Ihan innoissani olin, kun meille esiteltiin erillistä ammehuonetta. Lisäksi suurin osa kätilöistä kuulemma osaa antaa akupunktiota ja vyöhyketerapiaa.

Kuulostaa ihan day spalle! Minulle ainakin tällaisia hoitoja, kiitos! Toki kätilö varoitteli, että ei kannatta liikaa suunnitella. Enhän tiedä tuntuuko lämmin vesi tai kosketus hyvälle tilanteen ollessa niin sanotusti päällä.

Se, mikä minua käynnissä hieman hämmensi, oli että kaikkialla oli todella hiljaista. Näimme tasan yhden pariskunnan, joka odotteli tositoimia synnytysosaston olohuoneessa telkkaria katsellen. Eikö siellä tosiaan ollut juuri silloin ketään muita? Ymmärrettävästi ovet huoneisiin olivat kiinni, joten en voi tietää tapahtuiko niissä jotain. Vuodeosastolla emme nähneet ketään liikkumassa käytävällä, mutta ilmeisesti siellä oli joku, koska kun lähdimme juuri vierailuajan alkaessa, hissistä tuli ihmisiä kukkapuskien kanssa.

Niin tai näin, kai tässä pitää totuttautua ajatukseen, että pieni vatsavauvani tulee jossain vaiheessa ulos.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kotoilua

Jotkut ihmiset jaksavat marista siitä että ruusuissa on okaita. Minä olen kiitollinen siitä että okaissa on ruusuja. (Alphonse Karr)

Vietin eilen ensimmäisen kotipäivän äitiyslomalla. Ei mennyt ihan lomailumeiningeissä. Sängyssä pyörin hereillä jo ennen seitsemää pohtien, että joko raaskisi nousta ylös.

Aamiaisen jälkeen olikin vähän hommia koneella – ihan niin kuin töissä! Päivän suurin saavutus oli varmaankin lajitella vauvan odottavat tavarat pyykkäämistä varten – siitä riittää sitten tuleville päiville puuhaa. Samoin kuin valokuvien laittamisessa albumeihin – mitä nyt ihan tosissani aion tehdä monen vuoden edestä.


Sen verran oikeaan tunnelmaan olen kuitenkin päässyt, että hankin kotiin ihania keväisiä tulppaaneja. Lisäksi laitoin rairuohoa kasvamaan pääsiäiseksi, mitä en ole moneen vuoteen tehnyt. On sitten jotain silmänruokaa, kun nyt kerrankin olen kotona kukkia ihailemassa.


maanantai 26. maaliskuuta 2012

Lomailua

Onni ei ole asema jolle saavutaan vaan se on tapa matkustaa.

Ensimmäiset uutiset ensin, vauva ei syntynyt reissussa! Eihän se tosin mikään suuri uutinen yli kuukausi ennen laskettua aikaa ole, mutta isänsä oli tästä kovasti huolissaan (minkä tosin ilmaisi vasta matkalla).

Olimme äitiyslomani aluksi kahden päivän reissussa Tallinnassa. Tarkoituksena oli vain rentoutua ja keskittyä vielä hetki ihan vaan meihin kahteen. Kohtahan meitä onkin kolme ja voi parisuhteen vaaliminen jäädä hetkeksi taka-alalle.

Reissun ohjelma oli hitaan leppoisa. Kävimme tutustumassa miehitysmuseoon, mutta muuten lähinnä vaelsimme sinne tänne. Söimme tietysti hyvin – ja paljon – ja hiukan kiertelimme kaupoissa.

Hotellimme oli aika tunnelmallinen vanhan kaupungin keskellä vanhaan pankkirakennukseen remontoitu ”boutique-hotelli”. Olimme hotellista pyytäneet rauhallista huonetta ja selittäneet matkamme tarkoituksen. Huoneessa odottikin sitten yllätykseksi ruusunlehdillä koristeltu sänky, hedelmiä ja kuohuviiniä. Ne menivät tasajakoon niin, että mies sai skumpan ja minä hedelmät!

Reissu teki sen, mitä oli tarkoituskin: irrotti ajatukset täysin taakse jääneestä työelämästä ja oli pientä hemmottelua ennen vauva-arkea.

Löytyi myös kevään teeman mukainen katu.


perjantai 23. maaliskuuta 2012

Sammakoita

Juoruilija: henkilö, joka ei milloinkaan valehtele, jos totuus saa aikaan enemmän vahinkoa.

Minä olen (toivottavasti) lomalla, mutta ajattelin vinkata siksi aikaa luettavaa – jos jollekin ehtii tulla ikävä.
Lilyn palstalla Tommi K. kirjoittelee Isyyspakkaus-blogia, joka nimensäkin mukaisesti tuo miehen näkökulmaa tähän odotus- ja lastensaamistouhuun.

Itse tutustuin palstaan alun perin, kun sain linkin tähän neuvolassa ja äitiyspoliklinikalla kuultuja sammakoita käsittelevään tekstiin. Kommenttien määrä kertoo, että aihe koskettaa monia.

Onneksi omat kokemukset ovat olleet pääsääntöisesti positiivisia. Mitä nyt oli yksi aiemmin mainittu keskiarvoja enemmän kuin eläviä ihmisiä rakastava lääkäri – mutta ei hänkään ilkeä ollut.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Äitiysloma

Joutilaisuus on pilalle mennyttä vapaa-aikaa. (Eli J. Schleifer)

Viimeiset sähköpostit maailmalle, poissaoloviesti päälle, kone kiinni ja työkavereille suklaata. Mukaan toimistolta omien paperien lisäksi onnentoivotuksia ja kaikenlaisia neuvoja. Siinä se sitten oli. Nyt ollaan äitiyslomalla!

On tätä kyllä odotettukin. Visusti olen sitä mieltä, että vauva saisi siinäkin mielessä olla malliyksilö, että ymmärtää olla tulematta ainakaan kauheasti ennen laskettua aikaa. On vielä vähän hommaa, jota on ihan asiakseen äitiyslomalle säästelty.

Ihan ensimmäiseksi suunta on tosin minilomalle miehen kanssa. Ei sitä tiedä, koska taas pääsee tämän jälkeen kaksistaan lomailemaan. Samalla saa ajatukset mukavasti irti työmaailmasta.

Luultavasti voi silti olla jotenkin jännä tunne maanantaiaamuna.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Eriväristen sukkien puolesta

Ihmiset ovat yksinäisiä koska he rakentavat muureja… muurien tilalle heidän pitäisi rakentaa siltoja.

Vuonna 1966 YK:n yleiskokous julisti tämän päivän, 21. maaliskuuta, kansainväliseksi rotusyrjinnän vastaiseksi päiväksi. Tänään siis vietetään nasevammin rasisminvastaista päivää.

Teemapäivän kunniaksi on tietysti monenlaista happenkia. Punainen risti on monena vuonna järjestänyt tempauksia, joissa ohikulkijat ovat voineet heittää ennakkoluulojaan roskikseen. Tänä vuonna ennakkoluuloistaan voi luopua myös netissä: http://www.luovuennakkoluuloistasi.fi/roskakori

Rasismista ei Suomessa ole oikein viime aikoina saatu järjellistä keskustelua aikaan. Keskustelemassa ovat mm. ”Ei saa olla mitään kansallisia perinteitä, jotta ketään ei syrjitä. Varmuuden vuoksi olisi paras, ettei tehtäisi yhtään mitään, niin ei vaan kellekään tule ulkopuolinen olo”, ”En ole rasisti, mutta [lisää tähän vapaavalintainen rasistinen ennakkoluulo]” ja ”Suomi suomalaisille. Piste.”

Totuus lienee kuitenkin se, että ihan järjellisilläkin ihmisillä on ennakkoluuloja. Niistä varmaankin suurin osa johtuu tietämättömyydestä tai väärästä tiedosta. Siksi on hyvä, että ainakin kerran vuodessa haastetaan miettimään, mitä ennakkoluuloja itsellään on ja olisiko niistä valmis luopumaan.

Onneksi lapsissa on tulevaisuus. Söpö tarina kertoo kahdesta esikoululaisesta vaaleasta kantasuomalaistytöstä ja tummasta somalitytöstä. Eräänä päivänä he huomasivat aamulla, että heillä oli ihan samanlaiset vaaleanpunaiset asut päällä. Tohkeissaan he ilmoittivat huomiostaan opettajalle: ”Ope, ope kato meillä on ihan samanlaiset vaatteet. Onneksi meillä on eriväriset sukat, kun muuten sä et tunnistaisi kumpi on kumpi!”

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Alku ja loppu

Elämämme paras osa löytyy sydämistä, jotka ovat rakastaneet meitä.

Niinkin kliseinen asia kuin elämän kiertokulku on joskus hyvin konkreettisesti läsnä. Eilen se ilmeni kahtena peräkkäisenä puhelimen ääntelynä. Ensin puhelin piippasi viestin merkiksi: rakas ystäväni on saanut suloisen lapsen ja kaikki voivat hyvin!

Paria minuuttia myöhemmin puhelin soi: äitini isä on kuollut. Tieto ei tule yllätyksenä. Ikää on kertynyt jo kunnioitettavat 80 vuotta ja viime aikoina on ollut monia ongelmia terveyden kanssa. Surun keskellä olen iloinen, että ehdin käydä vielä viimeisellä vierailulla sairaalassa. Siitä jäi hyvä mieli, koska kaiken sairaalamaisuuden keskelläkin hän oli vielä oma itsensä.

Mies tulee ja ottaa kainaloon. Itken siinä hiljakseen ja vauva alkaa potkia mahassa. Elämä aivan konkreettisesti jatkuu. Olen iloinen, että vaikka isosisäni ei nyt ehtinyt nähdä lapselapsenlastaan, hän kuitenkin tiesi, että pieni on matkalla maailmaan. Jouluna vauva sai paketinkin, pehmolelun joka soittaa musiikkia. Voin sitten joskus kertoa lapselle, että hän on saanut sen isoisoisältään.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Kemutusta

Hyvä mieli on kuin alituiset pidot.

Minulle ja pienelle järjestettiin lauantaina vauvakutsut, tai amerikkalaisittain babyshower. Ilta oli kerrassaan suloinen – niin kuin kai vauva-aiheisten juhlien kuuluukin olla. Pääjärjestäjänä oli tulokkaan täti, joka oli mm. kasannut juhlapöydän, joka oli vaaleanpunainen teemaltaan olematta kuitenkaan siirappisen ällöttävä. Ruoka oli tietysti hyvää ja sitä riitti. Skumppamaljoja nosteltiin niin alkoholittomana kuin prosenteilla. Tällaisissa tilaisuuksissa toistelen mielelläni monta kertaa kumottua uskomusta kahden edestä syömisestä – onhan vauvan kerta kaikkiaan saatava ihan oma palansa piirakkaa!

Varsinaisista vauvaohjelmanumeroista otettiin mukaan nimien ehdottaminen pienelle. Emme ole vielä päättäneet mitään nimeä, joten hyvät ehdotukset voivat oikeasti päätyä käyttöön. Lahjojakin sain, tai saimme, esimerkiksi pikkuiset aurinkolasit kevätvauvalle ja rintapumppu oli sitten ehkä enemmän minun käyttööni ajateltu.

Erityisenä ohjelmanumerona paikalle ilmestyi – ei sentään savupilvestä, vaan ihan ovesta – ennustaja. Hän povasi vanhan kansan malliin tavallisista korteista ja teki tarot-ennustuksen. Myös halukkaat vieraat saivat kokeilla. Kukin uskoo mitä tahtoo, mutta ainakin tällaista oli kiva kokeilla. Tämä minulle tuntematon nainen kertoi monia sellaisia asioita, joiden koin pitävän paikkansa ja jotka eivät ole sillä tavalla yleispäteviä, että ne voisi sanoa kaikille. Noin yleisesti ottaen tulevaisuus vaikuttaisi oikein hyvälle, niin minun kuin pienen kohdalla – kaikkea ei elämässä kuulemma saa, mutta ne tärkeät asiat kyllä.

Parasta kemuissa oli kuitenkin, että sai viettää rauhassa iltaa ystävien kanssa. Sitä kun ei tiedä, milloin aikaa rauhallisiin illanviettoihin tulee vauvan syntymän jälkeen.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Ikävä listeria

Turvallisuus on tunne, joka sinulla on, ennen kuin olet tajunnut tilanteen.

Hiukan havahduttavia uutisia: listeria on yleistynyt Suomessa. Erityinen riski listeria on odottaville äideille ja sikiöille.  Vaarana on vakava yleisinfektio tai aivokalvontulehdus; myös sikiö voi saada infektion, joka johtaa keskenmenon tai ennenaikaisen synnytyksen vaara. Vastasyntynyt voi saada tartunnan äidiltään.

Listerian riskien vuoksi odottajan ruokavaliolle on rajoituksia. Niitä olen toki noudattanutkin. Kuitenkin nyt raskauden loppupuolella, kaiken mentyä tähän asti hyvin, olin jotenkin tuudittautunut siihen, että tämä raskausjuttu nyt vaan sujuu. Uutinen herätti muistamaan, että ei raskaus ole oikeasti ”pulkassa” ennen kuin lapsi on syntynyt.

Kun jutussa ei suoraan sanottu, en osaa arvailla mistä listeriatapausten yleistyminen johtuu. Joka tapauksessa Suomessa tapauksia oli eniten koko EU:ssa. Siinä meni pohja uskomukselta, että Suomessa olisi jotenkin turvallisempaa tällaisten suhteen kuin vaikka Välimeren maissa tai Itä-Euroopassa. Kaiken huipuksi joka neljäs listerioosiin sairastunut kuoli. Kyse ei siis ole ihan pienestä uhasta.

Vaikka kielletyistä ruoka-aineista kaipaan eniten graavikalaa ja mätiä, täytyy vain pysyä niistä erossa vielä jokin tovi.

Oi kala, sua kaipaan! Ehkä sitten juhannuksena, niin kuin täällä: http://lempiruoka.blogspot.com/2011/06/juhannus-saapuu.html

torstai 15. maaliskuuta 2012

Viime kesän juttuja tänä vuonna

Kukin kuulee vain sen minkä ymmärtää.

Yhdessä jos toisessa paikassa törmää tähän aikaan vuodesta häävalmisteluihin. Ihanasti jutut asian tiimoilta ovat vuodesta toiseen samoja – vähän niin kuin joulunviettoon liittyy aina samoja keskusteluja. On oikein nostalgista muistella omia fiiliksiä viime vuodelta ennen omia häitä. Nyt voi sitten kommentoida konkarina ja "sen kaiken" läpikäyneenä.

Yksi kestoaihe on lapsien kutsuminen tai kutsumatta jättäminen häihin. Meille tästä ei onneksi tullut mitään ongelmaa. Sukulaisten ja ystävien lapset olivat tervetulleita – mutta heidän mukaan ottamisensa ei meidän tapauksessamme nostanut kutsuttavien määrää monilla kymmenillä. Lapsille oli jotain pientä tekemistä, mutta erillistä lapsenvahtia emme hankkineet. Lisäksi monet pienet vieraat olivat myös meille tuttuja. Juhlat olivat loppuillasta kyllä selvästi aikuisten juhlat bändeineen ja juomineen, mutta ajattelin, että jokainen vanhempi saa itse päättää missä vaiheessa omien kullannuppujen on syytä jättää juhlat. 

Varmasti jos lapsia olisi ollut tupla- tai triplamäärä, olisi meidänkin pitänyt miettiä, että jätämmekö lapset kutsumatta. Se taas tuntuu olevan joillekin punainen vaate. Suorastaan loukkaannutaan siitä, että on saatu vain aikuisia koskeva kutsu. Ja osataan kutsujienkin puolella: tehdään selväksi, että juhlat ovat vain aikuisille ja sitten loukkaannutaan, kun pienen täysimetyksellä olevan vauvan vanhemmat eivät osallistu juhliin.

Eihän tässä tietysti tarvittaisi kuin hiukan ymmärrystä puolin ja toisin. Meillä on tiedossa tänä vuonna kahdet häät, joista toiset ehtivät olla ennen vauvan syntymää ja toisiin vauva on tulossa mukaan.  Kesällä pienemme onkin niin pieni, että emme muuten missään tapauksessa pääsisi tulemaan. Loukkaantuisinko sitten siitä, jos joku meidät vielä kutsuu, mutta ilman vauvaa? En - ja olettaisin kutsujankin lähettäneen kutsun vain ajatuksella, että olisi mukavaa jos me olisimme paikalla, mutta ymmärtävän, että tänä kesänä ei onnistu.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Hyvä syy

Mielipiteet tulisi muodostaa varovasti - ja muuttaa vielä varovammin.

Varmaan aika monet ovat huomanneet omissa piireissään, että lapsettomuus valintana on yleistynyt ja yleistymässä. Minusta kohtapuoliin kolmikymppisenä ei ole pätkääkään ihmeellistä, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät halua lapsia. Onko maailmassa mitään, mitä kaikki, siis kertakaikkisen joka ikinen yksilö, haluaisivat?

Taloussanomissa kerrottiin, että Evita-lehti halusi kuitenkin selvittää, miksi lapsettomuus yleistyy. 40 % kaikista lapsettomista kolme-nelikymppisistä naisista vastasi, että he eivät ole keksineet hyvää syytä tehdä lapsia. Kun vastaajia jaoteltiin koulutustason mukaan, korkeasti koulutetuista lapsettomista näin vastasi 49 %.

Mahtavaa, että yhä useampi uskaltaa olla rehellinen itselleen (ja muille) ja ei hanki minkäänlaisesta painostuksesta lapsia. Kuitenkin tuo perustelu kuulostaa omaan korvaani vähän hassulle.
Haetaanko siinä rationaalista syytä, loogista perustelua, että lapsi olisi nyt hyvä ratkaisu? ”Valtio tarvitsee tulevia veronmaksajia, teenpä lapsen.”  Sellainen kuulostaisi ihan kauhealle syylle hankkia lapsi!

Ovatko biologiset tarpeet jatkaa sukua hyvä syy? Itselleni ei ehtinyt tulla mitään vauvakuumetta, jossa keho oikein huutaisi haluaan lisääntyä. Vaikea siis sanoa sellaisesta mitään. Syy voisi tietysti olla myös lapsesta lähtöisin, että on valmis antamaan lapselle hyvän kodin ja huolenpitoa. Tosin silloin ei tarvitsisi hankkia omaa lasta, kun kodin tarvitsijoita on jo maailmassa.

Mikä sitten on minun ja miehen syy tulla vanhemmiksi? Me haluamme. Olemme ihan alkutaipaleestamme asti puhuneet innolla siitä, että joskus meillä on lapsia - perhe. Haluamme rakastaa ja kasvattaa. Onko haluaminen mitenkään hyvä syy? Yleisesti ottaen ”mä haluun” ei ole kovin arvostettu argumentti.
On monia syitä, joilla voisi perustella, että meidän ei kannattaisi hankkia lapsia. Niistä yksikään ei vaan tunnu missään. Ja tunnepohjalla minä näin ison asian lopulta päätän – ilman mitään hyvää syytä.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Minä minä minä

Hyvissä asioissa on se paha puoli, että ne päättyvät kerran, ja pahoissa asioissa on se hyvä puoli, että nekin päättyvät.

Olen aika hyvää kohderyhmää näille erilaisille ”diileille”, joissa myydään alennuksilla lahjakortteja eri juttuihin. Erityisen usein haksahdan hemmottelujuttuihin. Tänään olisin kauheasti halunnut ostaa kuumakivihierontaa. Eihän se varmaan nyt raskaana oikein toimi, kun kivet käsittääkseni pitäisi asettaa selän päälle, eli hoidettavan tulisi voida maata mahallaan – ja sehän ei onnistu. Hetken ajattelin, että onhan se lahjakortti voimassa muutaman kuukauden, että voisin mennä sitten synnytyksen jälkeen.

Ja sitten alkoi pakokauhu nousta. Eihän minulla ole aavistustakaan missä vaiheessa ulostullut masuasukas pärjää edes pari tuntia ilman minua! En tiedä edes sitä, missä vaiheessa on lupa olettaa vatsallaan makaamisen olevan taas mukavaa. Näin sieluni silmin kuinka hieronta karkasi kauemmas ja kauemmas horisonttiin minun ulottumattomiini. En olekaan enää ihminen, joka voi käydä hieronnassa.

Mies on hiukan huomautellut, ettei minua kauheasti näe kotona, paitsi nukkumassa tietysti käyn. Pöh, olinhan minä viime viikolla kahtena päivänä kotona. Ja tälläkin viikolla vietän useamman tunnin hereillä kotona seuraavan kerran perjantaina. Ilmeisesti alitajunta on ajanut porsaan ulos talosta, kun se vielä on mahdollista.  Pian en ole enää ihminen, jolla voi olla omia menoja.

Samaan aikaan olen ihan tosi innoissani, että äitiysloma alkaa pian. Mutta taidan rehellisyyden nimissä olla enemmän innoissani siitä, että sitten on hetken tosi paljon omaa aikaa, kun ei tarvitse töissäkään olla. Katsellaan sitä lapsen syntymää sitten myöhemmin keväällä.  Sitä ennen haluan hetken olla ihminen, joka päättää itse mitä tekee päivillään.

Lohduttaudun sillä, että varmasti millään tästä ei tunnu olevan enää mitään merkitystä, kun pieni vauvani on maailmassa. En tietenkään hetkeäkään vaihtaisi pientä vatsavauvaani siihen, että voisin maata vatsallani kuumakivihieronnassa. Silti on varmaan ihan tervettä olla hetken ihminen, joka tekee jonkinlaista surutyötä kahden hyvin erilaisen elämänvaiheen vaihteessa.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Rikoo on risana ruma

Vain typerys kuvittelee, että hinta ja arvo ovat yksi ja sama asia.

Ulkona paistaa mielettömän ihana kevätaurinko, viikonloppuna sai viettää aika monien läheisten kanssa, joita harvemmin näkee ja tällä(kin) viikolla on paljon kivoja asioita tiedossa. Silti tuli vähän ylimääräisen maanantaifiilis, kun huomasin kesken lounaan, että kuljeskelen ympäriinsä legginseissä, joiden sivusaumassa on reikä. Mitään ei onneksi vilku mekon alta ja tuskin kovin moni muu reikää huomaa (en huomannut minäkään ennen kuin sormi osui siihen), ei siis maailman suurimpia katastrofeja, mutta tympäisee kuitenkin.

Kismitystä nostaa hiukan se, että nämä ovat pari kuukautta vanhat äitiyslegginsit. Päällä niitä on pidetty ja käytön jälkeen pesty ehkä viisi kertaa. Miten hitossa ne voivat hajota jo nyt?
Kangas on sinällään ihan kunnollista trikoota. Pukineet on ostettu erityisliikkeestä ja eivät olleet ihan kaikista halvimmat.  Näin ollen oletin, että nämä pysyvät hyvinä edes tämän raskauden loppuun.

Minulla on myös yksi uutena ostettu raskausajan mekko, johon on tullut mielestäni nukkaantunut todella nopeasti. Mekko on kyllä ollut joulun jälkeen vähintään viikoittain päällä ja pesussa, että on sitä toki pidettykin. Toisaalta joulusta on nyt vain päälle kaksi kuukautta. Eikö mekon valmistaja todella ole ajatellut, että raskausajan vaatteen olisi hyvä kestää vähintään puoli vuotta (jos ajatellaan, että ensimmäinen kolmannes menisi ”tavallisilla” vaatteilla)?

Onko minulle nyt vain sattunut huonoa laatua vai ovatko kaikki vaatteet nykyään tällaista sekundaa? Vai ajatellaanko, että lyhyeksi ajaksi ostetun äitiysvaatteen ei tarvitse kestää? Tietysti minulla on paljon runsaampi valikoima muita kuin äitiysajan vaatteita, joten yhtä niistä ei tule välttämättä kulutettua lyhyen ajan sisällä kovin tiiviisti. Silti minulla on monia useita vuosia vanhoja vaatteita, jotka ovat paljon paremmassa kunnossa kuin nämä esimerkkitapaukset muutaman kuukauden jälkeen. Tosin olen myös saanut kavereilta käytössä olleita äitiysvaatteita, jotka ovat pitäneet kutinsa oikein hyvin. Ehkä sitä pitäisikin satsata jatkossa vain käytettyihin vaatteisiin.


Otsikkohan on tietysti väännös Mikko Alatalon melko karmeasta kappaleesta, jota voi kuunnella ärsytykseensä.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Miten valmiiksi voi tulla?

Identiteettikriisi alkaa syntymästä ja loppuu kuolemaan.

Siitä onkin jo hetki aikaa, kun viimeksi pyörittelin täällä mitä minusta/meistä/tästä kaikesta tulee -kysymyksiä. Ei siis pitäisi yllättyä, että teema nostaa taas päätään. Sanotaan, että on todella hyvä, että raskaus kestää 9 kuukautta. Se antaa tuleville vanhemmille aikaa totutella ajatukseen ja valmistautua vanhemmuuteen. Varmasti näin, mutta mikä on oikeanlaista tai riittävää valmistautumista?

Yhtenä osa-alueena on tietysti materiaalisten tarpeiden ennakointi. Vaikka on mahdoton tietää etukäteen mitä tavaroita lopulta tarvitsee, on tämä aika helppo rasti. Olen aika varma, että lapsi selviäisi hengissä sillä arsenaalilla, joka meillä on jo tässä vaiheessa – vaikka ostoslistalla onkin vielä yhtä ja toista. Kaupat oletettavasti jatkavat toimintaansa myös minun synnytykseni jälkeen, joten maailma ei kaadu, vaikka jotain puuttuisi. Samoin on aika yhdentekevää lapsen kannalta onko meille päätynyt varalta odottamaan jotain, jolle ei lopulta olekaan käyttöä.

Mutta se varsinainen vanhemmuus, miten siihen valmistaudutaan järkevästi? Siinäkin on (ainakin) kaksi osa-aluetta: lapsen varsinainen hoitaminen ja oma oleminen vanhempana. Käytännön hoitotyössä täytyy varmaan olla iloinen siitä, että ei aloita ihan nollasta, kuten jotkut väittävät tekevänsä. Siis on pitänyt useampia vauvoja sylissä, vaihtelevin tuloksin rauhoittanut itkua ja muistanut tukea niskaa. Mutta aika paljon on kokeilematta. Luottaako siihen, että kyllä ne sairaalassa auttavat alkuun ja että vauva ei saa traumoja vaikka vaipanvaihto olisi alussa haparoivaa? Vai tulisiko tässä vaiheessa kuivaharjoitella kylvettämistä ja kuunnella cd:ltä erilaisia itkuja?

Vielä isompi juttu on tietysti se, millainen shokki äitiys lopulta on. Muiden kokemukset vaihtelevat siitä, että kokee olevansa ihan sama tyyppi, jolla nyt vaan sattuu olemaan lapsia, siihen, että koko pakka tuntuu menevän uusiksi. Onko se etu vai haitta, että on ehtinyt viettää enemmän tai vähemmän itsenäistä aikuiselämää 10 vuotta, ennen kuin kuvioon tulee vauva? Tällaiset ovat itselleni suurimpia kysymyksiä, joihin haluaisin valmistautua edes jotenkin. Niinpä olen sitten lukenut kirjoja, joilla on nimiä kuten ”Uuden äidin selviämisopas”. Paha vaan, että selviämisneuvot ovat tasoa ”syö terveellisesti ja harrasta liikuntaa”.  Kiitos vaan, oli ihan uutta tietoa… Sivussa mainitaan, että varmasti väsyttää ja parisuhteelle on tulossa vaikeat ajat. 

No ei kai sitä odotakaan, että joku kirja voisi tehdä minusta valmiin olemaan äiti. Toisaalta olettaisin, että jos ei nyt ihan jokainen vanhempi, niin ainakin melkein joutuu painimana ensimmäisen lapsen saadessaan jonkintasoisten identiteettikysymysten kanssa.  Joten voisi kai alan kirjallisuudessa, neuvolassa, perhevalmennuksissa tai jossain tarjota edes naistenlehtien keittiöpsykologian tasoisia työkaluja asian pohtimiseen ja työstämiseen. Voisin hukuttautua hetkeksi valheelliseen turvallisuuden tunteeseen, kun olisin tehnyt voitavani valmistautuakseni tulevaan.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Tippaleipä tai hybridi

Naiset ovat miehiä viisaampia, koska he tietävät vähemmän ja ymmärtävät enemmän. (James Stephens)

Iloista naistenpäivää! Yhtään vähättelemättä miesten hienoutta, naiset ovat kyllä aika mahtavia. (miksi muuten usein tuntuu, että jos sanoo asian a olevan hieno, löytyy joku tulkitsemaan lausunto niin, että ajattelisi asian b olevan vähemmän hieno?)  Juuri nyt oma naiseus on tavallaan korostetussa tilassa ja välillä ei voi kuin ihmetellä, että ihan oikeasti tämä kroppa pystyy tekemään kahdesta sukusolusta lapsen, joka nyt potkiskelee mahassa.

Naisista ja miehistä on loputtomasti stereotypioita, joista suureen osaan voi suhtautua kuin horoskooppeihin - aina sieltä jokin sopii itseen, kun oikeasta kulmasta katsoo. Työpaikallani oli naistenpäivän ohjelmana aivotutkimukseen erikoistunut psykologi puhumassa miesten ja naisten aivojen eroista. Varsin herkullinen aihe. Ja siinä mielessä tietysti hankala, että yksilöiden väliset erot ovat paljon merkittävämmät kuin sukupuolten väliset erot. Aivot kehittyvät ja muokkautuvat hämmästyttävän joustavasti, joten vaikka jo ihan kohdusta asti tyttöjen ja poikien aivot ovat erilaiset rakenteiltaan ja joiltain ominaisuuksiltaan, voivat ympäristö ja omat suuntautumiset kehittää aivoista ns. toisen sukupuolen aivot.

Laajoissa joukoissa katsottuna naisten aivoissa korostuvat kielelliset, sosiaaliset ja emotionaaliset taidot sekä taito käsitellä eri ärsykkeitä laajoilla alueilla aivoissa sekä tunnettu esimerkki nopeasta vaihtelusta eri tehtävien välillä. Miehillä korostuvat avaruudellinen hahmottaminen, matemaattiset kyvyt ja suunnistaminen. Stressireaktiot ovat erilaisia: miehet valitsevat taistelemisen ja pakenemisen välillä, kun taas naisten reaktio on hakeutua ”laumaan”. Kiinnostavaa on se, että miesten ja naisten keskimääräisissä älykkyysosamäärissä ei ole eroja, mutta siinä mikä osa aivoista ”tuottaa” tuon älykkyyden on. Miehillä kyse on vahvemmin hermosoluista, naisilla puolestaan niiden välisistä yhteyksistä.



Tästä kaikesta ei pitäisi saada aikaan nokittelua siitä, keillä on paremmat aivot. Evoluution ja lajin voittokulun kannalta merkittävää on ollut nimenomaan erojen mahdollistama synergia – ja on edelleen. Tämä sai minut miettimään omaa parinvalintaa. Minusta tuntuu, että aivoni ovat tyypilliset naisen aivot. Samoin minusta tuntuu, että miehessäni korostuvat tyypilliset miehen aivojen piirteet. Toisaalta tunnen pariskuntia, joissa roolit ovat ihan päinvastoin, sekä sellaisia joissa niin selkeitä eroja ei ole. Valitsemmeko siis kumppanimme osittain myös aivosynergian kannalta?

Kaikki putkiaivot elikkäs polttomoottorit olkaa tänään iloisia, jos vierellänne on tippaleipäaivo elikkäs hybridimoottori (puhujan kuvauksia) – olitte sitten naisia tai miehiä!

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Tapojen orjat

Siitä huolimatta, että eläminen on niin kallista, se on edelleen hyvin suosittua.

Hiukan jo edellisessä postauksessa esiin nousseita rutiineja liipaten luin mielenkiintoisen artikkelin New York Timesista. Pitkähkössä jutussa käsitellään sekä erilaisten yritysten meistä keräämää dataa että ihmisiä hyvin herkästi rutinoituvina olentoina.

Meilläkin on ässää, plussaa ja muuta etukorttia sen verran, että yksi jos toinenkin yritys varmasti tietää ja halutessaan voi päätellä meistä kaikenmoista. Artikkelin kuvauksen mukaan kyse ei ole varsinaisesta ”rakettitieteestä”. Hirveästä määrästä asiakasdataa seulottiin esiin esimerkiksi tietyn ikäiset naiset, jotka ovat alkaneet ostaa entistä enemmän hajustamatonta rasvaa ja vitamiineja.  En ole itse jaksanut ottaa tällaisesta tiedonkeräämisestä ihan kauheasti päänsärkyä, en tiedä ehkä pitäisi olla kriittisempi. Olisi oikeastaan kiinnostavaa tietää, miltä näytämme lähikaupan profiilissa. Ainakaan vielä ei kuitenkaan ole ilmaantunut merkkejä siitä, että markkinoijat tietäisivät elämäntilanteestamme.

Tapojen orjia olemme ihan varmasti, varsinkin mitä tulee arkisten ostosten tekemiseen, mitä jutussa myös käsiteltiin. Jutun mukaan kuitenkin elämässä tapahtuvat isommat muutokset ovat omiaan muuttamaan pinttyneitä rutiineja (eipä tämäkään nyt ole mikään hillitön yllätys) ja erityisen alttiita ostoskäyttäytymisen muutokselle ovat nimenomaan lasta odottavat. Tulevat vanhemmat nähdäänkin markkinoijien kultakaivoksina.

Se on helppo uskoa. Kun arki muuttuu, saattaa myös kaupassakäyntirutiini muuttua mukana. Ensimmäistään odottaville vanhemmilla ei tietenkään ole vielä rutiineja siitä, mistä ostetaan vauva-arjen kulutustavarat.
Heillä ei myöskään ole käytännön kokemusta siitä, mitä he vauvan kanssa todella tarvitsevat ja yhtä ja toista ostellaan vähän varmuuden vuoksi.  Itsestäni huomaan, että homma menee melkein niin, että mitä enemmän olen erilaisia välineitä haalinut sitä enemmän keksin ja ”löydän” seuraavia asioita, jotka voisivat olla näppäriä. Rutiinien suhteen saa nähdä käykö meilläkin niin, että hypermarket, jota olemme käyttäneet vain ruokakauppana, alkaa yllättäen olla varteenotettava ostospaikka monenlaiselle muullekin tavaralle ihan kätevyytensä vuoksi.  Saisihan siitä ainakin niitä pojoja.

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Likaista peliä

Tavat ovat huomaamattomia työnjohtajia.

Meillä siivottiin. Samaan syssyyn meillä myös väiteltiin siivoamisesta, siis nimenomaan samaan aikaan kun siivosimme. Hommat oli jaettu ja kumpikin toimi rutiinien mukaan, joten kyse ei ollut perusväännöstä siitä kuka tekee ja mitä. Ehei, meillä lähdettiin siitä, että toteutetaanko tässä nyt yhteiskunnan asettamia normeja sokeasti, että oltaisiin ns. hyviä ja kunnollisia ihmisiä. Siihen vastaväitettiin, että silloin meillä varmaankin olisi nimetty tasaisin väliajoin toistuva siivouspäivä, mehän siivoamme kun on likaista ja ehditään siivota.

Tähän suhtauduttiin epäillen siinä mielessä, että kuulemma siivoaminen tapahtuu kuitenkin säännöllisin väliajoin. Näkyvää pölyä ja muuta likaa ei kuitenkaan voinut argumentoida pois – se selvästi oli siinä oikeuttamassa siivoustoimintaa.  Äh, toi nyt on tollaista pientä, ihan hyvin säilyy ihmiset hengissä likaisemmissakin oloissa. Ai että lika, edes näkyvä sellainen, ei häiritsisi sua? Ei todellakaan. No miksi sä sitten laitat aika säännöllisesti vaatteita pyykkiin, eihän niissä ole monesti ollenkaan näkyviä tahroja? Toi nyt on ihan eri asia hei!

Jätettiin sitten lika ja strategiaksi vaihtui liiallisen siivoamisen syyttäminen siitä, että nykyään on niin paljon allergioita. No meillä ei kyllä ole kummallakaan ja kaikenmaailman siivousmyrkyistä on pyritty luopumaan tai vaihdettu mahdollisimman mietoihin. No, mutta kai edes ymmärrät, että tämän siivoamisen jälkeenkin tänne jää bakteereja. No joo tietysti, mutta kuka tässä bakteereja pelkää, kyllä enemmän kiinnostaa, ettei vessanpönttö ala haista, se laskisi asumismukavuutta.

Ja niin edespäin. Lopputulosta ei tietenkään syntynyt – paitsi siis siitä varsinaisesta siivoamisesta. Oletettavasti siivoaminen on niin rasittavaa puuhaa, että sitä ärsytystä pitää purkaa vaikka päättömään väittelyyn.

Ihmisillä on kuulemma kulttuurisidonnaisia käsityksiä liasta ja puhtaudesta. Monet parisuhteessa tai muuten toisten ihmisten kanssa asuneista ovat kuitenkin huomanneet, että mikäli sellaisia on, niissä on kyllä aika paljon liikkumavaraa. Yhden minimitaso on toisen neuroottinen siivoushulluus. Jännää tästä tulee, kun pieni tulokkaamme lisätään yhtälöön. Sotku lisääntyy, mutta aika ja vapaat kädet siivoamiseen vähentyvät.  Niitä keskusteluja odotellessa…

maanantai 5. maaliskuuta 2012

UUSI VAUVA ®

On vaikea tehdä mitään idioottivarmaksi, koska idiootit ovat niin nerokkaita.

Viikonloppuna vietettiin miehen aka tulevan isin synttäreitä. Vaikka en missään nimessä halunnut, että kaikki synttärimuistaminen olisi vauva-aiheista – pidetään nyt toistaiseksi yllä illuusiota, että jatkamme olemassaoloa myös omina persooninamme isi- ja äiti-roolien ohella – oli pakettiin kääräisty myös vauvan ”huolto-opas”.
Pieni kirjanen on kirjoitettu samaan muotoon kuin käyttöoppaat tai auton huoltomanuaalit. Stereotyyppisesti just hyvä miehille siis.

Kirja lähtee UUDEN VAUVAN ® (joka kirjoitetaan kautta kirjan isoilla kirjaimilla ja registered trademark -tunnuksella) poistamisesta pakkauksesta mieluiten osaavan mekaanikon avustamana. Alkuperäispakkaus suositeltiin säilyttämään (kiitos vain). Lisäksi mm. kerrottiin, että UUSI VAUVANNE ® on puhdas luonnontuote eikä se sisällä keinotekoisia lisäaineita kuten säilöntäaineita tai makeutusaineita.

Alivaltiosihteeristä ja teekkarihuumorista pitävään mieheen kirjanen upposi useampien hekottelujen kera. Vielä on hyvä naureskella rahan- ja ajansäästöominaisuuksille, jotka estävät turhat baari-illat, matkustelun ja kulttuuririennot. Nähtäväksi jää tuleeko oikeasti joskus viimeisessä paniikissa käytyä läpi kirjan vianmääritystaulukkoa etsiessä syytä itkuun…

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Hurmuri

Jos lapset kehittyisivät varhaisten merkkien mukaisesti, meillä olisi vain neroja.
(Johann Wolfgang von Goethe)


Hienoja uutisia: vauva on täydellinen! Tai hittolainen, ei kai se nyt mikään uutinen ole, onhan sitä tässä aavisteltu. Aamulla oli neuvola ja oli kuulkaas kivaa jutella tästä omasta raskaudesta ja omasta vauvasta neuvolan tädin kanssa (erityisesti verrattuna siihen keskiverroista luennoineeseen lääkäriin).

Pieni tuntuisi kasvavan just eikä melkein omalla käyrällään. Hän on hyvin liikkuvainen ja aktiivinen. Suurena eleenä hän antoi myös neuvolan tädille näytteen potkutaidostaan, vaikka yleensä ei vieraista äänistä paljoa perusta, vaan odottelee niiden loppumista ennen jumppahetkeä.

Ihan niin kuin äiti oli aavistellut, pää on kääntynyt alaspäin, mutta vielä ollaan ”vapaassa kellunnassa” – ihan niin kuin nyt on hyvä ollakin. Pieni taisi kirjaimellisesti sydämistyä verrattain kovakouraisesta pään tunnustelusta niin, että pulssi nousi 180:een. Rauhoittuakin hän kuitenkin osaa, sillä pulssi laski nopeasti siitä normaalitasolle, niin että päästiin seuraamaan kuinka pulssi hienosti reagoi potkuihin ja muihin liikkeisiin.

Lähtiessä käynniltä olin suoraan sanottuna ylpeä pienestä vatsavauvastani. Ihan hassu tunne! Järjellä ymmärtää, ettei ole kovin ainutlaatuista, että vauva kasvaa ja liikkuu ja että sydän lyö.  Mutta että toinen ei ole edes syntynyt ja on jo nyt noin ihastuttava! Aion olla tästä ällöttävän onnellinen koko päivän.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Varmuuden välttämiseksi

Minäkö päättämätön? Enpä olisi siitä ihan varma...

Sitä haluaa ajatella tekevänsä päätöksiä rationaalisesti. Hakee tietoa ja etsii perusteita. Taustalla voi olla joitain periaatteita, jotka ohjaavat valintaa. Lopulta päätös tehdään intuitiolla ja fiilispohjalta ja pönkitetään tehtyä päätöstä niillä aiemmin haetuilla asiaperusteilla.

Suurin piirtein näin meidän pikku perheemme teki päätöksen vauvan hoitokuluvakuutuksesta. Vertailimme yhtiöitä ja hintoja. Se oli vielä helppoa. Hankalaksi meni päätös siitä ottaako koko vakuutus, kun meille edullisin tarjolla oleva vaihtoehto oli löytynyt.

Siitä kun ei ole mitään faktatietoa tarjolla. Vakuutuksen ottaneiden tai ottamatta jättäneiden kokemukset tuntuvat aina tukevan nimenomaan sitä omaa ratkaisua. Kukaan ei tiedä etukäteen onko pienemme terveyden perikuva vai kärsitäänkö meillä korvatulehduskierteestä. Lähimmän lääkäriaseman hinnastoa katsellessa selvisi, että ei nyt ihan kauhean monta kertaa tarvitse käydä esimerkiksi puolen tunnin ajalla, kun ollaan rahallisesti omillamme.  Toisaalta vakuutusmaksun hinnalla voisi käydä muutamat kerrat yksityisellä ihan omaan piikkiin.

Mutta olisihan sitä hoitoa tarjolla kunnallisellakin puolella.  Ja se on hieno, hyvä ja kannatettava asia! Meistä kumpikaan ei ole käyttänyt kymmeneen vuoteen julkista terveydenhuoltoa - siis ennen tätä raskautta. Emme siis ihan oikeasti tiedä, millaista meno siellä nykyään on. Kuten todettua nyt raskauden aikana kokemukset ovat olleet positiivisia ja pienet lapset pääsisivät jonoissa edelle. Samaan aikaan tutuilta kuulee ja oikein rohkeat voi netistä lukea kauhutarinoita jonoista, välinpitämättömyydestä ja huonosta hoidosta.  Mene ja tiedä siis.

En myöskään osaa yksiselitteisesti sanoa olisiko julkisen puolen kannalta parempi, että me, joilla on mahdollisuus ottaa vakuutus ja sen turvin mennä yksityispuolelle, emme ole tukkimassa jonoja vai että olisimme mukana käyttäjäkunnassa. Yhtään vähemmän veroja emme maksa kummankaan ratkaisun seurauksena. Omalle mielenrauhalle voisi toisaalta myös varmaan laskea jotain arvoa. Yksityisellä puolella on vain hyötyä siitä, jos haluan varmuuden lapsen olotilasta varmuuden vuoksi tai myöhään illalla ja päädyn lääkärin pakeille.

Kaiken pähkäilyn jälkeen päädyimme suhtautumaan vauvan vakuutukseen kuin sateenvarjoon: jos sen ottaa mukaan, ei sada. Eli otimme vakuutuksen vauvallemme, joka ei sitä toivottavasti paljoa tarvitse.