Elämämme paras osa löytyy sydämistä, jotka ovat rakastaneet meitä.
Niinkin kliseinen asia kuin elämän kiertokulku on joskus hyvin konkreettisesti läsnä. Eilen se ilmeni kahtena peräkkäisenä puhelimen ääntelynä. Ensin puhelin piippasi viestin merkiksi: rakas ystäväni on saanut suloisen lapsen ja kaikki voivat hyvin!
Paria minuuttia myöhemmin puhelin soi: äitini isä on kuollut. Tieto ei tule yllätyksenä. Ikää on kertynyt jo kunnioitettavat 80 vuotta ja viime aikoina on ollut monia ongelmia terveyden kanssa. Surun keskellä olen iloinen, että ehdin käydä vielä viimeisellä vierailulla sairaalassa. Siitä jäi hyvä mieli, koska kaiken sairaalamaisuuden keskelläkin hän oli vielä oma itsensä.
Mies tulee ja ottaa kainaloon. Itken siinä hiljakseen ja vauva alkaa potkia mahassa. Elämä aivan konkreettisesti jatkuu. Olen iloinen, että vaikka isosisäni ei nyt ehtinyt nähdä lapselapsenlastaan, hän kuitenkin tiesi, että pieni on matkalla maailmaan. Jouluna vauva sai paketinkin, pehmolelun joka soittaa musiikkia. Voin sitten joskus kertoa lapselle, että hän on saanut sen isoisoisältään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti