tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kotoilua

Jotkut ihmiset jaksavat marista siitä että ruusuissa on okaita. Minä olen kiitollinen siitä että okaissa on ruusuja. (Alphonse Karr)

Vietin eilen ensimmäisen kotipäivän äitiyslomalla. Ei mennyt ihan lomailumeiningeissä. Sängyssä pyörin hereillä jo ennen seitsemää pohtien, että joko raaskisi nousta ylös.

Aamiaisen jälkeen olikin vähän hommia koneella – ihan niin kuin töissä! Päivän suurin saavutus oli varmaankin lajitella vauvan odottavat tavarat pyykkäämistä varten – siitä riittää sitten tuleville päiville puuhaa. Samoin kuin valokuvien laittamisessa albumeihin – mitä nyt ihan tosissani aion tehdä monen vuoden edestä.


Sen verran oikeaan tunnelmaan olen kuitenkin päässyt, että hankin kotiin ihania keväisiä tulppaaneja. Lisäksi laitoin rairuohoa kasvamaan pääsiäiseksi, mitä en ole moneen vuoteen tehnyt. On sitten jotain silmänruokaa, kun nyt kerrankin olen kotona kukkia ihailemassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti