Minä minä minä

Hyvissä asioissa on se paha puoli, että ne päättyvät kerran, ja pahoissa asioissa on se hyvä puoli, että nekin päättyvät.

Olen aika hyvää kohderyhmää näille erilaisille ”diileille”, joissa myydään alennuksilla lahjakortteja eri juttuihin. Erityisen usein haksahdan hemmottelujuttuihin. Tänään olisin kauheasti halunnut ostaa kuumakivihierontaa. Eihän se varmaan nyt raskaana oikein toimi, kun kivet käsittääkseni pitäisi asettaa selän päälle, eli hoidettavan tulisi voida maata mahallaan – ja sehän ei onnistu. Hetken ajattelin, että onhan se lahjakortti voimassa muutaman kuukauden, että voisin mennä sitten synnytyksen jälkeen.

Ja sitten alkoi pakokauhu nousta. Eihän minulla ole aavistustakaan missä vaiheessa ulostullut masuasukas pärjää edes pari tuntia ilman minua! En tiedä edes sitä, missä vaiheessa on lupa olettaa vatsallaan makaamisen olevan taas mukavaa. Näin sieluni silmin kuinka hieronta karkasi kauemmas ja kauemmas horisonttiin minun ulottumattomiini. En olekaan enää ihminen, joka voi käydä hieronnassa.

Mies on hiukan huomautellut, ettei minua kauheasti näe kotona, paitsi nukkumassa tietysti käyn. Pöh, olinhan minä viime viikolla kahtena päivänä kotona. Ja tälläkin viikolla vietän useamman tunnin hereillä kotona seuraavan kerran perjantaina. Ilmeisesti alitajunta on ajanut porsaan ulos talosta, kun se vielä on mahdollista.  Pian en ole enää ihminen, jolla voi olla omia menoja.

Samaan aikaan olen ihan tosi innoissani, että äitiysloma alkaa pian. Mutta taidan rehellisyyden nimissä olla enemmän innoissani siitä, että sitten on hetken tosi paljon omaa aikaa, kun ei tarvitse töissäkään olla. Katsellaan sitä lapsen syntymää sitten myöhemmin keväällä.  Sitä ennen haluan hetken olla ihminen, joka päättää itse mitä tekee päivillään.

Lohduttaudun sillä, että varmasti millään tästä ei tunnu olevan enää mitään merkitystä, kun pieni vauvani on maailmassa. En tietenkään hetkeäkään vaihtaisi pientä vatsavauvaani siihen, että voisin maata vatsallani kuumakivihieronnassa. Silti on varmaan ihan tervettä olla hetken ihminen, joka tekee jonkinlaista surutyötä kahden hyvin erilaisen elämänvaiheen vaihteessa.