Hymyile! Huomisesta tulee vielä pahempi.
Listaladyna pitäisi varmaan yrittää listata päättyvää vuotta kuvioineen. Tässäpä siis asioita vuodesta 2011, blogien klassikon, kysymyssarjan, muodossa:
1. Mitä sellaista teit vuonna 2011, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Menin naimisiin! Se oli muuten tosi kivaa. Vaikka ihan aiheellisesti voi kysyä, muuttaako avioliitto vakiintuneen avoparin elämää mitenkään, niin ainakin meillä on ollut entistä yhtenäisempi ja rakastavampi meininki sen jälkeen kun sanoimme tahdon.
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
En varsinaisesti tehnyt mitään lupauksia. Vuoden 2012 suuri lupaus on varmasti tulla parhaaksi mahdolliseksi äidiksi pikkuisellemme. Ja se on kyllä suurinta, mitä olen varmaan ikinä luvannut (ja edelliseen viitaten olen sentään luvannut tahtoa rakastaa miestä hyvinä ja huonoina aikoina).
3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Tuttavapiiriin syntyi ainakin yksi vauva, mutta emme ole kyllä synnyttäjän kanssa kauhean läheisiä. Vuodelle 2012 on sen sijaan odotettavissa myös läheisien vauvoja.
4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei kuollut.
5. Missä maissa kävit?
Virossa ja Mauritiuksella (hih, ei varmaan vaikea arvata kumpaan suuntautui häämatka)
6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2012, jota puuttui vuodesta 2011?
Vihdoin sen isomman asunnon.
7. Mitkä vuoden 2011 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
Hääpäivän 6.8.2011. Olisi kiva vastata, että päivän jolloin sain tietää olevani raskaana, mutta sen tarkkaa päivämäärää en muista edes nyt – syyskuussa se oli kuitenkin.
8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Hmm, naimisiin menoa ei varmaan voi laskea saavutukseksi. Tai raskaaksi tulemista, varsinkin kun se ei ollut mitenkään suunnitelmallista. Sanotaan sitten uuteen työhön siirtyminen.
9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Varmaan se, että liian pieni asunto -tilannetta ei saatu ratkaistua. Sen sijaan aiheesta käytiin monta todella hedelmätöntä riitaa.
10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Vuonna 2010 joulukuussa murtunut jalka vaivasi vielä hiukan 2011 tammikuussa, mutta muuten mentiin melkoisen terveenä. Edes raskaus ei tosiaan aiheuttanut mitään kauheaa.
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Vastaus kumpusi intuitiivisesti heti miettimättä: hääpukuni. Eihän sillä enää oikein tee mitään, mutta se oli ja on ihana ja olin siihen hullun tyytyväinen.
12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Läheisteni käytös herättää minussa melkein päivittäin hilpeyttä, samoin omani.
13. Kenen käytös masensi?
No esimerkiksi erään Breivikin.
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Isoimmat paukut olivat kyllä häät ja häämatka.
15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Siitä, että rakas mieheni on nyt minun aviomieheni ja minä hänen vaimonsa sekä siitä että meille tulee vauva.
16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2011?
Varmaankin häävalssimme Suvivalssin.
17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) laihempi vai lihavampi?
Lihavampi kuin vuoden 2011 alussa. Tiedätte miksi.
b) rikkaampi vai köyhempi?
Rahaa taitaa lopulta olla tilillä aika saman verran.
18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Käynyt teatterissa. Moni juttu olisi kiinnostanut, mutta aikataulut eivät sopineet tai liput oli loppuunmyyty tai en vain saanut aikaiseksi.
19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Hermostunut tyhjistä ja sellaisista asioista, joille en voi mitään (kuten edellä olevan hidastelu kassajonossa).
20. Kuinka vietit joulua?
Aattona olimme miehen sukulaisten luona ja joulupäivänä siirryimme minun perheeni huomaan. Perinteistä menoa molemmissa paikoissa.
22. Rakastuitko vuonna 2011?
No en, mutta jatkoin rakastamista ja ehkä rakastin vielä vähän enemmän.
23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
Ei yhtään. Kaikenlaisia öitä juttuineen kyllä…
24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Jaiks, kovin monen sarjan seuraaminen on ihan loppunut, kun meillä ei ole mitään millä tallentaa niitä. Sitten kun on jäänyt välistä pari viikkoa, ei enää jaksa yrittää päästä kärryille… Pasila on kuitenkin meillä sellainen, että se katsotaan.
25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
No en, en taida varsinaisesti aktiivisesti vihata ketään. Vaikka tosiaan esim. monia itselleni tuntemattomia tyyppejä kyllä halveksun, mutta en oikein koe vihaavani henkilöä, jota en ole koskaan tavannut.
26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Varmaankin 2010 joululahjaksi saatu Kjell Westön Älä käy yöhön yksin.
27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
En tainnut tehdä suuria musiikillisia löytöjä. Ehkä maksullisen Spotifyn hankkiminen, niin voi tehdä rauhassa sitten niitä pienempiä löytöjä.
28. Mitä halusit ja sait?
Halusin naimisiin (hiukan erilailla kuin Maija Vilkkumaa, mutta kuitenkin) ja pääsinkin. Halusin paratiisisaarelle lomalle ja pääsinkin. Halusin vaihtaa työpaikkaa ja vaihdoin. Esimerkiksi näin, äitini väittää, että minulla on tapana saada mitä haluan…
29. Mitä halusit muttet saanut?
Asunnon! Tai siis en halunnut yhtäkään tiettyä asuntoa (missä osa ongelmaa liene olikin). Onkohan tämä nyt sitten poikkeus vahvistamaan edellä mainittua sääntöä…
30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Hirveää - en ole nähnyt melkein mitään niistä uusista elokuvista, jotka vaikuttavat kiinnostavilta! Varmaankin uusista Kuninkaan puhe. Vanhoista näin 2011 ensimmäisen kerran Kuka pelkää Virginia Woolfia ja pidin siitä.
31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Täytin 29. Juhlimme samaan aikaan kaveripiirissä yksiä läksiäisiä. Sain asiaankuuluvat skumpat ja kakut.
32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Ei mikään. En usko, että edes se asunto olisi ihan oikeasti ollut ”mittaamattomasti tyydyttävämpi”.
33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2011?
Haasteita olivat omannäköinen toimistopukeutuminen sekä myöhemmin vuodesta omannäköinen raskauspukeutuminen. Konseptina siis omannäköinen.
34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Mies ja ystävät.
36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
No olihan vuonna 2011 melkoiset vaalit ja hallitusväännöt.
37. Ketä ikävöit?
Kauempana asuvia rakkaita ystäviä.
38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Lasketaanko syntymätön pikkuinen? Sillä on kyllä aikamoinen ”kotikenttäetu” kaikkiin muihin ihmisiin nähden…
perjantai 30. joulukuuta 2011
keskiviikko 28. joulukuuta 2011
Vuoden nettivauvat
Se viimeksi nauraa, joka hitaimmin ajattelee.
Kun vanha vuosi alkaa olla pulkassa, yritetään sitä ottaa haltuun ja ymmärtää listaamalla erilaisia asioita. Ja sehän on tästä listaihmisestä vain kivaa!
Esimerkiksi on listattu vuoden 2011 katsotuimmat YouTube-videot. Kaikkia listan pätkiä on katsottu yli triljoona kertaa. Se on yli 140 kertaa jokaista maapallomme asukasta kohti! Kun otetaan huomioon, että aika suuri osa maapallon väestä ei katso YouTubea, on selvää, että jotkut ovat tuijottaneet näitä pätkiä oikein urakalla.
Tässä teille listalla neljäntenä söpöilevät kaksosvauvat, jotka juttelevat toisilleen. Juttelu muutenkin ollut trendikästä, sillä kakkoseksi oli kivunnut ”jutteleva” koira.
Kun vanha vuosi alkaa olla pulkassa, yritetään sitä ottaa haltuun ja ymmärtää listaamalla erilaisia asioita. Ja sehän on tästä listaihmisestä vain kivaa!
Esimerkiksi on listattu vuoden 2011 katsotuimmat YouTube-videot. Kaikkia listan pätkiä on katsottu yli triljoona kertaa. Se on yli 140 kertaa jokaista maapallomme asukasta kohti! Kun otetaan huomioon, että aika suuri osa maapallon väestä ei katso YouTubea, on selvää, että jotkut ovat tuijottaneet näitä pätkiä oikein urakalla.
Tässä teille listalla neljäntenä söpöilevät kaksosvauvat, jotka juttelevat toisilleen. Juttelu muutenkin ollut trendikästä, sillä kakkoseksi oli kivunnut ”jutteleva” koira.
tiistai 27. joulukuuta 2011
Välipäivien välikirjanpito
Jos ajattelet kahdesti, ennekuin puhut huomaat, että vaimosi on vaihtanut puheenaihetta.
Välipäivien joululomailun ratoksi aloin hiukan summata lyhyttä taivaltani tämän blogin kanssa. Ennen blogin perustamista luin itse muutamia blogeja, usein päädyin niihin kavereiden mainintojen tai suositusten kautta. Muutaman melkoisen suositun blogin pitäjä lukeutuu tuttava- ja ystäväpiiriini ja ehkä heidän takiaan ylipäätään tuli mieleen, että blogin pitäminen tosiaan on ihan mahdollista tässä maailmassa myös minulle. Mutta miksi minä pidän sellaista?
Vauva- ja raskausblogejahan on netti väärällään, eikä minulla varsinaisesti ole asiaan muuta uutta tuotavaa, kuin oma ainutlaatuinen kokemukseni tästä kaikesta. Syyt kirjoittamisen aloittamiseen olivat yhtä aikaa itsekkäitä sekä muut huomioonottavia: tiesin, että niin isoa asiaa kuin raskautta on pakko veivata päässä monelta kantilta ajan kanssa. Samoin tiesin, että en ole tyyppiä, joka tyytyy pyörittämään asioita ihan vaan omassa päässään. Päätin siis säästää huomattavasti vähemmän asioiden verbaalisesta analysoimisesta nauttivaa miestä sekä ystäviä, joita aihepiiri ei ehkä loputtomiin jaksa kiinnostaa, kirjoittamalla tänne.
En ole kertonut tästä blogista ystäville tai tuttaville, lukuun ottamatta muutamaa ulkomaan vahvistusta (terkkuja vaan, jos olette kuulolla). En tiedä miksi en, varmaan voisin vinkata. Varsinkin nyt, kun olen tätä kirjoittanut jo sen verran aikaa, että tuskin lopetan ihan seinään.
Jännää onkin ollut, että lukijoita on tänne kuitenkin päätynyt. Tuossa hetki sitten meni bloggerin laskelmien (mitään muita analytiikkatyökaluja en ole käyttänyt)mukaan 1000 lukijan raja rikki. Kun tekstejä on nyt 57, tarkoittaa se yhtä tekstiä kohti yli 17 silmäilijää – vaikka tietenkään kaikki postaukset eivät ole samanarvoisia tässäkään suhteessa. Ja olen sentään suodattanut omat sivuilla toilailuni pois. Erityisen kivaa on tietysti saada kommentteja, varsinkin kun tähän asti tulleet kommentit ovat olleet positiivisia ja rakentavia – kiitos niistä.
Summa summarum: lista jatkuu. Aiheet tulevat edelleen kumpuamaan ihan puhtaasti siitä, mitä on milloinkin mielenpäällä. Tosin eihän sinne ole vaikea asioita istuttaa, kuten esim. toistuvat mediakatsaukseni paljastavat…
Välipäivien joululomailun ratoksi aloin hiukan summata lyhyttä taivaltani tämän blogin kanssa. Ennen blogin perustamista luin itse muutamia blogeja, usein päädyin niihin kavereiden mainintojen tai suositusten kautta. Muutaman melkoisen suositun blogin pitäjä lukeutuu tuttava- ja ystäväpiiriini ja ehkä heidän takiaan ylipäätään tuli mieleen, että blogin pitäminen tosiaan on ihan mahdollista tässä maailmassa myös minulle. Mutta miksi minä pidän sellaista?
Vauva- ja raskausblogejahan on netti väärällään, eikä minulla varsinaisesti ole asiaan muuta uutta tuotavaa, kuin oma ainutlaatuinen kokemukseni tästä kaikesta. Syyt kirjoittamisen aloittamiseen olivat yhtä aikaa itsekkäitä sekä muut huomioonottavia: tiesin, että niin isoa asiaa kuin raskautta on pakko veivata päässä monelta kantilta ajan kanssa. Samoin tiesin, että en ole tyyppiä, joka tyytyy pyörittämään asioita ihan vaan omassa päässään. Päätin siis säästää huomattavasti vähemmän asioiden verbaalisesta analysoimisesta nauttivaa miestä sekä ystäviä, joita aihepiiri ei ehkä loputtomiin jaksa kiinnostaa, kirjoittamalla tänne.
En ole kertonut tästä blogista ystäville tai tuttaville, lukuun ottamatta muutamaa ulkomaan vahvistusta (terkkuja vaan, jos olette kuulolla). En tiedä miksi en, varmaan voisin vinkata. Varsinkin nyt, kun olen tätä kirjoittanut jo sen verran aikaa, että tuskin lopetan ihan seinään.
Jännää onkin ollut, että lukijoita on tänne kuitenkin päätynyt. Tuossa hetki sitten meni bloggerin laskelmien (mitään muita analytiikkatyökaluja en ole käyttänyt)mukaan 1000 lukijan raja rikki. Kun tekstejä on nyt 57, tarkoittaa se yhtä tekstiä kohti yli 17 silmäilijää – vaikka tietenkään kaikki postaukset eivät ole samanarvoisia tässäkään suhteessa. Ja olen sentään suodattanut omat sivuilla toilailuni pois. Erityisen kivaa on tietysti saada kommentteja, varsinkin kun tähän asti tulleet kommentit ovat olleet positiivisia ja rakentavia – kiitos niistä.
Summa summarum: lista jatkuu. Aiheet tulevat edelleen kumpuamaan ihan puhtaasti siitä, mitä on milloinkin mielenpäällä. Tosin eihän sinne ole vaikea asioita istuttaa, kuten esim. toistuvat mediakatsaukseni paljastavat…
maanantai 26. joulukuuta 2011
Jouluna raskaana
Voi kun tulis joulu, niin sais yöllä syödä!
Check, joulu ”melkein perheellisenä” tuli koettua.
Kiitämme
Lukuisia omia ja jaettuja pohdintoja siitä, miten ensi vuonna meitä on yksi enemmän
Hassua tunnetta, kun avaa vatsavauvalle osoitettuja paketteja
Itselle saatuja joululahjoja
Joulusaunaa
Sitä, että raskaana saa parhaan paikan sohvalta löhöilyvaiheessa
Konvehteja
Joulumusiikin herkistävyyttä
Moitimme
Graavilohen sekä savukalan syöntikieltoa
Mädin sekä korvaavan merilevän syöntikieltoa
Punaviinikieltoa
Pissahätää yöllä kyläilykohteissa (ei pysty suunnistamaan pimeässä niin äänettömästi kuin kotona)
Jouluruokaähkyä, jota kaveri mahassa ikävästi korostaa
Check, joulu ”melkein perheellisenä” tuli koettua.
Kiitämme
Lukuisia omia ja jaettuja pohdintoja siitä, miten ensi vuonna meitä on yksi enemmän
Hassua tunnetta, kun avaa vatsavauvalle osoitettuja paketteja
Itselle saatuja joululahjoja
Joulusaunaa
Sitä, että raskaana saa parhaan paikan sohvalta löhöilyvaiheessa
Konvehteja
Joulumusiikin herkistävyyttä
Moitimme
Graavilohen sekä savukalan syöntikieltoa
Mädin sekä korvaavan merilevän syöntikieltoa
Punaviinikieltoa
Pissahätää yöllä kyläilykohteissa (ei pysty suunnistamaan pimeässä niin äänettömästi kuin kotona)
Jouluruokaähkyä, jota kaveri mahassa ikävästi korostaa
lauantai 24. joulukuuta 2011
Hauskaa joulua!
Joulu juhlista jaloin!
”Joululahjaksi” masukuva. Olo on melko joulumuorinen ja se tonttu siellä vatsassa on kuulemma tyttö. Onnellista joulua kaikille!
”Joululahjaksi” masukuva. Olo on melko joulumuorinen ja se tonttu siellä vatsassa on kuulemma tyttö. Onnellista joulua kaikille!
perjantai 23. joulukuuta 2011
Ihmisillä hyvä tahto
Elämä antaa meille takaisin sen, minkä annamme toisillemme.
Senkin kunniaksi, että tässä on vielä viimeinen päivä toimistolla lusittavaa ennen joululomaa, hiukan vakavamielisempää asiaa.
Joulu jos mikä on perhejuhla, isolla p:llä. Silti joukossamme on monia, joilla ei ole perhettä syystä tai toisesta. Vieläkin ikävämpää perhejuhla-aika varmasti niille, joilla kyllä on perhe, mutta hyvin ongelmallinen sellainen. Enkä nyt tarkoita vain sitä, että perhe on vähän outo tai sen kanssa ei ole aina aivan samalla aaltopituudella kaikesta – sellaista olettaisin sen olevan kaikilla (paitsi elokuvissa).
Onneksi on myös sellaisia ihania ihmisiä, jotka uhraavat aikaa joulunakin, jotta kaikenlaista apua ja tukea on tarjolla. Esimerkiksi Ensi- ja turvakodit päivystävät läpi joulun. Mikä olisikaan hirveämpää kuin kohdata perheväkivaltaa ja sitten lukittu ovi, kun hakee turvaa? Perheväkivalta on muutenkin niin iljettävää, että siitä pitäisi aina olla joulurauhan julistuksen mukainen ankarampi rangaistus!
Myös SPR:n Nuorten turvatalot ovat auki – mikäli siis teinillä menee perheen kanssa sukset todella pahasti ristiin, ei tarvitse ainakaan kadulla hortoilla. Yksinäisille jutteluseuraa tarjoaa mm. kirkko näppärästi Facebookin chatissa. Mielenterveysseuran kriisipuhelin vastaa myös joulunaikaan.
Paljon lämpimiä ajatuksia näitä tärkeitä töitä tekeville. Ja me muut muistamme olla sitten ainakin kilttejä niille omille lähimäisille. Nyt jouluradio päälle ja viimeiset rutistukset ennen joulua!
Senkin kunniaksi, että tässä on vielä viimeinen päivä toimistolla lusittavaa ennen joululomaa, hiukan vakavamielisempää asiaa.
Joulu jos mikä on perhejuhla, isolla p:llä. Silti joukossamme on monia, joilla ei ole perhettä syystä tai toisesta. Vieläkin ikävämpää perhejuhla-aika varmasti niille, joilla kyllä on perhe, mutta hyvin ongelmallinen sellainen. Enkä nyt tarkoita vain sitä, että perhe on vähän outo tai sen kanssa ei ole aina aivan samalla aaltopituudella kaikesta – sellaista olettaisin sen olevan kaikilla (paitsi elokuvissa).
Onneksi on myös sellaisia ihania ihmisiä, jotka uhraavat aikaa joulunakin, jotta kaikenlaista apua ja tukea on tarjolla. Esimerkiksi Ensi- ja turvakodit päivystävät läpi joulun. Mikä olisikaan hirveämpää kuin kohdata perheväkivaltaa ja sitten lukittu ovi, kun hakee turvaa? Perheväkivalta on muutenkin niin iljettävää, että siitä pitäisi aina olla joulurauhan julistuksen mukainen ankarampi rangaistus!
Myös SPR:n Nuorten turvatalot ovat auki – mikäli siis teinillä menee perheen kanssa sukset todella pahasti ristiin, ei tarvitse ainakaan kadulla hortoilla. Yksinäisille jutteluseuraa tarjoaa mm. kirkko näppärästi Facebookin chatissa. Mielenterveysseuran kriisipuhelin vastaa myös joulunaikaan.
Paljon lämpimiä ajatuksia näitä tärkeitä töitä tekeville. Ja me muut muistamme olla sitten ainakin kilttejä niille omille lähimäisille. Nyt jouluradio päälle ja viimeiset rutistukset ennen joulua!
torstai 22. joulukuuta 2011
Suklaata!
Optimisti on ihminen, joka odottaa makeispatukan olevan pakkauksensa mittainen.
Laitan eilisen ruokavalioni raskauden piikkiin.
Tavallisesti syön aamiaisen (maailma on turvallisempi paikka, kun sen ei tarvitse kohdata minua aamusta alhaisen verensokerin kanssa), lounaan töissä, ehkä jonkun välipalahedelmän, illalla toisen lämpimän ruoan ja sitten jotain iltapalaa kuten leipää. Eikös ole todella kiinnostavaa ja huiman yksilöllistä? Olen jo täälläkin tullut kertoneeksi, että nälkäisenä en todellakaan ole parhaimmillani, joten ihan kaikkien kannalta on parasta että syön säännöllisesti. Yleensä järkevään ruokailuun kannustaa myös se, että jos menen typeryyksissäni syömään jotain makeaa tyhjään mahaan, olo on karmea. Meinaa tulla oksennus.
Mitä tapahtuikaan eilen? Yritin kotimatkalla miettiä, mitä oikeaa ruokaa haluaisin. En keksinyt - ainoa, mitä teki mieli, oli suklaa. Kaupassa sitten ostin ”joitain nopeaa ja helppoa”. Kuitenkin edelleen ajattelin vain suklaata, joten päätin ostaa myös konvehtirasian. Illalla kuitenkin tulisi telkkarista tv-versio Missä kuljimme kerran -romaanista, sen kanssa voisi olla kiva napsia muutama.
Kotona aloin valmistaa ruokaa, mutta katseeni hakeutui aina vain suklaarasiaan. Uskottelin itselleni, että ei se nyt haittaa jos otan yhden Avasin rasian ja söin heti kolme. Sitten muutaman lisää. Ei mitään pahaa oloa. Ruoka valmistui, mutta sitä ei tehnyt yhtään mieli. Näykin väkipakolla miniannoksen ja vetäisin jälkiruoaksi letkeästi kaikki ensimmäisessä kerroksessa jäljellä olevat namut. Sitten tuli uni.
Herättyäni sohvalta ei edelleenkään ollut paha olo, vaan teki mieli lisää suklaata. Lopulta, kun jäljellä oli koko rasiasta enää 6 konvehtia, alkoi tuntua sille, että nyt on ehkä hyvä. Mitään suolaista ei tehnyt mieli, joten ei mitään iltapalaleipiä. Söin siis eilen klo 12 lounaan jälkeen noin desin verran wokkia ja melkein laatikollisen konvehteja – ja olo oli mainio.
Kaiken kruunuksi piilotin rasian loppuine konvehteineen käsilaukkuun ja aion syödä ne tänään töissä kertomatta miehelle, joka ei ollut eilen illalla kotona, mitään näistä suklaaorgioista. Sokerirasitustestiä odotellessa...
Laitan eilisen ruokavalioni raskauden piikkiin.
Tavallisesti syön aamiaisen (maailma on turvallisempi paikka, kun sen ei tarvitse kohdata minua aamusta alhaisen verensokerin kanssa), lounaan töissä, ehkä jonkun välipalahedelmän, illalla toisen lämpimän ruoan ja sitten jotain iltapalaa kuten leipää. Eikös ole todella kiinnostavaa ja huiman yksilöllistä? Olen jo täälläkin tullut kertoneeksi, että nälkäisenä en todellakaan ole parhaimmillani, joten ihan kaikkien kannalta on parasta että syön säännöllisesti. Yleensä järkevään ruokailuun kannustaa myös se, että jos menen typeryyksissäni syömään jotain makeaa tyhjään mahaan, olo on karmea. Meinaa tulla oksennus.
Mitä tapahtuikaan eilen? Yritin kotimatkalla miettiä, mitä oikeaa ruokaa haluaisin. En keksinyt - ainoa, mitä teki mieli, oli suklaa. Kaupassa sitten ostin ”joitain nopeaa ja helppoa”. Kuitenkin edelleen ajattelin vain suklaata, joten päätin ostaa myös konvehtirasian. Illalla kuitenkin tulisi telkkarista tv-versio Missä kuljimme kerran -romaanista, sen kanssa voisi olla kiva napsia muutama.
Kotona aloin valmistaa ruokaa, mutta katseeni hakeutui aina vain suklaarasiaan. Uskottelin itselleni, että ei se nyt haittaa jos otan yhden Avasin rasian ja söin heti kolme. Sitten muutaman lisää. Ei mitään pahaa oloa. Ruoka valmistui, mutta sitä ei tehnyt yhtään mieli. Näykin väkipakolla miniannoksen ja vetäisin jälkiruoaksi letkeästi kaikki ensimmäisessä kerroksessa jäljellä olevat namut. Sitten tuli uni.
Herättyäni sohvalta ei edelleenkään ollut paha olo, vaan teki mieli lisää suklaata. Lopulta, kun jäljellä oli koko rasiasta enää 6 konvehtia, alkoi tuntua sille, että nyt on ehkä hyvä. Mitään suolaista ei tehnyt mieli, joten ei mitään iltapalaleipiä. Söin siis eilen klo 12 lounaan jälkeen noin desin verran wokkia ja melkein laatikollisen konvehteja – ja olo oli mainio.
 |
| Ruokavalion kulmakivi |
Kaiken kruunuksi piilotin rasian loppuine konvehteineen käsilaukkuun ja aion syödä ne tänään töissä kertomatta miehelle, joka ei ollut eilen illalla kotona, mitään näistä suklaaorgioista. Sokerirasitustestiä odotellessa...
keskiviikko 21. joulukuuta 2011
Goottimummo
Tämä aforismi olisi viisi sanaa pitkä, jos se olisi seitsemän sanaa lyhyempi.
Nimipohdintojen jatkuessa törmäsin vinkistä nimigeneraattoriin. Nimen miettimisessä lapselle siitä ei ollut mitään apua, mutta kieltämättä ihan hauska vehje noin muuten.
Alkuun valitaan haluaako tytön, pojan vai määrittelemättömän nimen sekä montako nimeä on haussa. Generaattorista saa lisäksi valita minkä maalaisen tai kulttuuritaustaisen nimen haluaa. Sitten päästäänkin jo tosi jänniin lisävalintoihin. Voi haluta historiallisen tai raamatullisen nimen, tai ehkä sittenkin keiju- tai painijanimi.
Joistain nimiehdotuksista ymmärtää hyvin, miksi ne on johonkin kategoriaan laitettu, mutta toiset jäivät arvoituksiksi. Naurattamaan pisti se, että lapsosen mummin nimi ilmestyi ehdotukseksi goottinimestä.
Nimipohdintojen jatkuessa törmäsin vinkistä nimigeneraattoriin. Nimen miettimisessä lapselle siitä ei ollut mitään apua, mutta kieltämättä ihan hauska vehje noin muuten.
Alkuun valitaan haluaako tytön, pojan vai määrittelemättömän nimen sekä montako nimeä on haussa. Generaattorista saa lisäksi valita minkä maalaisen tai kulttuuritaustaisen nimen haluaa. Sitten päästäänkin jo tosi jänniin lisävalintoihin. Voi haluta historiallisen tai raamatullisen nimen, tai ehkä sittenkin keiju- tai painijanimi.
Joistain nimiehdotuksista ymmärtää hyvin, miksi ne on johonkin kategoriaan laitettu, mutta toiset jäivät arvoituksiksi. Naurattamaan pisti se, että lapsosen mummin nimi ilmestyi ehdotukseksi goottinimestä.
tiistai 20. joulukuuta 2011
Kierroksilla
Et voi myöhästyä, ennenkuin saavut paikalle.
Luin Henkka Hyppösen hienot ja monet sosiaaliset mediat kiertäneet ohjeet joulustressin maksimoimiseen. Nämä jututhan kuuluvat jouluun samoin kuin kesään kuuluvat ohjeet aurinkorasvan käyttämisestä ja lomastressin välttämisestä. Tykkäsin listasta varmaan myös siksi, että aika moni kohta kolahtaa itseen.
Meillä todellakin syödään itse leivottuja pipareita. Niitä leivotaan sukureseptillä yhdessä äidin ja siskon kanssa – en kuitenkaan osaa sanoa saiko pieneni vielä mahaan asti tästä hyviä muistoja. Annan sinnikkäästi pikkulahjoja ystävilleni – jätän tosin väliin loukkaantumisen siitä, että toiset eivät koe tarvetta tähän. Tänä jouluna tein vielä monia lahjoja itse, vieläpä kotoilun hengessä materiaaleja kierrättäen! Ja viime tippaan jää meillä aina jotain, sitä voi sitten miettiä ruuhkaisen ostoskeskuksen joululauluista nauttiessa. Viimeinen naula arkkuun lienee se, että aiomme vierailla monilla sukulaisilla pyhien aikana.
Stressiä en kuitenkaan tunnusta kokevani. Homma juju on tietysti siinä, että ihan itse olen valinnut ja halunnut toimia niin kuin olen. Olen realisti sen suhteen, että kun emme ole pyhinä kotona ja asunto on myös jouluna yhtä kokorajoittunut kuin arkena, joten meille ei tule omaa joulukuusta. Siivoamisesta ei tarvitse ottaa normaalia arkisiivousta suurempaa hätää, tai miettiä vihamielisiä allergikkoja, kun on itse kylässä.
Toivottavasti myöskään kyläilykohteet eivät ota meistä stressiä, vaikka molemmilla on ruokarajoitteitakin. Lupaan, että emme kynttilänvalossa yritä löytää mahdollista pölyä nurkista.
Luin Henkka Hyppösen hienot ja monet sosiaaliset mediat kiertäneet ohjeet joulustressin maksimoimiseen. Nämä jututhan kuuluvat jouluun samoin kuin kesään kuuluvat ohjeet aurinkorasvan käyttämisestä ja lomastressin välttämisestä. Tykkäsin listasta varmaan myös siksi, että aika moni kohta kolahtaa itseen.
Meillä todellakin syödään itse leivottuja pipareita. Niitä leivotaan sukureseptillä yhdessä äidin ja siskon kanssa – en kuitenkaan osaa sanoa saiko pieneni vielä mahaan asti tästä hyviä muistoja. Annan sinnikkäästi pikkulahjoja ystävilleni – jätän tosin väliin loukkaantumisen siitä, että toiset eivät koe tarvetta tähän. Tänä jouluna tein vielä monia lahjoja itse, vieläpä kotoilun hengessä materiaaleja kierrättäen! Ja viime tippaan jää meillä aina jotain, sitä voi sitten miettiä ruuhkaisen ostoskeskuksen joululauluista nauttiessa. Viimeinen naula arkkuun lienee se, että aiomme vierailla monilla sukulaisilla pyhien aikana.
 |
| Kuva: http://www.sunnuntaipiparitalo.fi/ |
Stressiä en kuitenkaan tunnusta kokevani. Homma juju on tietysti siinä, että ihan itse olen valinnut ja halunnut toimia niin kuin olen. Olen realisti sen suhteen, että kun emme ole pyhinä kotona ja asunto on myös jouluna yhtä kokorajoittunut kuin arkena, joten meille ei tule omaa joulukuusta. Siivoamisesta ei tarvitse ottaa normaalia arkisiivousta suurempaa hätää, tai miettiä vihamielisiä allergikkoja, kun on itse kylässä.
Toivottavasti myöskään kyläilykohteet eivät ota meistä stressiä, vaikka molemmilla on ruokarajoitteitakin. Lupaan, että emme kynttilänvalossa yritä löytää mahdollista pölyä nurkista.
maanantai 19. joulukuuta 2011
Aikaa ja ruokaa
Hyvinä aikoina tulee hyviä muistoja… huonoina aikoina tulee hyviä opetuksia.
Lapset, äidit ja synnytykset saavat taas palstatilaa. Päivän uutistarjontaan mahtuu kuolleen diktaattorin lisäksi mm. tutkimus, jossa on seurattu sikiöaikaisen aliravitsemuksen vaikutuksia. Selvisi, että naiset, joiden äidit olivat alkuraskaudessa heitä odottaessaan kärsineet aliravitsemuksesta, kuolivat sydän- ja verisuonitauteihin, syöpään tai rintasyöpään selvästi todennäköisemmin kuin muut. Tämä(kin) taas todistaa kuinka kauaskantoisen arvokasta odottavien äitien terveydestä huolehtiminen kehitysmaissa on tai olisi. Ja sen, että kenenkään ei todellakaan pidä mennä laihduttamaan odotusaikana.
Paasausvaiheestani päästyäni, silmiin osui myös muutama kotimaan uutinen. Synnytyksistä on listattu paljon numerodataa vuodelta 2010. Esimerkiksi: suunnitellusti kotona syntyi vain 12 lasta, kun taas suunnittelemattomia kotisynnytyksiä oli 81. Kotisynnyttäminen on siis todellinen marginaali-ilmiö. Pitkistä välimatkoista sairaalaan kertonevat 57 matkalla sairaalaan tapahtunutta synnytystä. Meidän pirpana kuuluu ainakin suunnitelmien mukaan suureen vauvaenemmistöön, kun syntyy HYKSissä, joka ei itse asiassa ole fyysisesti yksi sairaala, vaan kolme pääkaupunkiseudun sairaalaa yhdessä. Samalla tavalla syntyi 2010 joka neljäs lapsi.
Mediakatsauksen tänään päättää suomalaistutkimus, jossa selvisi, että äidit ovat melkoisen tyytyväistä porukkaa – riippumatta siitä ovatko kotiäiteinä tai työelämässä. Hyvä juttu! Tulosta himmentää tosin se, että työssäkäyvät äidit kokivat muita eurooppalaisia kanssasiskojaan useammin työnteon vähentävän aikaa perheeltä. Ei mikään ihme, sillä suomalaisäidit kävivät muita eurooppalaisia selvästi useammin täysipäiväisesti töissä.
En varmaan ole ainoa, jonka mielestä suomalaisen työelämän joko-tai-mentaliteetti on melko kummallinen. Osa-aikaisuus ei oikeasti voi olla työnantajille kovin huono tai vaikea asia, kun se kerran toimii monissa muissa maissa. Perheille osa-aikaisesta työnteosta löytyy äkkiseltään vain hyviä puolia: perheelle on aikaa, vanhempi ei jää moneksi vuodeksi työelämän kelkasta ja ei ole tarpeen jättäytyä täysin yhteiskunnan tukien varaan.
Saas nähdä, miten itse tässä vaiheessa vuoden päästä yritän ratkaista perhe-työelämä-yhtälöä. Tänä vuonna joka tapauksessa kaikille perheille joululahjaksi näillä perusteilla aikaa ja ruokaa!
Lapset, äidit ja synnytykset saavat taas palstatilaa. Päivän uutistarjontaan mahtuu kuolleen diktaattorin lisäksi mm. tutkimus, jossa on seurattu sikiöaikaisen aliravitsemuksen vaikutuksia. Selvisi, että naiset, joiden äidit olivat alkuraskaudessa heitä odottaessaan kärsineet aliravitsemuksesta, kuolivat sydän- ja verisuonitauteihin, syöpään tai rintasyöpään selvästi todennäköisemmin kuin muut. Tämä(kin) taas todistaa kuinka kauaskantoisen arvokasta odottavien äitien terveydestä huolehtiminen kehitysmaissa on tai olisi. Ja sen, että kenenkään ei todellakaan pidä mennä laihduttamaan odotusaikana.
Paasausvaiheestani päästyäni, silmiin osui myös muutama kotimaan uutinen. Synnytyksistä on listattu paljon numerodataa vuodelta 2010. Esimerkiksi: suunnitellusti kotona syntyi vain 12 lasta, kun taas suunnittelemattomia kotisynnytyksiä oli 81. Kotisynnyttäminen on siis todellinen marginaali-ilmiö. Pitkistä välimatkoista sairaalaan kertonevat 57 matkalla sairaalaan tapahtunutta synnytystä. Meidän pirpana kuuluu ainakin suunnitelmien mukaan suureen vauvaenemmistöön, kun syntyy HYKSissä, joka ei itse asiassa ole fyysisesti yksi sairaala, vaan kolme pääkaupunkiseudun sairaalaa yhdessä. Samalla tavalla syntyi 2010 joka neljäs lapsi.
Mediakatsauksen tänään päättää suomalaistutkimus, jossa selvisi, että äidit ovat melkoisen tyytyväistä porukkaa – riippumatta siitä ovatko kotiäiteinä tai työelämässä. Hyvä juttu! Tulosta himmentää tosin se, että työssäkäyvät äidit kokivat muita eurooppalaisia kanssasiskojaan useammin työnteon vähentävän aikaa perheeltä. Ei mikään ihme, sillä suomalaisäidit kävivät muita eurooppalaisia selvästi useammin täysipäiväisesti töissä.
En varmaan ole ainoa, jonka mielestä suomalaisen työelämän joko-tai-mentaliteetti on melko kummallinen. Osa-aikaisuus ei oikeasti voi olla työnantajille kovin huono tai vaikea asia, kun se kerran toimii monissa muissa maissa. Perheille osa-aikaisesta työnteosta löytyy äkkiseltään vain hyviä puolia: perheelle on aikaa, vanhempi ei jää moneksi vuodeksi työelämän kelkasta ja ei ole tarpeen jättäytyä täysin yhteiskunnan tukien varaan.
Saas nähdä, miten itse tässä vaiheessa vuoden päästä yritän ratkaista perhe-työelämä-yhtälöä. Tänä vuonna joka tapauksessa kaikille perheille joululahjaksi näillä perusteilla aikaa ja ruokaa!
perjantai 16. joulukuuta 2011
Sukupuolen vaikeudesta
Parempi on keskustella kysymyksestä ratkaisematta sitä kuin ratkaista kysymys keskustelematta siitä.
Jatkoin eilisestä tyttö/poika-kysymyksenpohtimista. Eräs tuttuni oli nimittäin viisaasti todennut, että on tulokas kumpi vaan, tieto saa aikaan jonkinlaisen kriisin. Ainakin jos on taipuvainen analysoimaan asioita liiankin kanssa.
Nykymenossa, tai no jos rehellisiä ollaan niin varmaan kaikkien maailman aikojen menossa, on omat epäreilulta ja valtavilta tuntuvat haasteensa yrittipä sitten kasvattaa onnellista ja tasapainoista yksilöä riippumatta siitä onko tuo yksilö tyttö vai poika. Media sulloo tyttöjä, poikia, miehiä ja naisia muotteihin, joihin ei luonnostaan sovi varmaankaan kukaan. Kukaan tuskin haluaa itse olla tai lapsensa olevan joko ulkonäkökeskeinen neitsythuora tai tunteeton treenattu keho, jonka ainoa toimintamalli elämässä on väkivalta.
Ja juu, median syyttely on niiiin kulunutta. Eivätkä median sisällöt ole puhtaasti lähtöisin mediasta itsestään. Syksyllä uutisoitiin päiväkodeissa tehdystä tutkimuksesta, jossa videoinnit paljastivat, että hoitajat tiedostamattaan käsittelevät tyttöjä ja poikia erilailla. Ja nimenomaan erilailla sukupuolen mukaan, eikä yksilöllisen lapsen. Ja jos varhaiskasvatuksen ammattilaisille käy näin, niin ihan varmasti sama pätee tavallisiin pulliaisiin.
Henkilökohtainen on siis jälleen kerran poliittista. Onneksi vauva taitaa alkuun olla enemmän vaan vauva, kuin tyttö tai poika. Samat nukkumiset ja syömiset leimaavat molempien alkutaivalta. Siinä on sitten äidillä, isällä ja muulla lähipiirillä tutustua uuteen ihmiseen omana tyyppinään.
Kuten tästä hölinästä voi arvata, niin saimme paljon puhutun tiedon eilen ultrassa. Onnesta soikeita olimme lähtiessämme, sillä pienellä on kaikki hyvin ja hän kehittyy hienosti. Varmasti kerron täälläkin aikanaan, kumpi meille on tulossa. Hetken kuitenkin vielä onnellisena kriiseilen.
Jatkoin eilisestä tyttö/poika-kysymyksenpohtimista. Eräs tuttuni oli nimittäin viisaasti todennut, että on tulokas kumpi vaan, tieto saa aikaan jonkinlaisen kriisin. Ainakin jos on taipuvainen analysoimaan asioita liiankin kanssa.
Nykymenossa, tai no jos rehellisiä ollaan niin varmaan kaikkien maailman aikojen menossa, on omat epäreilulta ja valtavilta tuntuvat haasteensa yrittipä sitten kasvattaa onnellista ja tasapainoista yksilöä riippumatta siitä onko tuo yksilö tyttö vai poika. Media sulloo tyttöjä, poikia, miehiä ja naisia muotteihin, joihin ei luonnostaan sovi varmaankaan kukaan. Kukaan tuskin haluaa itse olla tai lapsensa olevan joko ulkonäkökeskeinen neitsythuora tai tunteeton treenattu keho, jonka ainoa toimintamalli elämässä on väkivalta.
Ja juu, median syyttely on niiiin kulunutta. Eivätkä median sisällöt ole puhtaasti lähtöisin mediasta itsestään. Syksyllä uutisoitiin päiväkodeissa tehdystä tutkimuksesta, jossa videoinnit paljastivat, että hoitajat tiedostamattaan käsittelevät tyttöjä ja poikia erilailla. Ja nimenomaan erilailla sukupuolen mukaan, eikä yksilöllisen lapsen. Ja jos varhaiskasvatuksen ammattilaisille käy näin, niin ihan varmasti sama pätee tavallisiin pulliaisiin.
Henkilökohtainen on siis jälleen kerran poliittista. Onneksi vauva taitaa alkuun olla enemmän vaan vauva, kuin tyttö tai poika. Samat nukkumiset ja syömiset leimaavat molempien alkutaivalta. Siinä on sitten äidillä, isällä ja muulla lähipiirillä tutustua uuteen ihmiseen omana tyyppinään.
Kuten tästä hölinästä voi arvata, niin saimme paljon puhutun tiedon eilen ultrassa. Onnesta soikeita olimme lähtiessämme, sillä pienellä on kaikki hyvin ja hän kehittyy hienosti. Varmasti kerron täälläkin aikanaan, kumpi meille on tulossa. Hetken kuitenkin vielä onnellisena kriiseilen.
torstai 15. joulukuuta 2011
Saammeko tietää, haluammeko tietää?
Rakkaus katsoo kaukoputkella, kateus mikroskoopilla.
Tänään on kauan odotettu päivä: menemme rakenneultraan. Tuntuu, että siitä on ikuisuus, kun edellisen kerran pääsimme kurkistelemaan kaverin menoa vatsassa. Silloin hän oli kokonaisuudessaan noin kuusisenttinen, tässä vaiheessa keskiarvopituus on noin 25 senttiä. Painokin on moninkertaistunut (toim. huom. vauvan, ei äidin).
Tämän ultran suuria kysymyksiä on pienen hyvinvoinnin ja kehityksen edistymisen lisäksi se, onko tulokas tyttö vai poika. Kuten olen aiemmin kertonut, olemme varmaankin sen verran uteliaita, että mikäli pikkuinen paikkojansa vilauttaa emme malta olla kuulematta. Tosin ei olisi ensimmäinen kerta, kun toimin tilanteissa eri tavoin kuin olin ajatellut noin intuition tai fiiliksen pohjalta. Ja koko ajan täytyy pitää mielessä, että tietoa ei a) välttämättä saa ja b) kyseessä ei itse asiassa ole tieto, vaan arvio.
Tässä vaiheessa sukupuolta kysellään ehkä siksi niin innolla, että paljon muuta ei pienestä vielä tiedetä. Onko sitten vaara, että sukupuoli alkaa ohjailla omia ajatuksia liikaa? Alanko hyvistä aikeista huolimatta ajatella, että lapsesta tulee varmaankin tällainen, kun hän kerran on poika/tyttö? En tiedä, tiedän vain että olen hyvä huolestuttamaan itseni tällaisia pohtimalla.
Mikä sitten muuttuisi odotuksessa, jos tänään selviää tuleeko meille tyttö vai poika? Aika vähän varmaankaan… Suunnitelmissa ei ole värikoodatun vaatevaraston hankkiminen tai lastenhuoneen sisustaminen sukupuolen mukaan. Esimerkiksi unissani, joissa vauva on syntynyt, ei ole tullut esiin kumpi hän olisi. Oma olo oli alkuraskaudesta ehkä hienonhienosti kallellaan poikaan päin ja nyt taas tuntuisi hippusen enemmän tytölle. Varmaa on, että sukupuoli ei vaikuta siihen kuinka toivottu ja rakastettu pienemme on.
Tänään on kauan odotettu päivä: menemme rakenneultraan. Tuntuu, että siitä on ikuisuus, kun edellisen kerran pääsimme kurkistelemaan kaverin menoa vatsassa. Silloin hän oli kokonaisuudessaan noin kuusisenttinen, tässä vaiheessa keskiarvopituus on noin 25 senttiä. Painokin on moninkertaistunut (toim. huom. vauvan, ei äidin).
Tämän ultran suuria kysymyksiä on pienen hyvinvoinnin ja kehityksen edistymisen lisäksi se, onko tulokas tyttö vai poika. Kuten olen aiemmin kertonut, olemme varmaankin sen verran uteliaita, että mikäli pikkuinen paikkojansa vilauttaa emme malta olla kuulematta. Tosin ei olisi ensimmäinen kerta, kun toimin tilanteissa eri tavoin kuin olin ajatellut noin intuition tai fiiliksen pohjalta. Ja koko ajan täytyy pitää mielessä, että tietoa ei a) välttämättä saa ja b) kyseessä ei itse asiassa ole tieto, vaan arvio.
Tässä vaiheessa sukupuolta kysellään ehkä siksi niin innolla, että paljon muuta ei pienestä vielä tiedetä. Onko sitten vaara, että sukupuoli alkaa ohjailla omia ajatuksia liikaa? Alanko hyvistä aikeista huolimatta ajatella, että lapsesta tulee varmaankin tällainen, kun hän kerran on poika/tyttö? En tiedä, tiedän vain että olen hyvä huolestuttamaan itseni tällaisia pohtimalla.
Mikä sitten muuttuisi odotuksessa, jos tänään selviää tuleeko meille tyttö vai poika? Aika vähän varmaankaan… Suunnitelmissa ei ole värikoodatun vaatevaraston hankkiminen tai lastenhuoneen sisustaminen sukupuolen mukaan. Esimerkiksi unissani, joissa vauva on syntynyt, ei ole tullut esiin kumpi hän olisi. Oma olo oli alkuraskaudesta ehkä hienonhienosti kallellaan poikaan päin ja nyt taas tuntuisi hippusen enemmän tytölle. Varmaa on, että sukupuoli ei vaikuta siihen kuinka toivottu ja rakastettu pienemme on.
keskiviikko 14. joulukuuta 2011
Kulttuurikasvatusta
Huonoja löytöretkeilijöitä ovat ne, jotka päättelevät, että maata ei ole, koska näkevät vain meren.
Mikäli uskomme odottaville vanhemmille eri suunnista tulvivaa materiaalia, vauvelimme alkaa olla niin iso, että hänen on aika alkaa oppia olemaan suomalainen. Ja miksi emme uskoisi, sillä ihan simppeleistä aistihavainnoista tämä kulttuuriin kasvaminen lähtee.
Kotoutuminen alkaa, kuten muillakin, kielenopiskelulla. Tässä vaiheessa pieni kuulee jo ääniä, ja alkaa tunnistaa oman perheensä äänet. Itse tosin epäilen, että hän vain tulee eniten tutuiksi niiden äänien kanssa, joita useimmiten kuulee, mikä usein sattuu olemaan oma perhe. Saatan toki aliarvioida syntymättömän lapseni älyä, kun oletan että hän ei vaistonvaraisesti voi tietää, että se möreämpi usein kuuluva ääni on hänen isänsä. Kulttuurillisesti tämä on merkittävää siksi, että kuunneltuaan meitä monta kuukautta, pienemme alkaa tunnistaa äidinkielensä äänteet ja erottaa ne muiden kielien äänteistä.
Suomalaisilla sanotaan edelleen olevan melkoisen vahva luontosuhde ja ilmasto on toki vahvasti elämässämme läsnä rytmittävine vuodenaikoineen. Jo vatsa-asukas saa osansa tästä kokemuksesta. Vauva nimittäin aistisi tässä vaiheessa kirkasta valoa kohtuun – mikäli a) tähän aikaan vuodesta olisi kirkasta valoa ja b) äidin ei lämmönsäätelyn vuoksi tarvitsisi kerrospukeutua. Näin tulee koettua ensimmäinen pimeä kausi jo ennen kuin on maailmaa nähnyt ollenkaan.
Kolmas jo alkanut kulttuurikasvatuksen muoto koskee ruokakulttuuria. Äidin ruokavalion maut nimittäin siirtyvät kohdun nesteeseen ja sitä kautta vatsa-asukin nieltäviksi. Näin hänelle kehittyy makukokemuksia siitä, mitä meilläpäin syödään. Koulutus jatkuu äidinmaidon kautta. Ainakin teoriassa näin tutuksi tulleet maut uppoavat pieneen hyvällä halulla myöhemmin, kun hän alkaa itse syödä kiinteää ruokaa. Näin joulun aikaan ruokavalioon kuuluukin paljon perinteisiä makuja, mutta kuinkahan hyvin pieni ymmärtää vielä sesonkiruokien käsitettä… Yritähän kultaseni nauttia nyt pipareista, joulutortuista ja glögistä, niitä tulee seuraavan kerran sitten vasta ensimmäisenä ”ulkojoulunasi”.
Mikäli uskomme odottaville vanhemmille eri suunnista tulvivaa materiaalia, vauvelimme alkaa olla niin iso, että hänen on aika alkaa oppia olemaan suomalainen. Ja miksi emme uskoisi, sillä ihan simppeleistä aistihavainnoista tämä kulttuuriin kasvaminen lähtee.
Kotoutuminen alkaa, kuten muillakin, kielenopiskelulla. Tässä vaiheessa pieni kuulee jo ääniä, ja alkaa tunnistaa oman perheensä äänet. Itse tosin epäilen, että hän vain tulee eniten tutuiksi niiden äänien kanssa, joita useimmiten kuulee, mikä usein sattuu olemaan oma perhe. Saatan toki aliarvioida syntymättömän lapseni älyä, kun oletan että hän ei vaistonvaraisesti voi tietää, että se möreämpi usein kuuluva ääni on hänen isänsä. Kulttuurillisesti tämä on merkittävää siksi, että kuunneltuaan meitä monta kuukautta, pienemme alkaa tunnistaa äidinkielensä äänteet ja erottaa ne muiden kielien äänteistä.
Suomalaisilla sanotaan edelleen olevan melkoisen vahva luontosuhde ja ilmasto on toki vahvasti elämässämme läsnä rytmittävine vuodenaikoineen. Jo vatsa-asukas saa osansa tästä kokemuksesta. Vauva nimittäin aistisi tässä vaiheessa kirkasta valoa kohtuun – mikäli a) tähän aikaan vuodesta olisi kirkasta valoa ja b) äidin ei lämmönsäätelyn vuoksi tarvitsisi kerrospukeutua. Näin tulee koettua ensimmäinen pimeä kausi jo ennen kuin on maailmaa nähnyt ollenkaan.
 |
| Kuva: http://www.ruokatieto.fi/ |
Kolmas jo alkanut kulttuurikasvatuksen muoto koskee ruokakulttuuria. Äidin ruokavalion maut nimittäin siirtyvät kohdun nesteeseen ja sitä kautta vatsa-asukin nieltäviksi. Näin hänelle kehittyy makukokemuksia siitä, mitä meilläpäin syödään. Koulutus jatkuu äidinmaidon kautta. Ainakin teoriassa näin tutuksi tulleet maut uppoavat pieneen hyvällä halulla myöhemmin, kun hän alkaa itse syödä kiinteää ruokaa. Näin joulun aikaan ruokavalioon kuuluukin paljon perinteisiä makuja, mutta kuinkahan hyvin pieni ymmärtää vielä sesonkiruokien käsitettä… Yritähän kultaseni nauttia nyt pipareista, joulutortuista ja glögistä, niitä tulee seuraavan kerran sitten vasta ensimmäisenä ”ulkojoulunasi”.
tiistai 13. joulukuuta 2011
Santa Lucia
Kyllä allakassa päiviä piisaa, kun loppuu ostetaan uusi.
Tänään vietetään Lucian päivää. Minä olen aina jostain syystä tykännyt Luciasta kulkueineen. Kukaan ei ainakaan voi väittää, ettei ulkona jatkuvaan pimeyteen ja sateeseen kaivattaisi edes kynttilänvaloa, jos lumesta onkin turha haaveilla.
Vaaleatukkaisena tyttönä olen myös itse osallistunut monet kerrat kulkueeseen. Tarhassa meinasin tosin olla hiukan katkera siitä, kun tyttö jolla oli ryhmän pisimmät hiukset sai olla itse Lucia – minä olisin tietysti halunnut olla päätähti. Tosin saattaa olla, että valintaan vaikutti muitakin tekijöitä, vaikka muistan vain tämän hiuskysymyksen.
Ehkä erityisin Lucia-kulkue oli osaltani vaihto-oppilasvuonna Amerikassa, jossa paikallinen Skandinavia-seura kutsui kaikki alueelle tulleet skandinaaviset vaihtarit joulujuhliin. Järjestäjien toivomuksesta improvisoimme heille yhteispohjoismaisen Lucia-kulkueen.
Vaikka en taida tänään sateessa mennä Luciaa tervehtimään, voi ainakin laittaa kynttilät palamaan ja kuunnella kaunista laulua.
Tänään vietetään Lucian päivää. Minä olen aina jostain syystä tykännyt Luciasta kulkueineen. Kukaan ei ainakaan voi väittää, ettei ulkona jatkuvaan pimeyteen ja sateeseen kaivattaisi edes kynttilänvaloa, jos lumesta onkin turha haaveilla.
Vaaleatukkaisena tyttönä olen myös itse osallistunut monet kerrat kulkueeseen. Tarhassa meinasin tosin olla hiukan katkera siitä, kun tyttö jolla oli ryhmän pisimmät hiukset sai olla itse Lucia – minä olisin tietysti halunnut olla päätähti. Tosin saattaa olla, että valintaan vaikutti muitakin tekijöitä, vaikka muistan vain tämän hiuskysymyksen.
Ehkä erityisin Lucia-kulkue oli osaltani vaihto-oppilasvuonna Amerikassa, jossa paikallinen Skandinavia-seura kutsui kaikki alueelle tulleet skandinaaviset vaihtarit joulujuhliin. Järjestäjien toivomuksesta improvisoimme heille yhteispohjoismaisen Lucia-kulkueen.
Vaikka en taida tänään sateessa mennä Luciaa tervehtimään, voi ainakin laittaa kynttilät palamaan ja kuunnella kaunista laulua.
maanantai 12. joulukuuta 2011
Tukea ja turvaa
Kukaan ei todella kuuntele toista. Kokeile itse joskus ja huomaat miksi.
Synnytys on jälleen esillä mediassa. Tänään YLE kertoo, että yhä useammat haluavat mukaan synnytykseen niin sanotun doulan eli tukihenkilön. Doulan tärkeimpiä tehtäviä on kannustaa ja tukea äitiä, sekä välittää hänen toiveitaan kätilölle.
Doula-palvelun suosion kasvu kertonee siitä, että synnyttäjät kaipaavat läsnäoloa ja tukea enemmän kuin lääketieteelliseltä henkilökunnalta on saatavissa. Ei tarvitse kysellä kovin monelta aiemmin synnyttäneeltä kuullakseen, että synnyttäjä ja isä ovat saaneet olla pitkiäkin aikoja omine neuvoineen – mikä ymmärrettävästi on tuntunut varsinkin ensisynnyttäjistä turvattomalta.
Vaikka tässä vaiheessa oma ainoa varsinainen huoleni synnyttämisen suhteen on tosiaan se, että tuntuu olevan ihan tuurista kiinni miten meille osuva kätilö suhtautuu minuun, mukana olevaan isään ja koko synnytykseen. Tulen luultavasti olemaan hyvin neuroottisen tarkka, jotta minulle kerrotaan, missä vaiheessa synnytystä mitäkin päätöksiä esimerkiksi kivun lievittämisestä on viimeistään tehtävä. Olen nimittäin kuullut aivan liian monta tarinaa, joissa kätilö on kertonut, että päätöksiä voidaan tehdä myöhemmin - mutta sitten, kun synnyttäjä olisi lievitystä halunnut, kerrotaankin, että on jo liian myöhäistä.
Itselleni en kuitenkaan usko haluavani doulaa. Ensinnäkin ajatus vielä yhdestä ihmisestä synnytystilanteessa tuntuu liialliselle, en halua että synnytykseni on mikään torikokous. Toisekseen, ja tärkeämpänä asiana, minusta on kätilön velvollisuus olla ihan itse perillä synnyttäjän tilanteesta ja kuunnella vaikkapa sitten isän välittämänä äidin toiveita, jos niitä ei itse pysty juuri silloin ilmaisemaan.
Synnytys on jälleen esillä mediassa. Tänään YLE kertoo, että yhä useammat haluavat mukaan synnytykseen niin sanotun doulan eli tukihenkilön. Doulan tärkeimpiä tehtäviä on kannustaa ja tukea äitiä, sekä välittää hänen toiveitaan kätilölle.
Doula-palvelun suosion kasvu kertonee siitä, että synnyttäjät kaipaavat läsnäoloa ja tukea enemmän kuin lääketieteelliseltä henkilökunnalta on saatavissa. Ei tarvitse kysellä kovin monelta aiemmin synnyttäneeltä kuullakseen, että synnyttäjä ja isä ovat saaneet olla pitkiäkin aikoja omine neuvoineen – mikä ymmärrettävästi on tuntunut varsinkin ensisynnyttäjistä turvattomalta.
Vaikka tässä vaiheessa oma ainoa varsinainen huoleni synnyttämisen suhteen on tosiaan se, että tuntuu olevan ihan tuurista kiinni miten meille osuva kätilö suhtautuu minuun, mukana olevaan isään ja koko synnytykseen. Tulen luultavasti olemaan hyvin neuroottisen tarkka, jotta minulle kerrotaan, missä vaiheessa synnytystä mitäkin päätöksiä esimerkiksi kivun lievittämisestä on viimeistään tehtävä. Olen nimittäin kuullut aivan liian monta tarinaa, joissa kätilö on kertonut, että päätöksiä voidaan tehdä myöhemmin - mutta sitten, kun synnyttäjä olisi lievitystä halunnut, kerrotaankin, että on jo liian myöhäistä.
Itselleni en kuitenkaan usko haluavani doulaa. Ensinnäkin ajatus vielä yhdestä ihmisestä synnytystilanteessa tuntuu liialliselle, en halua että synnytykseni on mikään torikokous. Toisekseen, ja tärkeämpänä asiana, minusta on kätilön velvollisuus olla ihan itse perillä synnyttäjän tilanteesta ja kuunnella vaikkapa sitten isän välittämänä äidin toiveita, jos niitä ei itse pysty juuri silloin ilmaisemaan.
perjantai 9. joulukuuta 2011
Lahjoja lapsille
Jokaisella meistä on lahjoja. Harvinaista on sen sijaan uskallus seurata lahjaansa siihen tuntemattomaan minne se vie.
Raskaus tunnetusti herkistää myös tunteet. Minullakin on itku ollut herkässä monen kirjan, laulun, elokuvan ja tv-ohjelman kanssa. Jouluun kuuluu joka tapauksessa tunnelmointi, joka saattaa tänä vuonna olla siis ennennäkemättömän runsasta.
Onneksi herkistellä voi myös hyvän asian puolesta! Ilokseni työpaikkani on mukana Joulupuu-hyväntekeväisyyskeräyksessä. Joulupuun tarkoituksena on kerätä joululahjoja Helsingin 8500 lastensuojelun piirissä olevalle lapselle ja nuorelle. On selvää, että lastensuojelussa olevalle on jo sattunut elämässä jotain ikävää, joten olisi ihanaa, että he eivät jää ilman joulupukin tuomisia. Mukana keräyksessä on useita yrityksiä, mutta myös yksityishenkilönä voi ojentaa auttavan pakettinsa. Niitä kerätään ennen joulua Forumin kauppakeskuksessa.
Käytännössä homma toimii niin, että lahjaan laitetaan narulla (ei teipillä) pakettikortti, jossa kerrotaan tuleeko lahja tytölle vai pojalle (varmasti osan lahjoista voi merkitä sopivaksi kummalle vaan), minkä ikäiselle lahja on ja kuvataan paketin tarkka sisältö. Sosiaalivirastossa näiden pakettikorttien mukaan lahjat ohjataan lapsille – ja kortit tietysti vaihdetaan sellaisiin, joissa lukee lapsen nimi. Lahjan ei tarvitse olla kaupasta, vaan myös esimerkiksi uudet itse tehdyt käsityöt otetaan ilolla vastaan. Ja mikäli oma mielikuvitus tai kokemus lapsista ei riitä, on kampanja kerännyt vielä vinkkilistan eri-ikäisten lasten lahjoista.
Mielestäni parasta tässä on auttamisen konkreettisuus. Vaikka samalla euromäärällä saattaisi tehdä enemmän kehitysmaissa lasten hyväksi, tuntuu ihanalle paketoida ihan oikea paketti ja laittaa se eteenpäin hyvien toivomusten kera. Ja mikäänhän ei estä tukemasta tänä jouluna myös kehitysmaiden lapsia esimerkiksi toisenlaisten lahjojen muodossa (esim.http://www.toisenlainenlahja.fi/, http://www.pehmeapaketti.fi/)!
Maailma ei näillä pelastu, mutta siihen saattaa tulla hippusen verran enemmän hyvää joulumieltä.
Raskaus tunnetusti herkistää myös tunteet. Minullakin on itku ollut herkässä monen kirjan, laulun, elokuvan ja tv-ohjelman kanssa. Jouluun kuuluu joka tapauksessa tunnelmointi, joka saattaa tänä vuonna olla siis ennennäkemättömän runsasta.
Onneksi herkistellä voi myös hyvän asian puolesta! Ilokseni työpaikkani on mukana Joulupuu-hyväntekeväisyyskeräyksessä. Joulupuun tarkoituksena on kerätä joululahjoja Helsingin 8500 lastensuojelun piirissä olevalle lapselle ja nuorelle. On selvää, että lastensuojelussa olevalle on jo sattunut elämässä jotain ikävää, joten olisi ihanaa, että he eivät jää ilman joulupukin tuomisia. Mukana keräyksessä on useita yrityksiä, mutta myös yksityishenkilönä voi ojentaa auttavan pakettinsa. Niitä kerätään ennen joulua Forumin kauppakeskuksessa.
Käytännössä homma toimii niin, että lahjaan laitetaan narulla (ei teipillä) pakettikortti, jossa kerrotaan tuleeko lahja tytölle vai pojalle (varmasti osan lahjoista voi merkitä sopivaksi kummalle vaan), minkä ikäiselle lahja on ja kuvataan paketin tarkka sisältö. Sosiaalivirastossa näiden pakettikorttien mukaan lahjat ohjataan lapsille – ja kortit tietysti vaihdetaan sellaisiin, joissa lukee lapsen nimi. Lahjan ei tarvitse olla kaupasta, vaan myös esimerkiksi uudet itse tehdyt käsityöt otetaan ilolla vastaan. Ja mikäli oma mielikuvitus tai kokemus lapsista ei riitä, on kampanja kerännyt vielä vinkkilistan eri-ikäisten lasten lahjoista.
Mielestäni parasta tässä on auttamisen konkreettisuus. Vaikka samalla euromäärällä saattaisi tehdä enemmän kehitysmaissa lasten hyväksi, tuntuu ihanalle paketoida ihan oikea paketti ja laittaa se eteenpäin hyvien toivomusten kera. Ja mikäänhän ei estä tukemasta tänä jouluna myös kehitysmaiden lapsia esimerkiksi toisenlaisten lahjojen muodossa (esim.http://www.toisenlainenlahja.fi/, http://www.pehmeapaketti.fi/)!
Maailma ei näillä pelastu, mutta siihen saattaa tulla hippusen verran enemmän hyvää joulumieltä.
torstai 8. joulukuuta 2011
Pikku pähkinä
Kun kulkuri on varoissaan, häntä sanotaan turistiksi.
YLE:n nettisivuilla on tänään juttua harvinaisista nimistä ja niiden käsittelystä Oikeusministeriön nimilautakunnassa. Lautakunta on linjannut, että mm. Atominos ja Macadamia eivät ole sopivia nimiä suomalaislapsille. Kuulemma noin puolet käsiteltävistä nimistä ei mene läpi. Toisaalta käsittelyyn tulee vain muutamia kymmeniä nimiä, kun lapsia syntyy noin 60 000 vuodessa. Jotta nimi hyväksytään, sen pitää sopia kielikorvaan ja nimistöön. Tiukkapipoisia lautakunnassa ei kuulemma olla. Läpi ovatkin menneet mm. Kiirus ja Jackeriina.
Lapsen nimeäminen ei ole helppoa. Hirveä vastuu painaa, kun siitä meidän valitsemasta nimestä tulee iso osa pienen identiteettiä. Vaikka eihän se nimi tunnetusti miestä pahenna, jos ei mies nimeä. Jos nyt kuitenkin pyrkisi vähentämään koulukiusaamisen riskiä edes sen verran, että nimi ei ole ihan mahdoton. Toisaalta oma kullanmuru tuntuu tietysti niin erityiseltä, että hänelle haluaisi antaa sellaisen nimen, jota ei ole ihan joka toisella saman ikäisellä.
Miehen suvussa varsinkin pojat ovat saaneet toisia nimiä isovanhempiensa mukaan. Tavallaan ymmärrän kivan jatkuvuuden idean, mutta olen todennut, että meidän lapsi saa kyllä ihan omat nimet. En myöskään lämpene väännöksille ja johdannaisille meidän vanhempien nimistä.
Ymmärrän kyllä huomattavasti paremmin Jackeriinan vanhempia kuin niitä, jotka nimesivät lapsiaan Ridgeksi ja Brookeksi Kauniiden ja Rohkeiden mukaan. Ehkä erikoisuuden tavoittelu ei kuitenkaan ole meidän juttumme. Haussa on nimi, joka on selkeästi tunnistettavissa nimeksi, jota ei ole keksimällä keksitty, mutta joka ei olisi ihan yleisimpien etunimien top 10:ssä. Muutamia vaihtoehtoja onkin jo pyöritelty, niin tytölle kuin pojalle.
YLE:n nettisivuilla on tänään juttua harvinaisista nimistä ja niiden käsittelystä Oikeusministeriön nimilautakunnassa. Lautakunta on linjannut, että mm. Atominos ja Macadamia eivät ole sopivia nimiä suomalaislapsille. Kuulemma noin puolet käsiteltävistä nimistä ei mene läpi. Toisaalta käsittelyyn tulee vain muutamia kymmeniä nimiä, kun lapsia syntyy noin 60 000 vuodessa. Jotta nimi hyväksytään, sen pitää sopia kielikorvaan ja nimistöön. Tiukkapipoisia lautakunnassa ei kuulemma olla. Läpi ovatkin menneet mm. Kiirus ja Jackeriina.
 |
| Ei auta, vaikka lapsi olisi ihan näiden pähkinöiden näköinen. |
Lapsen nimeäminen ei ole helppoa. Hirveä vastuu painaa, kun siitä meidän valitsemasta nimestä tulee iso osa pienen identiteettiä. Vaikka eihän se nimi tunnetusti miestä pahenna, jos ei mies nimeä. Jos nyt kuitenkin pyrkisi vähentämään koulukiusaamisen riskiä edes sen verran, että nimi ei ole ihan mahdoton. Toisaalta oma kullanmuru tuntuu tietysti niin erityiseltä, että hänelle haluaisi antaa sellaisen nimen, jota ei ole ihan joka toisella saman ikäisellä.
Miehen suvussa varsinkin pojat ovat saaneet toisia nimiä isovanhempiensa mukaan. Tavallaan ymmärrän kivan jatkuvuuden idean, mutta olen todennut, että meidän lapsi saa kyllä ihan omat nimet. En myöskään lämpene väännöksille ja johdannaisille meidän vanhempien nimistä.
Ymmärrän kyllä huomattavasti paremmin Jackeriinan vanhempia kuin niitä, jotka nimesivät lapsiaan Ridgeksi ja Brookeksi Kauniiden ja Rohkeiden mukaan. Ehkä erikoisuuden tavoittelu ei kuitenkaan ole meidän juttumme. Haussa on nimi, joka on selkeästi tunnistettavissa nimeksi, jota ei ole keksimällä keksitty, mutta joka ei olisi ihan yleisimpien etunimien top 10:ssä. Muutamia vaihtoehtoja onkin jo pyöritelty, niin tytölle kuin pojalle.
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Mikä meitä yhdistää
Ainoa tapa levittää onnellisuutta on jakaa se jonkun kanssa.
Maanantain juhlimiset meni hyvin ja kivasti. Ja niiden jälkeen eilinen itsenäisyyspäivä tosiaan ihan kotioloissa. Onneksi Yleisradio tarjosi sohvaperunoille perinneohjelmaa, kuten Tuntemattoman sotilaan ja tietysti Linnan juhlat. Itse tarjosimme paahtopaistia ja uunijuureksia, mikä onkin itse asiassa loistavaa laiskan juhlijan kattaus: ruoan piti lähinnä olla möllöttää uunissa pitkään. Jälkkäriksi jäätelöä.
Maha sai kemuissa taas uusia faneja. Emme ole kertoneet raskaudesta esimerkiksi Facebookissa, joten monet ihan tututkin ihmiset, joiden kanssa ei tule syystä tai toisesta nähtyä kovin usein, pääsivät yllättymään positiivisesti (tai ainakin toivottavasti positiivisesti).
Samalla huomasi, kuinka raskaudessa ja vauvojen saamisessa on jotain ihmisiä maagisesti yhdistävää. Puolitutut halailevat estoitta, luvalla ja luvatta halutaan taputella mahaa ja kokemuksia jaetaan avoimesti. Tyypit, joista sitä ei ikinä uskoisi, kertovat herkistellen kokemuksiaan isäksi tulosta. Tietysti alkoholilla saattoi muiden kuin itseni osalta olla osuutta asiaan…
Minusta huomio on ainakin toistaiseksi tuntunut mukavalle. Vauva on meille iso juttu, joten on kivaa, että odotus saa aikaan reaktioita myös toisissa. Saa tietysti nähdä, mikä on suhtautuminen sitten, jos väsyneenä ruuhkaisessa ruokakaupassa joku täysin tuntematon haluaa tulla taputtelemaan vatsaa…
Maanantain juhlimiset meni hyvin ja kivasti. Ja niiden jälkeen eilinen itsenäisyyspäivä tosiaan ihan kotioloissa. Onneksi Yleisradio tarjosi sohvaperunoille perinneohjelmaa, kuten Tuntemattoman sotilaan ja tietysti Linnan juhlat. Itse tarjosimme paahtopaistia ja uunijuureksia, mikä onkin itse asiassa loistavaa laiskan juhlijan kattaus: ruoan piti lähinnä olla möllöttää uunissa pitkään. Jälkkäriksi jäätelöä.
Maha sai kemuissa taas uusia faneja. Emme ole kertoneet raskaudesta esimerkiksi Facebookissa, joten monet ihan tututkin ihmiset, joiden kanssa ei tule syystä tai toisesta nähtyä kovin usein, pääsivät yllättymään positiivisesti (tai ainakin toivottavasti positiivisesti).
Samalla huomasi, kuinka raskaudessa ja vauvojen saamisessa on jotain ihmisiä maagisesti yhdistävää. Puolitutut halailevat estoitta, luvalla ja luvatta halutaan taputella mahaa ja kokemuksia jaetaan avoimesti. Tyypit, joista sitä ei ikinä uskoisi, kertovat herkistellen kokemuksiaan isäksi tulosta. Tietysti alkoholilla saattoi muiden kuin itseni osalta olla osuutta asiaan…
Minusta huomio on ainakin toistaiseksi tuntunut mukavalle. Vauva on meille iso juttu, joten on kivaa, että odotus saa aikaan reaktioita myös toisissa. Saa tietysti nähdä, mikä on suhtautuminen sitten, jos väsyneenä ruuhkaisessa ruokakaupassa joku täysin tuntematon haluaa tulla taputtelemaan vatsaa…
maanantai 5. joulukuuta 2011
Mamma juhlii
Maanantaisin tunnen itseni Robinson Crusoeksi saarellaan: odotan perjantaita.
Vaikka on pimeää ja vetistä, eikä suinkaan talvista on sentään samalla myös pikkujoulukausi tai muuten vaan yleisesti juhlakausi. Tänään useammatkin järjestäjät ovat innostuneet huomisesta vapaapäivästä, joten päädymme sukkuloimaan kaksissa juhlissa. Ei ihan tavallista maanantaitoimintaa siis.
Odottavan äidin juhlinta eroaa ainakin omalla kohdallani aiemmasta juhlimisesta. Tietysti on alkoholikysymys. Vaikka en ennenkään pyrkinyt cocktailkutsuilla konttauskuntoon, joutuu nyt pohtimaan onkohan siellä muistettu mitään alkoholitonta vaihtoehtoa. Kaikki eivät muista. Tai jos en halua juoda makeaa limua koko iltaa, pitäisikö ottaa teinityyppisesti oma pullo mukaan. Uusi musta muuten käsitteli aikanaan alkoholittomia maljajuomia – pommac ei siis suinkaan ole ainoa vaihtoehto.
Seuraava ero tulee pukeutumisesta. Toistaiseksi nilkat ovat kyllä kestäneet korkokengät, eikä jalkojen turvotus vielä vaivaa. Sen sijaan juhlavaatevalikoimani ei oikein sovellu vatsan kanssa käytettäväksi. En halua näyttää sille, että olen väkipakolla ahtautunut johonkin, enkä varsinkaan halua että olo on ahtautunut. Onneksi ihana siskoni lainasi minulle mekkoaan, joka hämmentävästi empireleikkauksen ja liehuhelman avulla soveltuu niin hänen pitkälle ja hoikalle kuin minun lyhyelle ja vauvamahaiselle olemukselleni.
Hyvä puoli on se, että taksijonossa ei ole tarve seistä turhautumassa, kun olen nykyään aina ajokunnossa. Tosin jos muut juhlijat haluavat samaan kyytiin, saavat varautua siihen, että aamuun asti ei biletetä, sillä minulle tulee uni silmään melko herkästi.
Kutsua Linnan juhliin ei kuulunut, joten huomista itsenäisyyspäivää juhlittaneen sitten rauhallisesti kotioloissa.
Vaikka on pimeää ja vetistä, eikä suinkaan talvista on sentään samalla myös pikkujoulukausi tai muuten vaan yleisesti juhlakausi. Tänään useammatkin järjestäjät ovat innostuneet huomisesta vapaapäivästä, joten päädymme sukkuloimaan kaksissa juhlissa. Ei ihan tavallista maanantaitoimintaa siis.
Odottavan äidin juhlinta eroaa ainakin omalla kohdallani aiemmasta juhlimisesta. Tietysti on alkoholikysymys. Vaikka en ennenkään pyrkinyt cocktailkutsuilla konttauskuntoon, joutuu nyt pohtimaan onkohan siellä muistettu mitään alkoholitonta vaihtoehtoa. Kaikki eivät muista. Tai jos en halua juoda makeaa limua koko iltaa, pitäisikö ottaa teinityyppisesti oma pullo mukaan. Uusi musta muuten käsitteli aikanaan alkoholittomia maljajuomia – pommac ei siis suinkaan ole ainoa vaihtoehto.
Seuraava ero tulee pukeutumisesta. Toistaiseksi nilkat ovat kyllä kestäneet korkokengät, eikä jalkojen turvotus vielä vaivaa. Sen sijaan juhlavaatevalikoimani ei oikein sovellu vatsan kanssa käytettäväksi. En halua näyttää sille, että olen väkipakolla ahtautunut johonkin, enkä varsinkaan halua että olo on ahtautunut. Onneksi ihana siskoni lainasi minulle mekkoaan, joka hämmentävästi empireleikkauksen ja liehuhelman avulla soveltuu niin hänen pitkälle ja hoikalle kuin minun lyhyelle ja vauvamahaiselle olemukselleni.
Hyvä puoli on se, että taksijonossa ei ole tarve seistä turhautumassa, kun olen nykyään aina ajokunnossa. Tosin jos muut juhlijat haluavat samaan kyytiin, saavat varautua siihen, että aamuun asti ei biletetä, sillä minulle tulee uni silmään melko herkästi.
Kutsua Linnan juhliin ei kuulunut, joten huomista itsenäisyyspäivää juhlittaneen sitten rauhallisesti kotioloissa.
perjantai 2. joulukuuta 2011
Äh, tahtoo kans!
Elämänohje, jota voi kutsua "Pandoran säännöksi". Älä koskaan avaa laatikkoa, jota et ole itse sulkenut.
Aamun Hesari kertoi, että ensi vuonna vietettävän Design Capital vuoden yhtenä osana äitiyspakkauksen laatikon ulkoasu uudistetaan. Nykyinen on valkoinen Kelan logolla.
Uusia ideoita voi käydä katsomassa täällä: http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/081111123911AS?OpenDocument
Ihan mahtava idea! Moni vauvahan nukkuu ensimmäiset kuukautensa kyseisessä laatikossa, tietääkseni myös minä itse kultaisella 80-luvulla. Sivuhuomiona, kokeilkaapa huviksenne joskus kertoa esim. amerikkalaisille, että Suomessa valtio jakaa vauvoille vaatteita ja sitten siinä laatikossa voi nukkua. Kauhistuneet ulkomaalaiset pohtivat samanlaisiin univormuihin puettuja pelkässä pahvilaatikossa yönsä viettäviä vauvoja ja ovat tosi iloisia, että heillä valtio ei puutu tällä tavoin perheiden elämään.
Vaikka lasta ei laatikossa nukuttaisi, niin mieluummin minä käyttäisin kaunista laatikkoa esimerkiksi säilytyslaatikkona. Ainoa probleemi hienossa systeemissä on se, että meidän vauveli syntyy muutaman kuukauden liian aikaisin! Joudumme siis tyytymään tylsään laatikkoon, pöh.
Aamun Hesari kertoi, että ensi vuonna vietettävän Design Capital vuoden yhtenä osana äitiyspakkauksen laatikon ulkoasu uudistetaan. Nykyinen on valkoinen Kelan logolla.
Uusia ideoita voi käydä katsomassa täällä: http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/081111123911AS?OpenDocument
Ihan mahtava idea! Moni vauvahan nukkuu ensimmäiset kuukautensa kyseisessä laatikossa, tietääkseni myös minä itse kultaisella 80-luvulla. Sivuhuomiona, kokeilkaapa huviksenne joskus kertoa esim. amerikkalaisille, että Suomessa valtio jakaa vauvoille vaatteita ja sitten siinä laatikossa voi nukkua. Kauhistuneet ulkomaalaiset pohtivat samanlaisiin univormuihin puettuja pelkässä pahvilaatikossa yönsä viettäviä vauvoja ja ovat tosi iloisia, että heillä valtio ei puutu tällä tavoin perheiden elämään.
Vaikka lasta ei laatikossa nukuttaisi, niin mieluummin minä käyttäisin kaunista laatikkoa esimerkiksi säilytyslaatikkona. Ainoa probleemi hienossa systeemissä on se, että meidän vauveli syntyy muutaman kuukauden liian aikaisin! Joudumme siis tyytymään tylsään laatikkoon, pöh.
torstai 1. joulukuuta 2011
Esikoisen esikoinen
Huipulla on yksinäistä - Mutta siellä syö paremmin.
Oivalsin kesken työmatkan ruuhkabussissa, että meidän pienestä tulee oman perheeni toinen esikoinen. Siihen asti minä olen perheeni ainoa esikoinen. Isäni ja äitini ovat molemmat pikkusisaruksia ja siskoni on pikkusisko. Miehellä on kaksi vanhempaa sisarusta.
Saman perheen lasten syntymäjärjestyksen vaikutuksesta lapsen elämään on monia uskomuksia ja jonkin verran asioita on tutkittukin. Silloinkaan ei kuitenkaan olla yksimielisiä siitä, mikä erilaisuuden taustalla todella on.
Esikoisia on pidetty älykkäinä suoriutujina. Vau.fi kertoo, että norjalaisissa ja hollantilaisissa tutkimuksissa esikoisten ÄO on havaittu hieman myöhemmin syntyneitä korkeammaksi. Osittain tätä on selitetty sillä, että esikoinen saa syntyessään itselleen kaikki vanhempien käytettävissä olevat resurssit, olivat ne sitten aineellisia tai aineettomia, kuten aikaa ja huomiota. Toisaalta joissain tutkimuksissa on huomattu ”esikoisvaikutusta” myös kaksosista ensin syntyneellä ja tuskin häneen panostetaan enempää kuin kaksoissisarukseensa.
Asian kääntöpuolena voi ehkä pitää sitä, että esikoinen on monessa asiassa läpi kasvunsa vanhempiensa harjoittelukappale. Hänen kanssaan joudutaan aina uusiin tilanteisiin. Monessa perheessä esikoiset ovat sitä mieltä, että nuoremmille oli lepsummat säännöt, kun esikoisen kanssa oli käyty tiukkaakin rajanvetoa.
Esikoisten sanotaan olevan persoonaltaan mm. päämäärätietoisia, dominoivia, tunnollisia ja myös neuroottisia. He ovat järjestelmällisempiä ja toimivat sääntöjen mukaan. Hyväksyntää esikoinen saa parhaiten olemalla mukautuvainen, avulias, itsenäinen ja reipas. Sisarusten synnyttyä esikoinen myös usein oppii vastuunkantajan roolin.
Pieni tulee tietysti olemaan (ainakin aluksi) myös ainoa lapsi. Heistä kansanviisauksilla on aika vähän hyvää sanottavaa. Omassa lähipiiristä löytyy kyllä ainoita lapsia, eivätkä he ole narsisteja tai kyvyttömiä toimimaan ryhmässä. Ehkä sisarussuhde on kuitenkin jotain sellaista, mitä on mahdoton täysin ymmärtää, jos sitä ei ole.
Syntymäjärjestyksen vaikutus taitaa olla kuin horoskoopit, niistäkin voi poimia tiettyjä piirteitä, jotka pätevät itseen ja jättää huomiotta ne, mitkä eivät oikein istu. Tulevaisuus näyttänee tunnistanko joskus itse esikoisena oman esikoiseni kokemuksia eri tavoin kuin perheen vauva kuopus-isänsä.
Oivalsin kesken työmatkan ruuhkabussissa, että meidän pienestä tulee oman perheeni toinen esikoinen. Siihen asti minä olen perheeni ainoa esikoinen. Isäni ja äitini ovat molemmat pikkusisaruksia ja siskoni on pikkusisko. Miehellä on kaksi vanhempaa sisarusta.
Saman perheen lasten syntymäjärjestyksen vaikutuksesta lapsen elämään on monia uskomuksia ja jonkin verran asioita on tutkittukin. Silloinkaan ei kuitenkaan olla yksimielisiä siitä, mikä erilaisuuden taustalla todella on.
Esikoisia on pidetty älykkäinä suoriutujina. Vau.fi kertoo, että norjalaisissa ja hollantilaisissa tutkimuksissa esikoisten ÄO on havaittu hieman myöhemmin syntyneitä korkeammaksi. Osittain tätä on selitetty sillä, että esikoinen saa syntyessään itselleen kaikki vanhempien käytettävissä olevat resurssit, olivat ne sitten aineellisia tai aineettomia, kuten aikaa ja huomiota. Toisaalta joissain tutkimuksissa on huomattu ”esikoisvaikutusta” myös kaksosista ensin syntyneellä ja tuskin häneen panostetaan enempää kuin kaksoissisarukseensa.
Asian kääntöpuolena voi ehkä pitää sitä, että esikoinen on monessa asiassa läpi kasvunsa vanhempiensa harjoittelukappale. Hänen kanssaan joudutaan aina uusiin tilanteisiin. Monessa perheessä esikoiset ovat sitä mieltä, että nuoremmille oli lepsummat säännöt, kun esikoisen kanssa oli käyty tiukkaakin rajanvetoa.
Esikoisten sanotaan olevan persoonaltaan mm. päämäärätietoisia, dominoivia, tunnollisia ja myös neuroottisia. He ovat järjestelmällisempiä ja toimivat sääntöjen mukaan. Hyväksyntää esikoinen saa parhaiten olemalla mukautuvainen, avulias, itsenäinen ja reipas. Sisarusten synnyttyä esikoinen myös usein oppii vastuunkantajan roolin.
Pieni tulee tietysti olemaan (ainakin aluksi) myös ainoa lapsi. Heistä kansanviisauksilla on aika vähän hyvää sanottavaa. Omassa lähipiiristä löytyy kyllä ainoita lapsia, eivätkä he ole narsisteja tai kyvyttömiä toimimaan ryhmässä. Ehkä sisarussuhde on kuitenkin jotain sellaista, mitä on mahdoton täysin ymmärtää, jos sitä ei ole.
Syntymäjärjestyksen vaikutus taitaa olla kuin horoskoopit, niistäkin voi poimia tiettyjä piirteitä, jotka pätevät itseen ja jättää huomiotta ne, mitkä eivät oikein istu. Tulevaisuus näyttänee tunnistanko joskus itse esikoisena oman esikoiseni kokemuksia eri tavoin kuin perheen vauva kuopus-isänsä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)