Kukaan ei todella kuuntele toista. Kokeile itse joskus ja huomaat miksi.
Synnytys on jälleen esillä mediassa. Tänään YLE kertoo, että yhä useammat haluavat mukaan synnytykseen niin sanotun doulan eli tukihenkilön. Doulan tärkeimpiä tehtäviä on kannustaa ja tukea äitiä, sekä välittää hänen toiveitaan kätilölle.
Doula-palvelun suosion kasvu kertonee siitä, että synnyttäjät kaipaavat läsnäoloa ja tukea enemmän kuin lääketieteelliseltä henkilökunnalta on saatavissa. Ei tarvitse kysellä kovin monelta aiemmin synnyttäneeltä kuullakseen, että synnyttäjä ja isä ovat saaneet olla pitkiäkin aikoja omine neuvoineen – mikä ymmärrettävästi on tuntunut varsinkin ensisynnyttäjistä turvattomalta.
Vaikka tässä vaiheessa oma ainoa varsinainen huoleni synnyttämisen suhteen on tosiaan se, että tuntuu olevan ihan tuurista kiinni miten meille osuva kätilö suhtautuu minuun, mukana olevaan isään ja koko synnytykseen. Tulen luultavasti olemaan hyvin neuroottisen tarkka, jotta minulle kerrotaan, missä vaiheessa synnytystä mitäkin päätöksiä esimerkiksi kivun lievittämisestä on viimeistään tehtävä. Olen nimittäin kuullut aivan liian monta tarinaa, joissa kätilö on kertonut, että päätöksiä voidaan tehdä myöhemmin - mutta sitten, kun synnyttäjä olisi lievitystä halunnut, kerrotaankin, että on jo liian myöhäistä.
Itselleni en kuitenkaan usko haluavani doulaa. Ensinnäkin ajatus vielä yhdestä ihmisestä synnytystilanteessa tuntuu liialliselle, en halua että synnytykseni on mikään torikokous. Toisekseen, ja tärkeämpänä asiana, minusta on kätilön velvollisuus olla ihan itse perillä synnyttäjän tilanteesta ja kuunnella vaikkapa sitten isän välittämänä äidin toiveita, jos niitä ei itse pysty juuri silloin ilmaisemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti