maanantai 5. joulukuuta 2011

Mamma juhlii

Maanantaisin tunnen itseni Robinson Crusoeksi saarellaan: odotan perjantaita.

Vaikka on pimeää ja vetistä, eikä suinkaan talvista on sentään samalla myös pikkujoulukausi tai muuten vaan yleisesti juhlakausi. Tänään useammatkin järjestäjät ovat innostuneet huomisesta vapaapäivästä, joten päädymme sukkuloimaan kaksissa juhlissa. Ei ihan tavallista maanantaitoimintaa siis.

Odottavan äidin juhlinta eroaa ainakin omalla kohdallani aiemmasta juhlimisesta. Tietysti on alkoholikysymys. Vaikka en ennenkään pyrkinyt cocktailkutsuilla konttauskuntoon, joutuu nyt pohtimaan onkohan siellä muistettu mitään alkoholitonta vaihtoehtoa. Kaikki eivät muista. Tai jos en halua juoda makeaa limua koko iltaa, pitäisikö ottaa teinityyppisesti oma pullo mukaan. Uusi musta muuten käsitteli aikanaan alkoholittomia maljajuomia – pommac ei siis suinkaan ole ainoa vaihtoehto.

Seuraava ero tulee pukeutumisesta. Toistaiseksi nilkat ovat kyllä kestäneet korkokengät, eikä jalkojen turvotus vielä vaivaa. Sen sijaan juhlavaatevalikoimani ei oikein sovellu vatsan kanssa käytettäväksi. En halua näyttää sille, että olen väkipakolla ahtautunut johonkin, enkä varsinkaan halua että olo on ahtautunut. Onneksi ihana siskoni lainasi minulle mekkoaan, joka hämmentävästi empireleikkauksen ja liehuhelman avulla soveltuu niin hänen pitkälle ja hoikalle kuin minun lyhyelle ja vauvamahaiselle olemukselleni.

Hyvä puoli on se, että taksijonossa ei ole tarve seistä turhautumassa, kun olen nykyään aina ajokunnossa. Tosin jos muut juhlijat haluavat samaan kyytiin, saavat varautua siihen, että aamuun asti ei biletetä, sillä minulle tulee uni silmään melko herkästi.

Kutsua Linnan juhliin ei kuulunut, joten huomista itsenäisyyspäivää juhlittaneen sitten rauhallisesti kotioloissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti