Rakkaus katsoo kaukoputkella, kateus mikroskoopilla.
Tänään on kauan odotettu päivä: menemme rakenneultraan. Tuntuu, että siitä on ikuisuus, kun edellisen kerran pääsimme kurkistelemaan kaverin menoa vatsassa. Silloin hän oli kokonaisuudessaan noin kuusisenttinen, tässä vaiheessa keskiarvopituus on noin 25 senttiä. Painokin on moninkertaistunut (toim. huom. vauvan, ei äidin).
Tämän ultran suuria kysymyksiä on pienen hyvinvoinnin ja kehityksen edistymisen lisäksi se, onko tulokas tyttö vai poika. Kuten olen aiemmin kertonut, olemme varmaankin sen verran uteliaita, että mikäli pikkuinen paikkojansa vilauttaa emme malta olla kuulematta. Tosin ei olisi ensimmäinen kerta, kun toimin tilanteissa eri tavoin kuin olin ajatellut noin intuition tai fiiliksen pohjalta. Ja koko ajan täytyy pitää mielessä, että tietoa ei a) välttämättä saa ja b) kyseessä ei itse asiassa ole tieto, vaan arvio.
Tässä vaiheessa sukupuolta kysellään ehkä siksi niin innolla, että paljon muuta ei pienestä vielä tiedetä. Onko sitten vaara, että sukupuoli alkaa ohjailla omia ajatuksia liikaa? Alanko hyvistä aikeista huolimatta ajatella, että lapsesta tulee varmaankin tällainen, kun hän kerran on poika/tyttö? En tiedä, tiedän vain että olen hyvä huolestuttamaan itseni tällaisia pohtimalla.
Mikä sitten muuttuisi odotuksessa, jos tänään selviää tuleeko meille tyttö vai poika? Aika vähän varmaankaan… Suunnitelmissa ei ole värikoodatun vaatevaraston hankkiminen tai lastenhuoneen sisustaminen sukupuolen mukaan. Esimerkiksi unissani, joissa vauva on syntynyt, ei ole tullut esiin kumpi hän olisi. Oma olo oli alkuraskaudesta ehkä hienonhienosti kallellaan poikaan päin ja nyt taas tuntuisi hippusen enemmän tytölle. Varmaa on, että sukupuoli ei vaikuta siihen kuinka toivottu ja rakastettu pienemme on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti