Maanantaina Hesarin Elämä-sivuilla kolme eri pariskuntaa kertoi, miten lapsi/lapset (1-3) ovat vaikuttaneet parisuhteeseen.
Kyseinen juttu vaikutti minun ja miehen parisuhteeseen siinä mielessä myönteisesti, että nauroimme sille yhdessä.
Johtuu varmaan tilanpuutteesta ja halusta suojella yksityisyyttään, että yksikään perheistä ei sanonut mitään kovinkaan raflaavaa tai yllättävää. Joo tosiaan isoin shokki lienee tämä ensimmäinen muksu, kahden lapsen kanssa on tärkeää, että molemmat vanhemmat osallistuu ja kolmannen kohdalla ollaan jo ihan tosi perhekeskeisiä.
Huutelimme hep jokaisen parien mainitseman riidanaiheen kohdalla. Sotkut ärsyttävät, väsyttää ja hitto vie sitä tulee kateelliseksi, kun toisella on joskus aikuisaikaa kaverien kanssa. Tuttua huttua, mutta ei mitenkään maailmaa mullistavaa. Surullista tai positiivista - miten sen nyt haluaa ottaa - oli se, että näille pareille tilanne oli tuollainen, vaikka he hoitivat parisuhdettaan säännöllisesti. Yksikin pari kävi jossain kahden viikon välein!
Me olemme olleet ilman vauvaa kerran syömässä ja se oli elokuussa. Olisihan se varmasti hyväksi ja kivaa, mutta emme me koe olevamme kriisissä juuri nyt ilman "ulkoilua". Kauhea sanoa, mutta huolestuneempi olisin, jos vauvavaiheessa parisuhteeni onnellisuus ja kestävyys riippuisi siitä, miten usein pääsemme johonkin rentoutumaan. Tässä nyt on varmaan mukana pientä katkeruuslisää - siis oikeasti kahden viikon välein, mitä luksusta.
Illalla katsoin uudelleen Revolutionary Road -leffan. Siinä pariskunta on muuttanut lähiöön viettämään lapsiperhe-elämää ja vihaa sitä. Ne eivät vissiin käyneet yhdessä ulkona kahden viikon välein (ei, en aio päästä tästä yli). Oikeasti tämä kuvitteellinen pari vihasi sitä, millaiseksi he olivat elämänsä muokanneet ja sitä ei kyllä mikään määrä leffailtoja korjaa. Ehkä olisi helpottanut, jos he olisivat toteuttaneet haaveensa, lastenkin kanssa.
Sitä minä tosiaan toivon, että emme päädy miehen kanssa luulemaan, että meidän on pakko tehdä asiat tietyllä tavalla, koska meillä on lapsi.
Mä kans kauhulla odotan, et miten oma parisuhde tulee muuttumaan, kun niitä mukuloita tullaan hankkimaan.
VastaaPoistaParit on erilaisia. Toiset viihtyy kotona, toiset menossa ja näille menossa oleville pareille on varmaan suurin muutos se lapsen tulo elämään, ku joutuukin sit sen kanssa olee niin tiiviisti kotona.
Mä olen itse aina ollut enemmän kotikissa ja niin on mieskin, joten en usko et tulee olee niin hirveän tiukkaa se kotona oleminen. Silti kyllä se varmsti vanhemmille on juhlaa päästä kahdestaan, vaikkapa esim. leffaan kaksistaan tai ulos syömään ilman lapsia.
Ei nyt ihan kauhulla kannata odottaa :) Tietty pitää tiedostaa, että elämä muuttuu. Parisuhteen kannalta meille tärkeintä on ollut, että ollaan ns. samalla sivulla ja yhdessä tässä elämänvaiheessa.
PoistaEn ole ainoa, jonka parisuhde on voinut vautan jälkeen vallan hyvin niinkin, että iltaisin istutaan yhdessä sohvalla. Juuri tässä yksi ilta mies yllätti ihan tavallisena iltana korkkaamalla pikku pullon skumppaa ja juotiin sitten lasilliset ihan vaan juhlistaaksemme arkea.
Omat menot on tosiaan minimissä, mutta vauvan kanssa voi mennä moniin paikkoihin. Mikä ei tokikaan poista sitä, että on ihana mennä joskus kahdestaan johonkin tai viettää omien kavereiden kanssa aikuisaikaa, mutta elämänlaatu tai joku "kokonaisonnellisuus" ei ole siitä kiinni.
Itselläni tämä on ollut myös suhtautumiskysymys: joo nyt ollaan paljon kotona, mutta se voi olla myös ihanaa, ettei tarvitse raahautua marraskuun loskassa aamulla mihinkään. Ei tule käytyä paljoa missään, mutta leffoja voi katsella ja kirjoja lukea myös kotisohvalla.
Ja ennen kaikkea, tämä vaihe ei kestä ikuisesti. Kuten eräs ystäväni samassa tilanteessa totesi, kai se olisi aika sama vaikka tämän vuoden kykkisi kokonaan neljän seinän sisällä - ja niin paha tilanne ei tosiaan ole.
Tulipas pitkä sepostus!