keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Kiireinen some-äiti

Heh-heh-hee

Tällaisia juttuja ehtii tehdä vain töissä käyvä äiti - koska töissä voi pitää kahvitauon. Siis sellaisen kahvitauon, jonka aikana kukaan ei karju tai heiluta kädessäsi olevaa mukia, koska siinä on kukkia/possu/muumi.

Töissä kahvitauolla ehtii myös esimerkiksi päivittää Facebook-statustaan silloin tällöin. Eihän siihen mene aikaa juuri lainkaan! Kotiäiteillessä sitä ei kuitenkaan ehdi ikinä, tai jos joskus ehtisi ei muista juuri silloin tai sitten ei keksi mitään mikä muka kiinnostaisi ketään. Silti kuitenkin olisi kiva kertoa maailmalle, että on vielä elossa.

Nyt tähän olemattomaan ongelmaan on olemassa ratkaisu. Kaveri vinkkasi vempeleestä, joka kehittelee käyttäjälle Facebook-statuksia. Esimerkiksi näin:

"Ei mene nyt hyvin tämä terveellisen elämän aloittaminen, sanoi hän suklaata syödessään."
"Huomisesta alkaen keskityn mahan kasvattamiseen ja lähden pe sinne Saksaan."
"olisi voinut jäädä, yöunet raikastivat kummasti!"
"Viikonloppuna bambia tulilla ja loma, loma ei"

Nuohan sopii oikein hyvin kaikki väsyneen äipän tekeleiksi! Varsinkin jos ajatellaan Saksaan lähtemistä uhkailuna ja/tai toiveajatteluna...

Saakohan tuohon vielä ajastusmahdollisuuden. Voisi valmiiksi laittaa tulemaan ekaksi kolmeksi vauvakuukaudeksi parin päivän välein yhden.

Ihmekoje löytyy täältä: http://what-would-i-say.com/


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti