Voihan vierastus.
Pikkuinen täyttää jouluaattona 8 kuukautta. Odotan sitä enemmän kuin varsinaista joulua, sillä 8 kk on joidenkin lähteiden mukaan sellainen ikä, jossa vierastus alkaisi helpottaa. Nyt noin kaksi kuukautta neiti on nimittäin enemmän tai vähemmän (yleensä enemmän) ollut sitä mieltä, että tahtoo vain ja ainoastaan äidin mieluiten koko ajaksi. Isä käy, jos ollaan hyvällä tuulella.
Vaikka äiti olisikin paikalla ja pitäisi sylissä, saattavat kavalat muut ihmiset ilmeisesti uhata tätä maailman parasta asetelmaa. Siinä sitten on äiti helisemässä, kun joulunalusvierailuilla lapsi kitisee lähes tauotta - paitsi vessassa, jossa saa olla kahdestaan äidin kanssa. Tosi innolla odotan joulun neljän päivän kyläilyputkea. Hirveästi sukulaisia, jotka tahtoisivat halia ja sylitellä, ja yhdelle ei vaan käy. Koska ei käy. Uskon täysin väitteen, että vierastaminenkn on luonnekysymys.
Tiedän toki, että vierastus on merkki terveestä kiintymyssuhteesta. Onhan se ihana tietää, että juuri minä olen äitinä se pienen tärkein turva ja tuki - myös ja ennenkaikkea hänen itsensä mielestä. Nyt kun vielä saataisiin se luottamus, että äiti ei katoa maailmasta, vaikka olisi poissa näkyvistä tai näkyvillä olisi myös muita ihmisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti