Se alkaa asian välttelemisellä. Sen jälkeen siitä aletaan puhua epämääräisesti: täytyis tässä joskus. Sitten puheeseen tulee hieman hätäännystä: olis ihan oikeesti pakko. Viimein sitä ei voi enää välttää.
Alkaa suunnittelu, johon kuuluu oleellisena osana huonojen tekosyiden esittämistä sille, miksi ei voi hoitaa asiaa. Totuus on, että kumpikaan ei halua.
Käydä kaupassa nimittäin.
Meillä ei ole lähellä (= lyhyt kävelymatka) lähikauppaa. Käymme siis autolla isossa kaupassa pitkän listan kanssa. Ostoksien suunnittelu on tietysti järkevääkin ja säästää aikaa ja bensaa, kun kaupassa ei ravaa usein. Syy harvoin käymiseen on kuitenkin se, että reissut ovat molemmille tavalla tai toisella kamalia.
Mies ei voi sietää itse kaupassa kiertelyä ja tavaroiden haalimista. Ruuhkaisat kaupat ovat hänelle jokin helvetin taso.
Kummatkin inhoamme kassajonoja. Voisiko joku selittää, miksi kassajonossa seisomisaika on vakio, riippumatta kassojen, asiakkaiden ja ostettujen tuotteiden määrästä?!
Minä inhoan touhuun liittyvää raahaamista ja nostelua. Kärryjen työntely nyt vielä menee, mutta on ihan kidutusta nostella tavarat sieltä hihnalle ja sitten yrittää nopeasti seuraavien hengittäessä niskaan pakata ne kasseihin. Sitten kassit pitää vielä nostaa autoon ja raahata autosta kotiin asti.
Ja juu, olemme kokeilleet nettikauppoja. Niiden ongelma on, että käyttöliittymäshoppailu vie itsessään aikaa pienen kauppareissun verran (vika voi toki olla myös käyttäjissä), valikoima tuntuu olevan suppeampi ja sitten pitää vielä olla kotona noin neljän tunnin ikkunan sisällä odottelemassa ruokiaan.
Odotamme siis palveluyhteiskunnan kehittymistä siihen, että saatavilla on järkevän hintaisia "personal shoppereita" tai ostoskärryjä, jotka skannaavat ostokset, niin että ne voi pakata suoraan hyllyltä omaan kassiin ja eliminoida muutamat turhat edestakaisin nostelut.
Lapsi tosin ainakin toistaiseksi viihtyy kaupassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti