Kukaan ei voi tuntea itseään niin avuttomaksi, kuin sairaan kultakalan omistaja.
Meillä on kärsitty vatsavaivoista. Vaivoja on vain vauvalla, mutta kyllä niistä kärsii ihan koko perhe. Vanhempien oma aika jää minuutteihin, kun pienen uni keskeytyy vatsanväänteeseen. Korvat soivat, kun nostat pienen rääkyjän pystyasentoon sylissä. Tuskaisinta on kuitenkin se, ettei oikein voi auttaa. Välillä sitä tuntee itsensä ihan huijariksi, kun hyssyttää lasta. Ihan kuin antaisin pienelle väärää toivoa, että voisin jotenkin helpottaa tuskaista vatsaa.
Kaikenlaista on tietysti kokeiltu. Röyhtäyttämistä kesken syöttämisen ja jälkeen. Mahdollisimman pystyasennossa syöttämistä ja pystyssä kantamista. Kantoliinassa kantamista. Hierontaa ja vyöhyketerapiaa. Rela-tippoja. Äidin ruokavaliota on katsottu.
Osasta keinoja tuntuu saavan hetken helpotusta, mutta suuremmin vatsa ei tunnu rauhoittuvan. Onneksi yöt menevät kuitenkin hyvin, kun illan koettelemuksista päästään nukkumaan asti. Lohduttaudumme sillä, että jokainen itkuinen ilta tarkoittaa taas pikkuisen kypsempää ruoansulatusta ja toivottavasti jossain vaiheessa ajan kanssa vaivat vähenevät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti