Not all who wonder are lost (Tolkien)
Keskikesän juhla alkaa olla menneisyyden puolella ja ainakin meilläpäin sää näyttää sille, että se siirtyi suoraan syksyyn. Juhannuksen vietto meni kivasti ja onneksi pikkuneiti ei vielä tunne yöttömän yön käsitettä ja nukkui onnellisesti kesäyössä.
Muutama päivä ennen oli tosin uhkana (tai mahdollisuutena, katsantokannasta riippuen), että juhannusaaton uni olisi otettu ihan samalla tavalla kuin kaikkina muinakin päivinä. Äiti ja isi kun eivät ihan jaa samaa katsantokantaa vauvan kanssa reissaamisesta. Miehen mukaan jossain on kiveen kirjoitettu, että vauvojen kanssa ei mennä mihinkään lähikauppaa pidemmälle. Tai jos mennään, niin siinä vaan kaivetaan tahallaan verta nenästä. Kaikki on kuitenkin hankalaa, ongelmia tulee ja lapsen vähäisetkin rytmit menevät sekaisin.
Itse edustan mielipidettä, että ihan kaikki elämä ei voi loppua vain siksi, että meillä on vauva. Olen toki myös se osapuoli, joka on oikeasti sidotumpi kotiin ja vauvaan - eli vahvasti janoan välillä vaihtelua. Yksikään tuntemani vauvaperhe ei ole linnoittautunut kotinsa suojiin määräämättömäksi ajaksi (mies ei suostunut kertomaan missä vaiheessa ennen kouluikää lapsen voisi viedä johonkin). Mikäli vauvan tarpeisiin pystytään vastaamaan ja vanhemmat ovat tuomassa turvaa, en jaksa uskoa vauvan maailman romahtavan paikanvaihdokseen.
Hyvin mittaviksi paisuneiden neuvottelujen ja plus- ja miinuspuolien ynnäilyn jälkeen päätimme lopulta lähteä juhannukseksi toisen vauvaperheen luo, jonne meidät oli kutsuttu. Ohjelmassa oli siis hyvin vauvantahtista grillailua ja oleilua. Hiukan arvelutti kutsujien puolesta, kun tosiaan meidän pikkuisemme on aika äänekäs ja vaativa iltaisin - kun taas heidän vauvansa on enempi leppoisa kaveri kaikkina vuorokauden aikoina. Kutsu kuitenkin pysyi voimassa pelottelusta huolimatta ja uskaltauduimme matkaan.
Lopputuloksena molemmat ovat sitä mieltä, että heidän kantansa oli oikea. Vierailu oli oikein onnistunut. Naureskellen ihmettelimme, miten molemmat vauvat antoivat vanhempien syödä yhtäaikaa lämmintä ruokaa. Yöllä kaikki saivat nukuttua ja automatkat menivät uinuessa. Kotiin päästyä oli illalla kuitenkin aikamoinen huuto ja yöllä herättiin pari ylimääräistä kertaa vatsavaivoihin. Ikävää - kyllä, harvinaista ja tavallisuudesta poikkeavaa - ei oikeastaan. Mene tiedä siis. Harmi, että vauva ei vielä osaa ilmaista kantaansa, kun hänellä nyt kolmantena olisi ratkaiseva ääni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti