Haa-haa-hei! Kop-kop-kop! Pus-pus-pus!
Siinä valokuvaajan "ohjeistusta" pienelle eilisen kuvaussession aikana.
Olin jo raskaana ollessani tarttunut tarjoukseen vauvan valokuvaamisesta ammattilaisen toimesta. Nyt vauvan ollessa hyvin vahvasti läsnä, ajatus tunnin valokuvassessiosta tuntui etukäteen hulluudelle. Ei ihan varmasti tule mitään, varmasti menee huutamiseksi ja tuskin saadaan yhtään hyvää kuvaa.
Valokuvaaja ei onneksi ollut ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Studioaika aloitettiin katselelmalla tarkkaan ympäristöä ja sitten vielä syötiin ennen ensimmäistäkään salamavalon räiskäystä. Koska neiti ei osaa vielä istua, suurin osa kuvista otettiin jollain tapaa äidin avustamana - ja muutamiin kuviin äiti otettiin ihan mukaankin. (En olekaan poseerannut ilman paitaa sitten omien polttarien...)
Kun alkuun pääsi, neiti antoi palaa valloittavia, vekkuleita ja riemullisia hymyjä ja vielä naureskeli innoissaan. Ei me mitään kameraa pelätä! Muutama itkunpurskauskin tuli kyllä ikuistettua. Ne kuvat olivat jänniä. Itkevästä lapsestahan ei yleensä oteta kuvia. Ehkä pitäisi, niin saisi muiston siitäkin, mille mussukka näyttää ei-niin-iloisena. Parit asun- ja vaipanvaihdot, melkoisesti käsivarsijumppaa sekä erilaisia tapoja kiinnittää vauvan huomio oikeaan suuntaan ja sitten tunti olikin jo ohi.
Lopulllista lopputulosta päästään katsomaan myöhemmin, kun kuvat on käsitelty. Saattoi olla vain osuvaa ja uppoavaa small-talkia, kun valokuvaaja kehui neitiä hyvin ilmeikkääksi ja kivaksi lapseksi kuvata, mutta kyllä minä jotain todella suloista odotan näkeväni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti