Meillä on ollut ihan kummalliset pari-kolme päivää. Pikkuinen, joka on yleensä hyvällä tuulella, on kätissyt melkein tauotta. Tässä vaiheessa olen totaalisen väsähtänyt jatkuvaan kitinään.
Neitimme osaa kyllä pitää meteliä vaikka millä mitalla - kun on joku hätä. Itkuilla ilmoitetaan esimerkiksi:
"Minulla on nälkä!" (vaativin itku, jonka tosin voi monesti ennakoida ja välttää antamalla ruokaa ennen sen alkua)
"Vaipassa on jotain ikävää" (ei niin kovaäänistä, mutta tuskastuneen kuuloista huutelua)
"Minua pelottaa" (joko täydellä volyymilla tai sitten pienenä nyyhkytyksenä, että äitikin ymmärtää ilmakihartimen olevan pelottava)
"Nyt sattui" (Kuten arvata saattaa, melkoisen äkillinen purkaus, joka asettuu hetken kauhistelun jälkeen. Tosin taistelijasielumme osaa olla myös aika kivunkestävä: inahdustakaan ei kuulunut, vaikka hän löi itse itsään puisella lelulla huuleen, niin että tuli mustelma. Rapatessa roiskuu tai jotain)
Mutta tämä loputon kitinä, en tajua!
Mitään varsinaista hätää ei ole. Hetkittäin kitinän saa huijattua loppumaan erilaisilla viihdykkeillä, mutta samalla sekunnilla, kun viihdyttäjän pitäisi mennä vaikka vessaan, aloitetaan uudelleen. Lisäksi mussukka on nukkunut todella levottomasti ja pienissä pätkissä, mikä varmasti vain lisää ininää.
Kauhistellen ajattelen, että jotkut vauvat ovat ilmeisesti tällaisia koko ajan. Meillä on nyt takana paremmin nukuttu yö, joten toivon että kitinäpäivät olisivat ohi. Muuten loppuu huumorintaju, kun mieskin on taas melkein kartalla kuviosta:
Mies: "Ihan kuin tuolla vauvalla olisi joku mekanismi, jolla se imee itselleen lisää energiaa vanhemmista ja väsyttää ne."
Minä: "Joo on sillä, sitä kutsutaan imettämiseksi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti