Tässäpä yksi urbaanilegenda äitiydestä, joka näyttää pitävän paikkansa: mammat ovat keskenään "vain" mammoja. Eli jutellaan vähintään 99 % vain ja ainoastaan lapsista.
Jo sairaalassa osastolla naureskelin, kun viereisen sängyn äidille tuotiin terveisiä "Leevin äidiltä". Terveiset tuonut isä ihmetteli, miten ei tiedä sellaisen ihmisen nimeä, jonka näkee melkein päivittäin. No en tiedä minäkään, mutta niin se tuntuu olevan.
Nyt syksyllä olemme käyneet muskarissa, neuvolassa ja naapuruston leikkipuistoissa (näissä tosin vaan fiilistelemässä, ei me siellä vielä osata leikkiä) ja törmänneet toisiin äiteihin ja vauvoihin. Näinpä tiedänkin, että Olivia ei syö tuttia, vaan hänellä on aina mukana turvapupu. Isommalla Laurilla on jo kolme hammasta, mutta viimeisin oli tosi kivulias. Isla on tottunut kaupungilla kävijä. Ja niin edelleen.
Heidän äideistään en tiedä oikeastaan mitään. Kun oikein pinnistän muistan yhden äidin nimen!
Kolikon kääntöpuolena minulla ei ollut aiemmin tapana jutella tuntemattomille kadulla tai bussissa. Vaunukansan kesken syntyy juttua helposti kohdatessa. Eikä oikein voi silloin olettaa, että keskusteltaisiin muusta kuin niistä vaunuissa kellivistä yhdistävistä tekijöistä.
Onneksi on ne omat ystävät jo ajalta ennen vauvaa (aev). Heidän kanssaan saakin ehkä puhutua myös muusta kuin vauvajutuista, kun on höpissyt niitä tuntemattomassa mammaseurassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti