Älkää kertoko miehelle, mutta on päiviä, jolloin kotimammailu on maailman ihaninta ja leppoisinta hommaa. Aurinko paistaa, lapsi on hyvällä tuulella ja päivän suurin homma on mennä muskariin. (Miehelle ei saa kertoa, koska se käyttäisi kuitenkin tätä tietoa väärin, kun valitan sille niinä päivinä, joina asiat ei ole edellä kuvatun kaltaisesti.)
Uskon vakaasti, että suuri syy hyvään tuuleen (omaan ja lapsen) on ihana aurinko, joka on vihdoin löytänyt kylmän pohjolan. Käyttöön on otettu välikausihaalari ja toivottavasti jo ihan pian saa vaihtaa kärryihin kesärenkaat.
Tässä tuli samalla kevyt keväinen aasinsilta kysymykseen odottavilta äideiltä. Näihinhän lupasin aika ajoin palata.
Yksi iso kysymys on tietysti: Miten me pärjäämme? Etkös sinäkin ole sanonut, että väsyttää ja kiukuttaa ja jos ei kiukutakaan, niin ainakin on kamalan tylsää olla vaan lapsen kanssa kotona?
Joo sanoin, mutta ainoa oikea vastaus on, että kyllä se siitä alkaa sujua. Toki on kamalaa, kun kukaan ei voi antaa tyhjentäviä neuvoja, kun ne vauvanpahukset ovat yksilöitä hekin. Vanhemmat oppivat kuitenkin sen omansa tuntemaan ja jotenkin kaikesta aina selviää (ihan kuin nyt muita vaihtoehtoja olisi edes kauheasti tarjolla).
On myös todella paljon yleisempää valittaa vauva-arjesta julkisesti kuin kertoa niitä hyviä juttuja. Tuntuu jotenkin hölmölle hehkuttaa, että meidän vauva on muuten tosi hauska nykyään. Muut ihmiset kun näkevät vain, että hän pitää vääkkyvää ääntä tai pärisyttää kieltään ja käkättää päälle. Me näemme hillittömän humoristin. Samanlaisia esimerkkejä on kasapäin ja ihan kaikille syntyy niitäkin sen oman vauvan kanssa.
p.s. otsikko on mahtavasta Villejä rubiineja -kirjasta, jossa on väärinkuultuja laulunsanoja. Oikeasti laulussa sanotaan kevät ja minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti