Vesipallona luoksesi pompin

Jos sinulla on vakavia huolia, niin kulje ahtaissa kengissä. Silloin unohdat kaiken muun. (Salon Gahlin)

Voihan turvotus! Mitä olen muiden odottajien juttuja kuunnellut ja lukenut, oma raskauteni vaikuttaa olevan kerrassaan vaivaton. Siitä puunkoputus ja kiitos kaikille asianosaisille, keitä sitten lienevätkin. Ilmeisesti tämä(kin) asia saattaa olla geeneissä, koska oman äitini raskaudet sujuivat myös pääasiassa hyvin. Ja noin sivumennen sanoen anoppi on ilmeisesti ollut odotusaikoinaan oikea teräsnainen, jota on kyllä monella tapaa edelleen.

Mitään kovin valtaisaa ei siis oikeasti ole meneillään, kun vähän kitisen, että turvottaa. Jo pidemmän aikaa vatsa on toiminut ns. hitaasti, mikä tietysti aiheuttaa turpeaa tunnetta keskivartaloon. Nyt on sitten tämän lisäksi alkanut kerääntyä nestettä jalkoihin ja käsiin.

Lähinnä käsien turpeuden huomaa siitä, että sormukset ovat kireämmät ja tiukemmat talvisaappaat suorastaan puristavat jalkaan laitettaessa. Sormusten kanssa täytyy tarkkailla, että uskaltaako niitä pitää, jos tilanne pahenee. En halua, että rakkaat kihla- ja vihkisormukset pitäisi leikata irti (jollekin ole kuulemma käynyt näinkin)! Tiukoissa saappaissa jalat taas tuntuvat hetken päästä kevyemmiltä. On siis ilmeisesti korkea aika hankkia tukisukat.

Boobin tukisukissa jalat tulevat näin iloisiksi!

Vettä yritän juoda mahdollisimman paljon, mikä ei kyllä ole kovin vaikeaa, koska koko ajan tuntuu olevan jano. Liikunnalla, tässä tapauksessa lähinnä joogalla tai kävelyllä, en ole huomannut olevan oikeastaan mitään vaikutusta turvotukseen.

Tietysti kerääntyvä neste näkyy myös painonnousuna, joka mielestäni alkaisi jo riittää – vaikka ei mitenkään yletöntä ole ollutkaan. Mutta en ajattele sitä tänään, vaan ajattelen sitä huomenna. Tänään syön laskiaispullaa.

Valkoisten sivujen vaino

Maanantaisin tunnen itseni Robinson Crusoeksi saarellaan: odotan perjantaita.

Jonkinlainen loppulaskenta tuntuu alkaneen, vaikka äitiysloman alkuun on vielä kuukauden päivät ja laskettuun aikaan yli kaksi kuukautta. Selatessa kalenteri näyttää oudolle, kun merkintöjä on koko ajan ensin vähemmän ja sitten ne huhtikuun lopussa päättyvät kuin seinään. En siis tiedä tulevasta mitään. Tämä on ihan uusi ja hämmentävä olotila, kun yleensä nimenomaan tykkään hahmottaa elämää eteenpäin merkitsemällä juttuja kalenteriin.

Pohdiskelin, että pitäisikö merkitä vauvan laskettu aika kalenteriin. En sitten viitsinyt, koska sitä päivämäärää en unohda kuitenkaan, ja todennäköisesti yhtään mitään ei tapahdu kyseisenä päivänä. Itseni tuntien laitan varmaan jälkikäteen pienen syntymäpäivän kalenteriin – vaikka vaaraa sen unohtamisesta ei taida olla.

Muiden suunnitelmien tekemistä vaikeuttaa se, että ensin ei ole varmaa tietoa siitä mikä on oma kunto ja jaksaminen aivan loppuraskaudesta. Siitä ei todellakaan ole aavistustakaan, että millaista meidän elo, olo ja meno on sitten kun pieni syntyy. Ei siis parane kauheasti nyt laitella kalenteriin mitään.

Aiemmin vauvailleet eivät kuitenkaan pidä kalenteria turhana, sillä kuulemma niiden muutamienkaan menojen muistaminen voi olla yllättävän vaikeaa. Kannattaa siis kirjoittaa menot ylös ja yrittää muistaa vilkuilla sitä kalenteria aika ajoin.

100 ärsyttävää pikkuasiaa

Olet juuri niin suuri kuin ne asiat, joiden annat häiritä itseäsi.

Uusi Musta vinkkasi ihan hauskasta videosta, jossa käydään läpi ns. ensimmäisen maailman ongelmia. Suoraan sanottuna siis pikkuasioita, jotka ärsyttävät länsimaista ihmistä. Homman pointtihan on tietysti siinä, että listan läpikäytyään huomaa helposti, että asiat ovat aika lailla hyvin – vaikka itsellä olisikin joku ihan oikeakin ongelma pikkuärsytysten joukossa.

Video on aika amerikkalais- ja pikaruokapainotteinen. Jokainen voikin tehdä omia korjauksia 100 ärsyttävän asian listalle. Itseäni esimerkiksi ei tosiaan vaivaa se, tarjoaako joku paikka pepsiä vai kokista tai Justin Bieber (joka tuntuu videon tekijää ärsyttävän senkin edestä).

Omalle listalle voisi laittaa esimerkiksi
• Liukkaat ja lumen takia liian kapeat jalkakäytävät
• Postin mukana jaettavat turhat mainoskirjeet, joita luukusta tulee ei mainoksia -tarrasta huolimatta
• Se, kun kaikenmaailman vempeleet eivät voi vain helposti lähteä toimimaan, vaan pitää asentaa lisäosaa tai päivitystä ennen kuin pääsee itse asiaan
• Se, että nykyisin puhelinta pitää ladata niin usein
• Se, kun bussi menee juuri nenän edestä
• Se, että kaupassa käydessä odottamiseen kuluva aika tuntuu olevan vakio, kun hiljaisempina aikoina on vähemmän kassoja käytössä
• Se, ettei bussilipusta näe paljonko sille on ladattuna rahaa

Raskausajan spesiaaleja olisivat ainakin
• Se, että tietysti kaikki vanhalta viinalta haisevat ja tupakoineet änkevät viereen ruuhkabussissa, kun muutenkin on herkistyneessä hajuaistissa kestämistä
• Se, että raskaana olevalta kysytään 10 kertaa useammin miten voit kuin, että mitä kuuluu (oletus siis lienee, että se oma olo on kaikki mitä kuuluu)
• Siitä huolehtiminen, että edes yhdet toimistokelpoiset päälle mahtuvat vaatteet on puhtaana, kun ei niitä raskausvaatteita viitsi enempääkään ostaa
• Rintaliivikoon muutos jo alkuraskaudesta ja se, että on mahdoton tietää minkä H-kupin sitä imetysliiveihin sitten tarvitsisi.

Nyt sinusta tuntuu tälle

On hetkiä jolloin julmakin teksti voi olla terapiaa.

Tuli muutamien kanssaodottajien ja kokeneempien äitien kanssa puheeksi kaikenlainen kirjallisuus ja ohjemateriaali, jota raskaudesta on.  Ainakin minä kyllä kaipaan tietoa ja luen kaikenlaista innolla, joten on hyvä, että tarjontaa on. Pientä keskustelukerhoamme kuitenkin puhututti, kuinka vähän materiaalit lopulta ottavat huomioon raskauksien erilaisuuden.  Rehellisyyden nimissä teksteissä kyllä sanotaan, että ”monille tämä menee näin” ja ”jotkut kokevat näin”, mutta silti ani harvoin käsitellään mitenkään niitä muita vaihtoehtoja. 

Alkuraskaudesta mietin itsekin, että olenko jotenkin vähemmän raskaana, kun en kokenut kuin hyvin lievää pahoinvointia. Ohjemateriaalit pursusivat tietysti kannustusta ja ohjeita pahoinvoinnista kärsiville. Olinkin ensimmäiseen ultraan asti jotenkin varautunut siihen, että kyseessä ei olisikaan lopulta raskaus. En myöskään päivittäin kokenut suunnatonta onnellisuutta ”sisälläni kasvavasta elämästä”, saatoin päinvastoin välillä unohtaa koko jutun.

Toiselle oli aiheuttanut paineita se, kun hehkutetaan, että keskiraskaus on seksuaalisesti aktiivista ja jopa ennenkuulumattoman ihanaa aikaa. Heillä ei huomattu mitään tällaisia vaikutuksia, ja vaikea oli kuulemma olla tuntematta pettymystä moisten hehkutusten jälkeen.

Nyt kolmannella kolmanneksella monet pohtivat puoliksi leikillään ja puoliksi tosissaan, että onkohan minussa nyt jotain vikaa, kun pesänrakennusviettiä ei kuulu. Ei sitten yhtään tee mieli kuurata hammasharjalla joka nurkkaa.  Leikillään eräs tuleva isäkin oli kuittaillut, että oletkohan sä varmasti raskaana, kun ei tuo kellarin siivous etene.

Eihän tämä mikään oikea ongelma ole, mutta miksi ottaa riski siitä, että hermostuttaa jonkun hormoni-itkuisen odottajan? Opiskelun alussa jaettiin virallinen yliopiston opinto-opas ja epävirallisempi toisten opiskelijoiden kasaama opas. Ehkä terveydenhuollon ammattilaisten tuottaman tiedon rinnalle kaivattaisiin myös ns. varjo-opas. Siellä voitaisiin kertoa ainakin seuraavaa:

”Alkuraskaudesta sinusta ei välttämättä tunnu yhtään miltään. Jokaisen keho reagoi raskauteen omalla tavallaan ja reaktiot voivat poiketa jopa saman naisen eri raskauksien välillä.”
”Se, että koet raskauden hyvin epätodellisena ja epäilet sitä välillä, ei tarkoita, että et olisi raskaana. On normaalia unohtaa välillä olevansa raskaana, se ei tee sinusta huonoa odottajaa. ”
”Tunne-elämäsi ei välttämättä koe suurta muutosta kohti ”ihkuilua”, jos et ole sellaiseen lainkaan taipuvainen.”
”Raskautesi ei varsinaisesti tunne erotteluja eri kolmannesten välillä. Älä siis lataa liikaa odotuksia siihen, että tietyssä vaiheessa raskautta tuntemuksesi olisivat varmasti sen mukaisia, kuin suurimmalla osalla odottajista.”
”Mikäli et aio oleilla vauvan kanssa kellarissa, sen siivoaminen loppuraskaudesta ei ole oleellista. Jos koet tarvetta siivota kellari, anna mennä ja nauti puhtaasta kellaristasi. Sama pätee kaappeihin”

Jakamaton kokemus

Hullu toisen työssä itsensä tappaa.

Vauva on selvästi alkanut ottaa kantaa ruokailuun. Nyt muutaman päivän ajan joka aterian loppuvaiheilla vatsasta tulee kuittaus. En pysty sanomaan ovatko potkut positiivista vai negatiivista palautetta ruoasta. Potkut ovat vähän kuin lapsi osaisi sanoa pöydästä noustessa ”kiitos”.

Kertoessani ilmiöstä miehelle päädyimme puhumaan siitä, kuinka vauvan potkuja vatsassa on vaikea kuvitella, jos ei niitä ole kokenut. Toki mies on voinut tunnustella niitä vatsan päältä, mutta ei se ole sama asia. Pohdimme voisiko kehittää jonkin simulaattorin, jonka avulla voisi kokeilla miltä vauvan elämöinti vatsassa tuntuu. Jos vaikka nielaisisi jotain, joka aiheuttaisi tökkimistä ympäri vatsaa? Ongelma vaan on siinä, että miehillä ei ole kohtua – vatsalaukussa myllerrys vaikuttaa epämiellyttävälle ajatukselle.

Oikeasti on jo kehitetty Empathy Belly, tekoraskausvatsa, joka aiheuttaa mahdollisimman monia raskausoireita. Tekovatsa painaa 13 kiloa ja on tietysti iso ja tiellä. Sen väitetään myös aiheuttavan tihentyvää vessassa juoksemisen tarvetta ja väsymystä – ja simuloivan sikiön liikkeitä. Kuulostaa uskomattomalle, että kehon ulkopuolella pidettävä vatsa voisi toimia noin, mutta kokeilematta ei voi tietää (mistä tullaan hulluun ajatukseen, että miltähän tuntuisi tekoraskausvatsa oikean raskausvatsan päällä?). Ja jää kokeilemattakin, kun hinta on nettisivujen mukaan 700 dollaria. 

Miehen täytynee tyytyä jatkossakin vain minun kuvailuihini meiningistä vatsassa ja yrittää eläytyä parhaansa mukaan.

Päivä perheelle, jonka olet valinnut itse

Jos sinulla on yksi ystävä, olet rikkaampi kuin jos sinulla olisi satatuhatta ihailijaa.

Hauskaa ystävänpäivää!

Minä olen vienyt ystävänpäiväkortteja parhaille kavereille jo lapsesta asti, joten ystävänpäivä tuntuu ihan yhtä oleelliselta osalta vuodenkiertoa kuin vaikka äitienpäivä. Sitä paitsi ystävyys on niin mahtijuttu, että kyllä se päivän ansaitsee – jos ystävänpäivää ei olisi, se pitäisi perustaa. Ei kai nyt kukaan oikeasti vastusta ystävyyttä, vaikka moni tuntuu (edelleen) vastustavan ystävänpäivän viettoa.

Hesarin tiedesivut valottivat tänään ystävyyttä kertomalla, että ihmisillä on luontainen taipumus ystävystyä. Olosuhteiden pakosta ystävä saattaa olla vaikka eläin tai jopa eloton asia, jota vain pidetään ystävänä.  Biologiamme suorastaan vaatii meitä ystävystymään edes jonkun kanssa. Se on oikeastaan aika lohdullinen ja mukava tieto.

Ystävystymistä tai sen esiasteita voi myös kuulemma havaita muilla nisäkkäillä, esimerkiksi naarasleijonien laumakäyttäytymisessä. Stressaantuneet leijonanaaraat hakeutuvat toisten naaraiden läheisyyteen ja erittävät stressihormonien lisäksi läheisyyden tuntemuksia tuottavia hormoneja. On helppo samastua stressaantuneeseen leijonaan, joka hakee hädän hetkellä tukea tyttökavereiltaan.

Suomalaiseen tyyliin ystävänpäivässä on minulle enemmän kysymys nimenomaan ystävyydestä kuin amerikkalaisten Valentin’s Dayssa, jonka ydin on romanttisessa rakkaudessa. Kyllä me varmasti miehenkin kanssa jotain pientä kivaa tänään keksitään – onhan hyvässä parisuhteessa monia samoja elementtejä kuin ystävyydessä.

Mihinkään kaupalliseen vaaleanpunaisten sydänten massaryntäykseen ei tarvitse mennä mukaan. Tärkeää on kertoa jollain valitsemallaan tavalla ystävilleen, että maailma olisi ikävämpi ja yksinäisempi paikka ilman heitä.

Elämysmatkailua kotinurkilla

Jos olet passikuvasi näköinen, olet takuulla loman tarpeessa.

Haaveammattini pienenä oli hetken aikaa matkaopas. Ajattelin, että siinä hommassa saisi matkustaa ja näkisi kaikenlaisia kiinnostavia paikkoja. Sittemmin selvisi, että matkaoppaat ovat paikallaan samassa kohteessa ja kierrättävät turisteja viikosta toiseen samoilla bussiretkillä. Onneksi tuli muita ammatillisia suunnitelmia.

Viikonloppuna sain ottaa kontaktia sisäiseen matkaoppaaseeni. Oikeisiin matkaoppaisiin verrattuna minulla oli vain yksi päivä aikaa miettiä mukavia elämyksiä, mutta toisaalta minun ei tarvinnut miettiä niitä kitisevälle turistilaumalle vaan ihanille ystäville.

Mitä siis tehdä kotinurkilla vierailijoiden kanssa? Mitään perusnähtävyyksien kiertämistä ei kaivattu, koska ne kaikki ovat käyneet läpi. Epävarma talvisää ja porukan kaksi raskaana olijaa himmasivat kovin ulkoilmapainotteista ohjelmaa. Ratkaisu oli valita teema, jonka ympärille valita juttuja.
Oma ajatus lähti Helsingin designpääkaupunkivuodesta, jonka yhtenä teemana on arki ja designin vaikutus elämään. Menimme ensin shoppailukierrokselle, mutta kierros tehtiinkin kirpparilla. Jokaiselle oli lisäksi arvottu pieni tehtävä etsiä kirpparilta tietynlaiset kriteerit täyttävä asia. Aikuisten aarteenetsintää, jonka tuoksinassa löytyi mm. karmeat tyttökullat-tyyliset asut ja mahdollisesti käytetyt geishakuulat! ”Oikeaa” designia käytiin ihmettelemässä Designmuseossa.  Eikä kaupunkiloma ole tietenkään mitään ilman kahvittelua. Turismifiilistäkin saatiin mukaan ajelemalla ratikalla niiden perusnähtävyyksien ohi.

Tykkäisiköhän vauva tästä atomipilven muotoisesta tyynystä, jollaisia Designmuseossa oli näytillä?

Eipä siis tarvittu ihmeitä. Pikkaisen etukäteissuunnittelua ja porukalta oikea asenne riittivät. Pitäisi selvästi muistaa elämysmatkailla lähiseuduilla oikealla reissuasenteella useamminkin!