Sivuhuomiona: mahtavuutta lisäsi se, että isä ja lapsi olivat selviytyneet kunnialla iltarutiineista ja neiti nukkui onnellisena, kun palasin kotiin.
Mutta se teatteri. Kävimme katsomassa Q-teatterin Häiriötekijän. Monista pikkukohtauksista koostuvasta näytelmästä on vaikea kirjoittaa paljon mitään pilaamatta katseluelämystä jollekin toiselle. Sanotaan vaikka niin, että jos olet ensimmäistä kertaa menossa teatteriin, tämä ei ole ehkä paras paikka aloittaa. Aika häiriintynyttä meno nimittäin on - kuten nimikin lupailee. Samoin, jos haluaa selkeän draaman kaaren ja selitykset sille, miksi jotain tapahtuu, tämä ei ole sinun kakkupalasi. Minä ja seurue tykkäsimme kovasti ja analysoitavaa on riittänyt useampaankin jälkikeskusteluun.
Tällä teatterireissulla huomasin jälleen sen, että elämääni on ilmaantunut uusi, mutta varmasti pysyvä, häiriötekijä. Kaikki lapsiin kohdistuva ikävä tuntuu sietämättömälle. Tietysti aiemminkin tv-sarjan kidnappausjuoni on ollut jännittävä, mutta ei mitään verrattuna siihen kauhistukseen, jota nyt kokee. Jotkut ottavat toisten lapsia! Jotkut satuttavat lapsia!
Tällaisia lapsiin kohdistuvia juonikuvioita tuntuu tätä nykyä myös tulevan vastaan ahdistavan usein. Kyseessä on varmaan harha ja oikeasti vain huomaan ne herkemmin.
Joka tapauksessa olen yhä useammin mentaalisesti silmät kiinni ja kädet korvilla lallattaen (teatterissa ei kehtaa tehdä niin oikeasti).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti