Ehtoinen emäntä

Elämä on, jälleen kerran, ollut yhtä juhlaa.
Neitimme täytti kokonaisen vuoden ja sitten oli hiukan vappua.

Juhlinta on toki lystiä, mutta mieluummin olisin itse järjestämättä ikinä yksiäkään kekkereitä. Olen nimittäin kamalan huono siinä!

Jo siinä vaiheessa, kun pidettiin kotibileitä, joissa tarjolla oli sipsejä, dippivihanneksia ja ehkä patonkia, olin aivan kierroksilla siitä saanko kaiken järjestettyä, viihtyykö kukaan ja onko nuo porkkanat ihan väärin paloiteltu. Musiikki ainakin olisi ihan vääränlaista ja kellään ei näin ollen olisi kivaa. Kemujen alettua kaikilla oli kivaa - myös minulla, kun otin vähän siideriä - mutta silti seuraavalla kerralla oli sama paniikki päällä. Mitään tyylikkäitä illanviettoja en oikeastaan järjestä, koska saisin paniikkikohtauksen jo alkupaloja suunnitellessa.

Lapsen myötä monet löytävät itsestään keittiön hengettären, joka leipoo itse monikerroksisia perhoskakkuja ihan tuosta vaan. En minä. Lapsen myötä pitää kuitenkin alkaa järjestää perhejuhlia. Ristiäiset vielä menivät, kun ne voi pitkälle ulkoistaa.

Yksivuotiskemujen kohdalla piti kuitenkin ottaa härkää sarvista. Jos näitä ei nyt saa kotivoimin kasaan, paineet vain kasaantuvat. Hengitys alkoi salpaantua ja kirosin hirveää määrää sukulaisia, jotka alkoivat mielessäni muistuttaa nälkäisiä hirviöitä, jotka arvostelevat kaikkea.

Otin avuksi äidin ja siirsin juhlat mummolaan ja vaadin apua kakkupohjan leipomiseen (omani eivät ikinä kohoa). Leivoin etukäteen pakkaseen ja paria päivää ennen kuivakaappiin sen minkä pystyi. Ostin hulluna ilmapalloja, koska niillä rehaavat lapsivieraat keräävät huomion pois mahdollisista puutteista.

Kuten arvata saattaa, juhlat onnistuivat kivasti. Pöytä saatiin koreaksi, päivänsankarikin suostui maistelemaan tarjoamuksia. Lahjoja saatiin ja niiden avaaminen oli kaikkien suosikki ohjelmanumero.

Ykköskakku yksivuotiaalle

Siitä huolimatta mielessä painaa pienoinen kauhu, kun ajattelee, että tämä pitäisi nyt tehdä vielä monta kertaa ja parin vuoden päästä vielä lastenkutsut päälle. Voi apua!

Mutta mitä sitä ei lapsensa eteen tekisi...