Millaisia suomalaiset tyypillisesti ovat?, kysyi ulkomaalainen ystäväni minulta.
Ujoja ja hiljaisia, vastasin. Ulkomaalainen ystäväni repesi nauramaan todeten, etten sitten vissiin ole kovin hyvä esimerkki suomalaisesta.
Samanlainen olo tuli, kun Hyvissä ja Huonoissa uutisissa (mahtava ohjelma) kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaiset ovat todella kosketuskammoisia.
Ensikuulemalta ajattelin vain, että no onhan suomalaisilla tarve verrattain suureen henkilökohtaiseen tilaan ympärillämme, mutta ei siinä ole mitään pahaa. Ja halaaminen taitaa olla sukupolvikysymys, nuoremmat aloittivat kaverien halailun ja siitä se on pikkuhiljaa leviämässä myös vanhempien polvien tavaksi. Pakko ei kuitenkaan ole halata, varsinkaan jos ei vielä kunnolla tunneta.
Mutta kyse oli muustakin. Osa suomalaisista ei kuulemma koskettele edes lapsiaan.
Miten ihmeessä se on edes mahdollista? Meidän yksivee on hyvin vahvasti sylilapsi - siinä merkityksessä että oleilee mielellään sylissä. Lisäksi halaillaan ja suukotellaan jatkuvasti. Paremman puutteessa lapsi halailee jalkoja, jos tyhmä aikuinen koittaa vaikkapa tehdä ruokaa hellan ääressä, eikä ymmärrä halia juuri sillä hetkellä.
Ihan pientä vauvaa on käytännön syistä pakko koskea: imetys, paikasta toiseen siirtäminen, hyssyttely jne. vaativat koskettamista. Ilmeisesti isompien lasten koskettelu kuitenkin siis lopetetaan. Mitään hyväähän tällaisesta ei, tietenkään, seuraa. Pitäisiköhän olla militarististen vanhemmuuskampanjoiden rinnalla joku halaa lastasi -kampanja?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti