Loppua kohti

Täällä vietetään viimeistä imetysviikkoa.
Tietysti on tyhmää ilmoittaa mitään noin tarkasti, kun kyse on lapsenhoidosta. Tässä vaiheessa usko projektiin on kuitenkin vahva. Imetyskertoja on sinnikkäästi vähennetty yksi viikossa ja nyt on jäljellä enää viimeinen, iltaimetys.

Niin kuin monien - ei sentään kaikkien - asioiden lopussa, nytkin iskee pienoinen haikeus. Olkoonkin aivokemiaa ja hormoneja, mutta välillä imetyksen jälkeen on aivan pulollaan rakkautta lasta ja omaa äitiyttään kohtaan. Tietenkään en imettämisen lopun jälkeen tunne yhtään vähempää lasta kohtaan, mutta jään kaipaamaan noita tiedostamiani yli-ihania hetkiä. Ja onhan se omalla tavallaan siisti fiilis kyetä ruokkimaan lapsensa.

Fakta kuitenkin on, että lapsi on jo iso tyttö. Iso tyttömme myös syö selvästi reippaammin ruokansa nyt, kun aterian päälle ei ole tissiä tarjolla. Maitotuotteetkin ovat alkaneet maistua. Parhaiten ihan itse nokkamukista hörpitty maito. Kalsiumhuolikin on siis selätetty.

Kuin juhlistaakseen imetystaipaleemme loppua, YLE esitti Cherry Healeyn ohjelman imetyksestä.
Siitä selviää ainakin se, kuinka paljon sosiaalinen ympäristömme vaikuttaa valintoihimme - sekä se, että on kansanvalistuksestakin johonkin. Brittinaiset eivät tunnu tietävän imetyksestä ja rintamaidosta puoliakaan siitä, mitä jokainen suomalaiseen neuvolasysteemiin päätynyt äiti tietää.

Lisäksi imetys ei ohjelman mukaan briteissä ole kovin yleistä - mikä osaltaan vähentää imetystä entisestään. Tuntuu oudolle olla joukossa ainoa, joka tarjoaa tissiä. Meillä asia taitaa olla täysin päinvastoin ja useammin pulloruokintaan päätynyt selittää valintaansa. Hauska yksityiskohta oli teiniäiti, joka ajatteli, että vain hyvin toimentulevat imettävät. Rikkailla siis on varaa tarjota sinällään ilmaista ruokaa.

Cherry itse varmasti jakaa mielipiteet, mutta ainakin hän on hyvin avoin elämänsä suhteen. Muistan nähneeni aiemmin ohjelman, joissa hän opetteli deittailemaan löytääkseen miehen ja raskaudestaankin hän pyöräytti materiaalia telkkariin.