Perhe uudistuksissa

Kovin monet ovat kommentoineet ja kohkanneet lapsiperheisiin kohdistuvista uudistuksista, jotka esiteltiin osana hallituksen suunnitelmia rakenneuudistuksiksi. Monet ovat vihaisia ja tuohtuneita. Lapsilta ottaminen on halpamaista ja perheille pitää antaa valinnanvapaus.
Ja onhan se niin.

Meidän perheessä tähän on kuitenkin suhtauduttu hyvin rauhallisesti, lähes olankohautuksella. Syy piilee siinä, että nämä muutokset eivät oikeastaan muuta meidän perheemme suunnitelmia mihinkään.

Kuten on käynyt selväksi, minä palasin juuri väliaikaisesti töihin ja tyttömme aloitti päiväkodin. Kotihoidontuen kolmen vuoden raja ei siis ollut edes siinä puolivälissä, jossa uudistuksen mukaan tulisi vahtivuoron vaihto.

Kuravaateaika alkamassa päiväkodeissa (kuva Riihimäeltä)

Kun pikku kakkonen saapuu maailmaan, on alustava suunnitelmamme pitää ykkösen tarhapaikka osa-aikaisena.
En hetkeäkään usko, että neiti viihtyisi joka päivä koko päivän kotona sellaisen äidin seurassa, joka viettää tuntitolkulla aikaa sohvalla vauva tississä kiinni. Jo nyt puoli vuotta pienempänä ja ihan kokonaan omassa käytössä olevan vanhemman kanssa tuntuu tulevan välillä aika pitkäksi. Pitää päästä ulos, kaupungille, kylään, kerhoon - johonkin, missä on hiukan vilskettä ja vipinää.
Toisaalta en usko, että voisin kirkkain silmin ja hyvillä mielin viedä neidin koko pitkäksi päiväksi tarhaan, kun olen kuitenkin itse kotona. Ihan varmasti tulisi mustasukkaisuutta ja katkeruutta, joka pahimmassa tapauksessa väärin suuntautuisi pikkusisarukseen, jonka "syy" tämä olisi.

Ei ole meillä kotona tällaisia tiloja. (kuva: nuorisuomi.fi)

Hyvänä kompromissina kaikkien kannalta (näin etukäteen suunniteltuna, hah) on siis osa-aikainen hoito, mitä käsittääkseni uudistuksessa tarjotaan subjektiivisen kokopäiväoikeuden tilalle.

Kotihoidontuen suhteen meillä oli jo tällä ensimmäisellä kerralla useampia vaihtoehtoja siitä, kuka jää ja missä vaiheessa lapsen kanssa. Lopulta jatkunut imetys ja halu pitää vielä kesä vapaata kallistivat vaakakupin siihen, että minä jäin kotiin vanhempainvapaan jälkeen. Kakkosen vuorolla edessä lienee samanlaista arpomista, koska meille se ei mitenkään ole yksioikoista, että totta kai äiti jää. Keskustelussa uudistuksista minua on nimenomaan hämmentänyt sävy, jolla katsotaan, että kotona oleminen ei olisi vaihtoehto enää ollenkaan, jos siellä kotona on isä. Kyllä isäkin on perheenjäsen!

Hesarin toimittaja kannusti aikanaan isiä olemana itsekkäitä ja jäämään kotiin. (kuva: hs.fi)

Ymmärrän sen, että me olemme siinä mielessä hyvässä tilanteessa, että vanhempien palkoissa ei ole hurjia eroja. Tietyt elinkustannukset on toki aina pystyttävä kattamaan. Toisaalta mitähän tätä huutelevat perheet tekevät, jos isä jää työttömäksi - sellaistakin tiedetään näinä aikoina tapahtuvan? Varmasti myös elän kivassa omassa kuplassani, mutta minun ystäväpiirissäni väittäisin kaikkien naisten tienaavan ns. oman osuutensa.
Tasa-arvon kannalta 6+6+6 -malli olisi varmasti parempi, mutta kyllä tämäkin saattaa joitakuita herätellä siihen, että naiset eivät saa niitä lapsia ihan yksinään ja kustannukset ja hankaluudet eivät kuulu vain ja ainoastaan naisten työnantajien harteille.