Syömään!

Uutta arkea on nyt eletty hieman päälle kaksi viikkoa. Tähän mennessä on tullut lähinnä todettua, että olemme ajanhallintarajoittuneita.

Yksi iso asia on kuitenkin aika paljon helpompaa kuin ennen: Syöminen.

Olemme perhe, joka syö. Paljon.
Kaupassa myytävistä yksiköistä vaikkapa jauhelihaa (ylläri, että sitä lapsiperheessä syödään) riittää tyypillisesti yhteen ateriaan.
Meitä on siis kaksi aikuista ja yksi yksivuotias. En tiedä mitä teemme, kun lapsia on kaksi ja he kasvavat hiukan suurempiin annoskokoihin.

Mainittakoon sivuhuomiona, että meistä kukaan ei ole ylipainoinen. Me vain syömme, ettei olisi nälkä.

Ja jotta voisi syödä, ettei olisi nälkä, pitää ruokaa tehdä. Me olemme miehen kanssa aina syöneet kaksi lämmintä ateriaa päivässä - jotkut kuulemma aloittavat tällaisen tavan vasta lasten myötä. Kotiäitinä piti siis tyypillisesti ideoida ja valmistaa kaksi lämmintä ateriaa päivässä. Jotain mitä yksivuotias osaa syödä (keitot eivät ole kovin toimivia), ei ole liian suolaista tai mausteista, maistuisi kuitenkin jollekin ja mieluiten ei olisi ihan aina sitä samaa makaronilaatikkoa. Ideat ja inspiraatio olivat useamman kerran hukassa.

Arkiruokaa. Kuva: kotikokki.net

Suhtauduimme lähinnä surkuhupaisuudella neuvoihin ylijäämäruoan käyttämisestä. Ei meillä oikein tosiaan jää ruokaa aterian jäljiltä yli. Neuvot tehdä isompia annoksia kerralla kaatuvat kattiloiden, pannujen, vuokien yms. kokoon ja määrään. Eikä meillä ole kiertoilmauuniakaan, johon saisi sapuskaa tulemaan useampaan tasoon.

Mutta ah, nykyään minua kutsuu valmiiksi laitettu lounaslinjasto. Lounaaseen kuuluu jälkiruoka, joka on usein esim. rahkaa, niin että sen voi säästää välipalaksi. Jos ei säästä, niin kahvilasta saa hiukopalaa.

Lapselle täytyy laittaa kaksi ateriaa vähemmän kotona. Neiti kyllä syö päiväkodissa kolme ateriaa. Hobittilapsemme vetelee nimittäin kaksi aamupalaa, yhden kotona ja yhden tarhassa. Hyvin kuuluu maistuvan joka aterialla.

Iltaruoka meillä on melkein kellontarkkaa viideltä. Neidin on silloin nälkä ja naapurustokin kyllä kuulee, jos ruokaa ei ole ajallaan. Itse ehdin töistä kotiin noin viideksi, joten arkikokkailut ovat luontevasti kaatuneet miehen niskaan.

Kun on viikon pitänyt taukoa, jaksaa viikonloppuna yrittää hiukan innostua perheen ruokahuollosta.