Kahdeksankuiset ovat vekkuleita. Sosiaaliset taidot ovat selvästi nousseet esiin.
On suloista, kun isän ja äidin nauraessa jollekin omalle vitsille tai tv-sarjalle, pikku-ihminen liittyy nauruun aivan kuin tietäisi, mikä nyt on hauskaa.
Neiti aloitti omat sosiaaliset elkeensä vilkuttamalla - ensin itselleen. Sitten huiskutettiin lampuille ja mikrolle. Sen jälkeen - ja tästä äiti on katkera - vilkutettiin isälle. Nyt kaikki kivat asiat ja ihmiset saavat innokkaita huiskutuksia. Vilkutuksia on kuitenkin turha pyytää, ne tulevat kun ovat tullakseen.
Astetta kovemmat keinot, pusut, seurasivat pian perässä. Niitä sai ensin vain äiti! Rakkaus on melko rajua ja märkää ja kohdalle sattuessa voi ilmentyä monen pusun sarjassa. Suukkoja saa (joskus) myös pyytämällä "anna pusu".
Mistä päästäänkin siihen, että selkeästi neitimme ymmärtää jo aika monta sanaa. Kun ryömitään hitaasti kohti huonekasvia vekkuli hymy naamalla ja samalla vilkuillaan vanhempia, tiedetään kyllä mitä tarkoittaa "ei", joka kohta taas kuuluu, kun pieni käsi alkaa heiluttaa ruukkua - siitä ei vain niin piitata.
Ja kaiken huipuksi pikkuinen on avannut oman sanaisen arkkunsa! Ensin en meinannut uskoa, vaikka se selkeästi sanottiin ja ihan oikeassa yhteydessä. "Vahingot" alkoivat kuitenkin toistua niin osuvasti, että pakko se on uskoa. Neiti on sanonut ensimmäisen sanansa - äiti.
Kyllä oli äiti ylpeä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti