Tähän asti syöminen on mennyt aika hyvin. Lähes kaikkea suostuttiin maistamaan ja yleensä ainakin hauskojen äänien saattelemana annos on saatu syötyä. Vaan eipä enää. Noin kahdeksan kuukauden iässä, pitäisi alkaa syödä karkeampaa ruokaa. Tämän pitäisi olla myös sormiruoka-aikaa.
No, suurin osa karkeammista ruoista syljetään pihalle. "Mitä ihmeen kökköjä yrität syöttää minulle?!"
Sormiruokana menee leipä ja maissinaksut. Kaikkea muuta voidaan puristella kädessä, mutta eihän sitä nyt suuhun laiteta. Jos äiti tai isä ihan hirveästi houkuttelee ja syö itse noin puoli kiloa sormiruokaa esimerkkinä, voidaan ehkä laittaa pala ruokaa kielenpäälle - ja sylkeä se pois.
Ei toisaalta niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Saimme joululahjaksi Luomuruokaa lapselle -kirjan. Sen avulla on saatu tehtyä monipuolisempia mössöjä. Kirjasta nousi myös kuukauden ruokayllättäjä, omenaohratto. Ohratto on "isojen tyttöjen ruokaa", eli ei vellimäista, vaan rakeista. Sitä kuitenkin syödään innolla - mutta vain, jos minä syötän sitä omilla sormillani hänelle. Ei lusikasta, eikä omin pikku käsin. En enää edes muista, mikä epätoivo ajoi minut kokeilemaan omia käsiäni. Enkä tiedä, miksi temppu toimii vain tämän yhden ruoan kanssa. Mutta sillä ei ole väliä, sillä hän syö!
Onneksi neiti on koko ikänsä ollut joko keski- tai plussakäyrillä ja rintamaito maistuu edelleen. Eipä siis oikeasti tarvitse olla huolissaan, vaikka ruoka ei aina maistuisi.
Uhmaiän en halua syödä -episodeja odotellessa voi hakea vertaistukea tästä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti