Kun on katsonut jälkikasvua noin puolitoista vuotta maailman ihanin -silmälasien läpi, vähän jännitti mitä päiväkodin ammattilaiset mahtavat olla neidistä mieltä. Vastauksia saimme viime viikolla varhaiskasvatussunnitelmakeskustelussa, eli vasu-keskustelussa.
Tapaamista oli alustettu antamalla meille lomake, jossa kyseltiin erilaisia asioita lapsesta. Syömistä, pukemista, pottailua, nukkumista sekä mistä tykkää/ei tykkää ja muita tunne-elämän juttuja. Lomaketta ei tarvinnut mitenkään erikseen palauttaa, mutta samoista asioista keskustelukin sitten käytiin.
 |
| Kuva Uudenkaupungin päivähoidon sivuilta |
Selvisi, että kyllä sitä oman lapsensa tuntee. Päiväkodin aikuiset ovat lapsesta aika lailla samassa käsityksessä kuin me vanhemmat.
Neiti osaa juuri sellaisia asioita kuin tässä ikävaiheessa kuuluukin. On luonteeltaan vilkas ja liikkuvainen tättähäärä. Rakastaa musiikkia. Osaa halutessaan seurata ohjeita, mutta kiukkuaa apinan raivolla, jos asiat ei mene oman mielen mukaan. Suuremmaksi osaksi on kuitenkin iloinen ja nauravainen. Päiväkodista käsin näyttää, että lapsi on sopeutunut ryhmään ja viihtyy hyvin.
Erityisen ihana oli kuulla, että muut ryhmän lapset tykkäävät meidän mussukasta. Hän saa paljon haleja toisilta ja halailee itse toisia. Yksi vanhemman kauhukuvistahan on, että oma lapsi ei jostain syystä saisi kavereita tai tulisi kiusatuksi. Myös aikuisilta lapsi osaa mennä pyytämään syliä sitä kaivatessaan.
Mahtava homma! Emme ole ihan susia kasvattajina ja lapsosemme on tosiaan mainio.
Kehityskohteeksi kirjattiin sen harjoittelu, ettei aina voi saada sitä mitä haluaa. Pitänee opetella ensin itse...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti