Tämä maailma hukkuu p*skaan ja te vain luette lehtiä

Kehut ovat sen arvoisia kuin kehuja itse.

Otsikko on isäni viljelemä sanonta. Vaikka se muuten on hiukan hölmö, osuvaa siinä on se, että tosiaan tykkään lukea lehtiä. Muutamakin lähipiiriin kuuluva on lisäksi ihmetellyt, kuinka minulla ei vielä ole mittavaa lukemistoa aiheesta raskaus ja vauva. Itsekin hiukan ihmettelen, olenhan kuitenkin tosiaan esimerkiksi nettiä selannut kovasti ahkerasti. Ehkä tässä yrittää tiedostamattaan olla hiukan varuillaan, että ei lähde hommat ihan lapasesta vielä tässä alle puolessavälissä odotusta.

Nyt sain kuitenkin vihdoin ensikosketuksen lehtiin aiheista, kun ystäväni lykkäsi minulle omia vanhoja numeroitaan. Bussissa työmatkalla olen lueskellut – joka on muuten melkein ainoa paikka, jossa ehdin tätä nykyä lukea! No, sille hulluudelle täytyy tehdä jotain, kunhan kerkeää.

Tämän pienen näytteen perusteella en ole vielä ihan vakuuttunut aiheen lehdistä. Sama ongelma niitä kai vaivaa kuin esimerkiksi muutamia naisille suunnattuja liikunta-aiheisia lehtiä: Vaikka periaatteessa aihe on rajattu jo valmiiksi, ei kaikki sisältö kuitenkaan tunnu relevantille. Ainakaan nyt vielä.

Lempiaihettani seksiä (jota siis tosiaan saa harrastaa raskauden aikana!) käsiteltiin kertomalla, että sitä voi harrastaa myös synnytyksen jälkeen ja se voi olla jopa kivaa. Jep jep, hauska tietää ja edelleen onhan sitä ilosanomaa hyvä levittää. Paljon oli tavaraesittelyä ja lisäksi odottaja, joka kertoi mitä oli itse hankkinut tai vielä aikeissa hankkia. Koskettavin juttu tässä näytteessä oli vauvasta, joka keskosuuden takia oli ainakin lähes sokea. Normaalisti näkevillä vanhemmilla on iso opettelu siinä, miten avata maailmaa pikkuiselleen.
Kokonaisarvosana ihan kiva, mutta ei minusta vielä kestotilaajaa saada. Söpöjä vauvakuvia on toki kiva katsella. Ja oman jännän lisänsä lukukokemukseen tuo, kun miettii arvaako vieruskaveri siinä bussissa, miksi luen tällaista lehteä…

Tätä ajattelin tänään

Elämässä ei ole voittajia, on vain selviytyjiä.

Kuun vaihteessa huomioitiin, ehkä vähän juhlittiinkin, 7 miljardin ihmisen rajan rikkoutumista. Meitä on siis pallolla aika monta. Ja lisää tulossa - minunkin mahassani.

Väestönkasvua pidetään usein ongelmana ja tietysti ihan syystä. Siitä en ole ihan varma, auttaako ongelma-lähtökohta ratkaisemaan tuota ongelmaa. Näyttöähän löytyy, että lapsikuolleisuuden vähentäminen ja koulutuksen lisääminen johtavat lapsiluvun vähenemiseen - ilman, että ketään edes syyllistettäisiin vauvan saamisesta.

Unicef ja UNFPA ovatkin lähestyneet kysymystä toisesta näkökulmasta. Mitä, jos ajattelisimmekin, että meillä on nyt 7 miljardia mahdollisuutta? Mahdollisuutta mihin? Varmaankin melkein mihin vain... Armaat raskaushormonit saavat monet asiat tuntumaan hyvin tunteellisilta, mutta tuo on kyllä oikeasti ihan kiva video.

Mistä tunnet sä ystävät?

Liian paljon hyvää on ihanaa.

Vietin viikonlopun opiskelukaupungissani Jyväskylässä ihanien ystävien kanssa. Tapasimme opiskeluaikoina ja sen jälkeen emme ole kuvitelleetkaan elämää ilman toisiamme. Elämä on vienyt meidät eri kaupunkeihin ja välillä myös eri maihin, mutta ainakin muutaman kerran vuodessa kokoonnumme kaikki yhteen. Ja siinä välillä puhelimet, sähköpostit ja muut käyvät kuumina.

Tällä kertaa tapaamisemme oli siksikin erityinen, että meistä kaksi on raskaana. Minun lisäkseni siis eräs toinenkin meistä kantoi pientä ”salamatkustajaa” mukanaan. Hän on noin puolitoista kuukautta pidemmällä kuin minä ja pääsinkin tunnustelemaan pieniä potkuja, joita omasta mahastani en ole vielä tuntenut. Toisen tulokkaan tiedetään olevan poika (niin varmasti kuin nyt ultran perusteella voi tietää) ja nyt on hyviä arvauksia meidän pienen sukupuolesta.

On suorastaan ihanaa jakaa raskausjuttuja läheisen ystävän kanssa – yritimme kyllä varoa pitkästyttämästä ei-raskaana olijoita liikaa! Paljon juteltiin myös siitä, millaisia vanhempia uskomme olevamme ja miltä tämä odotusaika on parisuhteessa tuntunut. Naureskellen huomasimme, että tämä toinen tuleva perhe on jo hankkinut ties mitä välineistöä pientä varten, kun me taas vielä olemme sitä mieltä, että nyt on vielä ihan liian aikaista alkaa haalimaan tavaroita. Kukin siis tyylillään.

Viikonlopun jäljiltä on lämmin olo. On ihanaa, että tässä(kään) elämänvaiheessa minä tai pikku perheemme emme ole yksin, vaan lähipiirimme elää täysillä mukana.

Kuvan tilda-sydämet liittyvät tai ovat liittymättä viikonlopun ohjelmistoon. Kuva joka tapauksessa osoitteesta http://www.kotiliesi.fi/

Siis häh?

On aina vaarallista, kun tyhmät alkavat ahkeriksi.

Ei voi kaikkea osata ja ymmärtää heti ekalla kerralla. Esikoisen odottajina minä ja mies olemme monesta asiasta autuaan pihalla. Joskus myös tieto lisää hämmennystä.

Ruokaohjeet: Yli yksivuotiaan hirven sisäelimiä tulee välttää.
Minä: Mistä minä tiedän minkä ikäinen mikään hirvi on ollut?

Neuvolan vihkonen: Sikiöllä on nännit ja pian se osaa pissata
Minä: En nyt osaa kokea sitä kauhean ihanana, että mun sisällä vielä kuukausia oleva tyyppi on oppinut pissaamaan.

Neuvolan vihkonen: Sikiötä peittää untuvainen nukka.
Mies: No niin olenhan minäkin aika karvainen.

Neuvolan vihkonen: Varpaiden ja sormien kynnet ovat kehittyneet ja lapsella on jo hiuksia ja kulmakarvat.
Mies: Mut siis tosi monet lapsethan on kaljuja, kun ne syntyy…

Neuvolan vihkonen: Keuhkot kehittyvät edelleen, ja sikiö alkaa hengittää pieniä määriä lapsivettä.
Minä: Osaakohan se sitten jo yskiäkin?

Neuvolan vihkonen: Kuulo on ensimmäisiä aisteja, joka sikiölle kehittyy.
Mies: Sun äitisi on ihan pöljä
Minä: Häh, miten mun äitini nyt mihinkään liittyy?
Mies: Mä en puhunut sulle

Ei taida olla ihan tuulesta temmattu huoli, että mitään ennakkovaatimuksia lapsen saamiseen ei ole! Onneksi lapsi kehittyy vielä masussa ihan itsekseen riippumatta siitä, miten vähän äiti tai isä hänen nykyoloistaan ymmärtävät.

Miten tämä tähän postaukseen liittyy? Kuva http://www.funnyqanda.com/

Pesänraivausta

Et voi saada kaikkea, mihin se mahtuisi?

Äitini hurraa minulle, jos heitän jotain tavaraa pois. Olen melkoinen haalija ja keräilijä, enkä todellakaan luovu helpolla asioista, joille keksin jossain kuvitteellisessa tulevaisuudessa mitään käyttöä. Esimerkiksi vaatteita, jotka käyvät tietynteemaisiin naamiaisiin löytyy paljon – vielä kun joku keksisi järjestää juhlat juuri niillä teemoilla… Rakas aviomieheni on ihan samaa maata. Paitsi että hän luulee olevansa järkevämpi – mikä tarkoittaa sitä, että hän luopuu itse asiassa vielä vaikeammin mistään, kun ei osaa nauraa syille joiden takia säilöö ihmeellistä rojua.

Meillä on pieni asunto, johon kuluneen lausahduksen mukaan mahdumme kyllä me, mutta tavarat eivät. Asumis- ja säilytystilanne ei tietenkään vauvan myötä muutu kuin vaikeammaksi. Näin ollen aloitin syksyn alussa itseni kohtaamisprojektin ja päätin käydä läpi joka ikisen säilytystilan, mikä meillä on ja karsia tarpeettomuuksia niin isolla kädellä kuin minulle mahdollista ilman suunnatonta katkeroittavaa tuskaa.
Vieläkin on sarkaa jäljellä, mutta jo tähän mennessä suoraan roskiin (tai asiaankuuluvaan keräykseen, kuten paperinkeräykseen tai elektroniikkaromuun) on kannettu kolme jätesäkillistä tavaraa ja yksi jätesäkki odottelee puolillaan parvekkeella jatkoa. Päätin pystyä elämään mm. ilman tynkiä lyijykyniä ja lukioaikaisia muistiinpanojani – vaikka kieltämättä koirien käyttäytymistä käsitellyt tutkielmani oli yllättävän hyvää luettavaa.

Lisäksi on seulottu eteenpäin annettava tavara. Me emme esimerkiksi ihan oikeasti tule koskaan soittelemaan minikosketinsoittimella, kun taloudessa on täysikokoinenkin, mutta muutamakin lapsi saattaisi siitä innostua.
Vähintään oman elopainoni verran vaatteita, kirjoja, pelejä, levyjä ja muuta sekalaista raahasin viime viikonloppuna itsepalvelukirpputorille.  Eilen kävin viemässä lisäyksiä sekalaiseen valikoimaan ja onnekseni näin, että ainakin jotain oli myyty. Kirpputorimyyjänä olen ensikertalainen, joten voi olla tarpeen mennä laittamaan hintoja vielä hiukan alemmaksi ennen kuin myyntiaika loppuu. Sillä takaisinpäin en ihan todella kaipaa mitään sinne viemästäni. 

Suomen nuoriso

Jos nuoruus on vailla tulta, sitä seuraa vanhuus vailla kokemuksia.

Sylvi Kekkonen. Siinäpä henkilö, josta en olisi uskonut keskustelevani teini-ikäisen kanssa. Mutta eilenpä keskustelin. Sylvin kuuluisimpia lausahduksia on ”Pieni on sen äidinrakkauden piiri, johon ei muita mahdu kuin hänen omat lapsensa.”

Ainakin tämä tuleva äiti on Sylvin kanssa samaa mieltä. Olen jo noin vuoden päivät ollut vapaaehtoisena Punaisen Ristin nuorten turvatalossa. Turvatalot tarjoavat kriisimajoitusta nuorille, jotka eivät syystä tai toisesta voi asua kotona. Tämä ei ole sama kuin huostaanotto, vaan kevyempi ratkaisu, jonka aikana perheen tilannetta selvitellään työntekijöiden avustuksella. Lisäksi turvatalojen asiakkaina käy nuoria ja perheitä, jotka eivät tarvitse majoitusta, mutta muuten aikaa ja apua käydä tilanteitaan läpi.

Vapaaehtoisen hommana on pyörittää vuoronsa ajan talon arkea. Laitetaan ruokaa, pestään pyykkejä ja käydään kaupassa. Pääasiassa kyse on kuitenkin nuorten kanssa olemisesta: jutellaan mistä sattuu ja vaan ollaan. Sitä ei aina muistakaan, kuinka hienoa nuorista on se, että joku aikuinen ihan vapaaehtoisesti käyttää aikaa ollakseen heidän kanssaan. Ja vaikka tilanteet taustalla voivat olla hurjiakin, ovat ainakin minun tapaamani nuoret olleet todella mukavia tyyppejä. Niinhän se monesti on, että asiat kärjistyvät omien vanhempien tai koulun kanssa – ja muiden kanssa voi tulla ihan hyvin toimeen, kunhan vaan annetaan tilaisuus.
Eilen vaparivuorollani siis juteltiin Sylvi Kekkosesta, jonka elämänkertaa eräs nuori luki kouluun. Saman nuoren suhteen oltiin iloisia siitä, että sen iltaisessa keskustelussa oman äidin kanssa, hän oli vihdoin saanut puhuttua kunnolla ja asiat näyttivät kehittyvän hyvään suuntaan. Omia ja varasylejä ja -äitejä toivoisi kaikkien lasten ja nuorten saataville!

Kuva: SPR

Kunniakuntalainen

Jos joudut maksamaan kokemuksesta niin muista säilyttää lasku. (Whistler)

Pääsin taas nauttimaan raskauden hyvistä puolista, tällä kertaa siitä, että kunnallisia terveyspalveluita suorastaan tyrkytetään minulle. Pääsin hammaslääkäriin! Todettakoon tässä, että en ole kyllä edes yrittänyt päästä kunnalliseen hammaslääkäriin ennen raskaaksi tulemista, koska mitään varsinaisia hammasongelmia ei ole.

Raskaus muuttaa jonkin verran syljen koostumusta, mikä voi altistaa hampaita reikiintymiselle. Näin ollen kaikki raskaana olevat passitetaan (ainakin meidän kunnassa) hammashoitajan tarkastukseen. Soittaessani ajanvarausta hammashoitolassa päätettiin kuitenkin, että minäpä menenkin ihan varsinaiselle hammaslääkärille, kun en ole sellaisella ainakaan kahteen vuoteen käynyt. Kovasti pahoiteltiin, että aika meni parin viikon päähän. Siis kiireetön tarkistusaika kunnallisessa hammashoidossa! Olin odottanut kauhukertomusten pohjalta, että se menisi parin kuukauden päähän.

Tänään käynnillä lääkäri ei löytänyt suurtakaan huomautettavaa, mutta sain uuden ajan hammashoitajalle hammaskiven poistoon ensi viikoksi. Ensi viikoksi! Hammaslääkäri oli lisäksi todella mukava.
Voisikohan raskauden varjolla sada myös esimerkiksi matkapuhelinoperaattorilta siedettävää palvelua?