Parisuhteellisuutta

Sanottiinpa avioliitosta mitä tahansa, se on kuitenkin kokemus. (Oscar Wilde)

Mitä toiselta on lupa odottaa parisuhteessa? Meillä on aika selviönä, että ainakin sellaisia isoja asioita kuin rakastamista ja luotettavuutta ja luottamusta. Samoin jokseenkin selvää on, että odotuksia kohdistuu arkisiin pieniin asioihin. Asia vaan on niin, että jos asuu kotona, siihen liittyy kotitöitä – hotellissa ei tarvitse siivota (tai ostaa erikseen siivoojan palveluja). Mutta entäs asiat siitä välistä?

Monet keskisuuret asiat koskettavat kuitenkin parisuhteen molempia osapuolia, ja aika pian koko perhettä. Missä on töissä ja mitä siitä tienaa; mitä, missä ja kuinka usein harrastaa; mihin käytetään rahaa? Ja muita tällaisia kysymyksiä. Aikuisikään asti ehtineenä ei kuitenkaan halua kauheasti lupia kysellä tekemisilleen tai päätöksilleen, en minä ainakaan. Toisaalta onko sitten reilua, että toinen voi joutua ”kärsimään” valinnasta, johon ei ole saanut vaikuttaa mitenkään.

Osa näistä asioista on sellaisia, että ainakin meillä ne ovat olleet tiedossa jo koko suhteeseen ryhdyttäessä. Olen alalla, jolla ei ikinä tulla tienaamaan valtakunnan kärkipalkkoja ja vielä valinnut työpaikkoja enemmän kiinnostuksen kuin mojovan palkkatarjouksen mukaan. En kuitenkaan katso, että miehellä olisi mitään asiaa vaatia minua vaihtamaan alaa tai työpaikkaa, vaikka siten toisinkin enemmän rahaa yhteiseen pottiin. Mutta entäs jos haluaisin alkaa tehdä lyhennettyä työviikkoa ja käyttää yli jääneen ajan ilmaiseen vapaaehtoistyöhön? Olisiko miehellä oikeus protestoida, kun rahallinen panokseni perheeseen pienenisi? Tai jos haluaisin vaihtaa uraa kokonaan pienipalkkaiselle alalle.

Nämä ovat nyt täysin hypoteettisia esimerkkejä, mutta erilaisiin keskisuuriin asioihin liittyviä kipupisteisiin on meillä viime aikoina törmätty. Ja kun keskustelu aiheesta törmää seinään, tulee mietittyä miten pitää mykkäkoulu vielä jotenkin järkevissä ja asian kokoon suhteellisissa rajoissa.  Ja onko reilua odottaa, että toinen alkaa aloitteellisesti selvittää kireiksi päässeitä välejä, kun kerran oma selvitysyritys ei kelvannut? Yksi asia on kuitenkin varmaa, olen hyvä tekemään asioista vaikeita.

Jos saisikin aikuisen

Kohtele lasta ikään kuin hän jo olisi se ihminen joksi hän kykenee tulemaan.

Olin eilen teatterissa katsomassa unkarilaista vierailuesitystä, jossa lapseton pariskunta päätyy parin mutkan kautta adoptoimaan, ei vain yhtä, vaan kaksi melkein täysi-ikäistä tyttöä. Samalla he tosin jäävät odotuslistalle vauvaa varten.

Kuva Muck-näytelmästä, Espoon Kaupunginteatteri

Jäin miettimään millaista olisi saada lapsen sijasta aikuinen, tai siis ainakin melkein aikuinen. Eläinmaailmassahan pennut syntyvät monin verroin valmiimpina selviämään itse maailmassa kuin mitä ihmisvauvat.  Tulokas olisikin siis kykenevä liikkumaan, puhumaan ja ruokkimaan itsensä – siinä määrin kuin ihmiset nyt ovat, en minäkään osaa metsästää.  Tämän osaa vielä kuvitella. Täysin valmiina ei ihminen kuitenkaan varmaan voi syntyä siinä mielessä, että sopeutuisi yhteiskuntaan. Vanhempien pitäisi siis edelleen opettaa tulemaan toimeen muiden kanssa ja kertoa millä säännöillä täällä mennään.

Esityksessä ei ollut tietenkään varsinaisesti tästä kyse, onhan lastenkoti kasvattanut kahta tyttöä heidän adoptioonsa asti. Varokaahan juonipaljastusta: kaikki menee kuitenkin totaalisen pieleen ja melkoisen kauhealla tavalla. Perheen vanhemmat eroavat, kun isä päätyy hankkimaan omaa biologista lasta toisen ottotyttären kanssa. Toisen tytöistä perhe hylkää kertaalleen, kun tämä ei opi näyttämään tunteitaan, mutta äiti hakee tämän takaisin asumaan itsensä ja loppunäytelmästä saapuvan adoptiovauvan kanssa. Siinä välissä hylätty tyttö on kuitenkin päätynyt ajamaan adoptiosiskonsa abortoimaan vauvansa, mistä syystä perheen isä lopulta tappaa hänet.

Aikamoista saippuaooppera siis. Tämän rinnalla vauvan saaminen tuntuu melko simppelille.

Stoppi silpomiselle

Ei niin suurta surua ettei ilo voita. Ei niin pitkää pimeää ettei aamu koita.

Ollaan tänään sitten puolestaan päivän myöhässä. Eilen oli nimittäin kansainvälinen tyttöjen ympärileikkausten vastainen päivä. Asia ei kuitenkaan, ikävä kyllä, päivässä vanhene tai muutu miksikään. Toivottavasti kuitenkin joku päivä!

Kuten Unicefin sivuilla kerrotaan, tyttöjen ympärileikkaus tarkoittaa kaikkia toimenpiteitä joiden tuloksena tyttöjen ulkoiset synnytyselimet poistetaan osittain tai kokonaan muista kuin lääketieteellisistä syistä. Ympärileikkaus, eli sukupuolielinten silpominen, vahvistaa tyttöjen epätasa-arvoa ja rikkoo ihmisoikeuksia. Silpomisen kohteeksi voi joutua aivan pieniä tyttöjä, tai sitten jo raskaana olevia tai jopa juuri synnyttäneitä.

Kuva: Unicef

Paljon turhaa tuskaa aiheuttavaa toimenpidettä kuvaillaan muun muassa huippumalli Waris Dirien kirjassa Aavikon kukka, josta on myös elokuva. Itselläni tuo kirja sattui olemaan rantalukemisena häämatkalla. Ei mitenkään romanttista luettavaa ja itku tuli silmään monta kertaa.

Onneksi on esimerkiksi Unicefin Sudanissa pyörittämä Saleema-ohjelma. ”Saleema” on arabiaa ja tarkoittaa rikkomatonta ja koskematonta. Ohjelmassa järjestetään keskustelu- ja koulutustilaisuuksia sekä juhlistetaan tyttöjä, joita ei ole ympärileikattu. Toivottavasti tämä työ johtaa aikanaan siihen, että yksikään vanhempi ei halua moista toimenpidettä lapselleen!

Huijaus

Aina on liian aikaista antaa periksi.

Huijaan hiukan, tai ennakoin, miten sen nyt haluaa ottaa. Vuoden Mutsi -blogin Satu ja Katja juhlistavat samannimisen kirjansa päätymistä kustantajan käsiin jakamalla kaikille bloggaaville lukijoilleen Vuoden mutsi -palkinnon. Röyhkeästi otan sen vastaan, vaikka mutseilu onkin rajoittunut toistaiseksi odottamiseen.

Kuten tuosta oikealta näkee, tykkään lukea naisten omia Salamatkustaja ja Project Mama -blogeja. Molemmat lähtivät siitä, että raskaus ei ihan ollut se omin juttu, mutta siitä on saatu lähtökohta etsiä omanlaista äitiyttä – sekä lähtökohta viihdyttää lukijoita. Juuri tällaista tervejärkisyyttä ja hurttia huumoria ainakin itse kaipailen tueksi silloin, kun pohdin, että mitenhän minun tässä käy  ja ennenkaikkea miten vauvaparan käy, kun sillä on vaan meidät toopet vanhempina.

Jotta voin väärin perustein ottaa lätkän itselleni, vastaan haasteessa esitettyihin 10 kysymykseen.

1. Tunnen itseni Vuoden Mutsiksi kun...tajuan netin keskustelupalstalla jonkin vauvaan liittyän asian olevan itselleni han tuntematon tai hoitamatta, vaikka kaikilla muilla asia on ihan hanskassa.
2. Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on...jaa, meidän kohdalla tässä vaiheessa varusteiden valinta.
3. Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän...vastaa jutusteluuni kevyesti potkien.
4. Kello 12 yöllä olen yleensä....nukkumassa.
5. Kello 8 aamulla olen yleensä....arkisin bussissa viikonloppuisin toivottavasti edelleen sängyssä.
6. Haluaisin sanoa lapsen/lasten isälle, että...olet rakas.
7. Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että…alahan miettiä miksi lapsonen sinua sitten kutsuu.
8. Viimeksi kiroilin, kun...en ihan oikeasti muista, luultavasti tilanteessa jossa asiat eivät menneet kuin strömsössä.
9. En ole koskaan osannut…ottaa aikaa rauhoittuakseni  kesken riidan, minusta tulee vain vihaisempi.
10. Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia, voi tehdä on... syödä ja juoda hyvin – siis ilman raskaudentuomia  rajoitteita.

Eteenpäin annan tämän Mimon ja Myyn menossa -blogin Hannalle. Hanna on rakas ystävä vuosien takaa. Ja vaikka hänonkin löytänyt myös pullantuoksuisen mahtiäitiytensä, tiedän taustalla olevan aimo annoksen ”mutsiutta”.

Thank God it’s Friday!

Omaperäisyys on vain ongelman tarkastelua uudesta näkökulmasta.

Tällaiset viikot vaativat perjantaihin mennessä ”jotain ihan muuta”. Joten tarjolla tänään: miesten vauvavatsoja!

Netissä kiertää kuvia, joissa miehet poseeraavat samaan tapaan kuin monet naiset raskausmahakuvissa (mistä tulikin mieleen, että pitäisi ottaa oikein kunnon kuvia masusta). Sitten kysellään, että onko tämä ällöä vai ihanaa.

Eräs kaveri ja tuplaisä varoitti miestä, että se on 5 kiloa per lapsi – ja niistä ei jää yhtään laitokselle. Minun mielestäni on ennemmin ihanaa, jos miehet suhtautuvat omiin raskauskiloihinsa hellyydellä. Ja onhan vauvankin mukava kelliä pehmeän mahan päällä.

Kylmä sää, kolea lääkäri

Elämä on sellaista - yhtenä päivänä olet pulu ja toisena patsas.

Sain uhmata aamun pakkasia poikkeukselliseen kohteeseen tänään. Kävin ensimmäisen kerran raskauteni aikana neuvolalääkärissä. Meidän kunnassa lääkärikäynnit on keskitetty yhdelle terveysasemalle, joka ei tietenkään ole se meidän lähiasema.

Lääkärikäynnillä tutkitaan samat verenpaineet ja pissanäytteet kuin neuvolakäynneillä ylipäätään, erona vain se, että se tehdään itsepalveluna. Sain siis leikkiä kotikemistiä ja tulkita itse näytteeni, nyt on sitten kokeiltu sellaistakin. Lääkäri ei sitten tämän päälle tehnyt muuta kuin pikaisen sisätutkimuksen ja mittaili kohdun sf-mitan ja kuunteli hetken sydänääniä. Kaikki ihan normaalisti kaiken suhteen, kiva.

Niin ja kyllähän lääkäri paasasi siitä, miten synnytykset yleensä menevät. Meillä on suvussa kapealantioisia naisia, mistä johtuen lapsia on syntynyt sektioilla. Olinkin neuvolassa keskustellut, että olisiko mahdollista etukäteen tutkia asian laitaa, kun en sitten haluaisi päätyä suunnittelemattomaan sektioon.  Kuulemma tämä olisi juuri asia, josta lääkäri tietäisi enemmän. En kuitenkaan tullut hullua hurskaammaksi – ainoa konkreettinen minuun liittyvä asia oli, että voisin ehkä pyytää asian tutkimista raskausviikon 36 paikkeilla. Muuten tosiaan sain tietää keskiarvoja ja siitä, että yleensä asiat ovat niin tai näin. Kaikkea, mikä koski tätä minun nimenomaista raskauttani ja vauvaani sain erikseen kysyä. Osaan kysymyksistä mitään vastausta saamatta. 

Eihän raskaus tietenkään ole mikään tauti ja onhan se kiva, että kaikki menee niin kovin normaalisti, että mitään erityistä sanottavaa ei ole, mutta miksi tuhlata sitten lääkärin ja minun aikaani jaaritteluun yleisistä kuluista? Ehkä se lääkäri luuli ottavansa jotenkin minun ”huoleni” huomioon. Monta kertaa toistin, että en todellakaan ole ”hakemassa” sektiota vaan mieluiten synnyttäisin alateitse. Lääkärin mukaan osoitin näin hienoa ”maalaisjärkisyyttä”. Sen sijaan haluan, että sitten ei jouduta hätäsektioon sen takia, että asian tutkimisen sijaan on paasattu keskiarvoista ja yleistyksistä. Tähän en sitten saanut mitään vastausta.

Löydätkö kuvasta potilaan?

Ja minä kun luulin, että lääkäreille opetettaisiin jotain ihmisten kohtaamisesta…Kokemus ärsyttää nyt sen verran, että tekisi mieli hylätä tuo kehuttu maalaisjärkisyyteni ja ruveta mahdollisimman hankalaksi ihan kiusallani. Hyvin kypsää, tiedetään.

Miehelle yritin laittaa jotenkin positiivissävytteistä viestiä käynnin tuloksista. Sain aikaiseksi ”Paikat normaalit ja kiinni – lapsi ei ole tippumassa ulos. ” 

Äitiyslomaa kohti, askel 3

Koskaan ei ole aikaa tehdä työtä kunnolla - aina on aikaa tehdä se kahteen kertaan.

Jihaa, Kela on myöntänyt minulle äitiysrahaa sekä vanhempainrahaa. It’s offcial, pääsen äitiyslomalle! Aamukammassa on tänään jäljellä 50 päivää, joista työpäiviä 36. Se on aikas vähän! Pistää miettimään, että tässähän on oikeastaan ollut raskaana jo ihan tosi kauan, kun silloin alussa äitiysloma tuntui hyvin kaukaiselle ajatukselle.

Vaikea sanoa etukäteen, miten oma pää sopeutuu kotielämään. Mies on varma, että tulen hulluksi, mikäli oikeasti olen kuukauden kotona ”vain odottelemassa” vauvaa ja ajan siinä samalla hänetkin hulluuteen. Nähtäväksi jää.  Hiukan nikottelua aiheuttaa tietysti tulojen tippuminen. Lukuja on kuukausittain tulevassa summassa sama määrä, mutta ihan eri numero alussa! Onneksi työnantaja on kiva ja maksaa palkkaa äitiysloman ensimmäiset kolme kuukautta.

Tulojen tippumisesta päästään huojuvalla aasinsillalla siihen, että olen ollut kovasti tiedostavaa kuluttajaa viime aikoina. Täytyy näet pitää tarkkaan euroistaan huoli, kun niitä tulee kohta vähemmän. Molemmat tapaukset ovat kyllä olleet rahallisesti mitattuna hyvin pieniä, mutta sattuessaan ärsyttäviä. 

Ensin ostin kaupasta appelsiinimehua, kuten hyvin usein teen. Ongelma vain oli siinä, että tämä mehu haisi ja maistui pilaantuneelle.  Ehkä enemmän uteliaisuudesta nähdä, miten tämän skaalan valituksiin suhtaudutaan, ilmoitin asiasta kaupan verkkolomakkeella. Täyttelin pyydetyt infot ja kiltisti säilytin pakkausta, jos sen haluaisivat tutkittavakseen. Vastauksena tuli hyvin asiallinen palaute – ja tuotteen hintaan nähden yli viisinkertainen korvaus. Toinen tapaus koski saunavuoroa, joka meni meiltä sivusuun, kun sauna ei ollut lämmin. Ilmeisesti termostaatti meni rikki. Vuokra-asujana valitin aiheesta ensin huoltoyhtiöön ja sitten vuokranantajalle, joka totesi heti että tietysti kyseinen vuoro hyvitetään meille.

Kumpikaan hyvitys ei tietenkään vaatinut suuria summia antajalta, hiukan vaivaa toki. Tärkeämpää onkin, että minä tunsin tulleeni reilusti kohdelluksi. Samalla myös tieto ongelmista liikkui, joten optimisti voisi ajatella, että on kantanut oman kortensa kekoon, jotta vastaavilta virheiltä vältyttäisiin jatkossa. Jos virheistä ei kukaan huomauta, ne jäävät korjaamatta.