Virallisesti hyväksytyt nallet

Onnellisuutta ei ole ottaa mitä haluaa… vaan että sinulla on kaikkea mitä tarvitset.

Monet ovat sitä sanoneet ennenkin ja totta se on – äitiyspakkauksen saaminen on kivaa! Kelan kanssa asioiminen on siis tuottanut tähän mennessä konkreettisesti laatikollisen tavaraa vauvalle. Vaadin miehen kantoavuksi ja sitten postiin jonottamaan (olenko ainoa, jonka mielestä postissa on nykyisin aina jono?).

Kotona sitten availemaan ja katselemaan. Meille tuli vielä vuoden 2011 pakkaus, jonka sisältöä on kuvissa täällä. Noin sivuun mennen sanoen on aika tyhmää nimetä pakkaukset kalenterivuosien mukaan, kun suurin osa paketeista jaetaan vasta seuraavana vuonna. Vuoden 2012 paketin saa nykytiedon mukaan elokuusta lähtien, eli yli puolet vuodesta mennään ns. edellisvuotisella.

Mutta asiaan. Vauvanvaatteethan ovat tietysti hellyttäviä ja suloisia, varsinkin kun lisätään mukaan ajatus omasta pötkylästä, joka niihin puetaan. Eniten pidin kirkkaanvärisistä raidallisista bodysta ja potkohousuista. Myös retrohtavat omena- ja pallokuosit olivat kivat.  Me pidimme myös tummemman värisistä puolipotkuhousuista – ei pikkuvauvankaan puvuston ole mikään pakko olla ylihempeää.

Makuasiat ovat tietysti makuasioita, mutta meidän perheessä olisi nähty mieluusti vähemmän nallekuosia, jota löytyi nyt makuupussista, lakanoista, potkuhousuista, bodysta, piposta ja toppahaalarista. Nallet on söpöjä juu, mutta joka asiassa ei tarvitse olla nallen kuvaa. Tosin miehestä nalle oli kuitenkin perustellumpi kuvio kuin vanuhaalarin kamelit ja kirahvit, joita ei kotimaan luonnosta löydä.

Mies näki myös elämänsä ensimmäisen kerran kestovaipan, eikä ainakaan heti pelästynyt ja alkanut protestoida. 6 kappaletta kondomeja aiheuttivat tietysti ensin pohdintaa siitä, että eikös näille ole auttamattomasti liian myöhäistä. Sitten aloimme pohtia, että kuinkahan pitkään ne riittävät tuoreiden vanhempien taas joskus päästessä tilanteeseen, johon ehkäisyvälineet liittyvät…

Kaiken kaikkiaan pakkaus vaikuttaa meistä untuvikoista sisältävän hyvän valikoiman perustavaroita, joita vauvan kanssa tarvitaan. Ja juuri siksihän äitiyspakkaus on olemassa. Sitten vaan kauhistuttamaan ulkomaan tuttuja kertomalla, että meidän lapselle on nyt saatu valtion virallisesti hyväksymät vauvanvaatteet.

Asioita, joita ei tule ikävä

Jos hyppäät laskuvarjolla, eikä se aukea, ja ystäväsi ovat katselemassa, niin voisi olla hauska temppu, jos esittäisit uintiliikkeitä.

Argh, mikä maanantain aloitus. Ruuhkabussissa töihin kulkeminen on jotain, mitä ei ihan takuuvarmasti tule tippaakaan ikävä äitiyslomalla. Se on ylipäätään ärsyttävää, mutta tämä aamuinen oli kyllä melkoinen rimanalitus.

Bussi on lähipysäkille tullessaan aina aivan täyteen ammuttu. Käsi ylös kaikki, jotka arvaavat onko mitään toivoa istua. Niillä paikoilla, joihin on laitettu sellaiset keltaiset tarrat, joissa on kuva mm. vanhuksesta ja myös isovatsaisesta naisesta, istui tänä(kin) aamuna keski-ikäisiä naisia ja yksi keski-ikäinen mies, jotka tekevät parhaansa ollakseen huomaamatta muiden matkustajien olemassaoloa. Joudun joka tapauksessa vaihtamaan bussia aivan muutaman pysäkin päästä, joten en katso vaivan arvoiseksi ruveta tekemään numeroa ja pyytää istumapaikkaa. Ongelmahan ei ole se, etten jaksaisi seistä, kuten tarinan jatko pian paljastaa.

Asetun keskioven kohdalle seisomaan, siinä on hiukan enemmän tilaa ja saan hyvin pidettyä kiinni. Sitten  alkaakin tapahtua. Hiukan ennen seuraavaa pysäkkiä bussikuski iskee täysillä jarrut pohjaan, hellittää hetkeksi ja iskee uudestaan kaikella mitä jarruista irtoaa. Mitään syytä en tälle paikaltani ehdi huomata. Luonnollisesti ihmiset käytävällä sinkoavat kaikki muutaman metrin kohti bussin tuulilasia. Kyydissä olleet rattaat ovat kaatumaisillaan, mutta ne saadaan juuri napattua kiinni. Itselläni ei muuten paikallani olisi suurta hätää, mutta selkääni iskeytyy – kahdesti siis – takanani ollut nainen, joka ei ole pitänyt mistään kiinni. Bussi pysähtyy pysäkille ja avaa kaikki ovet. Kukaan ei tule kyytiin tai jää pois. 

Selkääni ruhjoutunut nainen pahoittelee ja selvästi hiukan pelästyy, kun kääntyessäni hän huomaa, että olen raskaana. Kysymykseen sattuiko vastaan rehellisesti, etten ole varma. Vatsassa tuntuu hiukan oudolle. Selvää on, että minua ei sattunut, mutta oliko kyyti pikkuiselle liikaa?

Loppumatkasta ei onneksi tapahdu mitään merkittävää ja pidemmälle bussimatkalle saan turvallisen istumapaikan. Koko juttu on ihan onneton surkeiden sattumusten sarja: Jos bussikuski olisi jarruttanut rauhallisemmin, mitään ei olisi tapahtunut. Jos olisin vaatinut istumapaikan, kukaan ei olisi rojahtanut niskaani. Jos takanani ollut nainen olisi vaivautunut pitämään liikkuvassa bussissa jostain kiinni, hän ei olisi paiskautunut koko painollaan kahdesti minua päin. Ja niin edelleen.

Että sellaista matkarauhaa… Nyt ei auta kuin tarkkailla oloa ja toivoa, että tästä selvittiin säikähdyksellä.

Samassa veneessä

Yksikään lääkäri ei ole hyvä lääkäri, ellei ole ollut itse sairaana. (Kung Fu-tse)

Olin eilen nettitreffeillä! Tai ainakin melkein… Oli vaan hauskaa kertoa puolisolle, että mä tulen sitten vasta illalla kotiin, kun olen nettitreffeillä. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään pariutumistapaaminen, vaan odottavien äitien live-kohtaaminen. Olemme kirjoitelleet Vauva-lehden palstalla ryhmässä, jossa kaikilla on laskettu aika huhtikuussa.

Olen siinä mielessä huono nettikansalainen, että en ole oikeastaan koskaan luonut mitään merkittäviä kontakteja puhtaasti verkossa. Olen ollut ihan todellisessa maailmassa tekemisissä kaikkien Facebook-kaverieni kanssa. Avoimilla keskustelupalstoilla käyn yleensä vain lukemassa muiden kommentteja aiheeseen, josta etsin tietoa. Näin ollen tämä oli minun osaltani ensimmäinen kerta, kun tapaan ihmisiä, jotka ovat aiemmin olleet vain nimimerkkejä ruudulla. Arvatkaapas jännittikö?

No, ei olisi tarvinnut. Minulla oli tosi mukava ilta! Talven taudit ja raskausvaivat olivat harventaneet mukaan pääsevien joukkoa, mutta tunnelma oli pikkuryhmässämme todella lämmin. Puheenaiheita ei tietenkään tarvinnut kaukaa hakea, kun kerrankin sai puhua vauva- ja raskausjuttuja pelkäämättä, että toiset kyllästyvät.

Varmasti menen, jos tapaamisia järjestetään vielä useampia. Vertaistukea ei varmaan voi olla koskaan liikaa.

Puolisot työelämässä

Huokaukset eivät helpota vaikeuksia, mutta vaikeudet helpottavat huokauksia.

Ajattelin ensin, etten enää kirjoittaisi vaaleista, mutta kirjoitanpas kuitenkin. Sitten palataan äitiys- ja vauvajuttuihin – vaikka valitaanhan nyt vauvan elinajan ensimmäistä presidenttiä.  Ja tänäänhän voi taas äänestäkin. Minä olen kovasti innoissani siitä, että Pekka Haavisto pääsi toiselle kierrokselle. Maailmani ei kuitenkaan romahda, jos käy kuten gallupit ovat jo pitkään antaneet ymmärtää ja Sauli Niinistöstä tulee presidentti. Inhokkiehdokkaani, kun tippuivat jo ensimmäisellä kierroksella. Ei pöllömpi tilanne ollenkaan siis.

Haaviston menestyksessä hienointa on minusta se, että sitä voi pitää merkkinä avarakatseisuuden ja rakentavuuden noususta. Jos seuraa keskusteluja tai netissä leviäviä materiaaleja, ei kuitenkaan aina siltä näytä. Molemmat ehdokkaat ovat toivoneet siistiä kampanjaa, joka keskittyisi oman ehdokkaan kehumiseen toisen mollaamisen sijaan – suoranaisesta totuuden vääristelystä puhumattakaan! Kaikille tämä ei sitten vissiin käy.  Tosin silloin, kun Tarja Halosta valittiin, oli kuulemma kauhea haloo siitä, että hän on avoliitossa. Sehän onkin Suomessa todella harvinaista.

Erityisen ihmeellistä on ollut seurata tapaa, jolla ehdokkaiden parisuhteita käsitellään. En jaksa ymmärtää! Kummankaan puoliso kun ei ole ehdolla. Molemmat ovat mielestäni kyllä osoittaneet, että osaavat käyttäytyä julkisesti ja ovat oikein edustavan näköisiäkin, jos nyt ajatellaan, että presidentin puoliso ei liene voi kokonaan edustustilaisuuksilta välttyä.

Missä muussa tilanteessa kukaan arvioisi ihmisen sopivuutta tehtävään parisuhteen perusteella? Mikä minun parisuhteessani olisi työn kannalta vaikuttavaa?

- Olen parisuhteessa. Se voi vaikuttaa joko positiivisesti tai negatiivisesti.  Koska olen onnellinen parisuhteessani, voidaan ajatella työnantajankin hyötyvän hyvästä mielialastani.
- Olen naimisissa. Tosin en ollut, kun aloitin nykyisen työni. Huomattavin vaikutus oli nähdäkseni siinä, että piti nähdä hiukan vaivaa päivitettäessä uusi sukunimi eri paikkoihin.
- Olen naimisissa miehen kanssa. En keksi miten tämä vaikuttaisi… Ehkä siten, että säästyy aikaa, kun ei ole vaarana ottaa aamulla väsyneenä kaapista toisen vaatteita epähuomiossa.
- Kun olen naimisissa miehen kanssa, suhteeseen liittyy (iiks) heteroseksiä. Tällä sitten onkin aika iso vaikutus työnantajalle, kun satuin tulemaan siitä raskaaksi ja jään äitiyslomalle. Tietysti olisin voinut hedelmöittyä myös keinomenetelmin tai ilman vakituista parisuhdetta…

Arkea numeroina

Jokaisen menestyvän naisen takana on altaallinen tiskiä.

Väestöliiton perhebarometri 2011 kertoo ihan kivoja uutisia: perheissä ei koeta enää niin paljon kiirettä kuin 10 vuotta sitten. Edelleen kuitenkin pienten lasten vanhemmista 30 % koki jatkuvaa kiirettä. Eniten kiirettä aiheuttaa, ei mitenkään yllättäen, ansiotyö. Mahdollisuuksia lyhennettyyn työpäivään ja etätöihin kaivattiinkin lisää.

Kiireen tuntua on myös eliminoitu priorisoimalla. Aikaa halutaan antaa perheelle, joten sitä aikaa perheelle järjestetään. Varjopuolena tässä on ns. sulkeutuneiden perheiden Suomi, jossa ei ehditä muuta kuin käydä töissä ja olla oman perheen kesken. Sosiaalinen kanssakäyminen muiden kanssa ja sitä kautta saatava energia ja tuki jäävät pois kuviosta. Samoin vanhempien omat harrastukset.

Tästä itseen käpertymisestä meilläkin ollaan oltu jo etukäteen huolissaan. Käykö meille niin, että kun vauva-ajan pyörityksessä uutta opetellessa ei käy mielessäkään lähteä kotoa tai jaksa järjestää sinne mitään konklaaveja? Tällä hetkellä kuitenkin tosi iso osa elämäämme tapahtuu ihan muualla kuin kodin neljän seinän sisällä. Ja nyt tuntuu, että sen osan menettäminen kokonaan olisi nimenomaan menetys.

Mutta oli barometrilla toinenkin hyvä uutinen: miehet tekevät entistä enemmän kotitöitä. Nyt ollaan jo 10 % päässä tasajaosta, eli miehet tekevät 40 % koti- ja lastenhoitohommista.  Näistähän monissa perheissä väännetään.  Vähän minua kummastutti tulos, että pienten lasten isät viettävät nyt – ajan siis lisäännyttyä – lapsen kanssa 80 minuuttia vuorokaudessa. Siis alle puolitoista tuntia! En tiedä, mikä kaikki tähän on laskettu mukaan, mutta äkkiseltään tuntuisi, että jos ihan oikeasti näkisi lastaan vain alle puolitoista tuntia päivässä, voisi tulla jo ihan ikävä pientä.

Meilläkin kotityöt nousevat aina aika ajoin kiistelylistalle. Lopullisen totuuden selvittämistä vaikeuttaa se, että on vaikea sanoa, mikä kaikki kotitöihin lasketaan. Minä voin esimerkiksi väittää, että teen enemmän, koska useimmiten käyn kaupassa (mies saa aina kaupassa joko ahdistus- tai raivokohtauksen, minusta se hyllyjen kiertely on ihan kivaa) ja valmistan varsinaisen lämpimän ruoan (minulle sillä mitä syödään on kyllä myös enemmän väliä). Miehen mukaan se, että hän esim. saattaa korjata autoa 8 tuntia putkeen ja säästää siinä pitkän pennin, korvaa tuollaiset. Ja miten arvottaa sitten eri hommien ikävyys? Kuuluisiko toisen tehdä useampia mukavampia hommia, jos tekee jotain iljettävää, kuten putsaa viemärit? Pelkän käytetyn ajan mukaan meneminen tuntuu noissa tapauksissa epäreilulle.

Eli jos joku on onnistunut ”arvottamaan” kotityöt eri kriteerein, mallia jakoon! Meillä ainakin olisi sille käyttöä.

Mahasta mittaa

Rumuus niin kuin kauneuskin on katsojan silmässä.

Raskaana olevien mahat kiinnostavat muitakin kuin heitä itseään. Vatsan koko on myös hyvin venyvä käsite ja hyvä raskausmaha taitaa olla katsojan silmässä yhtä paljon kuin sen kauneuskin. Näin ensikertalaisena ei oikein tiedä, millainen vatsan olisi tarkoitus missäkin vaiheessa olla. Tai onko sen edes tarkoitus olla jonkin tietynlainen? Luulisi, että luonto muokkaa mahasta sopivan…

Virallisen neuvolan mittauksen mukaan tammikuun alussa mentiin hiukan keskikäyrän yläpuolella. Koska olen melkoisen lyhyt, on kuulemma odotettavissa, että vatsa pullistuu pitkää kanssaodottajaa enemmän. Kun ei mahdu kasvamaan ylöspäin, on pakko kasvaa ulos.

Miehen näkökulmasta vatsani on tosi iso. Hän ihmettelee aidosti, että vieläkö se oikeasti voi tuosta kasvaa ja taivastelee kun masu pilkistää tavallisen paidan helman alta.  Kyseessä on siis sama mies, joka muutama kuukausi sitten oli huolissaan, kun maha ei ollut kasvanut hänen mielestään tarpeeksi.

Työkaverin mielestä vatsani on puolestaan vielä pieni. Hän on itse ollut kolme kertaa raskaana, joten luulisi jotain asiasta tietävän. Eräs ystäväni, joka ei ole koskaan ollut raskaana, puolestaan kommentoi hämmentyneenä, kun vatsani oli peräkkäisinä päivinä erikokoinen.. Osatekijänä tosin saattoivat olla vaihtuneet vaatteet.

Alaspäin vilkuillessa vatsa ei minusta näytä kovinkaan isolle. Tosin sitten sivukuvaa peilatessa se vaikuttaakin jo ihan toiselle. Ja kun katselin sivuprofiilista otettua valokuvaa, vaikutti vatsa siinä tosi paljon isommalle, kuin mille se tuntuu.

Ehkä on parasta jättää mittaukset neuvolaan ja keskittyä vain mahan hienoimpaan ominaisuuteen – siellä mekastavaan pikkuiseen.

Kumpi vai kampi?

Ellet voi puhua ystävällisesti puhu ainakin epämääräisesti.

Kävin läpi töissä materiaalejani ja käsiin osui klassikko, joka tuo aika kivasti esiin sen, miten paljon väliä käytetyillä sanoilla on siihen, millainen mielipide meille syntyy. Alla on kaksi listaa tavoista kuvailla täysin samaa toimintaa. Arvatkaapas, kumpi lista on stereotyyppisesti liitetty naisiin ja kumpi miehiin:

Keskustelevat                     Juoruavat
Ovat kiinnostuneita            Ovat uteliaita
Hoitavat velvollisuutensa    Laiminlyövät perhettään
Luovat paljon ideoita          Hössöttävät
Panevat toimeksi                Puuttuvat asioihin, jotka eivät heille kuulu
Osoittavat johtajuutta        Mahtailevat
Jatkokouluttautuvat            Ramppaavat kursseilla
Tekevät virhearvion            Mokaavat
Ovat kunnianhimoisia          Raatavat turhanpäiten

Ei sanavalintojen tarvitse tietenkään olla sukupuolesta kiinni, vaan niitä voi miettiä myös vaikkapa iän kautta.  Kysymys on näkökannoista. Nytkin ulkona on katsojasta riippuen joko karmea autoilusää tai mahtava pulkkailukeli – valitkaa itse!