torstai 26. tammikuuta 2012

Samassa veneessä

Yksikään lääkäri ei ole hyvä lääkäri, ellei ole ollut itse sairaana. (Kung Fu-tse)

Olin eilen nettitreffeillä! Tai ainakin melkein… Oli vaan hauskaa kertoa puolisolle, että mä tulen sitten vasta illalla kotiin, kun olen nettitreffeillä. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään pariutumistapaaminen, vaan odottavien äitien live-kohtaaminen. Olemme kirjoitelleet Vauva-lehden palstalla ryhmässä, jossa kaikilla on laskettu aika huhtikuussa.

Olen siinä mielessä huono nettikansalainen, että en ole oikeastaan koskaan luonut mitään merkittäviä kontakteja puhtaasti verkossa. Olen ollut ihan todellisessa maailmassa tekemisissä kaikkien Facebook-kaverieni kanssa. Avoimilla keskustelupalstoilla käyn yleensä vain lukemassa muiden kommentteja aiheeseen, josta etsin tietoa. Näin ollen tämä oli minun osaltani ensimmäinen kerta, kun tapaan ihmisiä, jotka ovat aiemmin olleet vain nimimerkkejä ruudulla. Arvatkaapas jännittikö?



No, ei olisi tarvinnut. Minulla oli tosi mukava ilta! Talven taudit ja raskausvaivat olivat harventaneet mukaan pääsevien joukkoa, mutta tunnelma oli pikkuryhmässämme todella lämmin. Puheenaiheita ei tietenkään tarvinnut kaukaa hakea, kun kerrankin sai puhua vauva- ja raskausjuttuja pelkäämättä, että toiset kyllästyvät.

Varmasti menen, jos tapaamisia järjestetään vielä useampia. Vertaistukea ei varmaan voi olla koskaan liikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti