Pitkät viikonloput ovat ihania!
Loppiaisviikonlopun aikana saimme esimerkiksi todisteita syntymättömän lapsen huumorintajusta, kun mussukka möyri hulluna ja potki säikkyä äitiään vatsaan kesken Aliens 2-leffan.
Ehdittiin käydä kyläilemässä ja kuulla tässä vaiheessa jo kai vertaistuesta käyviä juttuja tuttavaperheen synnytyksen kulusta. Mieskin sai selvyyttä omaan rooliinsa synnytyksessä: varmistaa, että tuskasta huutava ja kiroava nainen saa lääkkeitä ja muistaa mihin aikaan synnytystä on seurattu ja mitä toimenpiteitä silloin on tehty - jos sairaalassa on ruuhkaa, ei hoitohenkilökunta ole näiden asioiden tasalla ja synnyttäjällä itsellään voi olla muuta mielessä.
Lisäksi ehdin pitkästä aikaa lukea ihan kokonaisen kirjan kannesta kanteen. Luin Claire Castillonin novellikokoelman Äidin pikku pyöveli. Kaikki kirjan novellit käsittelevät tavalla tai toisella äitien ja tyttärien suhdetta. Tyyli on mustan humoristinen ja aiheet välillä suorastaan kauhistuttavia. Teksti on kuitenkin samalla sen verran kevyttä, että mitään suurta tuskaa sen äärellä en ainakaan minä kokenut, vaikka mitään onnellisia tarinoita Castillon ei kerrokaan. Se on myös kirjan raikas puoli, äitiydestä kun usein kirjoitetaan hyvin auvoisaan sävyyn jättäen pois kaikenlaiset epämiellyttävät tunteet ja ajatukset, jotka kuitenkin kuuluvat asiaan.
Suosittelen Äidin pikku pyöveliä kaikille, jotka epäilevät onko heistä äidiksi, tai ainakaan hyväksi äidiksi. Castillonin äidit saavat nimittäin ajattelemaan, että ihan varmasti olen heitä parempi olemalla ihan tavallinen oma itseni. Kun ei hylkää vauvaa sairaalaan tai heitä autosta moottoritielle on jo pitkällä edellä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti