perjantai 13. tammikuuta 2012

Hyviä signaaleja

Ole optimisti, itkeä voi aina jälkeenpäin.(Marlene Dietrich)

Hyvää maailmantilaa kaikille! Sain tänään syödä aamiaista, joten päivä on ultimaalisesti heti parempi ja energisempi, vaikka olisikin pelätty pahan onnen päivä. Sitä vastaan pieniä ilmiöitä ja tekoja maailman parantamiseksi.

Minua riemastutti tänään sosiaalisissa medioissa kiertänyt video kuvankäsittelystä. Aivan mahtavaa , sanoisin! Tämä helpottaa myös mielenperukoilla lymyävää huolta siitä, kuinka varjella tulevan tyttären käsitystä itsestään ja kehostaan hullun epärealistisessa kuvameressä. Vastaus: se on kaikki vain satua ja no one is born with it.


Tällaiset pienetkin ilmiöt leviävät netin mukana laajoille katsojakunnille, tämän videota on YouTubesta katsottu tätä kirjoitettaessa lähes 700 000 kertaa. Netin ilmiöt on tunnistettu myös vanhassa teollisuudessa. Kauppalehdessä kerrotaan, että General Motors on huolissaan siitä, että nuoret eivät enää ole kiinnostuneita autoilusta, vaan tapaavat kavereitaan netissä. Aikuisina tämä joukko sitten asuu kaupungeissa ja – hui - käyttää joukkoliikennettä.  Enpäs osaa pitää tätäkään kuin hyvänä juttuna, vaikka se vaatisikin teollisuudelta uusiutumista ja tuoreita ideoita.

Lisäksi aion mennä tänään äänestämään. Äänestäminen on hienoa! Monestiko sitä nillittää, että tehdään tai sanotaan ihan tyhmiä kansakunnan nimissä ja ei yhtään kysytä minulta? No, nyt kysytään. Ja vaikka presidentin valtaoikeuksia on riisuttu, on minusta silti parempi, että Suomea maailmalla ja kotimaassakin edustaa mieluummin fiksu kuin tyhmä tyyppi. Noin yksinkertaistaen. Minun ääneni menee monien muiden tapaan Pekka Haavistolle. Mene sinäkin koppiin päättämään kenelle sinun äänesi kuuluu.
Pertti Jarlan strippi täältä: http://kakkonenonykkonen.fi/siksi/51

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti