maanantai 23. tammikuuta 2012

Mahasta mittaa

Rumuus niin kuin kauneuskin on katsojan silmässä.

Raskaana olevien mahat kiinnostavat muitakin kuin heitä itseään. Vatsan koko on myös hyvin venyvä käsite ja hyvä raskausmaha taitaa olla katsojan silmässä yhtä paljon kuin sen kauneuskin. Näin ensikertalaisena ei oikein tiedä, millainen vatsan olisi tarkoitus missäkin vaiheessa olla. Tai onko sen edes tarkoitus olla jonkin tietynlainen? Luulisi, että luonto muokkaa mahasta sopivan…

Virallisen neuvolan mittauksen mukaan tammikuun alussa mentiin hiukan keskikäyrän yläpuolella. Koska olen melkoisen lyhyt, on kuulemma odotettavissa, että vatsa pullistuu pitkää kanssaodottajaa enemmän. Kun ei mahdu kasvamaan ylöspäin, on pakko kasvaa ulos.

Miehen näkökulmasta vatsani on tosi iso. Hän ihmettelee aidosti, että vieläkö se oikeasti voi tuosta kasvaa ja taivastelee kun masu pilkistää tavallisen paidan helman alta.  Kyseessä on siis sama mies, joka muutama kuukausi sitten oli huolissaan, kun maha ei ollut kasvanut hänen mielestään tarpeeksi.

Työkaverin mielestä vatsani on puolestaan vielä pieni. Hän on itse ollut kolme kertaa raskaana, joten luulisi jotain asiasta tietävän. Eräs ystäväni, joka ei ole koskaan ollut raskaana, puolestaan kommentoi hämmentyneenä, kun vatsani oli peräkkäisinä päivinä erikokoinen.. Osatekijänä tosin saattoivat olla vaihtuneet vaatteet.

Alaspäin vilkuillessa vatsa ei minusta näytä kovinkaan isolle. Tosin sitten sivukuvaa peilatessa se vaikuttaakin jo ihan toiselle. Ja kun katselin sivuprofiilista otettua valokuvaa, vaikutti vatsa siinä tosi paljon isommalle, kuin mille se tuntuu.

Ehkä on parasta jättää mittaukset neuvolaan ja keskittyä vain mahan hienoimpaan ominaisuuteen – siellä mekastavaan pikkuiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti