keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kimppakivaa

Olen päässyt kiinni (jälleen) yhteen mammailun ytimeen: perhekerhoihin. Kerhojen perhe tarkoittaa osallistujien perusteella äitiä ja vauvaa, tai äitiä, vauvaa ja pikkulasta - että nyt ei ainakaan sorsita yksinhuoltajien perheitä.

Mutta semantiikka sikseen, kerhot ovat monen päivän pelastus. Puolivuotias on jo niin iso ja innokas, että pelkkä kotona oleilu käy tylsäksi. Kun saa vähän virikkeitä, on paljon paremmalla tuulella - ja tämä koskee sekä äitiä että tytärtä.

Itselle on todella arvokasta tutustua alueen muihin äiteihin. Hyvin pian löytyi kärrykävelyseuraa ja porukalla on järjestetty jo omiakin leikkitreffejä. Meillä kävi siis hyvin, jos kerhoista ei löydy yhtään omanhenkistä seuraa, on kokemus varmasti antoisan sijasta ahdistava.

Kerhojen plussalista peittoaa siis aika kirkkaasti miinukset. Ei mikään ihme, että niistä on tullut kotiäitiyden stereotypioiden kärkeä.

Kiitämme:
Möyrimistä matolla yhdessä muiden vauvojen kanssa
Vaihtelua, kun on eri leluja kuin kotona
Toisiin äiteihin (ja vauvoihin) tutustumista
Vertaistukea sekä mahdollisuutta jutella vauvajuttuja (siten muiden ihmisten kanssa pystyy puhumaan myös muista aiheista, kun päivän polttavimmat nukkumis-syömis-hammas-liikkumis -jutut on jo juteltu)
Valmiiksi jonkun muun keittämää kahvia sekä pullaa
Lapsen autuasta nukahtamista, kun on remunnut kerhossa aikansa

Moitimme:
Hmm, varmaan sitä että ajoittain on hankalaa päätyä tiettyyn aikaan tiettyyn paikkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti