Mies

Vaikka kirjoituksistani voi ehkä joskus saada toisenkinlaisen kuvan, minulla on kovasti rakas mies. Tietyissä piireissä meidät kyllä tunnetaan ns. dramaattisena parina, jolla on tulisia tunteita niin hyvässä kuin pahassa. Se on meidän tyylimme. En oikein ymmärrä pareja, jotka eivät omien sanojensa mukaan riitele koskaan.

Vietimme tällä viikolla ensimmäistä hääpäiväämme, mikä oli hyvä tilaisuus taas muistaa, kuinka onnellinen olen siitä, että olemme yhdessä. Toisinaan sen muistaminen meinaa jäädä vauva-arjen keskellä. Onneksi mies taitaa tietää sen kertomattakin.

Muutaman kerran olen myös miettinyt selviäisinkö minä, jos olisin yksinhuoltaja. Varmaankin juu nimenomaan selviäisin. 

Silloin vaan kukaan ei olisi yhtä kiinnostunut vauvajutuistani päivästä toiseen. Kukaan ei tietäisi minua katsomalla, että nyt sille kannattaa antaa vaikka keksi, kun on nälkäkiukun oireita. Olisi varmasti potenssiin sata hankalampaa päästä synnytyksen jälkeen kiinni siihen tunteeseen, että on edelleen kaunis ja haluttava nainen. Ei olisi häntä, joka tulee ja halaa, kun vauva-arki tuntuu kaatuvan päälle. Ja ketä mä sitten pussailisin?

Juu, kyllä mä pidän tämän miehen.