perjantai 18. marraskuuta 2011

Sydän lyö bum-bum-bum

Jos kannat lapsuutta mukanasi, et vanhene ikinä.

Tänään oli meidän toinen varsinainen neuvola – ja aikataulusyistä ensimmäinen kerta, kun tapasimme oman neuvolatätimme. Olen muuten koko ajan puhunut nimenomaan neuvolatädistä, varmaan koska lapselle neuvolan hoitajaa tulee varmaankin täditeltyä…

Hyvin tulimme juttuun.  Terveydellisesti äiti todettiin hyvinvoivaksi, mitä nyt välillä hiukan huimaa alhaisen verenpaineen vuoksi. Hemoglobiini oli jopa noussut, mikä oli hyvä juttu, kun ekalla kerralla epäiltiin, että rautakuuri pitäisi aloittaa. Ehkä sitä on jotenkin huomaamattaan lisännyt rautaa ruokavalioonsa, vaikka mitään tietoista en ole asian eteen tehnyt.

Kohtukin oli kuulemma hyvin muodostunut - näin esikoista odottaessa ei oikein osaa suhtautua moisiin kehuihin. Kiva, että olen siis sisäisesti kaunis! Tärkein eli vauvan vointi vaikutti hyvälle myös. Liikkeitä en vielä tunne. Kuuntelimme sydänääniä ja siellä se paukutti menemään hyvin.  Sitä ääntä on kyllä ihana kuunnella!

Tuleva isäkin oli mukana, että pääsi kuulemaan elonmerkkejä lapsestaan. Kivasti hoitajat ovat miestä huomioineet kaikissa tapaamisissa, joita meillä on ollut, vaikka ns. kova asiasisältö onkin minun ja vauvan terveyden seurannassa. Ja saapa samalla uutta tietoa vaimostaan, painoni (en ole sitä aiemmin suostunut kertomaan) ja esim. sen että minulla ei ole kuppaa.

Kello on kaksi ja kohdussa kaikki hyvin!
Pitäisiköhän hommata neuvolakortille kiva kotelo? Nämä pöllöt ovat Lumiketun: http://lumiketun-puoti.blogspot.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti