Elämässä on paradokseja. Kuten se, että ajatuksella kootut oikeat kunnon valokuva-albumit ovat ihania, mutta niiden tekeminen on kauheaa. Kauheaa siis minusta, minä en nimittäin askartele kuin jonkinmoisen pakon edessä. Mikä (tähdennetään nyt vielä, ettei kukaan askartelijaihminen turhaan hermostu) ei ollenkaan tarkoita sitä, että en arvostaisi muiden tekemiä juttuja. Ystäväpiirissäni on mahtavan luovia käsityö- ja askarteluihmisiä, joita saan kiittää muun muassa aivan upeasta polttarikansiosta.
Tämän ristiriidan seurauksena minulla on laatikoissa ja tietokoneen uumenissa valokuvia noin kymmenen vuoden ajalta, jotka haluaisin laittaa albumeihin. Lisäksi on kaikenlaista oheissälää, kuten postikortteja, karttoja, sun muita lippulappuja.
Koska tunnun olevan suurten projektien nainen ennemmin kuin käytännöllinen teen vähän kerrallaan sitä mukaa kuin tehtävää ilmaantuu -tyyppi, olen ottanut tavoitteekseni saada ”elämäni tähän asti” albumeihin ennen pienen elämänmullistajan tuloa. Tähän mennessä olen päässyt vuoteen 2002…
Hermothan siinä menee: valokuvatarrat loppuvat kriittisellä hetkellä, sivulle ei mahdu sommittelemaan täydellisesti kaikkia saman aiheen kuvia, vaan yksi jää tyhmästi yli seuraavalle sivulle ja hitsi kun on vaikea muistaa oliko tuo mökkireissu ennen vai jälkeen tämän matkan.
Vaivan arvoista homma kuitenkin on, sillä jo vanhojen kuvien katselu on tosi hauskaa. Ja opettavaista. Vastaan tuli lomareissulta bikinikuvia, joissa omasta mielestämme näytimme ihan kauheilta läskeiltä. Nyt kun kuvia katsoo, niin ihan hyvällehän me näytimme (taisimme salaa tosin tietää sen itsekin, sellaiset oli keikistelyposeeraukset niissä kuvissa). Lisäksi tulee kertoneeksi paljon kaikenlaisia juttuja miehelle, joka minua ei vielä silloin tuntenut. Mies pohti oliko hassua katsella kiinnostuneena 18-vuotiasta, josta myöhemmin tulisi hänen vaimonsa.
Hommaan liittyy tietysti itselle vakuuttelu, että vauvan synnyttyä pidän alusta asti huolen, että kuvat päätyvät säällisessä ajassa albumiin. Saas nähdä.
 |
| Pienen kuvat voisi laittaa vaikka Anne Geddesin albumiin... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti